Ura- ja opinto-ohjauksen tutkimusperustaisuus


Mihin ohjausta koskeva ja ohjausammattilaisen työkäytäntö perustuvat? Kuinka tietoisia niitä koskevat valinnat ovat? Miten voi perustella ohjauksen organisointitapaa, resursointia tai omaa ohjausorientaatioitaan? Mitä on näyttöön perustuva ja ?

Ohjaustieto on hajanaista ja monialaista

Suomalaiseen ohjausjärjestelmään kohdistuu runsaasti yhteiskunnallisia, koulutus- ja työllisyyspoliittisia sekä yksilön tarpeista juontuvia odotuksia. Ura-, ammatinvalinnan- ja opinto-ohjauksen odotetaan auttavan yksilöä tekemään mielekkäitä ja onnistuneita valintoja, päätöksiä ja ratkaisuja urallaan ja koulutusvalinnoissaan (Vanhalakka-Ruoho 2015, 39–54). Laajimmin on nähty kokonaisvaltaisena itsetuntemuksen ja toimijuuden kehittymisen sekä elämänsuunnittelun tilana (McLeod 2013; Vehviläinen 2014, 12–30).

Raivio (2014) esittää, että niukkenevien resurssien yhteiskunnassa tulisi ottaa käyttöön näyttöön perustuva (evidence-based) päätöksenteko. Ohjauksen kentässä tämä tarkoittaa muun muassa ohjauksen organisointimalleja ja ohjauksen toteutustapoja ja menetelmiä. Ohjauskäytännön tulisi siis perustua tutkittuun näyttöön ja sen vaikutus tulisi voida osoittaa.

Kun terveydenhuollossa (Käypä hoito) ja sosiaalityössä (Sosiaaliportti) on jo laadittu näyttöön perustuvia suosituksia käytännön työhön, olisi perusteltua pyrkiä löytämään samanlaisia empiirisesti koeteltuja malleja myös ohjaustyöhön. Luonnontiedepainotteisen lääketieteen ja sosiaalitieteellisen sosiaalityön välimaastoon on kehitetty myös muita ”pehmeämpien alojen” kuten hoitotyön malleja (Blom ym. 2007). Myös eurooppalaisella tasolla on ohjauskeskustelussa nostettu keskiöön näyttöön perustuva ohjauksen päätöksenteko ja käytäntö (Hooley 2014).

Tutkimus- ja kehittämistyö on tuottanut runsaasti tietoa, ja se on hajanaista ja jäsentymätöntä. Yhtenä haasteena on ohjaustutkimuksen monitieteisyys. Toisena haasteena voi nähdä ohjauksen hajaantumisen eri konteksteihin ja ammatteihin. Tarvitaan laajaa ohjauksen alan metatutkimusta ja -analyysia, jotta päästään yksittäisistä tutkimustuloksista kestävämpään päätöksenteon perustana olevaan näyttöön.

Tarkastelen seuraavassa eräitä suomalaisessa ohjaustutkimuksessa ja kehittämistyössä tehtyjä avauksia. Jäsentely ei pyri olemaan kattava, vaan nostan esiin joitain keskeisiä tutkimuslinjoja, teemoja ja ulottuvuuksia.

Ohjausteorioiden ja -todellisuuden suhde

Keskeinen ohjauksen työmuoto on henkilökohtainen yksilöohjaus. Huolimatta suhteellisen runsaasta yksilöohjaukseen kohdistuneesta tutkimuksesta ei ole selvää näyttöä siitä, mikä ohjausteoria tai -lähestymistapa ja sille tyypilliset menetelmät olisi tuloksellisin tai vaikuttavin. Vaikka kirjallisuudessa on arvioitu eri lähestymistapojen ja menetelmien soveltuvuutta tietyntyyppisiin ohjauksellisiin ongelmiin, ei selvää tai samansuuntaista empiiristä näyttöä juuri ole (esimerkiksi Helander 2000; Helander & Seinä 2005; McLeod 2013). Vuosituhannen alussa julkaistiin kolme artikkelimuotoista käsikirjaa, jotka valottivat eri ohjaustyön lähestymistapoja ja niiden sovelluksia (Ohjaus ammattina ja tieteenalana 1, 2 ja 3). Vehviläisen Ohjaustyön opas (2014) on jatkanut tätä suhteellisten harvalukuisten tieteellispohjaisten käsikirjojen sarjaa.

