Maahanmuuttajasairaanhoitajien näkemyksiä ammattitaidostaan pätevöitymiskoulutuksen loppuvaiheessa

Urareitti-hankkeen yhtenä tavoitteena on uudenlaisen täydennyskoulutusmallin kehittäminen maahanmuuttajasairaanhoitajille. Kehittämistyön tueksi kartoitettiin Diakonia-ammattikorkeakoulussa (Diak) opiskelevien maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien käsityksiä omista ammatillisista valmiuksistaan pätevöitymiskoulutuksen loppuvaiheessa. Lisäksi heitä pyydettiin kuvailemaan suomalaista työelämää omien kokemustensa perusteella. Tässä artikkelissa esitellään ammatillisiin valmiuksiin liittyneen kartoituksen tuloksia.

Maahanmuuttajasairaanhoitajien pätevöitymiskoulutus Diakissa

Diakissa on järjestetty pätevöitymiskoulutusta maahanmuuttajasairaanhoitajille yli kymmenen vuoden ajan. Koulutus on tarkoitettu EU- ja ETA-maiden ulkopuolella tutkintonsa suorittaneille sairaanhoitajille, ja se on ollut kestoltaan noin 1 v 8 kk. Diakin viimeinen pätevöitymiskoulutuksen ryhmä valmistui keväällä 2017. Koulutusta on tarjottu Helsingin toimipisteessä ja rahoittajana on ollut Helsingin kaupunki yhdessä TE-toimiston kanssa. Helsingin kaupungilla on ollut tavoitteena saada koulutuksen kautta osaavia ja myös muodollisesti päteviä sairaanhoitajia työntekijöikseen, vaikka koulutukseen osallistuminen ei olekaan velvoittanut työskentelemään Helsingin kaupungin palveluksessa. Valmistuneet ovat kuitenkin innostuneesti hakeneet nimenomaan näitä työpaikkoja. Helsingin koulutuksen lisäksi sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutus järjestettiin Diakin Oulun toimipisteessä vuosina 2014–2016 työvoimapoliittisena koulutuksena. Oulussa toteutuneen koulutuksen rahoitti kokonaisuudessaan TE-toimisto.

Diakissa sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutuksen pääsyvaatimuksina ovat olleet edellä mainittu EU- ja ETA-maiden ulkopuolella suoritettu sairaanhoitajan tutkinto, riittävä suullinen ja kirjallinen suomen kielen taito (vähintään taitotaso B2.1) sekä haastattelussa todettu soveltuvuus koulutukseen ja alan työhön. Koulutus on rakentunut teoriaopinnoista ja eripituisista harjoittelujaksoista terveysalan työpaikoilla. Opiskelijoille on laadittu henkilökohtainen opiskelusuunnitelma, jossa suoritettava pistemäärä on vaihdellut opiskelijan aikaisemmin hankitusta osaamisesta riippuen. Suomen kielen opintojen osuus on ollut useimmilla 10–12 op. Helsingissä opiskelijat ovat suorittaneet suomalaisen sairaanhoitajan (AMK) tutkinnon eli opinnot on laadittu niin, että he ovat täydentäneet aiempia opintojaan suomalaiseksi amk-tutkinnoksi. Oulussa taas opiskelijat suorittivat täydennysopintoja mutta eivät amk-tutkintoa.

Maahanmuuttajataustaisten sairaanhoitajien käsityksiä ammatillisista valmiuksistaan

Diakin pätevöitymiskoulutukseen Helsingissä ja Oulussa osallistuneet sairaanhoitajat arvioivat ammatillista kompetenssiaan ja kertoivat näkemyksiään suomalaisesta työelämästä juuri ennen valmistumistaan huhtikuussa 2017. Helsingissä kartoitukseen osallistui 18 opiskelijaa ja Oulussa 4–12 opiskelijaa. Helsingissä kaikki opiskelijat osallistuivat kartoituksen kaikkiin osioihin, mutta Oulussa osallistujamäärä vaihteli. Opiskelijat kertoivat näkemyksensä learning cafe -menetelmällä 3–4 hengen ryhmissä kiertäen pisteitä, joista kussakin tarkasteltiin yhtä sairaanhoitajan kompetenssiin liittyvää osa-aluetta (ks. Eriksson, Korhonen, Merasto & Moisio 2014). Opiskelijoilta kysyttiin myös heidän kokemuksiaan suomalaisesta työelämästä ja työhön perehdyttämisestä. Lisäksi kartoitettiin heidän käsityksiään omasta kliinisestä osaamisestaan kyselylomakkeella.

