Monialaisen yhteistyön rakentuminen edellyttää muutakin kuin asiantuntijoiden yhteen liittämistä. Yhteistyön taitojen oppiminen on osallistujien omistama kehittämisen ja kehittymisen prosessi, joka tapahtuu arjen kontekstissa. Kyse on taidoista ja työtavasta, joita ei voida siirtää ja omaksua esimerkiksi perinteisen koulutuksen keinoin. Monialainen yhteistyö edustaa joustavaa tiimi- ja verkostotyötä. Tämänkaltainen neuvotteleva solmutyöskentely murtaa perinteistä verkostoajattelua ja voi toimia monialaisen työotteen perustana.
Asiakastyön aloilla palvelut ovat perinteisesti olleet hajautettuina eri organisaatioihin. Tällaisia aloja ovat esimerkiksi hyvinvointi-, koulutus- sekä ohjaus- ja neuvontatyö. Elämme murroksessa, jossa palveluja keskitetään yhteen paikkaan. Nämä niin sanotut yhden luukun palvelukeskukset haastavat työntekijöitään uudenlaiseen monialaiseen työn tekemiseen. Parhaimmillaan yhteisöllinen työtapa edellyttää onnistuakseen monialaisen yhteistyön osaamista, jota käsittelemme tässä artikkelissa.
Mitä on monialainen yhteistyö?
Monialainen yhteistyö ymmärretään eri hallinnon- ja tieteenalat yhteen kokoavana ja niiden rajat ylittävänä toimintana. Monialainen työyhteisö voi koostua esimerkiksi eri koulutusalojen ja ammattiryhmien edustajista, opiskelijoista, asiakkaista ja yhteistyökumppaneista. (Nykänen 2010, 58–59; Pukkila, Helander & Laitila 2015.) Moniammatillisuus on käsitteenä suppeampi ja voidaan nähdä yhden tai useamman hallinnonalan välisenä yhteistyönä yhden organisaation sisällä tai eri organisaatioiden välisissä verkostoissa (Koskela 2013, 17; Nykänen 2010, 58–59). Moni- tai poikkihallinnollinen yhteistyö ymmärretään sopimuksiin, suunnitteluun ja päätöksentekoon liittyvänä eri hallinnonalojen välisenä verkostotyönä (Määttä 2007; Nykänen 2010, 58–59). Nämä käsitteet mielletään arjessa osin synonyymeiksi ja niiden käyttö on epätarkkaa. Kirjallisuudessa ja käytännön kentässä moniammatillisuuden käsite on vahvimmin edustettuna. (Pukkila ym. 2015.)
Aikaisemmissa tutkimuksissa on löydetty tekijöitä, jotka edistävät ja estävät moniammatillisen yhteistyön toteutumista. Merkittävimpiä edistäviä tekijöitä ovat luottamuksellinen ja kunnioittava ilmapiiri, asiantuntijuuden rajojen tunnistaminen ja niiden ylittäminen sekä aika yhteiseen keskusteluun ja reflektointiin. Näiden tekijöiden toteutuminen edellyttää onnistunutta yhteistyön koordinointia sekä yhteistyö- ja kommunikaatiotaitoja. Lisäksi moniammatillinen yhteistyö vaatii yhteisen käsitteistön ja tavoitteen muodostamista sekä niiden jatkuvaa arviointia. Edellä kuvattujen edistävien tekijöiden toteutuminen ja monialaisen työotteen omaksuminen voi merkitä yksittäisen työntekijän tasolla myös asennemuutosta työntekoon. (Hall 2005, 193; Isoherranen 2012; Kiilakoski 2014; Koskela 2013; Mellin, Hunt & Nichols 2011.) Monialainen yhteistyö tarkoittaa siirtymistä perinteisestä, itsenäisestä asiantuntijatyöstä ja vakiintuneista verkostoista dynaamiseen itsenäisen ja yhteisöllisen työskentelyn yhdistelmään.