Ohjaajakoulutuksissa on kaikissa suomalaisissa koulutusyksiköissä käsitelty ohjauksen teorioita ja lähestymistapoja. Niiden tietoista ja perusteltua soveltamista omassa ammattikäytännössä on myös pyritty kehittämään muun muassa ohjausnäytteiden analyysien avulla. Varsinaista vaikuttavuustutkimusta ei kuitenkaan ole tehty. (Helander & Seinä 2005; Nissilä 2013.) Tästä näkökulmasta on huolestuttavaa, että ohjaajiin ja ohjauskeskusteluihin kohdistunut tutkimus osoittaa, ettei ohjauksen ammattikäytäntö ole välttämättä tietoisiin valintoihin perustuvaa eikä teoreettisesti perusteltua (Juutilainen 2003; Kupiainen 2009; Nissilä 2013; Pekkari 2006).

Kaikki edellä esitetyt tutkimukset ovat olleet pääosin laadullisia ja aineistoltaan varsin rajattuja. Tilastollis-kokeelliset asetelmat ovat harvinaisia. Poikkeuksen tekee Tapion (2010) ryhmäohjausta käsitellyt väitöskirja, jossa tutkija hyödynsi kvasikokeellista tutkimusasetelmaa ja jonka tulokset ovat laajemminkin yleistettävissä yläkouluikäisten ryhmäohjaukseen.

Ohjauksen kansalliset arvioinnit

Suomessa toteutettiin 2000-luvun alkupuolella kolme ohjauksen arviointitutkimusta. Numminen ym. (2002) tarkastelivat opinto-ohjauksen tilaa perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa. Pajarinen ym. (2004) arvioivat aikuisopiskelijan ohjausta opintopolun tukena sekä oppilaitoksen toimintakulttuurin osana. Vuorinen ym. (2005) toteuttivat opintojen ohjaus korkeakouluissa -seurannan, joka oli jatkoa aiemmalle Ohjauksen arviointi korkeakouluissa -työlle.

Kaikissa arvioinneissa todettiin yhtäältä toimivia käytäntöjä ja suositeltavia ohjauksen malleja. Toisaalta niissä paljastui kontekstista riippumatta merkittäviä puutteita ja kehittämiskohteita. Mikä on tilanne tänään? Vastaavia kansallisia ohjauksen arviointeja ei ole tehty. Kaikki koulutusmuodot ovat käyneet ja edelleen käymässä läpi merkittävät rakenteelliset, opetussuunnitelmalliset ja taloudelliset muutokset. Samalla kaikissa koulutusmuodoissa on toteutettu merkittäviä valtakunnallisia ja alueellisia ohjauksen kehittämishankkeita, joita tarkastelen seuraavassa jäljempänä.

Parhaimmillaan ote voi toimia vahvana vaikuttajana poliittisessa ja organisaatioiden päätöksenteossa. Sen tulee viime kädessä tukea ohjausammattilaisen konkreettista asiakastyötä.

Arvioinneissa ovat jäänyt katveeseen TE-hallinnon alaiset tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut. Myös eräät yksityiset ja kolmannen sektorin uraohjauspalvelut sekä ostopalveluina tuotetut ohjaus- ja neuvontapalvelut, jotka ovat yleistyneet viime vuosina, loistavat poissaolollaan. Ohjaus- ja neuvontatyötä tehdään myös muilla toimialoilla: nuorisotyö, sosiaali- ja terveyspalvelut ja tämän päivän monialainen yhteistyö haastavat osaltaan arviointitutkimuksia ylittämään totutut hallinnonalat ja kulloisenkin päivänpoliittisen painotuksen.

Arviointien tulisi olla säännöllisiä, riittävän yhdenmukaisesti toteutettuja ja vertailukelpoisia, jotta saataisiin käyttöön koeteltua ja pätevää seurantatietoa. Lukuisien ohjausammattilaisten kanssa käymieni keskustelujen ja kymmenien kehittämishankkeiden tulosten perusteella rohkenen sanoa, että monet tämän päivän ohjauksen kehittämishaasteet ovat samoja kuin milleniumin alussa. Tästä monen jakamasta mutu-tuntumasta olisi perusteltua päästä kestävämpään seurantatutkimukseen.