Seuraavassa kappaleessa on esitetty opiskelijoiden näkemykset jaoteltuina sairaanhoitajan kompetenssin osa-alueiden mukaan. Kaikissa learning cafen pisteissä (lukuun ottamatta kliinisen osaamisen pistettä) opiskelijoita pyydettiin hahmottamaan osaamistaan seuraavan kolmen kysymyksen avulla:

Millaista x:n osaamista sinulla on?
Mikä x:ssä on vaikeaa?
Missä tarvitset vielä lisää osaamista?

Terveyden edistämisen osaaminen

Sairaanhoitajan osaamistavoitteet ovat terveyden edistämisen osalta seuraavat (Eriksson ym. 2014, 35–47):

• ymmärtää terveyden edistämisen merkityksen paikallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla
• tuntee terveyden edistämisen eettiset periaatteet
• tunnistaa ja ennakoi yksilön ja yhteisön terveysongelmia ja uhkia
• osaa tukea ja aktivoida yksilöä, perhettä ja yhteisöä ottamaan vastuuta terveyden, voimavarojen ja toimintakyvyn ylläpitämisessä ja edistämisessä hyödyntäen näyttöön perustuvaa tietoa
• toimii kuntoutumista edistävän hoitotyön periaatteita soveltaen
• toimii hoitotyön asiantuntijana kestävää kehitystä ja ympäristön terveyttä edistävässä työssä
• tuntee potilaan hoitoketjut ja ymmärtää tavallisimpien sairauksien (yleislääketiede ja lääketieteen erikoisalat, yleiskirurgia ja kirurgian erikoisalat, lastenhoito ja lastentaudit, äitiyshuolto, mielenterveys ja psykiatria, vanhustenhoito ja geriatria) etiologian ja lääketieteelliset hoitoprosessit hoitotyön tarpeen määrityksessä.

Opiskelijat kuvailivat sisäistäneensä hyvin ennalta ehkäisevän työn merkityksen. He kuvailivat vahvaksi myös eettisen osaamisensa terveyden edistämisessä. Tähän on osaltaan voinut vaikuttaa se, että kaikkien Helsingissä koulutukseen osallistuneiden amk-tutkintoon vaadittava opinnäytetyö liittyi terveyden edistämiseen ja sairauksien ennaltaehkäisyyn. Opiskelijat kertoivat tuntevansa hyvin myös hoitoketjun. Useimmat kokivat niin ikään eri sairauksien tuntemuksen vahvaksi, mikä onkin odotettavaa, sillä ryhmän jäsenistä lähes kaikki olivat toimineet sairaanhoitajina kotimaassaan useamman vuoden.

Vaikeana terveyden edistämisessä opiskelijat kokivat lainsäädännön kielen ja sen, etteivät he tunteneet lakia tarkasti. Myös potilaan oikeuksien huomioon ottaminen oli vaikeaa. Erikoisalojen osaamisessa koettiin olevan puutteita, mikä tuo haastetta lähinnä potilaan ohjaamiseen. Lisäksi vaikeaksi koettiin asiantuntijana toimiminen kestävää kehitystä ja ympäristön terveyttä edistävässä työssä; tämä kompetenssialue ei ollut monelle tuttu kotimaasta. Terveydenhuollon muutosten ja tulevaisuuden muutosten hahmottaminen nähtiin myös vaikeina asioina.

