Eloa ja iloa kylille


Taidepelättimiä, skräppikansioita ja kylälaukkuja. Näitä kaikkia syntyi, kun ohjaustoiminnan opiskelijat veivät taidetta Hämeen maaseutukyliin.

Johdanto

Toimin Taidetta kylille! -hankkeessa projektipäällikkönä 2015−2016. Mukana oli kaksi hankkeeseen opinnäytetyön tehnyttä ohjaustoiminnan artenomiopiskelijaa Hämeen ammattikorkeakoulusta. Ohjaustoiminnan koulutuksen ydin perustuu kulttuurin ja luovuuden voimaan. Ohjaustoiminnan artenomilla on tietoa ja taitoa hyödyntää ja vahvistaa luovuutta erilaisten asiakkaiden kanssa elämänkulun eri vaiheissa ja tilanteissa. Toiminta on aina tavoitteellista ja asiakkaiden, joko yksilöiden tai ryhmien, tarpeita ja toiveita kunnioittavaa. Kulttuurisen hyvinvoinnin edistäminen on hallitusohjelman tavoitteiden mukaista toimintaa. Valtioneuvoston kärkihankkeessa 4 esitetään rakennushankkeisiin kytkeytyvän prosenttiperiaatteen rinnalle uutta toimintatapaa, jolla sujuvoitetaan taide‑ ja kulttuurisisältöisten hyvinvointipalveluiden hankintaa sosiaali‑ ja terveyssektorille. Määrärahalla on tarkoitus tukea kuntia uuden toimintamallin pilotoinnissa, jotta eri taiteenalojen ja kulttuuripalveluiden tarjonta lisääntyisi ja taiteen saavutettavuus laitoksissa paranisi. (Valtioneuvosto 2016). Suomessa on viime vuosikymmenen kuluessa alettu käyttää yhä laajemmin taiteeseen perustuvia menetelmiä sekä yhteisötaidetta terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen. Vapaa-aikatoimessa, sosiaali- ja terveydenhuollossa sekä sosiokulttuurisessa työssä käytettävät monitieteiset ja -taiteiset lähestymistavat ovat alkaneet saada kiitettävästi poliittista huomiota ja näkyvyyttä. (Rankanen & Pusa 2014, 10.)

Ohjaustoiminnalla pyritään vahvistamaan asiakkaiden kykyä kehittää ja ylläpitää luovuutta, itsenäisyyttä ja toimintakykyä. Ohjaustoiminnan artenomit osaavat suunnitella ja koordinoida laajojakin toiminnallisia kokonaisuuksia eri asiakasryhmille, tässä hankkeessa Hämeen kylien asukkaille. Taiteen, kulttuurin ja toiminnallisten menetelmien positiivinen vaikutus yksilön kasvulle ja hyvinvoinnille on eri tutkimusten mukaan kiistaton. (Hyyppä 2013; Venkula 2004; von Brandenburg 2008). Toiminta tarjoaa asiakkaille mieleenpainuvia ja elämyksellisiä hetkiä, kehittää elämässä tarvittavia taitoja ja valmiuksia sekä kasvattaa yksilön itsetuntoa ja tietoisuutta suhteessa toisiin. Taiteen vieminen ihmisten luokse koettiin hankkeessa tärkeäksi, sillä monet ihmiset eivät syystä tai toisesta käy taidemuseoissa tai kuluta kunnallisia kulttuuripalveluita. Jokaisella ihmisellä on oikeus saada taidekokemuksia, ja kylien elävöittäminen on tärkeää näinä aikoina, kun muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin kasvaa jatkuvasti. Tämä on tullut esiin myös hankkeeseen valittujen kylien yhteyshenkilöiden kanssa keskusteltaessa. (Mattsson & Tuovinen 2016.) Hankkeessa opintojaan tehneet opiskelijat halusivat kumpikin kokemuksen hankkeessa työskentelystä sekä mahdollisuuden kasvattaa omia ammatillisia verkostojaan Kanta-Hämeen alueella.

Tässä artikkelissa esittelen Taidetta kylille! -hankkeen tavoitteet, toteutuksen ja tuloksia.

Tavoitteena taidesisältöinen Elokylä-toimintamalli

Taidetta kylille! -hankkeen päätavoitteena oli taidesisältöisen verkostomaisen toimintamallin kehittäminen Kanta-Hämeen alueen maaseutukunnissa. Selvityksen kohteena oli, miten kulttuuri- ja taidetoimintaa sekä jo olemassa olevia taidepalveluita ja -teoksia voidaan hyödyntää. Hankkeessa luotua toimintamallia voidaan maaseutuyhteisöjen ohella soveltaa myös esimerkiksi kaupungin lähiökeskusten toiminnassa. Pääkoordinaattorina hankkeessa toimi Hämeen ammattikorkeakoulun hyvinvointiosaamisen ohjaustoiminnan koulutusohjelma. Hanke toteutettiin yhteistyössä Hämeen kylät ry:n ja Hämeenlinnan taidemuseon kanssa, ja se kesti syksystä 2015 kevääseen 2016. Hankkeen suunnittelussa, markkinoinnissa ja toiminnan esittelyssä hyödynnettiin kyläyhteyshenkilöiden aktiivisuutta ja sosiaalista mediaa. Kyläläiset muun muassa jakoivat toiminnasta tiedotteita kylän postilaatikoihin. Hankkeelle tehtiin tiedotussuunnitelma ja esimerkiksi omat hankesivut Facebookiin.

Kyläasiamies Elina Leppäsen (2016) mukaan Hämeen kylät ry:n tehtävänä on tukea kylien elinvoimaisuutta muun muassa auttamalla kyläsuunnitelmien tekemisessä ja toimimalla välikappaleena kylien sekä virallisten tahojen, kuten kuntien, välillä. Kuntien kehittämispolitiikka luo haasteita kyläasumiselle Hämeessä, sillä kunnalliset palvelut on lähes kokonaan lakkautettu. Paikoin Hämeessä on vielä kyläkouluja, mutta niistäkin suurin osa on lakkauttamisuhan alla. Yhteisöllisyys ja toiminta omalla kylällä ovat asukkaille erityisen tärkeitä, kun palveluja ei enää ole. Hämeen kylät ry:n tavoitteet toiminnalle ovat yhteisöllisyyden ja osallisuuden vahvistaminen sekä sukupolvien kohtaamisen mahdollistaminen kylissä. Taidetta kylille! ‑hankkeessa syntyvän toimintamallin toivottiin olevan helppokäyttöinen. Sen tulisi tukea taidetoiminnan järjestämistä kylillä ilman ulkopuolista ohjaajaa, ja sen tulisi olla kenen tahansa kyläläisen käytettävissä. Toimintamallin toivottiin myös tukevan keskustelua kylien tulevaisuudesta ja voimavaroista.

