“Ei onnistu ilman laillistusta ja rekisteröintiä”

Globalisaatio mahdollistaa työvoiman liikkuvuuden maasta ja maanosasta toiseen. Ulkomaalaisille sairaanhoitajille työllistyminen Suomeen ei ole itsestään selvää, koska lähtömaassa hankittua tutkintoa ja osaamista ei ole helppo siirtää maasta toiseen. Eri maissa on erilaiset sairaanhoitajien laillistuksen ja rekisteröinnin käytännöt, joten maahan muuttaneet sairaanhoitajat joutuvat useimmiten työskentelemään koulutustaan vastaamattomissa töissä.

Johdanto

Ulkomailla tutkinnon suorittaneiden sairaanhoitajien osaamisen tunnistaminen, tunnustaminen ja arviointi sekä laillistus- ja rekisteröintiprosessin vaativuus tuovat haasteita sairaanhoitajien työllistymiselle omaan ammattiinsa Suomessa. Vieraaseen maahan muuttavalta sairaanhoitajalta vaaditaan kielitaidon ja ammattipätevyyden lisäksi perehtymistä muun muassa terveydenhuoltojärjestelmään ja hoitokulttuuriin. EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta Suomeen muuttaneiden sairaanhoitajien kokemukset osoittavat, että nykyinen prosessi pätevöitymiskoulutukseen pääsyyn ja työllistymiseen laillistetuksi sairaanhoitajaksi on pitkä ja moniulotteinen.

Artikkelissa kuvataan suomalaisen sairaanhoitajan nykyisiä osaamisvaatimuksia ja EU- ja ETA-alueiden ulkopuolella sairaanhoitajatutkinnon suorittaneiden pätevöitymiskoulutusta Suomessa. Lisäksi kuvataan Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja Turun ammattikorkeakoulussa sairaanhoitajan pätevöitymiskoulutukseen osallistuneiden taustatietoja ja näkemyksiä ura- ja koulutuspoluistaan sekä koulutuksen alkuvaiheen opiskelijoiden käsityksiä sairaanhoitajan ammatillisesta osaamisesta Suomessa. Sairaanhoitajan ammatillista osaamista tarkastellaan Sairaanhoitajakoulutuksen tulevaisuus -hankkeessa 2012–2014 päivitettyjen yhdeksän osaamisalueen pohjalta (Eriksson, Korhonen, Merasto & Moisio 2015).

Sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen ja vähimmäisvaatimukset Suomessa

Terveydenhuolto ja sairaanhoitajan työ ovat jatkuvan uudistuksen kohteena, kuten Suomessa meneillään oleva laaja sosiaali- ja terveydenhuollon uudistamistyö osoittaa. Sairaanhoitajan ammatillinen osaaminen perustuu yhä laajenevaan, monitieteiseen tietoperustaan, käytännölliseen osaamiseen sekä sosiaalisiin ja vuorovaikutuksellisiin taitoihin. Työ edellyttää vahvoja teoreettisia ja taidollisia perusvalmiuksia lähtökohtana potilasturvallisuuden ja palvelujen korkeatasoisen laadun turvaaminen. (Opetusministeriö 2006.)

Vuonna 2012 käynnistettiin valtakunnallinen Sairaanhoitajakoulutuksen tulevaisuus -hanke, jonka tarkoituksena oli päivittää aikaisemmat, vuonna 2006 laaditut suomalaisen sairaanhoitajan osaamiskuvaukset ja varmistaa kaikille sairaanhoitajatutkinnon hankkiville Euroopan Unionin ammattipätevyysdirektiivin edellyttämä yleissairaanhoitajan (180 op) vähimmäisosaaminen. Sairaanhoitajien vähimmäisosaaminen muodostuu yhdeksästä alueesta (taulukko 1).

Taulukko 1. Sairaanhoitajan vähimmäisosaaminen (Eriksson ym. 2015, 35).