Kehittämishankkeet: hyvistä käytännöistä suosituksiin

Viime vuosina on toteutettu useita kansallisia ohjauksen kehittämishankkeita. Vaikka niissä fokus on ollut kehittämistyössä, niin hankkeissa on ollut vahvasti toiminta- ja tapaustutkimuksenomainen ote. Prosessi- ja tulosraporteista olisi kohtuullisella työmäärällä mahdollisuus tuottaa vielä ”toisen asteen” tuloksia: katsauksia ja suosituksia. Erittelen seuraavassa muutamaa tuoretta kehittämishanketta.

CHANCES oli Euroopan sosiaalirahaston EQUAL-yhteisöaloiteohjelmasta rahoittama kehittämishanke (2005–2006), jota Opetushallitus koordinoi. Hankkeen tarkoituksena oli paneutua ohjauksen erityiskysymyksiin, joista Suomessa ei vielä ollut riittävästi tutkittua tietoa eikä toimintamalleja, joita olisi mahdollista soveltaa ja toteuttaa kansallisella tasolla. Hankkeessa oli neljä osaprojektia. Näistä yhdessä, Nykäsen ym. (2007) projektissa tutkittiin ohjauksen alueellisen verkoston kehittämistä. Erityisinä näkökulmina olivat poikkihallinnollinen ja moniammatillinen yhteistyö voimavarana. Projektin tuloksena syntyi muun muassa verkostomaisesti tuotettujen ohjauksen palvelujärjestelyjen malli (VOP-malli), jota on heti sovellettu muun muassa aikuisten ohjauksen kehittämistyössä ja jota voi pitää esimerkkinä näyttöön perustuvasta suosituksesta.

Osuvuutta ja kysyntälähtöisyyttä aikuisopiskeluun tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluiden valtakunnallisella kehitysohjelmalla -kehittämisohjelmaa toteutettiin vuosina 2008–2014. Siinä kehitettiin aikuisten tieto-, neuvonta- ja ohjauspalveluita Suomessa. Kehittämisohjelmaan kuului parhaimmillaan 54 projektia. Kehittämisohjelma toimi Euroopan sosiaalirahaston, työ- ja elinkeinoministeriön, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ELY-keskusten rahoituksella.

Kehittämisohjelman päätyttyä siitä kertynyt kehittämis- ja arviointiaineisto järjestettiin uudestaan opinovi.fi-tietopankiksi, johon on jaoteltu hyvät käytännöt, julkaisut ja muut aineistot sekä kehittämisohjelman kootut tulokset alueittain. Myös nämä aineistot, erityisesti hyvät käytännöt, olisi mahdollista meta-analysoida yleisemmän tason suosituksiksi.

Ongelmallisempi esimerkki hyvän ohjauskäytännön määrittelystä ovat Hyvän ohjauksen kriteerit -suosituspaperi (Opetushallitus 2014). Asiakirja ilmestyi suosituksena perusopetuksen, lukion ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien käyttöön. Se on anonyymisti kirjoitettu eikä siinä ole yhtään lähdeviittausta tai kuvausta sen valmisteluprosessista.

Uusin avaus suomalaisessa ohjaustoiminnan kentässä ovat alueelliset Ohjaamot, joiden tavoitteena on vastata nuorisotakuun tavoitteisiin. Ohjaamot tarjoavat monialaisia ohjaus- ja neuvontapalveluja koulutuksen, työllisyyden ja elämänhallinnan kysymyksissä alle 30-vuotiaille. Monialainen ohjaus- ja yhteistyöosaaminen on nousemassa laajemminkin yhdeksi keskeiseksi kehittämis- ja tutkimustyön kohteeksi. Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikkönä olemme vahvasti mukana Ohjaamoja tukevassa valmennus- ja konsultaatiohankkeessa (TESSU – Tehdään yhdessä ohjausta). Sen rinnalla olemme käynnistäneet Elinikäisen ohjauksen tutkimusryhmässä tutkimusprojektin, jossa keskitymme erityisesti monialaisen ohjausyhteistyön edistäviin ja estäviin tekijöihin sekä monialaisen ohjausosaamisen kehittymiseen ja kehittämiseen (Pukkila, Helander & Laitila 2015; Pukkila & Helander, arvioitavana.)