Vahvistusta osaamisessa koettiin tarvittavan erikoisalojen tuntemuksessa vielä laajemmin ja syvällisemmin. Vaikka vastaajat kertoivat tuntevansa potilaan hoitoketjun, toivoivat he vielä lisää tietoa ja taitoa sen tarkkaan hahmottamiseen. Tämä liittyy nimenomaan edellä mainittuun erikoisalojen tuntemukseen. Lisäksi opiskelijat kokivat kyllä kehittyneensä koulutuksen aikana terveyden edistämiseen liittyvissä ohjaustaidoissa eli asiakkaiden tukemisessa ja aktivoimisessa, mutta he halusivat vielä kasvattaa tätä osaamista. Opiskelijat mainitsivat myös tarvitsevansa lisätietoa meneillään olevasta sote-uudistuksesta ja sen vaikutuksesta esim. hoitoketjuihin.

Hoitotyön päätöksenteon osaaminen

Sairaanhoitajan osaamistavoitteet ovat hoitotyön päätöksenteossa seuraavat (Eriksson ym. 2014, 35–47):

• osaa toimia asiakaslähtöisessä ja tavoitteellisessa vuorovaikutuksessa ja hoitosuhteessa potilaan, perheen ja yhteisön kanssa
• vastaa hoitotyön tarpeen määrittelystä ja suunnittelee, toteuttaa ja arvioi potilaan/asiakkaan hoitotyötä yhteistyössä potilaan ja hänen läheistensä kanssa
• osaa dokumentoida hoitotyön potilasasiakirjojen ja potilastietojen edellyttämän tietosuojan ja turvan mukaisesti.

Hoitotyön päätöksenteon osaamisen katsottiin olevan vahvaa hoitotyön prosessin eri vaiheiden toteuttamisessa (tarpeen määrittely, suunnittelu, toteutus ja arviointi yhdessä potilaan/asiakkaan ja läheisen kanssa). Myös dokumentoinnin eri vaiheet hallittiin hyvin.

Kun pohdittiin päätöksenteon osaamiseen liittyviä haasteita, vastaukset jakautuivat työkokemuksen mukaan. Päätöksenteko koettiin vaikeaksi silloin, kun työkokemusta hoitotyöstä on vähän tai kun kokemus tuntuu liian yksipuoliselta, jolloin ei ole varmuutta ja kokemuksen tuomaa näkemystä siitä, miten kussakin tilanteessa toimitaan. Myös potilaan itsemääräämisoikeus nähtiin haasteena päätöksentekotilanteissa, jos ratkaistavana on esim. vaikeita ristiriitatilanteita potilaan ja hoitajan välillä. Vaikeita tilanteita koettiin syntyvän myös silloin, kun potilas ei pysty kommunikoimaan.

Osaamisen koettiin tarvitsevan vielä vahvistusta terveydenhoidon erilaisten tietojärjestelmien käytössä ja dokumentoinnissa. Kunkin toimipaikan dokumentointikäytäntöihin toivottiin rauhallista perehdytystä työsuhteen alussa. Helsingissä koulutukseen osallistuneet eivät sinänsä kokeneet tietotekniikkaa haasteeksi, mutta Oulussa useimmilla tietotekniset taidot olivat vasta alussa.

Moniammatillinen yhteistyöosaaminen

Sairaanhoitajan moniammatillisuuden osaamistavoitteet ovat seuraavat (Eriksson ym. 2014, 35–47):

• osaa toimia hoitotyön asiantuntijana moniammatillisessa tiimityössä, projekteissa ja verkostoissa
• osaa konsultoida hoitotyön ja muiden ammattiryhmien asiantuntijoita sekä toimia konsultoitavana asiantuntijana.

Opiskelijoiden mukaan heillä oli osaamista moniammatillisessa tiimityössä sekä konsultoinnissa potilaan hoitoon liittyvissä kysymyksissä. Ystävällisyyden, rehellisyyden ja avoimen asenteen nähtiin edistävän yhteistyön toimivuutta työyhteisössä.

