Liikenteen mittaaminen muuttuu jatkuvasti digitalisaation kehityksen myötä. Lennätettävän dronen avulla voidaan kuvata eri liikenneratkaisuja ilmasta käsin, jonka jälkeen analytiikkaohjelmat voivat analysoida kuvattua kuvaa.
Osana HAMK Smartin …
Nykyaikana useimmilla meistä on taskussa matkapuhelin, joka kulkee mukana myös liikkuessa. Operaattorit keräävät dataa matkapuhelimien käytöstä niin datan määrällisessä muodossa kuin myös datan käytön sijainnin …
Datan kerääminen ja sen hyödyntäminen ovat nykypäivänä tärkeässä roolissa lähes jokaisella toimialalla. Tutkimusyksikkö HAMK Smartin Liikenne 4.0 -hankkeessa on toteutettu lukuisia pilotointeja, joista saadun datan …
Teknologian nopea kehitys on kasvattanut tiedolla johtamisen merkitystä yhteiskunnassa, ja sen myötä datan keräämisestä on tullut entistä tärkeämpää. Pilotoinnissa testattiin konenäön tuomia mahdollisuuksia liikenteen mittaamisessa. …
Nykypäivänä datan lähteitä on paljon. Liikenne 4.0 -hankkeen pilotoinnissa hyödynnettiin Hämeenlinnan alueen julkisen liikenteen toiminnasta saatavaa Waltti-matkakorttidataa, jota visualisoitiin helpottamaan tiedon analysointia ja jatkohyödyntämistä. Tarkoituksena …
Liikenne 4.0 -hankkeen pilotoinneista kerättyä dataa voidaan hyödyntää eri tilanteissa, jolloin data saadaan myös tehokkaasti näkyväksi. Yhtenä visualisointina toimii 3D-virtuaalimalli Hämeenlinnan Asemanrannasta, jonka myötä rakenteilla …
Hyvät ja toimivat pyöräilyreitit ovat olennainen osa pyörämatkailua. Pyöräilyreittien saavutettavuutta tukevassa pilotoinnissa tarkoituksena oli kehittää pyöräilyn roolia matkailijoiden keskuudessa. Lopputuloksena syntyi Hämeenlinnan digitaalinen pyöräilykartta, joka …
Reittien tehokkaalla suunnittelulla voidaan vähentää matka-aikoja sekä päästöjä, jolloin liikkumisesta tulee tehokkaampaa sekä ympäristöystävällisempää. Pitkillä, päivittäisillä matkoilla reitityksen rooli korostuu, sillä juuri niillä optimaalisen reitin …
Vähähiilisen liikenteen edistämiseen kytkeytyy vahvasti pyöräliikenteen ekosysteemin kehittäminen. Tämä kehitystyö on myös olennainen tekijä liikkumisen palveluiden ja saavutettavuuden parantamisessa. Yksi pyöräliikenteen ekosysteemin keskeinen osatekijä on …
Pyöräilyinfran kehittämisen tueksi ilmaantuu teknologian ja digitaalisuuden kehittyessä jatkuvasti uusia mahdollisuuksia. Yhden ratkaisun pyöräteiden kunnon tutkimiseen tarjoaa myös sensoriteknologia, joka mahdollistaa tarkan datan saamisen pyöräliikenteen …
Liikenne 4.0 -hankkeen ensimmäisenä pilotointina toteutettiin sähköpyöräpilotti, jossa keskityttiin liikenteeseen, logistiikkaan sekä datan ja digitaalisuuden hyödyntämiseen. Siinä tarkasteltiin kaupunkipyöristä saatavan datan hyödyntämispotentiaalia pyöräjärjestelmien suunnittelussa sekä …
Kävijöiden lukumääriä on mitattu vuosien saatossa suurelta osin mekaanisesti, turvautuen ihmisen suorittamaan laskentaan tai oven mekaaniseen avautumiseen. Liikenne 4.0 -hankkeessa tavoitteena oli tehdä sensoriteknologiaan pohjautuvien …