Hieman toisen tulokulman kehittämistyöhön tuovat henkilö-, organisaatio- ja teemakohtaiset rajatummat kehittämistyöt ja -hankkeet, joita eri ohjaajakoulutuksissa opiskelevat ovat vuosien varrella tuottaneet. Olemme kollegoidemme ja muutaman koulutusyksikön yhteistyönä analysoineet näitä kehittämistöitä niiden kohteiden, teemojen ja aiheiden osalta (Helander & Seinä 2006; Helander ym. 2007; Helander & Seinä 2013). Koska nämä hankkeet on tehty aina tietyn organisaation tai alueen tarpeeseen, niiden voinee jossain määrin olettaa kertovan kehittämistarpeista yleisemminkin. Kehittämistöissä näyttävät painottuvan tapaus- ja toimintatutkimukselliset piirteet. Vaikka työt ovat laadultaan enemmän ammatillisesti kuin tieteellisesti orientoituneita, myös niiden analyysilla on saatu arvokasta kehittämistietoa.

Katsauksista meta-analyysiin

Toistaiseksi ohjaustutkimuksesta on julkaistu varsin vähän katsauksia (review), joissa olisi systemaattisesti koottu yhteen aiempaa tietyn teema-alueen tutkimustietoa. Kiintoisan avauksen tekivät Nummenmaa, Sinisalo ja Vanhalakka-Ruoho (2008), kun he luotasivat systemaattisesti vuosina 1988–2008 Suomessa julkaistuja ohjauksen alan väitöskirjoja. Artikkeli sisältää myös oivallisen pohjustuksen ohjauksen tutkimuksen varhaisempaan historiaan. Nummenmaan ym. (emt.) tarkastelu jäi kuitenkin tutkimusten teemoitteluun ja ryhmittelyyn, ei niiden metodiseen ja tulosten vertailuun tai arviointiin. Vanhalakka-Ruoho (2015, 39–54) jatkoi tätä työtä toimijuuden näkökulmasta.

Jo vastaavanlaisten katsausten tuottaminen ja päivittäminen voi helpottaa niin tutkijan ja tutkimusryhmän kuin ohjausammattilaisen työtä, kun hän etsii oman tutkimus- tai ammattityönsä selkänojaksi aiempaa ohjauksen tutkimusta. Seuraava askel olisi alkaa johdonmukaisesti ja mallinnetusti tuottaa näyttöön perustuvaa tietoa suositusten perustaksi.

Lopuksi

Monet kotimaiset ohjaustutkimukset ovat syntyneet yksittäisen ohjausammattilaisen henkilökohtaisesta intressistä tutkia omaa työtään, asiakkaitaan ja yhteisöään. Tätä bottom up ‑suuntaista tietotuotantoa ei tule väheksyä. Se jatkaa opettaja/ohjaaja tutkijana -liikettä. Ns. small datan arvoa on viime aikoina nostettu esiin koulutus- ja ohjaustutkimuksen keskustelussa (Sahlberg & Hasak 2016).

Metatutkimuksessa tarvitaan kansallisen tason lisäksi kansainvälistä monikeskusyhteistyötä (Blom ym. 2007). Sen tulisi olla myös riittävän riippumatonta, ettei sitä valjasteta yksiulotteisesti yhteiskunnallis-taloudelliseksi tuottavuuden maksimoinniksi. Parhaimmillaan se voi, kuten Raivio (2014) kirjoitti, toimia vahvana vaikuttajana poliittisessa ja organisaatioiden päätöksenteossa. Sen tulee viime kädessä tukea ohjausammattilaisen konkreettista asiakastyötä.

Lähteet

Blom, M., Hovi, S.-L., Kovanen, N., Isojärvi, J. (2007). Hoitotyön menetelmien vaikuttavuuden ja tehon tutkiminen. Impakti 6/2007.

Helander, J. & Seinä, S. (2005). Mielen malleista ohjaustodellisuuteen: ohjausteoriat opinto-ohjaajankoulutuksessa. Teoksessa J. Lerkkanen (toim.) Opinto-ohjauksen tarkoitus. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 51, 13–18. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-201-1

Helander, J. (2000). Oppiminen ratkaisusuuntautuneessa terapiassa ja ohjauksessa. Akateeminen väitöskirja. Helsingin yliopiston kasvatustieteen laitoksen tutkimuksia 169. Haettu 18.11.2016 osoitteesta http://ethesis.helsinki.fi/julkaisut/kas/kasva/vk/helander/