Monialaista yhteistyötä estäviä tekijöitä ovat asiantuntijaroolien epäselvyys, epätarkat vastuurajat sekä ammattiryhmien erilaiset viestintätavat ja puutteelliset vuorovaikutus- ja tiimityötaidot (Hall 2005; Holmesland ym. 2010; Isoherranen 2012, 5; Mellin ym. 2011). Lisäksi eri ammattiryhmien toiminnan perustana olevat säädökset ja normit voivat hankaloittaa monialaista yhteistyötä (Kiilakoski 2014, 72–77). Asennetasolla estäviä tekijöitä ovat asiantuntijoiden epäluottamus toisiaan kohtaan, mikä näkyy esimerkiksi oman reviirin puolustamisena. Myös käytännön töiden järjestelyihin liittyvät tekijät, kuten resurssien riittämättömyys ja fyysisten yhteisten työtilojen puute, voivat vaikeuttaa aidon monialaisen yhteistyön rakentumista. (Chivers 2011, 11; Kiilakoski 2014, 86–94.)
Monialaisessa työskentelyssä on vahvasti mukana asiakkaan tai opiskelijan osallisuus toimintaan. Osallisuus voidaan tulkita mahdollisuutena vaikuttaa asioiden kulkuun sekä johonkin kuulumisen ja sitoutumisen tunteena. (Salmikangas 2002, 17.) Osallisuuteen liitetään usein osallistumisen käsite, jotka Niirasen (1997) mukaan ovat keskenään vuorovaikutuksessa. Samalla kun osallisuuden kokemus motivoi osallistumaan ja luo kumppanuuden tunnetta, lisää osallistuminen kokemusta osallisuudesta. Samaan ilmiöön viitataan usein myös toimijuuden käsitteellä (Vanhalakka-Ruoho 2015, 39).
Erilaiset osallistumisen muodot ja osallistumistavat sekä näiden käytössä syntyneet kuulluksi tulemisen ja vaikuttamisen kokemukset lisäävät osallisuuden tunnetta (Niiranen 1997, 187). Osallistaminen voidaankin ymmärtää sellaisiksi menettelytavoiksi ja toimintamalleiksi, joilla annetaan tilaa ja mahdollisuuksia osallistumiselle. Toisaalta muuan muassa Poikkeus ym. (2013, 113) toteavat, että osallisuuteen liittyviä kehämäisiä syy–seuraus -oletuksia on myös kritisoitu, koska ne eivät aina huomioi opiskelijan tai asiakkaan yksilöllisiä kehityspolkuja. Esimerkiksi muiden yhteisöjen merkitykset voivat olla opiskelijalle tai asiakkaalle senhetkisessä tilanteessa vahvempia kuin kuuluminen monialaiseen yhteisöön.
Monialaisen yhteistyön oppiminen
Tutkimuksissa löydetyt monialaista yhteistyötä estävät tekijät liittyvät lähtötilanteeseen, jossa eri alojen asiantuntijat on koottu tekemään yhteistyötä. Toimivan yhteistyön rakentuminen edellyttää tutkimusten mukaan muutakin kuin asiantuntijoiden yhteen liittämistä. Työntekijöiden ajatusmallien muuttamisen lisäksi monialainen työote vaatii toiminnan ja järjestelmien muutosta eli uudenlaisen toimintakulttuurin kehittämistä (D’amour & Oandasan 2005; Nummenmaa 2004, 113–122; 2011, 187–189). Troddin ja Chiversin (2011) mukaan monialaisen yhteistyön taidot opitaan parhaiten käytännön toiminnassa eli tekemällä työtä. Yhtenä konkreettisena esimerkkinä monialaisesta yhteistyöstä ovat nuorten matalan kynnyksen ohjauspalvelupisteet Ohjaamot (Pakkala, Saukkonen & Savonmäki 2014). Niissä kehitetään monialaista toimintakulttuuria itse työn tekemisen ohella. Monialaisen yhteistyön taitojen oppiminen on osallistujien omistama kehittämisen ja kehittymisen prosessi, joka tapahtuu arjen kontekstissa. Kyse on taidoista ja työtavasta, joita ei voida siirtää ja omaksua esimerkiksi perinteisen koulutuksen keinoin (Koskela 2013).
