Marraskuussa 2015 sai Riihimäen teatterissa ensi-iltansa Possujuhlat‑niminen pikkujoulukomedia, jonka ympärille toimeksiantomme rakentui. Tarkoituksenamme oli kehittää Riihimäen asiakasrekisteriä ja saada yritysasiakkaat entistä kiinnostuneemmiksi teatterin tarjonnasta. Toimeksiantomme …
Tawasta OS Technologies on vuonna 2004 perustettu kasvuhakuinen yritys, joka tarjoaa avoimeen lähdekoodiin perustuvia ohjelmistoratkaisuja. Nuoret huippumyyjät ‑hankkeen opiskelijatiimin (Ari Kallio, Juho Pyykkö ja Stella …
Nuoret huippumyyjät (ESR) -hankkeen valmennukseen osallistunut Stella Siitonen kirjoittaa opeista, joita on saanut valmennukseen liittyviltä asiantuntijaluennoilta. Lisäksi hän tutki aihepiirin kirjallisuutta selvittääkseen, millainen on huippumyyjä …
Yritys elää kannattavasta myynnistä, jolla saadaan aikaan työpaikkoja ja talouskasvua. Samaan aikaan kuitenkin osaavista myynnin ammattilaisista on pulaa. Pk-yritysten myyntitoiminta potee alituista resurssipulaa myös siitä …
Osaaminen on monitahoinen käsite. Nykypäivän työ edellyttää jatkuvaa osaamisen kehittämistä ja sopeutumista muutoksiin. Pelkkä tutkinnon kautta hankittu osaaminen tai pätevyys ei riitä, vaan tärkeää on …
Myyntityö on yrityksen toiminnan kulmakiviä. Perinteisesti sen välineitä ovat mm. myyntikansio, myymälämarkkinointimateriaali, kampanjakartat ja hinnastot, tilauslomakkeet ja erilaiset tuote, palvelu- ja asiakaskortit sekä näytteet myytävistä …
Hämeen Yritysviestinnän Rahalinna-tiiminä saimme keväällä 2015 toimeksiannon, joka koostui useammasta eri kokonaisuudesta. Alusta alkaen oli selvää, että kohtaamme paljon haasteita, mutta toisaalta myös oppimisemme olisi …
Nuoret Huippumyyjät -hankkeeseen liittyvän opinnäytetyöni pääaiheena oli digitaalinen myyntityö. Opinnäytetyöni tarkoituksena oli selvittää digitalisaation vaikutusta myyntityöhön: sitä, kuinka digitalisaatio on vaikuttanut huippumyyjien osaamisvaatimuksiin ja rooliin …
Markkinat ovat siirtyneet monella alalla verkkoon ja ovat täynnä vaihtoehtoja, joista potentiaalinen asiakas voi valita juuri hänen tarpeisiinsa sopivan ratkaisun. Vaihtoehtoja on helppoa kilpailuttaa verkon …
Yksi Nuoret huippumyyjät -valmennuksen toimeksiantajista oli yksityisomisteinen, vahvasti asiakaslähtöisesti toimintojaan rakentava ja kansainvälisillä markkinoilla toimiva yritys. Yrityksellä on yli 30 vuoden kokemus toimialaltaan. Tämä näyttäytyy …
MTV:n Suomalaisten sosiaalisen median käyttö 2015 -muistion mukaan ikäryhmissä 15–55 vain 7,3 prosenttia ei ollut käyttänyt sosiaalisen median palveluita viimeisen kolmen kuukauden aikana. Tämä tarkoittaa, …
Puhelimitse tapahtuva viestintä on vuorovaikutusmarkkinointia. Kiireisessä liike-elämässä puhelinviestinnän merkitys korostuu. On laskettu, että jopa kahdeksan asiakasta kymmenestä hoitaa asioitaan yrityksiin puhelimitse. Ei ole siis yhdentekevää, …
Nuoret huippumyyjät -hankkeen yritystoimeksiannoissa oli paljon puhelimitse tapahtuvaa yhteydenottoa asiakkaisiin. Kaikki toimeksiannot eivät olleet suoranaista palvelun tai tuotteen myyntiä, mutta se tähtäsi tulevaan myyntiin ja …