Hankkeessa käytettiin Hämeenlinnan Taidemuseon lainattavia taide- ja virikekokonaisuuksia, jotka ovat osa aluetaidemuseotoimintaa. Niillä halutaan antaa taidekokemuksen mahdollisuus ihmisille, jotka eivät pääse taidenäyttelyihin. Teoksia on käytetty muun muassa päiväkodeissa, vanhainkodeissa, musiikkiopistossa ja kehitysvammaisten parissa. Kokonaisuuksien lainaaminen on maksutonta Kanta-Hämeen alueen laitoksille, yhdistyksille ja yksityishenkilöille. Hankkeessa virikekokonaisuudet toimivat kylillä järjestettyjen taidetyötapojen lähtökohtana ja niitä hyödynnettiin muun muassa tutustumisessa, työpajatyöskentelyyn virittäytymisessä ja tiedonkeruussa. Hämeenlinnan Taidemuseon kannalta kuvataiteen saavutettavuuden toteuttaminen on haaste. Usein kokoelmia lainataan nimenomaan laitoksiin, joten alueilla, joilla palvelut on lakkautettu, teosten käyttäminen kylätoiminnassa voisi olla osittainen vastaus tähän haasteeseen. Hämeenlinnan Taidemuseon yhteistyö Taidetta kylille! -hankkeen kanssa mahdollistaa uusien yhteisöjen ja palvelun käyttäjäryhmien sekä toimintatapojen löytämisen lainattaville taidekokoelmille. (Viherluoto 2016.)

Hankkeen teoreettiset ja käytännölliset lähtökohdat

Taidetta Kylille! -hankkeen tarkoituksena oli järjestää Kanta-Hämeen kylissä sosiokulttuurisesti innostavaa toimintaa ja luoda palvelumuotoilun menetelmiä hyödyntäen toimintamallia kylien asukaslähtöiseen kulttuuritoiminnan tukemiseen. Sosiokulttuurisen innostamisen kannalta tutkimusongelmana oli selvittää, kuinka sosiokulttuurinen innostaminen tukee taidelähtöisiä työpajoja ja palvelumuotoilun kannalta selvittää, kuinka palvelumuotoiluprosessia voidaan hyödyntää uuden palvelun suunnittelussa. Taidelähtöisillä työpajoilla ja niiden ympärille muodostuvalla toiminnalla pyrittiin kehittämään kyläläisten itsenäistä toimintaa ja aloitteellisuutta sekä motivoimaan heitä osallistumaan sosiaaliseen ja kulttuuriseen toimintaan niin yksilö- kuin yhteisötasolla. Tämä luo kasvualustaa sosiaalisen pääoman kasvulle ja näin ollen edistää osallistujien yhteisöllisyyttä ja hyvinvointia. Taidelähtöisillä työpajoilla tarkoitetaan kylissä järjestettäviä työpajoja, joiden lähtökohtana toimi aina jokin Hämeenlinnan Taidemuseon lainattavista taide- tai virikekokonaisuuksista. (Hankesuunnitelma 2015; Mattsson & Tuovinen 2016, 34.)

Toimintaa tuotettiin sosiokulttuurisen innostamisen lähtökohdista, minkä tarkoituksena oli innostaa kyläläisiä toimimaan itse yhteisönsä hyväksi. Sosiokulttuurisen innostamisen tavoitteena on aktivoida yhteisö toimimaan itsenäisesti, jolloin ulkopuolisia toimijoita ei enää tarvita. Yhteisön ulkopuolelta tuleva innostaja, kuten taiteellisen koulutuksen ja orientaation omaava toimija, saattaa tuoda toimintaan irralliselta tuntuvia menetelmiä, kuulematta ja kuuntelematta (Kurki 2007, 107). Sosiokulttuuriseen innostamiseen tarvitaankin neljä osapuolta: välittäjänä toimiva innostaja, toiminta sekä ryhmä tai yhteisö, jonka kanssa toiminta toteutetaan. Näiden lisäksi tarvitaan vielä se taho tai organisaatio, jonka tukemana toiminta on mahdollista. (Kurki 2008, 47.) Kuviossa 1 esitetään innostamisen osapuolet. Mahdollistajana toimi Hämeen ammattikorkeakoulu ja hankkeen rahoittajana opetus- ja kulttuuriministeriö. Mahdollistajiksi voidaan katsoa myös Hämeen kylät ry sekä Hämeenlinnan taidemuseo, jotka auttoivat yhteisöjen valitsemisessa sekä tarjosivat välineitä innostamiseen. Toimintana olivat kylissä järjestettävät taidetyöpajat. Innostajina työpajoissa toimivat ohjaustoiminnan artenomiopiskelijat.

Kuvio 1. Innostamisen osapuolet (Mattsson & Tuovinen 2016, 19).

Kuvio 1. Innostamisen osapuolet (Mattsson & Tuovinen 2016, 19).

Palvelumuotoilussa pyritään proaktiivisuuteen eli ennakointiin tutkimalla asiakkaan todellisia, jopa piileviä tarpeita. Asiakasymmärrys tarkoittaa asiakkaan arvonmuodostuksen ymmärtämistä. Syvällisen käsityksen saaminen asiakkaan tarpeista on haastavaa, sillä kysymällä suoraan saadaan vastauksia, jotka perustuvat asiakkaan omaan kokemusmaailmaan. Asiakas ei välttämättä osaa kertoa toiveitaan palvelusta, jota ei ole vielä olemassa. Siksi palvelumuotoilussa tutkitaan ja havainnoidaan ihmisen toimintaa potentiaalisissa palvelun käyttötilanteissa, pyrittäessä tunnistamaan piileviä tarpeita. (Tuulaniemi 2011, 67–73.) Taidetta kylille! ‑hankkeessa tehtiin tätä tutkimusta yhteissuunnittelu- ja taidetyöpajoissa. Yhteissuunnittelussa palvelun käyttäjille ja muille siinä mukana oleville ihmisille pyritään antamaan keinoja ja välineitä itseilmaisuun, luovan ongelmanratkaisukyvyn vahvistamiseen, yhteistyöhön ja kommunikointiin. Usein tässä hyödynnetään luovia menetelmiä. Palvelumuotoilija pyrkii yhteissuunnittelun aikana havainnoimaan ja huomioimaan mahdollisimman laajasti palveluun liittyviä asioita ja näkökantoja. Näin voidaan löytää ongelmia ja ratkaisuja, joita palvelun suunnittelija ei yksin löytäisi. Yhteissuunnittelun tuloksena syntyy yleensä erilaisia teemoja ja ideoita, joita palvelumuotoilija jatkokehittelee iteratiivisesti. Näitä teemoja ja ideoita kutsutaan “design drivereiksi” eli suunnitteluvetureiksi. (Mattelmäki & Vaajakallio 2011, 77–82; Tuulaniemi 2011, 117–118.) Nämä suunnitteluveturit olivat kylissä erilaisia, mutta joitain kaikille yhteisiäkin oli, kuten sukupolvien välinen kohtaaminen ja kyläläisten aktivoiminen.