1. Asiakaslähtöisyys	10 op
2. Hoitotyön eettisyys ja ammatillisuus	5 op
3. Johtaminen ja yrittäjyys	5 op
4. Kliininen hoitotyö	105 op
5. Näyttöön perustuva toiminta ja päätöksenteko	30 op
6. Ohjaus- ja opetusosaaminen	5 op
7. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen	10 op
8. Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristö	5 op
9. Sosiaali- ja terveyspalvelujen laatu ja turvallisuus	5 op

Vähimmäisosaamisen lisäksi tutkintoon kuuluu 30 opintopistettä hoitotyön opintoja, joiden kautta syvennetään ja laajennetaan osaamista ammattikorkeakoulun profiilin mukaisesti (Eriksson ym. 2015).

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) pitää yllä terveydenhuollon ammattihenkilöiden keskusrekisteriä. Terveydenhuollon ammattien harjoittamista valvotaan terveysalan erityisluonteen, yhteiskunnallisen merkityksen ja potilaiden turvallisuuden vuoksi. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto hyväksyy tutkinnon suorittamisen jälkeen hakemuksesta oikeuden toimia laillistettuna terveydenhuollon ammattihenkilönä sekä oikeuden käyttää asetuksella säädettyä terveydenhuollon ammattihenkilön nimikettä sairaanhoitaja (AMK). (Valvira n.d.)

Maahanmuuttajasairaanhoitajien osaamisen arvioinnin on todettu olevan kansainvälisestikin haasteellista, koska sairaanhoitajilla on erilaiset kieli- ja kulttuuritaustat, ja eri maissa sairaanhoitajan rooli vaihtelee ja koulutustaustat saattavat olla hyvinkin erilaisia (mm. Bauman & Blythe 2008). Tämä vaikeuttaa myös Suomeen saapuneiden sairaanhoitajien yksilöllisten koulutuspolkujen suunnittelua, toteutusta ja arviointia (Partanen-Rytilahti 2008). Sairaanhoitajan lähtömaassa hankittu osaaminen saattaa jäädä huomioimatta tai piiloon puutteellisesta kielitaidosta johtuen. Olemassa oleva ammattitaito menee hukkaan, jollei ammatillisen osaamisen arviointiin sisällytetä myös ammatillista kielitaitoa, jonka kehittäminen yhteistyössä työelämän kanssa on ensiarvoisen tärkeää (Kyhä 2011, Seilonen & Suni 2016). Erityisesti ammattisanastoa ja terminologiaa pidetään työssä tarvittavan kielen osana. Niin sanotut kielitaidottomat sairaanhoitajat nähdään myös ammattitaidottomina (Virtanen 2017). Positiivisilla työharjoittelukokemuksilla (mm. Kajander-Unkuri 2015) on vaikutusta osaamisen kehittymisen lisäksi ammatti-identiteettiin. Tämä on tärkeä huomioida maahanmuuttajasairaanhoitajien työharjoittelujen ohjauksessa (Partanen-Rytilahti 2008), ja siksi myös ohjaajien koulutukseen tulee panostaa.

EU- ja ETA-alueiden ulkopuolelta saapuneiden sairaanhoitajien AMK-tutkintoon johtava pätevöitymiskoulutus Suomessa

Ajatus sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutuksesta alkoi yhdestä palaverista Turun Naiskeskuksessa (nykyään Daisy Ladies) 2000-luvun alussa. Tiedettiin, että kaupungissa oli EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tulleita sairaanhoitajia, jotka olivat ilman koulutustaan vastaavaa työtä. Työllistymisen estivät puuttuva laillistus ja epäpätevyys oman ammatin harjoittamiseen Suomessa. Ratkaisuksi kehitettiin maahanmuuttajille suunnattu pätevöittämiskoulutus SATU (Sairaanhoitajia Turkuun maahanmuuttajista) Turun ammattikorkeakoulun ja Varsinais-Suomen ELY-keskuksen yhteistyönä. SATU-koulutus alkoi työvoimapoliittisena koulutuksena vuonna 2003, ensin ESR-rahoituksella, sittemmin Varsinais-Suomen ELY-keskuksen rahoituksella. Viimeinen opiskelijaryhmä valmistui joulukuussa 2017. Diakonia-ammattikorkeakoulu (Diak) aloitti EU- ja ETA-alueiden ulkopuolisten maahanmuuttajasairaanhoitajien pätevöitymiskoulutuksen vuonna 2005 Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston ja TE-toimiston aloitteesta ja rahoittamana (Laine & Zotow 2015). Diakin viimeinen opiskelijaryhmä valmistui huhtikuussa 2017.