Koulutuksen rinnalle onkin kehitetty muita keinoja oppia monialaista yhteistyötä. Helanderin tutkimuksessa (2014) konsultaatio osoittautui monialaisen yhteistyön kehittämisessä merkitykselliseksi työmuodoksi, sillä se mahdollisti liikkumisen arjen kysymyksissä. Yhtäältä monialaisen yhteistyön oppimisessa asiakkaan läsnäolo sopivissa tilanteissa on perusteltua (Helander 2000, 21; 2011, 52–53). Toisaalta monialaisen yhteistyön oppimisessa on tärkeää työskennellä myös ilman asiakkaan läsnäoloa. Tällöin voidaan käsitellä erityisesti edellä esiteltyjä yhteistyötä estäviä tekijöitä, kuten asiantuntijaroolien epäselvyyttä, vastuurajoja sekä erilaisia vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja.
Verkostotyöstä solmutyöskentelyyn
Monialaisuudessa, moniammatillisuudessa ja verkostoyhteistyössä on kyse asiantuntijuuksien välisten rajojen ylittämisestä ja aikaisempien yhteistyökäytänteiden muutoksesta (D’amour & Oandasan 2005; Nummenmaa 2004, 113–122; 2011, 187–189; Nykänen 2010, 72–85). Asiantuntijuus on muuttunut yksilön asiantuntijuudesta kohti yhteisöllistä, jaettua ja verkottunutta asiantuntijuutta. Engeström (2004; 2008) kuvaa uudenlaista asiantuntijuutta joustavana tiimi- ja verkostotyönä eli neuvottelevana solmutyöskentelynä. Tämä murtaa perinteistä verkostoajattelua ja voi toimia monialaisen työotteen perustana.
Solmutyöskentely on asiakas- ja opiskelijalähtöisesti rakentuva työtapa, jossa osapuolet kiinnittyvät toisiinsa ja eriytyvät toisistaan tilanteen mukaan. Solmut ovat hetkellisiä asiakkaan tai opiskelijan tarpeiden ympärille rakentuvia vaihtuvia ja lyhytaikaisia tiimejä. Solmutyöskentelyn aloitteentekijänä toimii yleensä asiakas tai opiskelija itse eikä kukaan osapuolista ole kiinteästi kontrolloivassa asemassa. Työtapana solmu edellyttää ammatillisia rajanylityksiä, luottamusta, avoimuutta ja nopeaa reagointikykyä. (Engeström 2004, 75, 87; 2008, 20, 194, 208.) Solmutyöskentely näyttäytyy yhtenä relevanttina tapana tutkia monialaisen työotteen rakentumista.
Hämeen ammattikorkeakoulun ammatillisen osaamisen tutkimusyksikössä olemme käynnistäneet tutkimusprojektin, jonka keskeinen kysymys on, miten yhteistyö- ja ohjausosaaminen näyttäytyy ja rakentuu monialaisissa työyhteisöissä. Tätä lähestymme monialaista yhteistyöstä edistävien ja estävien tekijöiden, yhteistyön oppimisen ja käytäntöjen kehittymisen näkökulmista. Tutkimuksemme kohteena ovat nuorten matalan kynnyksen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita tuottavat Ohjaamot. Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää myös laajemmin monialaisen yhteistyön ja ohjauksen toimintamallina. Tutkimus tarjoaa tietoa niistä tekijöistä, jotka on huomioitava perustettaessa ja kehitettäessä monialaisia työyhteisöjä.
Tutkimusprojektimme sijoittuu yhteiskuntatieteen, sosiologian, psykologian, kasvatustieteen ja ohjausalan tieteen kentille tarkentamalla monialaisuuden käsitteen määrittelyä ja selvittämällä sen lähtökohtia. Lisäksi tutkimus tuottaa tietoa monialaisuuden rakentumisesta käytännön autenttisessa ympäristössä.