Riittämättömän suomen kielen taidon koettiin vaikeuttavan moniammatillista yhteistyötä. Myös projekteissa ja verkostoissa toimiminen koettiin vaikeaksi ja vieraaksi. Yhteistyötä hankaloittavina asioina nostettiin esiin huono ilmapiiri ja vuorovaikutuksen puute. Myös hierarkia työyhteisössä ja ajan puute vaikeuttivat moniammatillista yhteistyötä. Toisaalta hierarkia terveysalan työpaikoilla Suomessa koettiin matalammaksi kuin kotimaassa, mutta sen nähtiin vaikeuttavan vuorovaikutussääntöjen hahmottamista; aina ei ole selvää, kehen sopii ottaa yhteyttä, miten puhutellaan jne.

Ohjausosaaminen

Sairaanhoitajan ohjausosaamisen osaamistavoitteet ovat seuraavat (Eriksson ym. 2014, 35–47):

• osaa opettaa ja ohjata erilaisia potilaita ja asiakkaita, heidän omaisiaan ja läheisiään sekä ryhmiä ja yhteisöjä
• osaa ohjata ja tukea potilasta ja asiakasta itsehoidossa ja potilaan oman terveysongelman hallinnassa
• osaa ohjata ja opettaa opiskelijoita ja muita hoitajia
• osaa käyttää ja tuottaa tarkoituksenmukaista perusohjausmateriaalia ohjauksensa tueksi sekä hyödyntää sähköistä potilasohjausta.

Ohjausosaamisen koettiin olevan hyvää tasoa, oli ohjattavana sitten potilas, hänen omaisensa tai läheisensä. Osaamista kuvattiin olevan myös opiskelijan tai kollegan ohjaamisessa. Ohjaamisessa osattiin myös käyttää erilaista ohjausmateriaalia. Erityisesti Helsingissä koulutukseen osallistuneet opiskelijat kokivat kehittyneensä ohjaustaidoissa pätevöitymiskoulutuksen aikana. Tämä saattaa liittyä opinnäytetöihin, joissa edellytettiin myös ohjauksen teoriaan perehtymistä ja sen soveltamista käytäntöön: Opiskelijat järjestivät asiakkaille ns. ohjelmallisia terveyspäiviä Helsingin palvelukeskuksissa.

Osalle opiskelijoista ohjaus oli vaikeaa, ja syyksi he mainitsivat riittämättömän hoitotyön kokemuksen ja omien teoriatietojensa vähyyden. Myös koulutuksen opettajat ovat huomanneet, että vaikka kaikki opiskelijat olivat aiemmin suorittaneet sairaanhoitajakoulutuksen, heidän välillään oli erittäin suuria eroja alan teoreettisen tiedon osaamisessa. Monet kokivat myös kielitaidon puutteiden haittaavan ohjaamista. Ohjaaminen saatettiin kokea vaikeaksi myös, jos ohjaajalla ja ohjattavalla oli eri kulttuuri- ja uskontotausta tai jos ohjattava oli muiden syiden vuoksi asiasta tai aiheesta täysin eri mieltä. Lisäksi ohjattavan terveydentila, esim. edennyt muistisairaus, saattoi vaikeuttaa ohjaamista.

Opiskelijoiden mielestä tulevaisuudessa tarvitaan jatkuvaa osaamisen vahvistusta hoitotyön teoriatiedoissa. He toivoivat lisää koulutusta ja kokemusta myös erilaisten potilasryhmien ohjaamisesta ja kohtaamisesta.

Itsensä kehittäminen

Sairaanhoitajan itsensä kehittämiseen liittyvät osaamistavoitteet ovat (Eriksson ym. 2014, 35–47):

• osaa arvioida omaa osaamistaan ja määritellä osaamisensa kehittämistarpeita
• tunnistaa omat oppimistapansa sekä kykenee itsenäiseen oppimiseen ja oppimistapojen kehittämiseen
• kykenee yhdessä oppimiseen ja opitun jakamiseen työyhteisössä
• kykenee toimimaan muutoksissa sekä havaitsemaan ja hyödyntämään erilaisia oppimis- ja toimintamahdollisuuksia
• osaa suunnitella, organisoida ja kehittää omaa toimintaansa.