Tutkimuksen tiedonkeruumenetelmät, aineisto ja analyysi

Tutkimusstrategiana hankkeessa syntyneessä opinnäytetyössä käytettiin kvalitatiivista eli laadullista tutkimusta, jossa kuvataan ja pyritään perehtymään mahdollisimman kokonaisvaltaisesti todellisen elämän ilmiöihin tai asioihin. Laadullisessa tutkimuksessa tiedonkeruun kohteena käytetään tarkoituksenmukaisesti tutkimukseen valittuja ihmisiä, ja siinä hyödynnetään metodeja, joiden avulla pyritään saamaan esille tutkittujen todellinen ääni. Tutkimussuunnitelmaa toteutetaan joustavasti olosuhteiden mukaan tutkimuksen edetessä. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaar 2010, 160, 164.) Opiskelijoiden opinnäytetyö on osin kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus. Sen pääasiallisena tiedonkeruulähteenä olivat toimintaan osallistuneet kylien asukkaat, joiden toimintaa tutkittiin heidän omassa elinympäristössään toteutetussa toiminnassa. Hankkeen toiminnassa kiinnitettiin erityistä huomiota asukkaiden kuulemiseen ja heidän tarpeidensa kartoittamiseen erilaisia menetelmiä hyväksi käyttäen. Aineisto kerättiin kyselyjen, osallistuvan ja strukturoidun havainnoinnin sekä asiantuntijahaastattelujen avulla.

Hankkeeseen osallistuvien kylien valitsemiseksi julkistettiin kylähaku. Hakemuksia tuli yhdeksän kappaletta. Hakemusten perusteella hankkeeseen valikoitui mukaan neljä kylää: Leppäkoski, Nummenkylä sekä naapurikylät Mallinkainen ja Heinäjoki, jotka osallistuivat toimintaan yhdessä. Kylien valintaan vaikuttivat hakemuksessa ilmenneet mahdollisimman erilaiset toiveet toiminnan suhteen, jotta toimintamallin luomiseen saatiin mahdollisimman laaja näkökulma. Mukaan valittujen kylien tavoitteet erosivat hieman toisistaan. Hakemuksessa Leppäkoskelle toivottiin erityisesti lapsille ja nuorille suunnattua toimintaa sekä toimintaa, joka mahdollistaisi sukupolvien välisen kohtaamisen. Naapurikylät Heinäjoki ja Mallinkainen lähettivät yhteisen hakemuksen, jossa he toivoivat toimintaa, joka vahvistaisi kylien välistä yhteistyötä. Nummenkylän hakemuksessa toivottiin kylälle erityisesti kädentaitoja sisältävää toimintaa. (Mattsson & Tuovinen 2016, 34–38.)

Hankkeen toimintaan ja siihen liittyvään tutkimukseen osallistui yhteensä 159 henkilöä, joista 40 täytti loppukyselylomakkeen. Osallistujamäärä on laskettu hankkeen talkootuntilistojen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että sama henkilö on voitu laskea kahteen kertaan, mikäli hän on osallistunut kylässään useampaan tilaisuuteen. Tutkimuksen kannalta tämän tarkemmalla osallistujamäärillä ei ole merkitystä, koska suurimman osan aineistosta opiskelijat keräsivät havainnoimalla kyläläisten toimintaa työpajojen aikana ja toteuttamalla loppukyselyn. (Mattsson & Tuovinen 2016.)

Aineiston analyysi oli tulkinnallista ja se yhdisteli fenomenologisia ja hermeneuttisia menetelmiä. Fenomenologisessa analyysissä tutkimuskohdetta pyritään lähestymään mahdollisimman avoimesti ilman ennakko-oletuksia tai määritelmiä. Analyysi perustuu niiden kokemusten ja havaintojen pohdintaan, joita tutkimuskohteesta on saatu tutkimuksen aikana. Tutkimuskohteen lisäksi analyysi voi perustua tutkijoiden omien kokemusten ja ymmärrysprosessin tarkasteluun. (Jyväskylän yliopisto 2015a.) Fenomenologinen analyysi toteutui muun muassa siinä, kuinka opiskelijat tekivät havaintoja, kirjoittivat kokemuksista päiväkirjaa ja reflektoivat kokemaansa tahoillaan sekä keskenään keskustellen. Näin ymmärrys tutkittavia, heidän toimintaansa ja opiskelijoiden omaa toimintaa kohtaan kasvoi ja opiskelijoiden oma toiminta innostajina ja palvelumuotoilijoina kehittyi.

Hermeneuttinen analyysi perustuu systemaattiseen tulkintojen tekemisen prosessiin. Prosessi tähtää ihmisen toiminnan, kulttuurin, tekstin tai taideteoksen merkitysten syvälliseen ymmärtämiseen. Tarkoituksena on laajentaa ymmärrystä kohteesta siten, että yksityiskohtien tulkitseminen vaikuttaa koko kokonaisuuden tulkintaan. (Jyväskylän yliopisto 2015b.) Hermeneuttinen analyysi ilmeni työssä siten, että opiskelijat tulkitsivat kyläläisten toimintaa työpajoissa sekä heidän taiteellisia ja kirjallisia tuotoksiaan saavuttaakseen syvemmän ymmärryksen kylistä ja kyläläisten tarpeista, motiiveista ja tunteista. Kyselyt opiskelijat analysoivat määrällisesti taulukon muodossa, mutta käyttivät niiden tuloksia myös havainnoinnin tukena.

Opiskelijoiden ja kylien yhteissuunnittelusta toimintaan

Hankkeen ja opinnäytetöiden toiminnallisena osana järjestettiin kylissä kuusi taidetyöpajaa, kolme yhteissuunnittelutyöpajaa ja kaksi yhteyshenkilöiden yhteissuunnittelutyöpajaa. Toiminta kylissä oli avointa ja myös lähialueiden asukkaat saivat halutessaan osallistua työpajoihin, vaikka toimintaa ei heille suoranaisesti markkinoitu. Lisäksi tarjottiin hankkeen ulkopuolelle jääneiden kylien yhteyshenkilöille mahdollisuus benchmarkkaukseen. (Mattsson & Tuovinen 2016.) Tavoitteena oli, että toimintamalli sisältää toimintaa ja toimintamuotoja, jotka edistävät kyläläisten osallisuutta ja yhteisöllisyyttä sekä kylien ja yhteisöjen toimintaa ja hyvinvointia.

