Korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat erityistä ohjausosaamista vaativa ryhmä, sillä he kohtaavat Suomessa työllistymisessään monenlaisia haasteita. Korkeakoulutettujen, usein kokeneiden ammattilaisten ja asiantuntijoiden tietotaito ei tule maassamme hyödynnetyksi …
Lepaalle on rakennettu maakirjasto, jossa on tarkoitus mitata maaperän lämpötilaa, kosteutta, sähkönjohtavuutta ja dielektrisiteettiä1 sekä kuvata kasvien kasvua. Näistä saadaan sekä numeerista että visuaalista tietoa, …
Ammattietiikka ohjaa monien ihmistyön alojen toimintaa. Miten se näyttäytyy tilanteessa, jossa julkinen ja yksityinen toimija toteuttavat yhdessä työnvälityspalvelua? Pureudumme artikkelissamme varsinaissuomalaisen Työnvälityspisteen toimintaa ohjaaviin periaatteisiin …
Hämeen ammattikorkeakoulu ottaa osaa UI GreenMetric -luokitukseen ja laatii kestävän kehityksen ohjelman syksyn 2019 aikana. Työskentely käynnistettiin kesällä 2019 HAMKin ympäristöasioiden lähtötilanteen kartoituksella. Tietoja tarvittiin …
Ammatillinen koulutus ja sitä toteuttavat ammatilliset oppilaitokset toimivat alati muuttuvassa yhteiskunnassa ja työelämässä. Yksittäisen ammatillisen koulutuksen järjestäjän tulee uudelleen arvioida omaa toimintaansa ja määritellä linjauksia …
The purpose of the promotion of goods and services is to create demand for these products. It is also to answer the demand for different …
Organisaatiomuutoksessa pyritään siirtymään nykytilanteesta toivottuun uuteen tilaan. Tuo uusi tilanne voi korjata olemassa olevaa puutetta tai hyödyntää ilmennyttä mahdollisuutta. Muutos organisaatiossa voi koskea koko organisaatiota …
Ammatillisen koulutuksen kokonaisuudistus, reformi, astui voimaan vuoden 2018 alussa. Kouvolan seudun ammattiopisto KSAO vastaa tekniikan aloilla ammatillisen koulutuksen uudistuneen lainsäädännön vaatimuksiin osallistumalla Hämeen ammattikorkeakoulun hallinnoimaan …
Vuosittain HAMKin teknologiaosaamisen yksikössä (TEOS) valmistuu liki 400 opinnäytetyötä. Opinnäytetyö tarkoittaa noin 400 tuntia opiskelijan työtä. Sisällön ohjaajien lisäksi myös viestinnän ja englannin kielen opettajat …
Recognizing students with special needs is essential at every school level for enhancing student well-being and preventing social exclusion. The project “Right to learn – …
Hakelämpölaitos on tyypillinen ratkaisu maatiloilla ja julkisen sektorin kiinteistöissä kunnallisen lämpöverkon ulkopuolella. Hämeen ammattikorkeakoulun ja Hämeen ammatti-instituutin yhteinen toimipiste Evon kampus on metsäopetuksen ja metsäntutkimuksen …
Sekä suomalaisessa että eurooppalaisessa mittakaavassa on ollut pitkään käynnissä nuorten syrjäytymisen ehkäisyyn tähtäävien hankkeiden ja projektien kirjo. Myös omassa ammattikorkeakoulussamme on ollut ja on paraikaa …
Our climate is changing, and we have the strongest influence on it. The climate crisis is forcing us to change our way of acting, and …
Koko kuluva vuosituhat on näkynyt suomalaisissa oppilaitoksissa kasvavana erityisopetuksen ja erityisen tuen määränä. Tuen määrän nopea kasvu vaatii myös opetushenkilöstöltä erityisosaamista ja lisäkouluttautumista.
Myös projektirahoituksessa on …
Kiertotalouden periaatteiden mukaisesti tulisi käyttää uusiutuvaa energiaa fossiilisten polttoaineiden sijaan. Paikallisen, uusiutuvan energian käyttö vähentää sekä päästöjä että riippuvuutta fossiilisesta tuontienergiasta. Kotimainen energiantuotanto parantaa myös …
Tässä artikkelissa tarkastellaan HAMK ammatillisen opettajakorkeakoulun tutkimus-, kehittämis- ja innovaatio (TKI) -teemaan linkittynyttä osaamismerkkikokeilua. Kolmen ryhmän opettajaopiskelijat osoittivat osaamistaan osaamismerkein ohjautuvasti osana pedagogisen asiantuntijuuden kehittämisen …
SomeHaukku-kokeilu edisti Sofiakylän työntekijöiden ja asukkaiden digitaitoja ja -intoa. Kokeilun aikana Sofiakylässä järjestettiin työpajoja ja opastettiin yhteisölliseen sisällön tuotantoon sekä niiden tekemistä edistävien laitteiden käyttöön. …
Kiertotalouden keskeisenä ajatuksena on, että raaka-aineet ja materiaalit pysyvät pitkään käytössä, materiaalien arvo säilyy ja haittavaikutukset ympäristölle vähenevät. EU:n jätehierarkiassa tavoitteena on siirtää alimman hierarkiatason …
Aidoissa IT-projekteissa viestintä ei ole tukitoimi vaan olennainen osa projektia. Onnistuminen tai epäonnistuminen viestinnässä näkyy suoraan IT-yrityksen tuloksessa. Miten valmennamme opiskelijat tähän ajatteluun?