Opiskelijat kokivat, että he osasivat kuvata omaa osaamistaan ja että he tunnistivat paitsi osaamisensa vahvuudet myös kehittämisalueet. He osasivat hakea ja etsiä uutta tietoa aktiivisesti. Myös oma-aloitteisuus ja positiivinen asenne olivat vahvoja ominaisuuksia itsensä kehittämisessä. Kyky itsenäiseen työskentelyyn koettiin vahvuutena. Myös muiden tukeminen ja auttaminen sekä opitun jakaminen työyhteisössä koettiin tärkeiksi taidoiksi.

Kielitaidon ja muiden työssä tarvittavien taitojen puutteellisuuden koettiin haittaavan itsensä kehittämistä. Lisäksi itsensä kehittämisen esteiksi mainittiin ajan puute sekä erilaiset henkilökohtaiset syyt, esim. oma jaksaminen, elämäntilanne ja tukiverkostojen puute.

Osaamisen koettiin tarvitsevan vielä vahvistusta itsenäisen työn suunnittelussa, organisoinnissa ja kehittämisessä sekä tietoteknisissä taidoissa (esim. tiedonhaku suomen kielellä). Näihin toivottiin lisää koulutusta ja kokemusta. Jotkut näkivät parantamisen varaa myös itsereflektiotaidoissaan. Oman toiminnan kriittinen tarkastelu oli ollut heille uutta opintojen alkaessa, mutta sen merkitys oppimisen ja ammatissa kehittymisen kannalta tunnistettiin. Opiskelijat toivoivat myös työyhteisön apua, jotta he tunnistaisivat kehittämisen paikkoja omassa ammatillisessa toiminnassaan.

Vuorovaikutusosaaminen

Sairaanhoitajan osaamistavoitteet vuorovaikutusosaamisessa ovat seuraavat (Eriksson ym. 2014, 35–47):

• osaa toimia oman alan tyypillisissä viestintä- ja vuorovaikutustilanteissa
• ymmärtää ryhmä- ja tiimityöskentelyn periaatteet ja osaa työskennellä yhdessä toisten kanssa monialaisissa työryhmissä.

Opiskelijat kokivat, että he osaavat toimia yhdessä toisten kanssa ja että he ymmärtävät tiimityöskentelyn periaatteet. Toisen auttaminen ja oikeanlainen kohtaaminen koettiin tärkeiksi taidoiksi. Kollegiaalisuuden merkitys oli useammalle tullut esille uudenlaisena voimavarana työssä: kaikkea ei tarvitsekaan tehdä ja osata itse, vaan voi tukeutua kollegan apuun ja kysyä neuvoa.

Vuorovaikutusosaamisen suurimpana haasteena pidettiin riittämätöntä suomen kielen taitoa. Opiskelijat kokivat, että se haittaa vuorovaikutusta niin potilastyössä kuin kollegoiden kanssa erityisesti silloin, kun ihmiset puhuvat hyvin nopeasti tai epäselvästi. Oulussa koulutukseen osallistuneet nostivat esille vaikeuden ymmärtää suomen eri murteita. Erityisen hankalana pidettiin asiointia puhelimitse, etenkin lääkärin ja jatkohoitopaikkojen kanssa. Saman asian nostavat esille tutkimuksessaan myös Kela ja Komppa (2011).

Eettinen osaaminen

Sairaanhoitajan eettisen osaamisen tavoitteet ovat seuraavat (Eriksson ym. 2014, 35–47):

• osaa soveltaa oman alansa arvoja sekä ammattieettisiä periaatteita omassa toiminnassaan
• ottaa vastuun omasta toiminnastaan ja toimii sovittujen toimintatapojen mukaisesti
• osaa soveltaa kestävän kehityksen periaatteita omassa toiminnassaan
• osaa ottaa muut huomioon toiminnassaan.

Opiskelijat kokivat, että heillä on eettistä osaamista, joka ilmenee oman alan arvojen soveltamisena omassa toiminnassa. Opiskelijat kertoivat ottavansa vastuuta omasta toiminnastaan ja toimivansa lain edellyttämällä tavalla. He kertoivat myös arvostavat omaa ja muiden työtä, ja kokivat työskentelynsä olevan kollegiaalista. Lisäksi opiskelijat kokivat ottavansa huomioon potilaan taustan ja yksilölliset ominaisuudet.