Opiskelijat toimivat kylissä innostajina ja palvelumuotoilijoina ja heillä oli vastuu toimintamallin suunnitteluprosessin läpiviemisestä yhteistyössä hankkeen yhteistyökumppaneiden kanssa. Prosessia ohjattiin Taidetta kylille! ‑hankkeen ohjausryhmän kokouksissa ja muissa ohjaustilanteissa, kuten tapaamisissa hankkeen projektipäällikön kanssa. Tärkeässä roolissa olivat kylien asukkaat itse toiminnan suunnittelussa. Palvelumuotoilussa voidaan käyttää monenlaisia työtapoja ja menetelmiä asiakasymmärryksen saavuttamiseksi. Kukin palvelumuotoilija valitsee suunnittelun tukena käytettävät menetelmät tapauskohtaisesti, ja niitä kehitetään jatkuvasti lisää. Hankkeessa käytettiin palvelumuotoilun eri työtapoja kuten yhteissuunnittelua. Yhteissuunnittelu on palvelumuotoilun työtapa, jossa palvelun loppukäyttäjät osallistetaan palvelun suunnitteluun. Visuaalisuus ilmeni opiskelijoiden työskentelyssä muun muassa siten, että yhteissuunnittelutyöpajoissa kerättiin erilaisten visuaalisten tehtävien avulla taustatietoja kylistä, ja kyläläisten keskusteluja ja ajatuksia johdateltiin yhteisen toiminnan suunnitteluun niiden tukemana. Opiskelijat hyödynsivät suunnittelussa visuaalisia välineitä, kuten mindmappia, taulukoita, luonnostelua sekä empatiakarttaa. (Mattsson & Tuovinen 2016, 23.)

Saavuttaakseen parhaan mahdollisen asiakasymmärryksen opiskelijat järjestivät prosessin eri vaiheissa useita yhteissuunnittelutyöpajoja. He hyödynsivät työpajoissa ryhmäkeskustelua, osallistuvaa havainnointia, kyselyä ja kontekstikartoitusmenetelmää. Kontekstikartoitusmenetelmässä voidaan käyttää esimerkiksi kuvallista ilmaisua, pienoismalleja, askartelua tai tarinointia käyttäjätiedon hankkimiseksi. Siinä pyritään erilaisten tehtävien avulla havaitsemaan ilmaisuja ja kuvauksia käyttäjien kokemuksille. Tehtävän lopuksi osallistujat kuvailevat tekemäänsä tehtävää ryhmäkeskustelussa. (Heikkinen 2012.) Opiskelijat käyttivät kontekstikartoituksen osana piirtämistä, kollaasimaisen yhteistaideteoksen tekemistä, tarinointia sekä lattiakarttoja, joissa ihmiset asettuivat seisomaan kuvitteelliselle janalle kuvaamaan mielipidettään kysyttyyn asiaan. Asiakasprofiloinnin avulla pyrittiin syventämään käsitystä tietystä ihmisryhmästä. Suunnitteluprosessin aikana on tärkeää tehdä huomioita yksittäisistä käyttäjistä, mutta lopullisen palvelun toimivuuden kannalta on olennaisempaa havainnoida suurempien ryhmien toimintatapoja, sillä niiden pohjalta voidaan suunnitella lopullista palvelua. (Tuulaniemi 2011, 154–155.)

Toiminta alkoi syyskuussa 2015 ja päättyi huhtikuussa 2016. Kuviossa 2 esitellään, miten toiminta eteni. Ennen toimintaa kylissä opiskelijat järjestivät kylien yhteyshenkilöille yhteissuunnittelutyöpajoja, joiden tarkoituksena oli kerätä tietoa kylien erityispiirteistä ja asukkaista taidetyöpajoja varten. Jokaisessa kylässä järjestettiin ennen taidetyöpajoja kaikille kylän asukkaille avoimet yhteissuunnittelutyöpajat, joissa kerätyn tiedon avulla suunniteltiin jokaiseen kylään erikseen kohdennetut taidetyöpajat. Taidetyöpajojen päätteeksi kerättiin kylistä palautetta kyselylomakkeen avulla. Viimeisessä taidetyöpajojen jälkeisessä yhteyshenkilöiden yhteissuunnittelutyöpajassa kartoitettiin toiveita ja tarpeita toimintamallia varten sekä jaettiin yhteyshenkilöiden kesken kylillä tapahtunutta toimintaa. (Mattsson & Tuovinen 2016.)

Kuvio 2. Toiminnan eteneminen Taidetta Kylille! ‑hankkeessa (Mattsson & Tuovinen 2016, 31).

Kuvio 2. Toiminnan eteneminen Taidetta Kylille! ‑hankkeessa (Mattsson & Tuovinen 2016, 31).

Taidetyöpajoissa opiskelijat käyttivät toiminnallisia taidelähtöisiä menetelmiä. Kaikkien työpajojen lähtökohtana olivat Hämeenlinnan Taidemuseon lainattavat taide- ja virikekokonaisuudet, joten taidelähtöisyys työpajoissa toteutui myös käsitteen varsinaisessa merkityksessä. Taidelähtöiset menetelmät olivat taidetyöpajoissa poikkitaiteellisia, eli niissä voi esiintyä samaan aikaan eri taiteenalojen menetelmiä. Opiskelijat esimerkiksi yhdistivät taidetyöpajassa kirjoittamista ja muovailua. Opiskelijoiden käyttämiä taidelähtöisiä menetelmiä voi kutsua myös osallistavan taiteen menetelmiksi, koska ne toimivat työpajoissa vuorovaikutuksen ja kommunikaation lisääjinä eikä niiden merkittävin lopputulos ole välttämättä käsin kosketeltava. Parhaimmillaan taidelähtöiset menetelmät tuottavat yhteisiä kokemuksia ja elämyksiä, jotka toimivat vastavuoroisina oppimisen lähteinä ja auttavat jäsentämään todellisuutta monipuolisesti (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2015).

Nummenkylän yhteissuunnittelutyöpaja järjestettiin 9.11.2015 Nummenkylän kylätalolla (kuva 3). Paikalle saapui 21 kyläläistä. Nummenkylän yhteissuunnittelutyöpajassa kerätystä kyselystä tulokseksi saatiin suosituimmat menetelmät: muovailu (9), piirustus (7), teatteri (6) ja valokuvaus (5).

Kuvio 3. Nummenkylän yhteissuunnittelu (Mattsson & Tuovinen 2016, 35).

Kuvio 3. Nummenkylän yhteissuunnittelu (Mattsson & Tuovinen 2016, 35).