Diakin koulutukseen Helsinkiin on ollut 40–70 hakijaa/ryhmä, ja ryhmään otettiin pääsääntöisesti 20 opiskelijaa. SATU-koulutukseen Turkuun hakijoita on ollut vähemmän, ja ryhmään otettiin 16 opiskelijaa, poikkeuksena ensimmäinen ryhmä vuonna 2003, jossa oli 20 opiskelijaa. Nämä pätevöitymiskoulutukset oli tarkoitettu EU- ja ETA-alueen ulkopuolelta tuleville maahanmuuttajille, joilla oli suoritettuna kotimaastaan sairaanhoitajan tai muu vastaava terveydenhuoltoalan tutkinto.

Puolentoista vuoden mittaiset työvoimapoliittiset pätevöitymiskoulutukset toteutettiin suomen kielellä. Molemmissa koulutuksissa suomen kieltä vahvistettiin niin teoriaopinnoissa kuin harjoittelussakin. Opiskelijat täydensivät sairaanhoitajan tutkintonsa Suomen tutkintovaatimusten mukaisesti. SATU-koulutuksen laajuus oli 120 op, josta teoriaopintoja oli 80 op ja harjoittelua 40 op. Aikaisemmasta sairaanhoitajan tutkinnosta hyväksiluettiin AHOT-menettelyllä 90 opintopistettä.

Diakin koulutus oli kestoltaan sama kuin Turun SATU-koulutus, mutta koulutuksen sisällössä oli joitakin eroja. Diakissa harjoittelut tehtiin Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston eri yksiköissä, kun taas SATU-koulutuksen opiskelijoilla oli mahdollisuus hankkia sekä perusterveydenhuollon että erikoissairaanhoidon harjoittelupaikat Jobstep-järjestelmän kautta myös Turun ulkopuolelta omista asuinkunnistaan. Diakissa suomen kielen opettaja oli alusta asti vahvasti mukana tukemassa suomen kielen oppimista. Turussa suomen kielen opetusta alettiin integroida ammattiaineisiin erityisesti kahden viimeisen ryhmän kohdalla, sitä ennen suomen kielen opetus toteutui omana erillisenä kurssinaan. Turussa opiskelua integroitiin myös suomalaisten opiskelijoiden kanssa erilaisten projektien ja muiden metodien avulla. SATU-opiskelijat suorittivat koulutuksen aikana Kansalaisen @-ajokortin ja valtionhallinnon kielitutkinnon suomen kielitaidosta. Lisäksi he saivat erillisen todistuksen lääkehoidon osaamisestaan. Suomen Punainen Risti myönsi SATU-koulutukselle Ennakkoluuloton edelläkävijä -diplomin vuonna 2013.

Opettajien kokemusten mukaan haasteellisinta koulutuksessa on ollut opiskelijaryhmien heterogeenisyys, erilaiset kulttuuritaustat ja erilainen hoitamisen tieto- ja taitopohja. Toinen haaste on ollut työelämässä tarvittava riittävä suomen kielen taito. Kuitenkin motivaatio opiskella ja saada suomalainen sairaanhoitajan (AMK) tutkinto ja pätevyys on opiskelijoiden mukaan ollut ”mahtavaa”. Valmistuttuaan osallistujat ovat hakeneet sairaanhoitajan ammattinimikkeen laillistuksen Valvirasta. Koulutuksen jälkeen maahanmuuttajasairaanhoitajat ovat työllistyneet hyvin perus- ja erikoissairaanhoitoon.