Eri kulttuurien ja uskontojen nähtiin tuovan haasteita ja ongelmia eettiseen toimintaan, ja opiskelijat toivoivatkin niiden osalta lisää koulutusta. Vaikea tilanne syntyy myös silloin, kun kollega ei toimi ammattieettisten sääntöjen mukaan. Opiskelijat kokivatkin tarvitsevansa lisää palautteen antamisen taitoa ja rohkeutta sanoa oman mielipiteensä. Lisäksi erilaiset toimintatavat hoitotyön eri yksiköissä tuovat mukanaan haasteita ja vaikeuttavat ammattietiikan toteuttamista sairaanhoitajan työssä. Myös työskentely erilaisten potilasryhmien kanssa voi olla haasteellista ja vaikeaa. Esimerkkeinä mainittiin päihteiden käyttäjät, passiiviset ja hoitokielteiset potilaat sekä aggressiiviset potilaat. Opiskelijat toivoivat voivansa parantaa myös lainsäädännön tuntemustaan.

Kliininen osaaminen

Opiskelijat arvioivat kliinistä osaamistaan sairaanhoitajan kompetenssin osaamiskuvauksessa esitettyjen kliinisten taitojen (Eriksson ym. 2014, 35–47) pohjalta ja kuvasivat kliinisen osaamisensa olevan enimmäkseen hyvää tasoa. Tämä olikin odotettua, koska opiskelijat olivat suorittaneet sairaanhoitajan koulutuksen ja useat olivat olleet hyvin vaativissakin alan töissä entisessä kotimaassaan. Erityisen vahvaksi opiskelijat kokivat potilaan turvallisuuden takaamiseen, keskeisiin hoitotoimenpiteisiin sekä niissä tarvittavien välineiden ja laitteiden käyttöön liittyvät taidot. Myös potilaiden ja heidän omaistensa hyvinvoinnin ja jaksamisen tukeminen sekä lääkehoidon toteuttaminen lääkärin hoito-ohjeiden mukaan hallittiin opiskelijoiden mukaan hyvin.

Lisäharjoitusta katsottiin vielä tarvittavan seuraavilla osaamisen alueilla: verensiirron valmisteluun liittyvät toimenpiteet (11 opiskelijaa), sentraalisen laskimoon annettavan neste- ja lääkehoidon toteuttaminen (9 opiskelijaa) sekä potilaan peruselvytyksen hallitseminen apuvälineitä käyttäen (PPE+D) (3 opiskelijaa).

Yksi Oulussa koulutukseen osallistunut ilmoitti tarvitsevansa vielä harjoitusta useamman kliinisen osaamisen osa-alueen kohdalla. Huomiota kiinnitti myös se, että Oulussa kliiniseen osaamiseen liittyvän kyselyn eri kohtiin oli vastannut useimmiten vain neljä opiskelijaa. Tähän on saattanut vaikuttaa joidenkin opiskelijoiden heikko suomen kielen taito. Oulussa koulutukseen hyväksyttiin hakijoiden vähyyden vuoksi TE-toimiston toiveesta myös henkilöitä, joiden kielitaito oli opintojen alkaessa vielä kovin heikko (A2). On mahdollista, että kielitaidoltaan heikoimmat opiskelijat eivät vielä opintojen loppuvaiheessakaan ymmärtäneet kyselyn aiheita ja kysymyksiä.

Lopuksi

Pätevöitymiskoulutuksen päättyessä suurin osa opiskelijoista koki, että heillä on hyvää osaamista suurimmassa osassa sairaanhoitajilta vaadittavista tiedoista ja taidoista. Osaaminen oli saavutettu aiemman koulutuksen, työkokemuksen ja Suomessa suoritetun pätevöitymiskoulutuksen avulla.

