Eero Kaikkonen, Niina Lehtonen, Maarit Turja-Ilola & Mikko Mäntyneva
Jakamistalous on megatrendi, joka korostaa usein pääomaintensiivisten omaisuuserien jakamista muille käyttäjille korvausta vastaan. Jakamistaloudelle on luonteenomaista, että kaikkea ei tarvitse omistaa itse tai että omistamaansa voi lainata toistenkin käyttöön. Jakamistalouden syntyyn ovat vaikuttaneet monet tekijät: tekniikan kehittyminen, taloustilanne ja arvot, kuten ekologisuus ja käyttöoikeuden suosiminen omistamisen sijaan. Ihmiset haluavat myös saada vaihtoehtoja globaaleille suuryrityksille. Teknologia ja sosiaalinen media mahdollistavat tavaroiden yhteiskäytön (Lahti & Selosmaa 2013, 14–16). Konsulttiyhtiö PricewaterhouseCoopers ennustaa jakamistaloudessa pyörivän rahan kasvavan 15 miljardista dollarista 335 miljardiin dollariin globaalisti kymmenessä vuodessa (PWC 2014). Suomessa tosin toimintaa haittaavat pienet markkinat ja toistaiseksi suhteellisen hitaasti leviävät yhteiskäyttöpalvelut (Lahti & Selosmaa 2013, 31, 52).
Jakamistalous vaikuttaa siten myös tulevaisuuden työmarkkinoihin, kun yksittäiset kansalaiset ovat sekä tuotteiden käyttäjiä että tuottajia. Mikroyrittäjyys lisääntyy, kun sähköiset alustat mahdollistavat helppokäyttöisen liiketoiminnan. Vuorovaikutteisten ja verkottuneiden vertaisryhmien suosittelu jostain tuotteesta tai palvelusta koetaan jakamistaloudessa luotettavammaksi kuin perinteinen mainonta. Vertaisverkostojen voimaa ei siis ole syytä aliarvioida. (Garlo 2016, 9.)
Uber‑taksit ja Airbnb ovat tunnetuimpia jakamistalouden esimerkkejä
Taksipalvelu Uberin konsepti perustuu siihen, että kuka tahansa ajokortin omistava voi ryhtyä Uber-taksin kuljettajaksi. Asiakkaalle palvelu on usein perinteistä taksia halvempi. Satunnainen kuljettaja hyötyy voidessaan ansaita lisätuloa autollaan, joka muuten seisoisi toimettomana. Ihmisten vajaakäytöllä olevia resursseja hyödyntää myös Airbnb, jossa muuten tyhjillään olevat asunnot saadaan matkailijoiden käyttöön hotellihuonetta edullisemmin.
Uudet liiketoimintamallit ja nopea kehitys ovat luoneet yhteiskunnallisia haasteita verotukseen ja lainsäädäntöön. Jakamistaloudessa syntyy paljon pieniä tulovirtoja, joiden valvonta on hankalaa. Verkkopalveluita tarjoavat yritykset ovat usein ylikansallisia, mikä vie verotuloja ulkomaille (Faehnle, Immonen, Mäenpää, Nylund & Träskman 2016, 5). Hallinnon sopeuttaminen jakamistalouteen vaatisi nyt nopeita toimenpiteitä. Nopean lääkkeen tilanteeseen voisi tuoda vuonna 2019 käyttöön otettava kansallinen tulorekisteri (Faehnle ym. 2016, 7). Verotuksen lisäksi jakamistalouteen liittyy lainsäädännöllisiä ja valvonnan haasteita kuten lepoaikojen valvonta Uber‑kuljettajalle.
Jakamistaloudessa on myös uhkakuvia
Jakamistalous on monen mielestä tullut jäädäkseen ja sen periaate on hyvä, mutta kaikissa ilmiöissä on yleensä myös uhkakuvia. Esimerkiksi asunnonvuokraustilanteessa saattavat muut asukkaat häiriintyä, jos Airbnb-asukkaat eivät osaa sopeutua paikallisiin normeihin ja säännöksiin. Uber taas saattaa vähentää jo toimivien taksikuskien ansioita. Euroopassa Uber on kielletty monissa maissa. Kuluttajille jakamistalous tarjoaa uusia mahdollisuuksia, mutta silloin kun kyse on omasta työpaikasta, tulkinta voi muuttua paljonkin. Kuinkahan moni meistä onkaan valmis jakamaan omaa perustoimeentuloaan jakamistalouteen?
Jakamistalous vaikuttaa olevan vahvassa nosteessa. Myös suuremmat yritykset kehittävät omat tuotteensa ja palvelunsa vastaamaan jakamistalouteen liitettyjä hyötyjä ja arvoja kuten yhteisöllisyyttä ja ekologisuutta (Matzler, Veider, & Kathan 2015). Globaalien suuryritysten vahvuutena ovat tasalaatuiset tuotteet. Tästä esimerkkinä käy Coca-Cola; sama maku on taattu kaikkialla maailmassa fyysisestä valmistusmaasta riippumatta. Kun sekä perinteiset yritykset että jakamistalousyritykset pystyvät vastaamaan tuotannon ja kulutuksen uusiin normeihin, muutos tulee olemaan yhtä merkittävä kuin teollinen vallankumous noin 200 vuotta sitten. Tällä kertaa kyse vain on pohjimmiltaan vastavallankumouksesta, kun teknologia tuo ihmiset lähemmäs toisiaan (Stephany 2015, 201–202.)
Artikkeli on osa Innovaatiojohtaminen-kokoelmaa.
Kirjoittaja
Eero Kaikkonen, Niina Lehtonen ja Maarit Turja-Ilola opiskelevat ylempään ammattikorkeakoulututkintoon johtavassa Liiketoiminnan kehittäminen ‑koulutusohjelmassa.
Mikko Mäntyneva, FT, KTL, toimii yliopettajana Hämeen ammattikorkeakoulun ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon Liiketoiminnan kehittäminen ja Business Management and Entrepreneurship -koulutuksissa. Lisäksi hän toimii tutkimuspäällikkönä Älykkäät palvelut -tutkimusyksikössä.
Lähteet:
Faehnle, M., Immonen, H., Mäenpää, P., Nylund, M. & Träskman, T. (2016). Jakamistalous ja verotus: Eväitä yhteiskunnalliseen keskusteluun. Arcada Working Papers 4/2016. Haettu 3.10.2016 osoitteesta http://dspace.arcada.fi:8080/xmlui/bitstream/handle/123456789/41/AWP_4_2016_Jakamistalous.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Garlo, N. (2016). Jakamistalous palauttaa yhteisöllisyyden. Arun Sundararajanin haastattelu. Evento 5(5), 8–11. Haettu 3.10.2016 osoitteesta http://eventolehti.fi/artikkelit/jakamistalous-palauttaa-yhteisollisyyden/
Lahti, V.-M. & Selosmaa, J. (2013). Kaikki jakoon. Kohti uutta yhteisöllistä taloutta. Jyväskylä: Atena Kustannus.
Matzler, K., Veider, V. & Kathan, W. (2015). Adapting to the sharing economy. MIT Sloan Management Review, 56(2), 71.
PwC (2014). The sharing economy – sizing the revenue opportunity. PricewaterhouseCoopers. Haettu 28.9.2016 osoitteesta
http://www.pwc.co.uk/issues/megatrends/collisions/sharingeconomy/the-sharing-economy-sizing-the-revenue-opportunity.html
Stephany, A. (2015). The Business of Sharing. Making it in the New Sharing Economy. London: Palgrave Macmillan.