Nummenkylän yhteissuunnittelutyöpajassa haastavaa oli opiskelijoiden mukaan osallistujien suuri määrä, joka oli tiedotuksen kannalta hyvä asia, mutta yhteisen suunnittelun kannalta vaativaa. Kaikki eivät mahtuneet saman pöydän ääreen tekemään yhteistaideteosta, vaan ihmiset jakaantuivat ympäri kylätaloa. Tilaisuudessa selkeimpänä ideana tulevalle toiminnalle nousi kylän bussipysäkkien koristelu ja kunnostus. Sitä ei kuitenkaan voitu toteuttaa kyläseuran resurssipuutteen vuoksi. Asukkailta välittynyt yleinen ajatus oli, että ”kunhan olisi jotain tekemistä”. Opiskelijat päätyivät toteuttamaan Nummenkylät taidetyöpajat kyselylomakkeista saadun tiedon pohjalta, koska tilaisuudessa ei kyläläisiltä itseltään tullut bussipysäkkien lisäksi muita konkreettisia ideoita. Edwina Goldstonen nukkelaukkujen pohjalta opiskelijat suunnittelivat toteutettavaksi kylän oman laukun, jonka työstö piti sisällään muovailua, skräppäämistä sekä kirjoittamista valokuvan pohjalta. (Kuva 1.)

Kuva 1. Edwina Goldstone, Neljä matkalaukullista tarinoita, Annikki (Auni Tuovinen 1.2.2016).

Kuva 1. Edwina Goldstone, Neljä matkalaukullista tarinoita, Annikki (Auni Tuovinen 1.2.2016).

Nummenkylän ensimmäinen taidetyöpaja järjestettiin 13.1.2016 Nummenkylän koululla. Paikalle saapui kahdeksan naista, iältään 40–70-vuotiaita. Ensimmäisen taidetyöpajan ennakko-ohjeena oli tuoda mukana itselle merkityksellinen ja jotenkin kylään liittyvä valokuva. Kaikilla osallistujilla oli kuvia mukanaan. Toiminta alkoi tutustumalla pienryhmissä Edwina Goldstonen nukkelaukkuihin. Laukuissa oli ohjeet, joiden avulla pienryhmät tutustuivat kokoelmiin yhdessä keskustellen. Tämän jälkeen teoksista keskusteltiin myös yhteisesti. Laukkuihin tutustumisen jälkeen taidetyöpajoissa tarkoituksena oli työstää Nummenkylälle oma laukku, joka kertoo kylän tarinaa. Osallistujat kokoontuivat piiriin, ja jokainen esitteli mukaan ottamansa valokuvan. Kuvien esittelyn jälkeen tehtiin valokuvan pohjalta kirjoitusharjoitus, jossa jatkettiin kotikylän merkityksellisyyteen liittyviä lauseita. Tekstien ääneen lukeminen oli vapaaehtoista, mutta jokainen teksti päädyttiin lukemaan ääneen. Sitten toiminnassa siirryttiin yhteisen työpöydän ääreen ja jokainen muovaili valitsemansa kuvan ja kirjoittamansa tekstin pohjalta pienen esineen, joka laitettiin kylän yhteiseen laukkuun. Lopuksi kukin esitteli vielä omin sanoin muovailemansa esineen.

Nummenkylän toinen taidetyöpaja oli seuraavalla viikolla 20.1.2016. Paikalle saapuivat samat henkilöt kuin edelliselläkin kerralla. Työpajassa jatkettiin kylän oman laukun työstöä tekemällä laukkuun kansio, johon jokainen skräppäsi oman sivun. Sivuun liitettiin edellisellä kerralla mukana ollut kuva ja kirjoitustehtävän tuloksena syntynyttä tekstiä, jota sai vielä muokata. Lopuksi tehtiin yhdessä skräppäämällä ”Nummenkylä 20-vuoden kuluttua” ‑sivu.

Leppäkosken yhteissuunnittelutyöpaja järjestettiin 11.11.2015 Leppäkosken Voiman talolla. Paikalla oli kymmenen kyläläistä, joista kahdeksan vastasi kyselyyn. Yhteistaideteosta tehdessään kyläläiset saivat idean kylätapahtuman toteuttamisesta valon teemalla. Idea syntyi keskustelussa, jossa pohdittiin Leppäkoskentien vaarallisuutta pimeään vuodenaikaan. Kaikki mukana olleet innostuivat ideasta ja sitoutuivat tapahtuman toteutukseen. Leppäkosken ensimmäisessä taidetyöpajassa päätettiin tehdä valoon liittyviä teoksia, joista koostettaisiin näyttely tapahtumaan. Kyselyssä (kuvio 4) eniten ääniä sai askartelu luonnonmateriaaleista (4), mutta tulos jätettiin huomiotta, koska kyläläisten nimeämien ideoiden toteuttaminen tuntui olennaisemmalta.

Kuvio 4. Leppäkosken yhteissuunnittelu (Mattsson & Tuovinen 2016, 37).

Kuvio 4. Leppäkosken yhteissuunnittelu (Mattsson & Tuovinen 2016, 37).

Leppäkosken ensimmäinen taidetyöpaja järjestettiin 19.1.2016 Leppäkosken Voiman talolla. Paikalle saapui kymmenen henkilöä, ja molemmat sukupuolet olivat edustettuina. Osallistujien ikähaarukka oli kouluikäisestä ikäihmiseen. Taidetyöpajan aiheena oli valmistaa paperilyhtyjä, joista tehtiin näyttely seuraavalla viikolla pidettävään Valoa pimeyteen -tapahtumaan. Taidekokoelmista mukana olivat Edwina Goldstonen Annikki, Anssi Taulun Ihmisen osa sekä Anne Tammisen Vapaa tarina. Toiminta alkoi tutustumalla pareittain taidekokoelmiin kirjallisten ohjeiden avulla. Kokoelmaan tutustumisen jälkeen parit haastattelivat toisiaan opiskelijoiden tekemän haastattelupohjan avulla. Tämän jälkeen osallistujat tekivät paristaan muotokuvan. Tehtävänä oli haastattelun pohjalta syntyneen mielikuvan maalaaminen tai piirtäminen paperille, josta taiteltiin lopulta lyhty. Valmiisiin lyhtyihin liitettiin vielä jokin fraasi tai tekstinpätkä haastattelusta kuvatekstiksi tulevaan näyttelyyn. Leppäkosken toinen taidetyöpaja muotoutui Valoa pimeyteen -kulttuuritapahtumaksi, joka järjestettiin Voiman talolla perjantaina 29.1.2016 (Kuva 2). Hankkeen osallistujalistojen mukaan paikalla oli 64 henkilöä, mutta kaikki paikalla olijat eivät kirjoittaneet nimeään listaan eli osallistujamäärä oli todellisuudessa suurempi. Ikäjakauma tapahtumassa oli vauvasta vaariin ja molemmat sukupuolet olivat edustettuina. Tapahtumassa oli viisi työpajaa, joista kyläläiset itse suunnittelivat ja ohjasivat kolme ja opiskelijat kaksi. Työpajat olivat satu- ja muovailupaja lapsille, vesivärimaalauspaja, sarjakuvapaja, metallitölkkipaja sekä paperilyhtypaja. Lisäksi kyläläiset järjestivät tapahtumaan buffetin, käytetyn tavaran vaihtopöydän, runonlausuntaa sekä käsitöiden myyntinäyttelyn. Lainattavista taidekokoelmista sekä edellisessä työpajassa valmistetuista lyhtymuotokuvista tehtiin tapahtumaan näyttely, johon sai tutustua omatoimisesti.