Perinteisessä opetusmallissa opetettavat …
Jokaisen opettajan on ymmärrettävä merkityksensä siinä, miten kasvava nuori sosiaalistuu opetettavan alan ammatilliseen kulttuuriin. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (OPH 2014) todetaan, että kielitietoisessa opetuksessa “ymmärretään kielen …
Oppimista ja opiskelua tutkittaessa on kehitetty erilaisia tietokoneavusteisia työkaluja sekä uudenlaisia menetelmiä, joilla on pyritty vahvistamaan opettajien kykyä rakentaa pedagogisesti mielekkäitä ja toimivia oppimisympäristöjä. Samalla …
Opiskelijan pitää toimia ja kokeilla silloin, kun tarve on suurin ja opiskelija innostuneimmillaan. Kun työtilat ja tekemisen välineet ovat käytössä, opiskelija saa aikaan, keksii, kokeilee …
Nowadays we are living in a global society where people must be multilingual. Nazarbayev Intellectual Schools seek to build learners’ linguistic competence in order to …
Kiertotalouden mahdollisuudet avaavat meille kaikille ratkaisuja maailman ilmasto-ongelman ratkaisemiseen ja luonnonvarojen tehokkaampaan käyttöön. Jokaisen materiaalitehokas toiminta, kierrättäminen ja jätteiden lajittelu säästävät luonnonvaroja sekä hillitsevät ilmastonmuutosta …
The reform of professional upper secondary education that entered into force in 2018 in Finland requires new operating methods. Teformi project supports the reform of …
Kyliltä kasvukäytävälle -hankkeessa lähestyttiin älykkään liikkumisen ja kuljetusten palveluiden kehittämistä palvelumuotoilun keinoin. Palvelumuotoilun käyttö tarkoitti käytännössä asiakkaan, tässä tapauksessa haja-asutusalueilla asuvien ihmisten, asettamista ongelmanratkaisun keskiöön. …
Koulutusjärjestelmämme on kokenut merkittäviä uudistuksia lyhyessä ajassa. Koulutuksen toimintaympäristössä on otettu käyttöön uusi perusopetuksen opetussuunnitelma. Ammatillisen koulutuksen reformi astui voimaan viime vuoden alusta. Lukiokoulutuksen ops-uudistustyö …
Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan maatila-alueen linnusto kartoitettiin vuonna 2018 maatilan siirryttyä luomuun. Kartoituksessa todettiin peltolinnuston määrän olevan yllättävän pieni. Jokioisissa samankokoisella alueella noin kymmenen vuotta aikaisemmin …
Computer chess game is one of the most basic examples of simulation. Current chess engines have been able to defeat even the strongest human players. …
Nuorille aikuisille suunnattu Ohjaamo-palvelu on vastannut ohjaukselliseen kysyntään leviämällä nopealla aikataululla kaikkiin maakuntiin ympäri Suomea. Keväällä 2019 Ohjaamo-toimipaikkoja on yhteensä jo noin 70 ja lisää …
Hämeen ammattikorkeakoulun hyvinvointiosaamisen yksikön vuosittainen kansainvälisyysviikko HAMK Wellbeing International Week tuo yhteen suomalaiset ja kansainväliset opiskelijat sekä opettajat. Helmikuussa 2019 viikolle saapui noin kaksikymmentä hyvinvointiosaamisen …
Kehittämishankkeiden kautta yritys voi saada vauhdikkaan alun, esimerkiksi valmiita verkostoja ja vientikontakteja. Näin kävi riihimäkeläiselle Natural Nordic -yritykselle, joka osallistui HAMKin toteuttamaan Tiedolla ja osaamisella …
Ihmisten erilaisuutta analysoivia ja jäsentäviä luonneanalyysijärjestelmiä käytetään nykypäivänä menestyksellä esimerkiksi ihmisten johtamisessa ja vuorovaikutusmarkkinoinnin tehostamisessa. Paljon mediahuomiota viime aikoina on saanut Thomas Eriksonin kirja Idiootit …
Tutkimushankkeet tarjoavat opiskelijoille eriasteisia oppimisen mahdollisuuksia. Myös ne, jotka eivät osallistu varsinaiseen soveltavaan tutkimukseen, saavat käsityksen ammattikorkeakoulun tutkimustoiminnasta ja uuden tiedon syntymisen prosessista.
