Syrjäytynyt vai syrjäytetty – näkökulmia nuorten syrjäytymiskeskusteluun

Sekä suomalaisessa että eurooppalaisessa mittakaavassa on ollut pitkään käynnissä nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tähtäävien hankkeiden ja projektien kirjo. Myös omassa ammattikorkeakoulussamme on ollut ja on paraikaa käynnissä kymmeniä Euroopan Sosiaalirahaston (ESR) rahoittamia projekteja. Tarkastelemme artikkelissamme syrjäytymiseen ja ns. NEET-nuoriin kohdistunutta keskustelua.

OECD:n raportin tiivistelmästä (2018) ilmenee, että yhä useampi suomalainen 18–24-vuotias nuori aikuinen tuli nimetyksi NEET-nuoreksi (Not in Employment, Education or Training), toisin sanoen hän ei opiskellut, ollut töissä, varusmiespalveluksessa eikä osallistunut kuntouttavaan tai työllistävään toimintaan. Lähtökohtaisesti näiden nuorten aikuisten katsottiin olevan syrjäytymisvaarassa. Tämä aiheutti huolta suomalaisessa nuorten palvelujärjestelmässä toimivien keskuudessa.

Mitä NEET-nuorilla tarkoitetaan? Ensin on hyödyllistä tarkastella sitä, mitä edellä mainituilla käsitteillä tarkoitetaan ja kertooko kasvava NEET-nuorten osuus syrjäytymisen vahvasta kasvusta. Toinen mielenkiintoinen näkökulma on se, miten nuoret itse ajattelevat tilanteestaan; kokevatko kaikki NEET-ryhmään määriteltävät nuoret olevansa yhteiskunnasta syrjäytyneitä.

Yleisesti ajatellaan, että nuoren ollessa koulutuksen tai työvoiman ulkopuolella, hän on syrjässä. Nuorisotutkimusseuran erikoistutkijan Sanna Aaltosen haastattelusta käy ilmi, että mittari voi olla yksinkertaistava (Salonen, 2017). Syrjäytynyt- ja NEET-kategorioiden sisällä voidaan puhua samaan aikaan hyvin erilaisista nuorista. Ongelmalliseksi on muodostunut se, että nuoret niputetaan yhdeksi ryhmäksi. Keskustelusta muotoutuu kuva ryhmästä nuoria, jotka haluavat omasta tahdostaan jäädä sohvan pohjalle makaamaan. (Salonen, 2017)

NEET-nuori ei aina ole syrjäytymässä

NEET-nuoreksi luokiteltua nuorta ei voida laskea aina syrjäytyneeksi tai syrjäytymisvaarassa olevaksi. Syrjäytymisriski on aina tulosta useamman tekijän yhteisvaikutuksesta. Näiden tunnistaminen vaatii nuoren elämän seuraamista, riskitekijöiden tunnistamista ja tarpeenmukaisten tukitoimien käynnistämistä (Aaltonen, Berg & Ikäheimo, 2015).

Hämäläinen (2016) toteaa, että tilastojen näkökulmasta NEET-nuorten yleistyminen saattaa liittyä ensisijaisesti työmarkkinoiden ja suhdanteiden muutoksiin. Tästä näkökulmasta nuoret eivät olisi sen enempää syrjäytyneitä tai yhteiskunnan ulkopuolella kuin aiemminkaan. Toisaalta työmarkkinoiden muutokset osuvat nuoriin aikuisväestöä useammin ja tilanne yleensä korjautuu talouskasvun voimistuessa. Enemmän kannattaa olla huolissaan siitä, liittyykö NEET-statukseen ja työmarkkinavaikeuksien yleistymiseen pitkäaikaisia terveysongelmia, joista voi muodostua todellisia esteitä esim. työllistymiselle ja elämässä pärjäämiselle.

Nuorten syrjäytyminen ja palvelujärjestelmät

Nuorten huono-osaisuudesta ja eriarvoistumisen kehityskuluista on puhuttu paljonkin ja sitä on leimannut yksinkertaistava näkemys ”syrjäytyneistä nuorista”. Keskustelu on näyttäytynyt paikoin kategorisoivana, jolloin nuoret leimautuvat ainoastaan kontrolloivien toimenpiteiden kohteiksi.

Nuorten kokemuksia palvelujärjestelmästä ja sen toimivuudesta on hyödynnetty kehittämistyössä varsin vähän. Sen kautta olisi kuitenkin mahdollista lisätä ymmärrystä erilaisten toimenpiteiden ja toimintojen toimivuudesta ja saavutettavuudesta. (Suurpää, 2009).

Aikuisväestön huoli nuorista on ajan oloon vaihdellut huonosti käyttäytyvistä ja järjestyshäiriöitä aiheuttavista paikallisista porukoista yhä kasvavaan, yhteiskunnan palveluja kohtuuttomasti rasittavaan “ongelmanuorten” joukkoon. Aaltonen, Berg ja Ikäheimo (2015) toteavat, että hyvinvointipalveluja ja nuorille räätälöityjä palveluja kannattaa tarkastella asioina, joiden avulla nuoria voidaan pitää mukana ja osallisina yhteiskunnassa.

Aaltosen ym. (2015) mukaan ”näyttää siltä, että palvelut eivät kohtaa niiden nuorten tarpeita, joilla on alentunut toimintakyky ja jotka eivät näin ollen ole työ- tai opiskelukykyisiä.” Kyseessä olevat nuoret käyttävät paljon terveyspalveluita ja kustannukset kasvavat suuriksi, mutta toisaalta mielenterveyspalveluissa akuutin hoidon piiriin pääseminen on hankalaa.

Palvelujen kenttä on usein varsin monimuotoinen, mikä pitää paikkansa myös nuorille suunnattujen palveluiden kyseessä ollessa. Näin ollen kokonaiskuvan muodostaminen on hankalaa jopa niille, jotka työskentelevät nuorten palveluiden parissa. (Aaltonen ym., 2015)

Mihin katse suunnataan, mitä halutaan vahvistaa?

Viimeaikaisissa koulutus-, työllisyys- ja hyvinvointipoliittisessa keskustelussa on painotettu yhtäältä varhaista puuttumista sekä varhaiskasvatukseen ja lapsuuteen investoimisen merkitystä syrjäytymisen ehkäisyssä. Toisaalta taas tällä hetkellä pohditaan vakavasti oppivelvollisuuden pidentämisen toteutustapoja. (Esim. Jahnukainen & Helander, 2019)

Riippumatta siitä, panostetaanko varhaiskasvatukseen ja perheiden tukemiseen vai toisen asteen koulutuksen pakolliseksi järjestämistä, tärkeintä on, että nuorten syrjässä olemista ei patologisoida yksilön ominaisuudeksi. Ennen muuta tulee huolehtia siitä, että pääsy valtavirtaan on mahdollista missä tahansa elämän vaiheessa. Huomiota tulee kiinnittää sekä yksilöiden hyvinvoinnin vahvistamiseen että rakenteisiin ja palvelujärjestelmään.

Teksti on tuotettu osana TESSU2 – Aitoon monialaiseen yhteistyö- ja ohjausosaamiseen Ohjaamoissa (ESR) -projektia.