Kuva 1. Valoa pimeyteen -tapahtuma 26.1.2016 Leppäkosken kylällä. (Kuva. R. Paju

Kuva 2. Valoa pimeyteen -tapahtuma 26.1.2016 Leppäkosken kylällä. (Kuva. R. Paju)

Heinäjoen ja Mallinkaisten yhteissuunnittelutyöpaja järjestettiin 12.1.2016 Heinäjoen koululla. Paikalle saapui neljä henkilöä, kaksi kustakin kylästä. Vähäisen osallistujamäärän vuoksi opiskelijat eivät jakaneet osallistujia ryhmiin vaan päätyivät tutustumaan taidekokoelmiin yhdessä koko ryhmän kesken. Taidekokoelmien pohjalta syntyi hedelmällinen keskustelu, jonka opiskelijat antoivat jatkua sellaisenaan yhteistaideteoksen suunnittelun sijaan. Taidekokoelmiin tutustumisen aikana kyläläiset alkoivat jo spontaanisti ideoimaan tulevaa toimintaa, ja taidetyöpajojen teema syntyi keskustelun lomassa. Kyläläiset pohtivat suhdettaan taiteeseen ja uskoivat, että se mielletään heidän kotiseudullaan hieman vaikeasti lähestyttäväksi. Näin syntyi ajatus ”taidepelättimistä”, jotka saivat inspiraationsa perinteisistä linnunpelättimistä.

Heinäjoen ja Mallinkaisten ensimmäinen taidetyöpaja pidettiin Heinäjoen koululla 14.2.2016. Paikalle saapui 16 osallistujaa, joista lapsia oli seitsemän. Molemmat sukupuolet olivat edustettuina. Koska yhteissuunnittelutilaisuuksista saadun tiedon mukaan Heinäjoelle ja Mallinkaisille oli toivottu toimintaa erityisesti lapsiperheille, opiskelijat valitsivat taidekokoelmista Päivi Kauhasen Löytöjä Vanajaveden rannoilta sekä Mildred Lehtisen Palapelin 1 ja 2. Opiskelijat olivat suunnitelmissaan varautuneet hieman isompaan osallistujamäärään, etenkin lapsien osalta, joten he tekivät työpajan ohjelmaan viime hetken muutoksen. Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen opiskelijat eivät jakaneet kaikkia osallistujia pienryhmiin vaan ottivat lapset yhtenä ryhmänä Päivi Kauhasen Löytöjä Vanajaveden rannoilta -kokoelman äärelle, johon lapset tutustuivat ohjatusti. Taidekokoelman pohjalta lapset suunnittelivat yhdessä kaksi hahmoa taidepelättimille, joita alettiin seuraavaksi työstämään yhdessä kaikkien osallistujien kesken kierrätysmateriaaleista. Hahmot olivat Hauki ja Rapu, jotka saatiin työpajassa melkein valmiiksi.

Toinen taidetyöpaja pidettiin 20.2.2016 Mallinkaisten vanhalla koululla. Paikalle saapui yhdeksän osallistujaa, joista viisi oli aikuisia naisia ja neljä oli lapsia. Osa osallistujista oli ollut paikalla edellisessä työpajassa ja osa oli uusia osallistujia. Työpajassa jatkettiin edellisellä kerralla aloitettujen taidepelättimien tekoa ja tehtiin kaksi uutta. Työpajan aikuiset suunnittelivat oman keskustelunsa pohjalta nämä kaksi uutta taidepelätinhahmoa, jotka olivat kuvitteellisia paikallisia naishenkilöitä nimiltään Daria Mahtava sekä Miita Maaseudun tulevaisuus.

Taidetyöpajojen jälkeen opiskelijat järjestivät vielä yhden yhteissuunnittelutyöpajan, jossa keskityttiin toimintamallin suunnitteluun. Työpajaan osallistuivat opiskelijat, kyläasiamies Elina Leppänen, hankkeen projektipäällikkö Raija Paju sekä neljä kylien yhteyshenkilöä. Tilaisuuden alussa kylien yhteyshenkilöt kertoivat toisilleen kokemuksistaan hankkeessa ja sen jälkeen toimintamallia suunniteltiin yhteisesti kahdessa pienryhmässä, joissa molemmissa keskustelua ohjasi toinen opiskelijoista. Pienryhmissä tuotettiin kooste hyvän toimintamallin ominaisuuksista, koosteet esiteltiin ja niistä keskusteltiin yhteisesti. Taidetyöpajojen ja yhteissuunnittelun jälkeen toimintamallin tarkentui seuraavasti.

  • Toimintamalli on ladattavissa pdf -tiedostona Hämeen kylät ry:n nettisivuilta.
  • Toimintamalli sisältää toimintaohjeiden ohessa keskusteluohjeita, joiden tavoitteena on vuorovaikutukseen kannustaminen.
  • Taide on etäännyttäväksi koettu sana eikä sitä käytetä toimintamallin nimessä.
  • Toimintamallin ohjeita tulee voida käyttää myös ilman taidekokoelmia.
  • Toimintamalli sisältää keskusteluohjeita taidekokoelmiin tutustumiseksi.

Toimintakokonaisuuden päätteeksi opiskelijat tekivät loppukyselyn kylille. Kyselyn tulokset ja niiden analyysi oli mukana toimintamallia kehitettäessä (ks. Mattsson & Tuovinen 2016, 47).

Tuloksena Elokylä-toimintamalli

Taidetta kylille! ‑hankkeen ja opiskelijoiden opinnäytetöiden tuloksena syntyi Elokylä‑toimintamalli hankkeen tavoitteiden mukaisesti. Lisäksi syntyi Elokylä-ideavihko, joka on helppokäyttöinen ja jonka avulla kenen tahansa on helppo lähteä vetämään taide- ja kulttuuritoimintaa lähiyhteisössään. Elokylä‑ideavihkoon on koottu yksitoista erilaista helposti toteutettavaa luovaa tuokiota ohjeineen. Tuokioita voi toteuttaa pienessä tai isossa ryhmässä, ja niiden ohjaajana voi toimia siis kuka tahansa, eikä aikaisempaa kokemusta ryhmän ohjaamisesta tarvita. Elokylä-vihko on nyt kaikkien käytössä.