Pätevöitymiskoulutuksissa 2016–2017 opiskelleiden sairaanhoitajien taustatiedot

Urareitti-hankkeessa haastateltiin Diakonia-ammattikorkeakoulussa Helsingissä sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutuksen aloittaneita sairaanhoitajia (n=16) ja Turun ammattikorkeakoulun SATU-koulutuksen loppuvaiheessa olevia sairaanhoitajia (n=16) keväällä 2016. Ennen kumpaakin haastattelua kerättiin molemmissa koulutuksissa opiskelevilta (n=32) taustatietoja yhteisellä kyselylomakkeella, joka sisälsi 14 kysymystä. Osa kysymyksistä oli avoimia ja osa monivalintakysymyksiä. Tarkoituksena oli selvittää ennen haastatteluja, mistä maista sairaanhoitajat olivat lähtöisin, kauanko he olivat asuneet Suomessa, missä ja miten he olivat oppineet suomen kieltä, minkä terveysalan ammattitutkinnon he olivat suorittaneet omassa maassaan, millaista työkokemusta heillä oli omasta maastaan ja Suomesta, millaisissa koulutuksissa he olivat olleet ennen pätevöitymiskoulutusta, miten koulutuksiin oli ohjattu, mitä he tiesivät sairaanhoitajan ammatissa työskentelystä Suomessa, mistä he olivat saaneet tietoa pätevöitymiskoulutuksesta, miten koulutukseen oli ohjattu sekä miten aikaisempi koulutus ja työkokemus oli selvitetty heidän hakiessaan pätevöitymiskoulutukseen.

Pätevöitymiskoulutuksiin lukuvuonna 2016–2017 osallistuneet sairaanhoitajat olivat kotoisin Venäjältä, Kiinasta, Filippiineiltä, Nepalista, Thaimaasta, Armeniasta, Indonesiasta, Kosovosta, Nepalista, Valko-Venäjältä, Vietnamista ja Virosta. Eniten heitä oli Venäjältä ja Kiinasta. Suomessa asumisaika vaihteli vajaasta vuodesta kymmeneen vuoteen. Suomen kieltä he olivat oppineet työ- ja harjoittelupaikoissa, kotoutumiskoulutuksessa, erillisillä kursseilla, televisiosta, kotona, ystäviltä tai harrastuksissa. Samalla tavoin he olivat oppineet ammattisanastoa, ja viisi mainitsi oppineensa ammattisanastoa myös lähihoitajakoulutuksessa.

Lähes kaikilla oli sairaanhoitajan tutkinto (n=31) lähtömaasta. Yhdellä oli kätilön tutkinto ja kahdella sairaanhoitajatutkinnon lisäksi välskärin ja röntgenhoitajan tutkinto. Työkokemus omassa maassa vaihteli kahdesta kuukaudesta 20 vuoteen. Työkokemusta oli vaihtelevasti erilaisilta hoitotyön kliinisiltä aloilta, mutta joillakin (n=4) työkokemus oli muualta kuin hoitotyöstä, esim. apteekista, hammashuollosta ja tutkimushoitajan tehtävistä. Suomessa he olivat työskennelleet ennen pätevöitymiskoulutusta perushoidossa vanhainkodissa tai hoivakodissa (14), sairaalassa (7) ja palvelutalossa (5). Yksi oli työskennellyt apteekissa, yksi henkilökohtaisena avustajana ja yksi tuotantotyöntekijänä. Apteekin maininnut sairaanhoitaja oli työskennellyt apteekissa yli seitsemän vuotta, ja tuotannossa työskennellyt oli tehnyt teollisuudessa työtä yli viisi vuotta. Molemmat olivat siis tehneet Suomessa useita vuosia muuta kuin hoitotyötä. Lisäksi yksi sairaanhoitaja oli työskennellyt hoiva-avustajana puolitoista vuotta. Työssäoloajat vaihtelivat kuukaudesta seitsemään vuoteen. Seitsemän sairaanhoitajaa mainitsi, ettei ollut ollut töissä Suomessa.