HAMKin hankkeet ovat …
Makean suklaan ympärille toteutettiin vuoden aikana sata ketterää kokeilua. Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat toteuttivat kokeiluja monialaisena yhteistyönä.
Kultasuklaa Oy:lle toteutettu kokeilukokonaisuus koski tuotekehitystä ydintuotteesta, suklaasta, pakkausmuotoiluun. Tavoitteena …
Ammatillisille opettajille suunniteltu digipedagogiikan erikoistumiskoulutus perustuu tutkimukseen, työelämän muutokseen ja opettajien henkilökohtaisiin osaamisen kehittämisen suunnitelmiin. Koulutus toteutetaan HAMKin ammatillisessa opettajakorkeakoulussa tänä vuonna jo toista kertaa.
Koulutuksen …
Kokonaisarkkitehtuuri on liiketoimintalähtöinen ja kokonaisvaltainen tapa kehittää toimintaa ja rakenteita. Kokonaisarkkitehtuurin avulla kuvataan elementtien riippuvuussuhteita sekä yhteentoimivuutta (Korkeakoulujen KA-Pilotti -ryhmä, 2013, s. 16).
Kokonaisarkkitehtuurimenetelmää soveltamalla on …
Ensimmäinen mielikuva, jonka ihmiset luonnollisesti saavat pelimoottoreista puhuttaessa, liittyy useimmiten peleihin. Vaikka tämä olikin aiemmin paikkansapitävä oletus, nähdään pelimoottoreilla tehtyjä toteutuksia hyötykäytössä yhä enemmissä määrin. …
Tiedon digitalisoituminen on muuttanut radikaalisti tiedon keräämisen ja jakamisen mahdollisuuksia. Digitalisoitua tietoa voidaan nykyään helposti manipuloida sekä analysoida ja luoda näin uutta tietoutta (Kitchin & …
Online studies that enable distance learning can be implemented in many different ways. What is common to all of these implementation methods is the utilisation …
Kielellinen saavutettavuus on teema, joka puhuttaa julkisissa palveluissa yhä enenevässä määrin. Ohjaamoissa oman haasteensa kielelliselle saavutettavuudelle luo sen moninainen kohderyhmä: palvelu on suunnattu kaikille alle …
Suomalaisten ja japanilaisten on helppo tehdä yhteistyötä, sillä molempien maiden kansalaiset jakavat samantyyppisen hiljaisuuden kulttuurin. Toisaalta kulttuureissamme on myös paljon eroavaisuuksia. Tässä artikkelissa kerromme viime …
Japanilaisten matkailijoiden vierailumäärien kasvattaminen on Kanta-Hämeen matkailutoimijoiden toivelistalla. Kantahämäläinen matkailuyrittäjien ja -toimijoiden retkikunta kävi syksyllä vierailulla Tokiossa. Reissulta opittiin paljon, eikä suinkaan vähiten kulttuurieroista. Tämä …
Digitalisaatio ja älylaitteet ovat nykyään kaikkialla, myös luonnossa. Hämeen ammattikorkeakoulun DigiTrail-hankkeessa ja Lahden ammattikorkeakoulun hallinnoimassa Virtuaaliluonto-hankkeessa on tutkittu ja kokeiltu erilaisia tapoja, joilla digitalisaatiota voidaan …
Metsään sijoittuvien luontoreittien ja -alueiden ylläpitäjien ja huoltajien työnkuva vaatii muutoksia luontomatkailun suosion kasvaessa. Metsätalousinsinöörien koulutuksessa tulee myös ottaa huomioon nämä kasvun aiheuttamat muutokset. Tässä …
In the sixth episode of HAMK Unlimited Podcast, Jukka Raitanen, Vesa Tuomela, and Michael Koch discuss business design in studies at Häme University of Applied …
Hoitotyön koulutuksessa ihmisläheisyys ja eri-ikäisten ihmisten terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät asiat ovat läsnä koko opiskeluajan. Erilaisissa toimintayksiköissä tapahtuvaa käytännön harjoittelua on merkittävä määrä opintojen sisällöstä. …
Etäopiskelun mahdollistavia verkko-opintoja voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Yhteistä kaikille toteutustavoille on digitaalisten työkalujen hyödyntäminen ja pyrkimys paikasta sekä usein myös ajankohdasta riippumattoman opiskelun mahdollistamiseen. …
Saavutettavuus on ajankohtainen puheenaihe nyt, kun julkisissa palveluissa on ryhdytty toden teolla kehittämään kaikille käyttäjille tasa-arvoisia, yhdenvertaisia ja helposti käyttöön otettavia digitaalisia palveluja saavutettavuusdirektiivin (2016/2102) …
Luonto on täynnä aarteita. Luonnossa liikkuminen on lapselle luontaista, seikkailua ja luonnon aarteiden ihmettelyä. Luonnossa liikkumisella on positiivisia vaikutuksia ihmisten hyvinvoinnille. Tältä pohjalta Aulangolle kehitettiin …