Elokylä-toimintamalli on käyttäjilleen maksuton, yleishyödyllinen palvelu, jonka avulla palvelun käyttäjä voi suunnitella ja toteuttaa taidelähtöistä toimintaa kotikylässään. Opiskelijat ovat suunnitelleet toimintamallin käyttäjälle monipuoliseksi ja helppokäyttöiseksi; malli on helposti saavutettavissa Hämeen kylien internetsivuilta, toimintaan ryhtymisen kynnys on matala ja palvelu on maksutonta. Toimintamallin visuaalisen ilmeen ja taiton teki Hämeen ammattikorkeakoulusta valmistunut medianomi Irene Lindfors. Vaikka toimintamalli sisältää ohjeita nimenomaan taide- ja kulttuurityöpajojen järjestämiseksi, siinä esitettyjen tehtävien on tarkoitus ennen kaikkea mahdollistaa vuorovaikutus ja yhteisöllisyyden lisääntyminen. Toimintamallin käyttäjäkokemus jäi tämän hankkeen aikana testaamatta.

Kulttuuritoiminnalle tuntui olevan kylissä tilausta. Hankkeen yleiset tavoitteet täyttyivät näiltä osin. Toimintamallista onnistuttiin tekemään helposti lähestyttävä, se rohkaisee itsessään kyläläisiä järjestämään toimintaa. Hankkeen kehittämistavoitteeksi voidaan asettaa toimintamallin ympärille järjestettäviä lyhyitä ohjaajakoulutuksia, jotta toimintamalli saadaan tehokkaammin käytettäväksi kylissä. Kehittämisidea heräsi viimeisessä yhteissuunnittelutyöpajassa, jossa kävi ilmi, että kyläläiset pitivät ohjaajan kykyä innostaa ja motivoida olennaisena tekijänä taide- ja kulttuuritoiminnan onnistumiselle. Viimeisessä yhteissuunnittelutyöpajassa pohdittiin myös mahdollisuutta ohjaajavaihtoon kylien välillä. Ohjaajavaihdon organisoiminen voisi tukea kylissä aktiivisesti toimivien jaksamista kylätoiminnassa ja edistää asukasvetoisen toiminnan järjestämistä. Tällä hetkellä samat henkilöt ovat usein vastuussa toiminnan järjestämisestä kotikylässään ja heille voisi olla palkitsevaa päästä välillä itse osallistumaan jonkun toisen vetämään toimintaan. (Mattsson & Tuovinen 2016, 71.) Opiskelijat hyödynsivät ja kehittivät ansiokkaasti moniammatillista yhteistyötä. Tämä edellyttää ennen kaikkea innostusta ja halua työskennellä muiden kanssa. Moniammatillisessa ja ‑alaisessa yhteistyössä ei tukeuduta ainoastaan yhden asiantuntijan näkemyksiin, vaan siinä rakennetaan yhdessä yhteinen kokonaisnäkemys. Laukkarisen (2005, 11) mukaan moniammatillinen yhteistyö tuo toimintaan välittömästi laajemman pohjan sekä erilaisia näkemyksiä ja näkökantoja, ja vaatii siten aikaa ja halua erilaisen työn tekemiseen. Samalla yksilön oma osaaminen ja asiantuntijuus kasvavat. Yhteistyö onnistuu, kun jokainen on tietoinen omasta tehtävästään ja ottaa siitä kokonaisvaltaisen vastuun. Ohjaustoiminnan artenomiopiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat toimintaa hankkeessa, joka edellytti eri toimijoiden hakeutuvan aloitteellisesti yhteistyöhön eri organisaatioiden ja yhteisöjen kanssa. Uusien toimintamuotojen sovittaminen eri toimintaympäristöjen arkeen, kuten tässä hankkeessa kylien arkeen, tuo mukanaan omat käytännön haasteensa, kuten yhteisen ajan järjestämisen. Yhteinen suunnittelu ja ymmärrys toiminnasta synnytti uutta tietoa, niin ajatuksia vaihtamalla yhteisissä tapaamisissa kuin hankkeen ohjausryhmän kokouksissa ja kylillä tapahtuneissa tapaamisissa.

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän mukaan maaseudun elävöittämiseksi voisi kehittää kirjastoautomallin mukaisesti liikkuvia kulttuuripalveluja (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, 44–45). Hankkeen opinnäytetyön yhteydessä toteutettu toiminta on simuloinut tällaista liikkuvaa kulttuuripalvelua, sillä opiskelijat kulkivat kylille autolla ja veivät mukanaan materiaalin, jota taidetyöpajassa tai tapahtumassa tarvittiin. Opiskelijoiden kokemuksen mukaan viemällä kulttuuripalveluja kyläläisten luo he ovat olleet edistämässä yhteisöllisyyttä ja osallisuutta, taiteen saavutettavuutta sekä elähdyttävien taidekokemusten mahdollistamista yksilö- ja yhteisötasolla.

Hankkeen tutkimuksen tuloksena voidaan esittää, että sosiokulttuurinen innostaminen tuotti kyläläisissä yhteisöllisyyden ja osallisuuden kokemuksia, jotka tukivat taidetyöpajojen tavoitteita. Toiminnan tuloksista voidaan päätellä, että palvelumuotoiluprosessin hyödyntäminen toimintamallin suunnittelussa syvensi asiakasymmärrystä, auttoi hallitsemaan laajaa kokonaisuutta ja mahdollisti uuden palvelun suunnittelun mahdollisimman asiakaslähtöisesti. Opinnäytetyöt todentavat merkityksiä kylän ja sen yhteisön tärkeydestä asukkaille ja sitä kautta heidän identiteetilleen sekä taidelähtöisten menetelmien sopivuuden näiden merkitysten näkyväksi.

Työelämäyhteistyökumppanin Hämeen kylät ry:n palautteessa kerrotaan, että HAMKin ohjaustoiminnan opiskelijoiden innovatiivista ja innostavaa työskentelyä on ollut ilo seurata. Auni Tuovinen ja Hanna Mattsson lähtivät liikkeelle räätälöidysti, taidetyöpajoja suunniteltiin asukkaiden kanssa yhdessä ja kunkin kylän toiveiden mukaisesti. Kyse oli Hämeen kylät ry:n mielestä yhteisöllisyydestä parhaimmillaan, ja lähtökohtana oli sosiaalinen innostaminen. Taidetta siis vietiin kylille ja Hämeenlinnan Taidemuseon lainattavat, pedagogiset taideteoskokonaisuudet jalkautettiin kylätaloille. Niiden pohjalta jokaisessa kylässä innostuttiin omaan työskentelyyn; taide ja käsillä tekeminen muodostui kussakin omanlaisekseen. Lopputulokset yllättivät ja ylittivät ennakko-odotukset. Taidetyöskentely innosti kyläläisiä yhteisiin ja näyttäviin lopputuotoksiin, jotka jopa ottivat kantaa oman kylän ja maaseudun tulevaisuuteen. Kylätoimijat ovat myös jatkaneet taidetoimintaa hankkeen päätyttyä. Siten hankkeen vaikuttavuus on ollut kestoaan huomattavasti pidempi. Se toi lisäksi eri-ikäisi, miehiä ja naisia yhteisen tekemisen äärelle. Taide ei ole vain taiteilijoiden asia, vaan kaikkien ihmisten keino toteuttaa itseään. Tämä yhteistyökuvio oli rajoja ylittävä, kekseliäs ja innostava. Tavallisista ihmisistä tuli taiteen tekijöitä yhdessä. Ja hauskaa tietenkin oli. (Leppänen 2016.)