Ennen sairaanhoitajan pätevöitymiskoulutusta monet olivat osallistuneet muihin koulutuksiin, kuten suomen kielen kursseille, korkeakouluopintoihin valmentavaan koulutukseen ja kotoutumiskoulutukseen. Lähihoitajan tutkinnon oli suorittanut viisi sairaanhoitajaa, yksi oli suorittanut hoiva-avustajakurssin ja yhdellä oli lääketeknikkokoulutus kesken. Lisäksi mainittiin ensiapukurssin ja hygieniapassin suorittaminen ja hoitoalan kurssi. Kaksi sairaanhoitajaa mainitsi, ettei ollut ollut Suomessa missään koulutuksessa. Koulutuksiin oli ohjattu pääosin TE-toimistosta, mutta vastauksista tuli esiin myös, että TE-toimisto ei ollut ohjannut eteenpäin esimerkiksi kielikoulutukseen, jos henkilö on jo työllistynyt jonnekin. Monet olivat olleet itse aktiivisia tiedon hakemisessa.

Tietoa sairaanhoitajan pätevöitymiskoulutuksesta oli saatu TE-toimistosta, työpaikoilta ja harjoittelusta, Internetistä, aviopuolisolta, ystävältä, suomen kielen kursseilta, suomen kielen opettajalta, Metro-lehdestä, Diakista, Helsingin Avoimet työpaikat -verkkosivuilta, uravalmentajalta tai ottamalla itse selvää. Aikaisempi koulutus ja työkokemus pätevöitymiskoulutukseen haettaessa oli selvitetty koulu- ja työtodistuksista, haastatteluilla ja näyttökokeilla. Prosessi pätevöitymiskoulutukseen pääsyyn oli kestänyt jollakin jopa yli kuusi vuotta, ja joku oli hakenut jopa kolme kertaa ennen kuin pääsi koulutukseen.

Käsitykset ja tiedot sairaanhoitajan työstä Suomessa olivat erilaisia. Henkilöt, jotka olivat työskennelleet hoitotyössä esimerkiksi lähihoitajina, pystyivät kertomaan enemmän sairaanhoitajan työstä ja roolista kuin ne, joilla ei ollut hoitotyön työkokemusta. Käsityksiä sairaanhoitajan ammatista Suomessa kuvattiin muun muassa seuraavasti:

Tiesin, että sh:n työ on vastaava kuin omassa maassani.

Sain tietää, että sh tekee myös lähihoitajan työtä, eli perushoitoa.

Ymmärsin vasta Suomessa, että sh:n työ on erilaista kuin Kiinassa. Ammattitaitoisia ja hyvin koulutettuja, koulutus välttämätön.

Alkuvaiheen opiskelijoiden käsityksiä sairaanhoitajan ammatillisesta osaamisesta

Taustatietokyselyn lisäksi haastateltiin erikseen sekä Turun AMK:n loppuvaiheen (n=16) että Diakin alkuvaiheen opiskelijoita (n=16). Tässä artikkelissa tarkastellaan Diakin alkuvaiheen opiskelijoiden käsityksiä sairaanhoitajan ammatillisesta osaamisesta.

Haastattelu toteutettiin teemahaastattelulla, jonka runko muodostui sairaanhoitajan yhdeksästä osaamisalueesta (Eriksson ym. 2015). Haastattelut toteutettiin Helsingin Diakissa neljän hengen pienryhmissä ja haastattelut nauhoitettiin. Haastattelijoina toimi kaksi hoitotyön opettajaa, ja nauhoitukset litteroi kolmas hoitotyön opettaja. Aineisto analysoitiin deduktiivisella sisällön analyysilla.

Koulutuksen alkuvaiheessa olevien opiskelijoiden oli ajoittain vaikea kuvata sairaanhoitajan osaamista suomen kielellä, koska he eivät olleet vielä ehtineet suorittaa kovin paljon teoriaopintoja, eivätkä he olleet vielä osallistuneet työharjoitteluun, jossa kielitaito tavallisesti kehittyy lisää. Puutteet suomen kielen taidossa vaikeuttivat myös joidenkin haastattelukysymysten ymmärtämistä. Haastattelijoiden tekemät tukikysymykset helpottivat kysymysten ymmärtämistä, mikä auttoi myös litterointia ja tulosten analyysia. Haastattelun ja litteroinnin suorittaneilla opettajilla oli useiden vuosien kokemus maahanmuuttajasairaanhoitajien koulutuksesta, joten he olivat tottuneet kuuntelemaan erilaisia ulkomaalaisia aksentteja ja suomen kielen ilmaisutapoja. Tämä lisäsi heidän kykyään ymmärtää opiskelijoita ja paransi tulosten luotettavuutta.