Helander, J. & Seinä, S. (2006). Perusasiat ratkaisevat menestyksen: ohjauksen käytäntöjä kehittämässä. Teoksessa M. Lahdenkauppi (toim.) Startista vauhtia. HAMKin e-julkaisuja 14/2006, Hämeen ammattikorkeakoulu, 53–78. Haettu 26.11.2016 osoitteesta URN:ISBN:978-951-784-397-3

Helander, J. & Lerkkanen, J. & Seinä, S. (2007). Tutkiva ja kehittävä opinto-ohjaaja. Teoksessa M. Jääskeläinen, J. Laukia, O. Luukkainen, U. Mutka & P. Remes (toim.): Ammattikasvatuksen soihdunkantoa. Juva: PS-Kustannus, 151–164.

Helander, J. & Seinä, S. (2013). Aikuisten ohjaaja kehittäjänä. Teoksessa M. Niemi-Pynttäri & A. Ryhänen (toim.) Yhteisellä matkalla – aikuisten ohjauksen vaikuttavuutta etsimässä. Jyväskylän ammattikorkeakoulun julkaisuja 142, 99–107. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-830-255-4

Hooley, T. (2014). The Evidence Base on Lifelong Guidance. A Guide to Key Findings for Effective Policy and Practice. Saarijärvi: ELGPN Tools No. 3. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://www.elgpn.eu/publications/browse-by-language/english/elgpn-tools-no-3.-the-evidence-base-on-lifelong-guidance/

Juutilainen, P.-K. (2003). Elämään vai sukupuoleen ohjausta? Tutkimus opinto-ohjauskeskustelun rakentumisesta prosessina. Akateeminen väitöskirja. Joensuun yliopiston kasvatustieteellisiä julkaisuja 92. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:952-458-330-5

Kupiainen, K. (2009). Käyttötieto opinto-ohjaajan ohjausajattelun muutoksen kuvaajana. Akateeminen väitöskirja. Acta Electronica Universitatis Tamperiensis 868. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-7785-0

McLeod, J. (2013). An introduction to Counselling. (Fifth edition). London: Open University Press.

Nissilä, P. (2013). Yksilölliset työn määrittelyt oppilaanohjauksessa. Akateeminen väitöskirja. Jyväskylä Studies in Education, Psychology and Social Research 471. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-5239-6

Nummenmaa, A.R., Sinisalo, P. ja Vanhalakka-Ruoho, M. (2008). Askelten kuvioita. Ohjaustutkimuksen kavalkadia. Teoksessa M. Vanhalakka-Ruoho (toim.) Parveke maailmaan päin: ohjauksen maisterikoulutuksen kaksi vuosikymmentä. Joensuu: Joensuun yliopistopaino, 13–42.

Numminen, U., Jankko, T., Lyra-Katz, A., Nyholm, N., Siniharju, M. ja Svedlin, R. (2002). Opinto-ohjauksen tila 2002. Opinto-ohjauksen arviointi perusopetuksessa, lukiossa ja ammatillisessa koulutuksessa sekä koulutuksen siirtymävaiheissa. Arviointi 8/2002. Helsinki: Opetushallitus. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://www.oph.fi/download/115528_opinto_ohjauksen_tila_2002_osa1.pdf

Nykänen, S., Karjalainen, M., Vuorinen, R. ja Pöyliö, L. (2007). Ohjauksen alueellisen verkoston kehittäminen – poikkihallinnollinen ja moniammatillinen yhteistyö voimavarana. Tutkimusselosteita 34. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-2747-9

Onnismaa J., Pasanen H. ja Spangar T. (2000). Ohjaus ammattina ja tieteenalana 1. Ohjauksen lähestymistavat ja ohjaustutkimus. Juva: PS-kustannus.

Onnismaa J., Pasanen H. ja Spangar T. (2000). Ohjaus ammattina ja tieteenalana 2. Ohjauksen toimintakentät. Juva: PS-kustannus.

Onnismaa J., Pasanen H. ja Spangar T. (2004) Ohjaus ammattina ja tieteenalana 3. Ohjaustyön välineet. Juva: PS-kustannus.