Projektipäällikön ja opettajan näkökulmasta yhteistyö hankkeen yhteistyökumppaneiden Hämeen kylät ry:n ja Hämeenlinnan taidemuseon kanssa onnistui hyvin ja pääsimme yhdessä kehittämään Hämeen maaseudun kylien asukkaiden aktivoimista toimintaan. Opiskelijat saivat hankekokemusta opinnoissaan ja liittivät hienosti opinnäytetyönsä hankkeeseen. Samalla kehitimme integratiivista pedagogiikkaa ja moniammatillista yhteistyötä.

Lähteet

Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P. (2010). Tutki ja kirjoita. 15.–16. painos. Helsinki: Tammi.

Heikkinen, H. (2012). Kontekstikartoitus. Innokylä. Haettu 9.3.2016 osoitteesta https://www.innokyla.fi/web/malli110665

Hyyppä, M. (2013). Kulttuuri pidentää ikää. Helsinki: Duodecim.

Jyväskylän yliopisto (2015a). Fenomenologinen analyysi. Haettu 22.3.2016 osoitteesta https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/aineiston-analyysimenetelmat/fenomenologinen-analyysi

Jyväskylän yliopisto (2015b). Hermeneuttinen analyysi. Haettu 22.3.2016 osoitteesta https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/aineiston-analyysimenetelmat/hermeneuttinen-analyysi

Kurki, L. (2007). Innostava vanhuus: Sosiokulttuurinen innostaminen vanhempien aikuisten parissa. Helsinki: Finn Lectura.

Kurki, L. (2008). Sosiokulttuurinen innostaminen: Muutoksen pedagogiikka. Tampere: Vastapaino.

Laukkarinen, H. (2005). Musiikkiterapeutti moniammatillisessa tiimissä. Musiikkiterapeuttien käsityksiä moniammatillisissa tiimeissä toimimisesta ja tiimissä toimimisen vaatimista erityispiirteistä. Pro gradu ‑tutkielma. Musiikin laitos. Jyväskylän yliopisto. Haettu 22.3.2016 osoitteesta http://urn.fi/URN:NBN:fi:jyu-200622

Leppänen, E. (2016). Haastattelu 10.3.2016. Haastattelija Auni Tuovinen.

Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä. Luovien vastakohtaisuuksien maaseutu. Maaseudun kulttuuriohjelma 2010–2014. Haettu 3.3.2016 osoitteesta http://www.maaseutupolitiikka.fi/files/1399/Luovien_vastakohtaisuuksien_maaseutu_Maaseudun_kulttuuriohjelma_2010-2014.pdf

Mattelmäki, T. & Vaajakallio, K. (2011). Yhteisuunnittelu ja palveluiden ideointi. Teoksessa Miettinen, S. (toim.) Palvelumuotoilu – uusia menetelmiä käyttäjätiedon hankintaan ja hyödyntämiseen. 2. painos. Helsinki: Teknologiainfo Teknova, 77–90.

Mattsson, H. & Tuovinen A. (2016). Elokylä-toimintamallin luominen Taidetta Kylille! -hankkeessa sosiokulttuurisen innostamisen ja palvelumuotoilun menetelmiä hyödyntäen. Opinnäytetyö. Ohjaustoiminnan koulutusohjelma: Hämeen ammattikorkeakoulu.

Pusa, T. (2012). Harmaa taide. Taiteen ja vanhuuden merkityssuhteita. Aalto-yliopiston julkaisusarja Doctoral dissertations 89/2012. Helsinki: Unigrafia. Haettu 21.3.2016 osoitteesta https://shop.aalto.fi/media/attachments/99fc2/Pusa.pdf

Rankanen, M. & Pusa, T. (2014). Taideterapia ja kohtaamistaide Suomessa. Teoksessa Pusa, T. (toim.) Kohtaamistaide – käsikirja ohjaajille. Vantaa: Laurean ammattikorkeakoulu. Haettu 21.3.2016 osoitteesta https://www.laurea.fi/dokumentit/Documents/22.%20Pusa%20toim%20Kohtaamistaide%20K%C3%A4sikirja%20ohjaajille.pdf

Tuulaniemi, J. (2011). Palvelumuotoilu. Helsinki: Talentum.

Valtioneuvosto (2016). Kärkihanke 4. Hallitusohjelman toteutus. Haettu 3.3.2016 osoitteesta http://valtioneuvosto.fi/hallitusohjelman-toteutus/osaaminen/karkihanke4

Venkula, J. (2003). Taiteen välttämättömyydestä. Helsinki: Books on demand.

Viherluoto, P. (2016). Haastattelu 5.4.2016. Haastattelija Auni Tuovinen.

von Branderburg, C. (2008). Kulttuurin ja hyvinvoinnin välisistä yhteyksistä. Näköaloja taiteen soveltavaan käyttöön. Opetusministeriön julkaisuja 2008:12. Haettu 23.1.2016 osoitteesta http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2008/liitteet/opm12.pdf?lang=fi

Kirjoittaja

Raija Paju, KM, AEO, EO, NTM, toimi lehtorina Hämeen ammattikorkeakoulun Hyvinvointiosaamisen yksikössä sekä Taidetta kylille! -hankkeen projektipäällikkönä.

Viittausohje:
Paju, R. (2016). Eloa ja iloa kylille. HAMK Unlimited Journal 15.12.2016. Haettu [pvm] osoitteesta https://unlimited.hamk.fi/hyvinvointi-ja-sote-ala/eloa-ja-iloa-kylille/

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Hyvinvointiosaamisen ammattilaiseksi »
Print Friendly, PDF & Email

Tags:  kulttuuri ohjaustoiminta osallisuus taide yhteisöllisyys

Bookmark and Share




Previous Post
Innovations in renewable energy
Next Post
Miten monialainen yhteistyö rakentuu?




You might also like






More Story
Innovations in renewable energy
There are limitless possibilities in renewable energy (Schiederig, Tietze, & Herstatt 2012). The importance of innovation...