Asiakaslähtöisyydestä nousivat keskeisinä näkökulmina esiin viestintätaitojen riittävyys ja niiden jatkuva kehittäminen. Yksilö ja perhe nähtiin hoitotyön asiakkaina.

Hoitotyön eettisyyttä ja ammatillisuutta kuvattiin eettisten ongelmien tunnistamisena ja käsittelynä sekä oman persoonan käyttönä. Myös kollegiaalisuus ja tiimityön merkitys tulivat esiin.

Itsensä ja oman osaamisen johtaminen näyttäytyi yhteistyötaitoina, sairaanhoitajan työnä erilaisissa toimintaympäristöissä, oman toiminnan kriittisenä reflektointina ja johtamisen merkityksen ymmärtämisenä hoitotyössä. Lisäksi tuotiin esiin ura- ja koulutusmahdollisuudet.

Kliinistä osaamista kuvattiin monin eri tavoin. Keskeisiä olivat hoitotyön toiminnot, joissa painotettiin myös perushoidon osaamista. Opiskelijat mainitsivat myös hoitolaitteiden hallinnan osaamisen. Monet toivat esiin, että sairaanhoitaja ei tee heidän lähtömaassaan lainkaan perushoitoa ja sitä täytyy Suomessa opiskella. Lisäksi mainittiin päihdehoitotyö ja päihderiippuvuuden huomioinnin merkitys, kuolevan potilaan ja omaisten kohtaaminen, ihmisen ikääntyminen, mielenterveysongelmaisten hoitotyö, hoitosuhdetyöskentely ja psykososiaaliset auttamismenetelmät. Lääkehoito, käden taidot, aseptiikka sekä hygieniaan liittyvät asiat mainittiin tärkeinä, kuten myös hoidon tarpeen ja potilaan tilan arviointi.

Kliinisessä osaamisessa haastateltavat katsoivat tarvitsevansa lisää osaamista kuntoutuksessa, vanhusten hoidossa, mielenterveys- ja päihdehoitotyössä, kuoleman kohtaamisessa ja saattohoidossa sekä lääkehoidossa.

Näyttöön perustuvasta toiminnasta ja päätöksenteosta nousivat esiin tiedonhankinta, oman toiminnan tunnistaminen ja sen kriittinen arviointi. Hoitotyön päätöksentekoprosessiin sisältyi hoidon tarpeen arviointi, suunnittelu, toteutus ja dokumentointi sekä hoitotyön kehittäminen. Hoidon tarpeen arviointi nostetiin esiin myös kliinisen osaamisen tarkastelussa. Hoitotiede nähtiin hoitotyön ja koulutuksen tietoperustana. Lisää osaamista katsottiin tarvittavan oman sairaanhoitajan roolin hahmottamisessa, päätöksenteossa ja vastuun ottamisessa. Omassa tietoperustassa koettiin olevan epävarmuutta.

Ohjaus- ja opetusosaamiseen liittyväksi mainittiin ohjaus- ja opetusprosessin tarpeen arviointi, ohjauksen ja opetuksen suunnittelu ja toteutus, eettiset näkökohdat, mentorointi ja perehdytys, ohjausmateriaalin hyödyntäminen ja puhelinohjaus. Erityisesti mainittiin lääkehoidon ja ravitsemuksen ohjaus. Potilaalle on osattava kertoa, mitä tehdään, ja potilas pitää osata ohjata toimenpiteisiin ja tutkimuksiin. Omassa osaamisessa nähtiin kehittämistarvetta sekä potilaan että omaisten ohjauksessa.

Terveyden ja toimintakyvyn edistämiseen liitettiin terveyden edistämisen etiikka ja kuormittavat tekijät. Terveyteen ja toimintakykyyn vaikuttavina hoitotyön menetelminä mainittiin muun muassa piirtely, musiikin kuuntelu ja ajan antaminen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristöön katsottiin kuuluvan potilastietojärjestelmät, kirjaamisen sekä raportoinnin taidot, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen tuntemus, moniammatillisuus ja tiimityö. Haastateltavat kertoivat tarvitsevansa lisää tietoa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmästä ja lisää taitoa etenkin sähköisessä kirjaamisessa.