Opetushallitus (2014). Hyvän ohjauksen kriteerit. Hyvän ohjauksen kriteerit perusopetukseen, lukiokoulutukseen ja ammatilliseen koulutukseen. Informaatioaineistot 2014: 5. Helsinki: Opetushallitus. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://www.oph.fi/download/158918_hyvan_ohjauksen_kriteerit.pdf

Pajarinen, M., Puhakka, H. ja Vanhalakka-Ruoho, M. (2004). Aikuisopiskelijan ohjaus opintopolun tukena sekä oppilaitoksen toimintakulttuurin osana. Arviointi. Helsinki: Opetushallitus. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://www.oph.fi/download/49115_aikuisopiskelijan_ohjaus_opintopolun_tukena.pdf

Pekkari, M. (2006). Ohjauskeskustelu nuorten lukio-opintojen ja uran pohdinnan tukena. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis 1196. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://urn.fi/urn:isbn:951-44-6793-0

Pukkila, P., Helander, J. & Laitila, K. (2015). Matkalla monialaisuuteen. Elinikäisen ohjauksen verkkolehti ELO. Haettu 18.11.2016 osoitteesta http://verkkolehdet.jamk.fi/elo/2015/11/24/matkalla-monialaisuuteen/

Pukkila, P. & Helander, J. arvioitavana. Työotteena monialaisuus. Katsaus Ohjaamojen monialaisen yhteistyön rakentumiseen. Nuorisotutkimus.

Raivio, K. (2014). Tutkimustietoa päättäjille. Tieteessä tapahtuu 3/2014, 1–2. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://ojs.tsv.fi/index.php/tt/article/download/41556/10649

Sahlberg, P. & Hasak, J. (2016). ‘Big data’ was supposed to fix education. It didn’t. It’s time for ‘small data.’ WashingtonPost, 9.5.2016. Haettu 18.11.2016 osoitteesta https://www.washingtonpost.com/news/answer-sheet/wp/2016/05/09/big-data-was-supposed-to-fix-education-it-didnt-its-time-for-small-data/

Tapio, J. (2010). Ryhmäohjaus nuoren suoritusstrategioiden muutoksen mahdollistajana. Motivaatioattribuutioteorian näkökulma koulun luokkaohjaukseen. Akateeminen väitöskirja. Acta Universitatis Tamperensis 1575. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://urn.fi/urn:isbn:978-951-44-8306-6

Vanhalakka-Ruoho, M. (2015). Toimijuus ja suunnanotto elämässä. Teoksessa P.A. Kauppila, J. Silvonen ja M. Vanhalakka-Ruoho (toim.): Toimijuus, ohjaus ja elämänkulku. Joensuu: Publications of the University of Eastern Finland: Reports and Studies in Education, Humanities and Theology 11, 39–54. Haettu 26.11.2016 osoitteesta http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-1747-8

Vuorinen, R., Karjalainen, M., Myllys, H., Talvi, Uusi-Rauva U. & Holm, K. (2005). Opintojen ohjaus korkeakouluissa -seuranta 2005. Korkeakoulujen arviointineuvosto, verkkojulkaisuja 5:2005. Haettu 18.11.2016 osoitteesta https://karvi.fi/app/uploads/2015/08/KKA_0505V.pdf

Kirjoittaja

jaakko helander Jaakko Helander, KT, toimii opinto-ohjaajakoulutuksen yliopettajana HAMK Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa, tutkimuspäällikkönä HAMK Ammatillisen osaamisen tutkimusyksikössä ja kasvatustieteen (ohjaus) dosenttina Jyväskylän ja Tampereen yliopistoissa.

Viittausohje:
Helander, J. (2016). Ura- ja opinto-ohjauksen tutkimusperustaisuus. HAMK Unlimited: Journal 28.11.2016. Haettu x.x.2016 osoitteesta https://unlimited.hamk.fi/ammatillinen-osaaminen-ja-opetus/ura-ja-opinto-ohjauksen-tutkimusperustaisuus/

 

Creative Commons -lisenssi

Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
Ammatillinen osaaminen »

Print Friendly, PDF & Email

Tags:  ammattikäytäntö näyttöönperustuva ohjaus opinto-ohjaus päätöksenteko uraohjaus




Previous Post
Uudistuuko metsäyrittäjä?
Next Post
Jätteistä raaka-aineeksi pilaantumista hidastamalla




You might also like




0 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *



More Story
Uudistuuko metsäyrittäjä?
Suomessa on paljon puhetta investoinneista ja suunnitelmista metsäteollisuuteen. Biotehtaan rakentaminen Äänekoskelle...