Lähteet
Chivers, L. (2011). Frameworks for Practice? Ways of seeing what to do. Teoksessa L. Trodd & L. Chivers (toim.) Interprofessional Working in Practice: Learning and Working Together for Children and Families. Maidenhead: Open University Press, 7–21.
D’amour, D. & Oandasan, I. (2005). Interprofessionality as the field of interprofessional practice and interprofessional education: An emerging concept. Journal of Interprofessional Care 19, Supplement 1, 8–20.
Engeström, Y. (2004). Ekspansiivinen oppiminen ja yhteiskehittely työssä. Tampere: Vastapaino.
Engeström, Y. (2008). From Teams to Knots. Activity-Theoretical Studies of Collaboration and Learning at Work. New York: Cambridge University Press.
Hall, P. (2005). Interprofessional teamwork: Professional cultures as barriers. Journal of Interprofessional Care 19, Supplement 1, 188–196.
Helander, J. (2000). Oppiminen ratkaisusuuntautuneessa terapiassa ja ohjauksessa. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 169. Haettu 8.12.2016 osoitteesta http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kas/kasva/vk/helander/oppimine.pdf
Helander, J. (2011). Moniäänisyyttä, konkretiaa ja inhimillisyyttä. Teoksessa L. Piha (toim.) Opiskelijalle hyvä tulevaisuus: sopivasti eri tavalla! Hämeenlinna: HAMK AOKK:n julkaisuja 2/2011, 52–53. Haettu 8.12.2016 osoitteesta https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/96225/opiskelijalle_hyva.pdf?sequence=1
Helander, J. (2014). Opiskelijahuoltotyön moniammatillinen ja –alainen kehittäminen ammattiopistossa: case-konsultaation ja ryhmätyönohjauksen monet merkitykset. Teoksessa J. Helander (toim.) YHDESSÄ: osallisuutta, tekoja ja unelmia. Hämeen ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu, 117–133. Haettu 8.12.2016 osoitteesta https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/80896/HAMK_YHDESSA_2014_ekirja.pdf?sequence=1
Holmesland, A-L., Seikkula, J., Nilsen, Ø., Hopfenbeck, M. & Arnkil, T. E. (2010). Open dialogues in social networks: professional identity and transdisciplinary collaboration. International Journal of Integrated Care, 10(3), 1–14.
Isoherranen, K. (2012). Uhka vai mahdollisuus – moniammatillista yhteistyötä kehittämässä. Väitöskirja. Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2012:18. Helsinki: Unigrafia. Haettu 17.11.2016 osoitteesta https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/37493/isoherranen_vaitoskirja.pdf
Kiilakoski, T. (2014). Koulu on enemmän – Nuorisotyön ja koulun yhteistyön käytännöt, mahdollisuudet ja ongelmat. Nuorisotutkimusseura ry. Haettu 8.12.2016 osoitteesta http://www.nuorisotutkimusseura.fi/images/julkaisuja/koulu_on_enemman.pdf
Koskela, S. (2013). ”Mie teen vaan oman työni”. Toimintatutkimus moniammatillisen yhteistyön ja ohjausosaamisen kehittämisestä. Väitöskirja. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 477. Jyväskylän yliopisto.
Mellin, E. A. Hunt, B. & Nichols, L. M. (2011). Counselor Professional Identity: Findings and Implications for Counseling and Interprofessional Collaboration. Journal of Counseling and Development: JCD, 89(2), 140–147.
Määttä, M. (2007). Yhteinen verkosto? Tutkimus nuorten syrjäytymistä ehkäisevistä poikkihallinnollisista ryhmistä. Väitöskirja. Helsingin yliopiston sosiologian laitoksen tutkimuksia nro 252. Haettu 17.11.2016 osoitteesta https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/23454/yhteinen.pdf?sequence=2
Nummenmaa, A. R. (2004). Moniammatillisen ohjauskulttuurin kehittäminen. Teoksessa H. Kasurinen (toim.) Ohjausta opintoihin ja elämään – opintojen ohjaus oppilaitoksessa. Helsinki: Opetushallitus, 113–122.