Sosiaali- ja terveyspalvelujen laadun ja turvallisuuden näkökulmasta tärkeinä nousivat esiin potilasturvallisuuden osa-alueet, kuten laite- ja lääkitysturvallisuus. Lisäksi mainittiin vastuukysymykset, turvallisuuspoikkeamien ilmoitusvelvollisuus, tietosuoja ja tietoturvallisuus sekä terveydenhuollon rekisterit.

Ammatillisten osaamisalueiden kuvausten lisäksi haastateltavat nostivat esiin monenlaisia kielitaitoon liittyviä haasteita. Hoitokulttuuriin ja sairaanhoitajan vastuualueisiin perehtyminen mainittiin keskeisinä asioina maahanmuuttajasairaanhoitajien osaamisen päivittämisessä ja kehittämisessä.

Lopuksi

Maahanmuuttajasairaanhoitajien AMK-tutkintoon johtavat pätevöitymiskoulutukset ovat tulleet tiensä päähän vuoden 2017 lopussa. Jotta ulkomailla tutkinnon suorittaneille sairaanhoitajille voidaan jatkossakin turvata työllistyminen omaan ammattiinsa Suomessa, kehitettiin Urareitti-hankkeessa sairaanhoitajien pätevöitymiskoulutuksen moduulimalli, jossa huomioitiin sairaanhoitajan osaamisvaatimukset, selvityksissä esiin nousseet osaamisen kehittämistarpeet sekä ns. vetoketjumalli ammatillisen osaamisen ja kielitaidon integroimiseksi. Moduulimallia pilotoidaan SOTE-silta -hankkeessa vuosien 2018–2020 aikana, ja mallia on tarkoitus laajentaa myös muihin terveydenhuoltoalan koulutuksiin (kätilö, fysioterapeutti, suuhygienisti, röntgenhoitaja ja bioanalyytikko). Haasteena moduulimallin toteutuksessa tulee olemaan esim. sopivien hakijoiden saavutettavuus, kun koulutus ei ole enää työvoimapoliittista. Entä miten selvittää tutkintojen vastaavuus, jotta maahanmuuttajasairaanhoitajien osaaminen saadaan vastaamaan suomalaisia osaamisvaatimuksia? Milloin suomen kielen taito on riittävä?

Uusien koulutuspolkujen suunnittelussa ja toteutuksessa on tärkeää ottaa huomioon myös digitalisaatio ja globalisaatio. Erityisesti globalisaatio haastaa yhdenmukaistamaan sairaanhoitajan osaamisvaatimuksia ja kehittämään koulutusta ja mittareita osaamisen arvioimiseksi niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin. Tällä hetkellä kansainvälisestikin eniten käytetty mittari (Meretoja, Flinkman & Leino-Kilpi 2017) on Meretojan (2003) kehittämä Nursing Competence Scale (NCS), jolla mitataan työelämässä toimivien sairaanhoitajien ammattipätevyyttä. Tämän lisäksi tulisi kehittää mittareita, joilla voidaan tunnistaa ja luotettavasti arvioida ulkomaalaisen sairaanhoitajan osaaminen ja sen kehittämistarpeet hänen muuttaessaan maahan. Yleisen ja ammatillisen kielitaidon osaamisen mittaaminen tulee ottaa osaksi tätä arviointiprosessia. Osaamisen tunnistaminen ja luotettava arviointi maahanmuuton yhteydessä nopeuttavat sairaanhoitajan laillistamis- ja työllistymisprosessia.

Artikkeli on tuotettu ESR-rahoitteisessa ”Urareitti – korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys -hankkeessa”. Rahoittajana toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hankkeen päätoteuttaja on Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK ja osatoteuttajat ovat Centria-ammattikorkeakoulu, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän kristillinen opisto, Lapin ammattikorkeakoulu, Laurea-ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sedu, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Hankkeen toteutusaika on 1.10.2015–30.9.2018.