Eniten vahvistusta kaivattiin työssä tarvittavaan kielitaitoon. Sama tarve on tullut esiin myös muissa Urareitti-hankkeessa toteutetuissa osaamiskartoituksissa, joissa on selvitetty maahanmuuttajasairaanhoitajien näkemyksiä omasta ammatillisesta osaamisestaan niin pätevöitymiskoulutuksen alku- kuin loppuvaiheessakin (ks. Rinne & Vesaluoma 2018; Nylund & Sairanen 2018; Alavuokila & Sairanen 2018). Diakissa pätevöitymiskoulutukseen hakevilta edellytettiin jo opintojen alussa melko vahvaa kielitaitoa, sillä vaikka suomen kielen opetus onkin integroitu vahvasti ammattiopintoihin, ei lyhyen koulutuksen aikana voi kuitenkaan oppia riittävästi eri työtilanteiden kieltä. Tämä kävi ilmi myös Terveydenhuollon suomi -hankkeen tutkijoiden, Minna Sunin (2016) ja Marja Seilosen (2017) esityksistä. Terveydenhuollon suomi -hankkeessa testattiin maahanmuuttajasairaanhoitajien ammatillista kielitaitoa erityisesti sitä varten laaditulla testillä. Kaikilla kokeiluun osallistuneilla oli vähintään Yleisten kielitutkintojen tason 3 (B1) yleiskielitaito, mutta ammatillisen kielitaidon testissä menestyivät hyvin vain ne, joilla oli useamman vuoden työkokemus hoitoalalta Suomessa.

Maahanmuuttajasairaanhoitajien kielenoppimista voidaan edistää ensinnäkin kiinnittämällä huomiota hakijan kielitaitotasoon koulutukseen hakeuduttaessa. Opiskelijan on voitava osallistua täysipainoisesti suomenkielisiin teoriaopintoihin ja työharjoitteluun jo opiskelun alusta lähtien. Toiseksi ammatillisen kielitaidon oppimista voidaan edistää integroimalla suomen kielen opintoja muihin opintoihin, niin että suomen kielen opettaja voi olla mukana esim. simulaatioiden suunnittelussa ja toteutuksessa. Lisäksi opiskelijoille voidaan tarjota riittävän pitkiä työharjoittelujaksoja monipuolisissa harjoittelupaikoissa, jolloin opiskelija pääsee oppimaan kieltä tuetusti autenttisessa ympäristössä ja saa palautetta oppimastaan.

Opiskelijat kokivat epävarmuutta myös terveysalan eri tietojärjestelmien käytössä, vaikka tietotekniset taidot olisivatkin hyvät. He toivoivat rauhallista ja perusteellista perehdyttämistä, ja kun sellaista oli tarjolla, he kokivat työharjoittelussa oppimisen kaikin puolin onnistuneeksi. Oikeanlaista perehdyttämisen merkitystä erityisesti suomalaisessa hoitoalan työympäristössä on käsitellyt laajasti Jutta Hartikainen (2016), jonka esille nostamat asiat pätevät kaikki myös Diakissa järjestetyn pätevöitymiskoulutuksen opiskelijoihin. Oppimista edistäisi myös harjoittelupaikassa nimetyn ohjaajan pysyminen samana, jolloin opiskelijan edistyminen tulisi selvemmin esiin.

Vaikka opiskelijat toivoivat lisää opetusta ja ohjausta edellä mainituilla osaamisalueilla, he korostivat myös oman asenteen ja aktiivisuuden merkitystä oppimisessa ja olivat tyytyväisiä siihen, että Suomessa heitä rohkaistiin kysymään ja antamaan palautetta. Tuolla lähestymistavalla on hyvä jatkaa kasvamista alansa yhä taitavammaksi ammattilaiseksi.

Artikkeli on tuotettu ESR-rahoitteisessa ”Urareitti – korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys -hankkeessa”. Rahoittajana toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hankkeen päätoteuttaja on Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK ja osatoteuttajat ovat Centria-ammattikorkeakoulu, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän kristillinen opisto, Lapin ammattikorkeakoulu, Laurea-ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sedu, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Hankkeen toteutusaika on 1.10.2015–30.9.2018.