Niiranen, V. 1997. Kuntalaisten osallistuminen ja kunnallinen demokratia. Teoksessa T. Kivinen, J. Kinnunen, V. Niiranen & S. Hyvärinen (toim.) Kuntalaisten arviot ja osallisuus sosiaali- ja terveyspalveluihin. Kuopion yliopiston julkaisuja, 137 – 188.
Nykänen, S. (2010). Ohjauksen palvelujärjestelyjen toimijoiden käsitykset johtamisesta ohjausverkostossa. Matkalla verkostojohtamiseen? Koulutuksen tutkimuslaitos. Tutkimuksia 25, Jyväskylän yliopisto. Haettu 8.12.2016 osoitteesta https://ktl.jyu.fi/julkaisut/julkaisuluettelo/julkaisut/2010/t025
Pakkala, A., Saukkonen, S. & Savonmäki, P. (2014). Kohti Ohjaamoa. Kohti Ohjaamoa -projekti 3.2.2014 – 31.10.2014. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Ammatillinen opettajakorkeakoulu. Haettu 8.12.2016 osoitteesta https://verkkolehdet.jamk.fi/elo/2014/12/16/kohti-ohjaamoa-tukea-nuorille-koulutuksen-ja-tyon-poluilla/
Poikkeus, A-M., Rasku-Puttonen, H., Lerkkanen, M-K., Kuorelahti, M., Siekkinen, M., Kiuru, N. & Nurmi, J-E. (2013). Osallistava koulu syrjäytymisen ehkäisijänä. Teoksessa L. Vähäkylä & J. Reivinen (toim.) Ketä kiinnostaa. Helsinki: Gaudeamus, 110–120.
Pukkila, P., Helander, J. & Laitila, K. (2015). Matkalla monialaisuuteen. Elinikäisen ohjauksen verkkolehti. Haettu 17.11.2016 osoitteesta http://verkkolehdet.jamk.fi/elo/2015/11/24/matkalla-monialaisuuteen
Salmikangas, A-K. (2002). Näkökulmia osallisuuteen. Teoksessa K. Kohonen & T. Tiala (Toim.) Kuntalaiset ja hyvä osallisuus. Lupaavia käytäntöjä kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien edistämiseksi. Osallisuushanke. Sisäasiainministeriö. Suomen kuntaliitto. Helsinki, 13–22.
Trodd Lyn & Chivers Leo 2011. Introduction. Teoksessa Lyn Trodd & Leo Chivers (toim.) Interprofessional Working in Practice : Learning and Working Together for Children and Families. Maidenhead: Open University Press, 1–4.
Vanhalakka-Ruoho, M. (2015). Toimijuus ja suunnanotto elämässä. Teoksessa P. A., Kauppila, J. Silvonen & M. Vanhalakka-Ruoho (toim.) Toimijuus, ohjaus ja elämänkulku. Publications of the University of Eastern Finland. Reports and Studies in Education, Humanities, and Theology 11, 39–54. Haettu 8.12.2016 osoitteesta http://epublications.uef.fi/pub/urn_isbn_978-952-61-1747-8/urn_isbn_978-952-61-1747-8.pdf
Kirjoittajat
Päivi Pukkila, KM, toimii Hämeen ammattikorkeakoulussa lehtorina ja projektivastaavana Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa ja Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikössä.
Jaakko Helander, KT, toimii opinto-ohjaajakoulutuksen yliopettajana HAMK Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa, tutkimuspäällikkönä HAMK Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikössä ja kasvatustieteen (ohjaus) dosenttina Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa.
Viittausohje:
Pukkila, P. ja Helander, J. (2016). Miten monialainen yhteistyö rakentuu? HAMK Unlimited Professional 16.12.2016. Haettu [pvm] osoitteesta https://unlimited.hamk.fi/ammatillinen-osaaminen-ja-opetus/miten-monialainen-yhteistyo-rakentuu/
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020111991908
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
[button href=”http://www.hamk.fi/hakijalle/ammatilliset-opettajankoulutukset/Sivut/default.aspx” target=”_blank” bg_color=”#FF0066″ text_color=”#ffffff”]Ammatillinen osaaminen »[/button]
