Kulttuurisatoa hengenviljelyllä


Taiteen näyttämöstä on tullut alue, jolla nykyhetken poliittiseen todellisuuteen hankalasti sijoitettavia ajatuksia ja hankkeita voidaan muotoilla ja esittää”, toteaa Boris Groys (2011). Taiteen kentän lisäksi muotoilusta on muodostunut kiinnostava näyttämö kriittisillekin puheenvuoroille talouden ja taiteen hybridinä. Globaalin massatuotannon kritiikki ja sen mahtavan valtavirran vastustaminen on muotoilukoulutuksessa vahvasti esillä juuri opiskelijoiden omassa pyrkimyksessä eettiseen tuotantoon. Tuotteiden valmistuttamista hikipajoissa Kiinassa tai Bangladeshissa ei suvaita. Opiskelijat eivät halua olla osana tuotantokoneistoa, jonka globaalit vaikutukset ovat kyseenalaisia ja epäinhimillisiä. Monet hankkeet ja opiskelijoiden synnyttämät pienet yritykset taistelevat sitkeästi epäeettisiä tuotantotapoja vastaan. Toiminta muistuttaa pitkälti palkitun Assemble-ryhmän yhteisöllistä ja sosiaalisesti tiedostavaa taidetta tai kritiikkiä anonyymille kaukomaiden tuotantotavalle.

Arvostettu brittiläinen taidepalkinto Turner Prize jaettiin vuonna 2015 Assemble‑työryhmälle. Voittajan valinta kirvoitti debatin taiteesta yhteiskunnallisena keskusteluna ja yksilön roolista siinä. Assemble on 18 tekijää käsittävä kollektiivi, joka toimii urbaanin asuinympäristön parantamiseksi yhteistyössä alueen asukkaiden kanssa Liverpoolissa.[1] Taiteellinen toiminta, jota tekevät pääasiassa itsensä ei-taiteilijoiksi määrittelevät toimijat, nähtiin muutoksena suhteessa aiemmin palkittuihin sankaritaiteilijoihin, kuten Damien Hirstiin.[2] Assemble on käynnistänyt myös yritystoimintaa asukkaiden tuottamien kierrätetyistä materiaaleista valmistettujen tuotteiden ympärille. Kollektiivinen, kestävään kehitykseen ja sosiaaliseen muotoiluun perustuva teko on todella lähellä ammattikorkeakoulun toimintaa; juuri tällaisia konsepteja kehitellään nykyään muotoiluopiskelijoiden kanssa.

Muotoilijat ovat perustaneet toimintaympäristöjä, jotka rinnastuvat Assemblen kollektiiviin. Weecos‑verkkokauppaa ovat olleet perustamassa jokin aika sitten valmistuneet nuoret muotoilijat. Kaupan tavoitteissa kerrotaan: ”Weecos lifestyle on pyrkimystä parempaan. Me Weecosilla olemme matkalla kohti kestävämpää elämäntapaa ja haluamme sinut mukaan tälle matkalle. Tavoitteemme on, että kaikki Weecosissa myytävät tuotteet on valmistettu ympäristöä ja ihmisiä ja eläimiä kunnioittaen.” (Weecos n.d.)

Mukana olevien yritysten pääasiallisena tavoitteena ei ole voiton maksimointi, vaan liiketoiminta on keino edistää tekijöiden itse tärkeiksi kokemiaan ilmiöitä yhteiskunnassa ja ympäristössä. Toiminnan tavoitteita ovat vastuullisuus ja läpinäkyvyys sekä tiedon lisääminen kestävistä toimintatavoista. Yrittäjille sallitaan keskeneräisyyden tunnustaminen ja jatkuva pyrkimys kohti eettisesti parempia tuotantotapoja. Monille mikroyrittäjille toiminta on elämäntapa, kovin lähellä taiteilijan tapaa tehdä näkyväksi arvoja ja merkityksiä. Toiminta materialisoituu arkipäiväisinä, käytettävinä tuotteina ja niihin liittyvänä puheena, ei teoksina näyttelyihin tai näyttämöille. Tämä ei kuitenkaan sulje pois talouden realiteetteja; yrittäjien on elätettävä itsensä työllään ja toiminnan oltava siten kannattavaa. Toiminta tapahtuu aina ihmisten välisessä verkostossa, se luo suhteita sekä rikkoo rajoja ja on muuta kuin pelkkää tarve-esineiden valmistamista filosofi Hannah Arendtin tarkoittamassa mielessä. (Arendt 2002, 190–195.)

Boris Groys (2016) määrittelee taiteen henkilökohtaisen vastuun alueena, ainoana sellaisena rikollisuuden ohella, joka on toimintaa legitimoitujen instituutioiden ja koneiston ulkopuolella. Taiteilija voi pyrkiä maailman muuttamiseen kahdella tavalla. Hän voi pyrkiä saavuttamaan yleisössä tiedostamisprosessin, jolloin ihmiset aktivoituvat eettisempään elämään tai taiteilija voi pyrkiä muuttamaan materiaalista maailmaa, jossa ihmiset elävät. Weecosin kaltaiset eettisesti valveutuneet muotoilijayhteisöt toimivat molemmilla tavoilla samanaikaisesti.

Totuus vai mielikuvitus

voidaan luovan talouden käsitteillä vastaanottaa myös palvelutuotteena, jonka ytimessä ovat mielikuvat, aistisuus ja kokemuksellisuus. Elämykselliset palvelut ja tuotteet syntyvät yksittäisen ymmärryksestä, tunteiden ja merkitysten maailmasta. Taiteessa nähdään mahdollisuus esteettiseen teknologiaan, koska sen vahvuus on kyky sitouttaa ihmiset aistien avulla maailmaan. Soile Niiniskorpi (2009, 219) päätyy kuvaamaan kuvallista ajattelua ja taidetta aistisena ajatteluna ja kosketetuksi tulemisena.

Hengenviljely on kaunis käsite ja metafora taiteelle. Se liittyy hitaaseen kasvuun, puutarhaan, jossa viljellään. Viljelyprosessi on hidas. Maa muokataan, sitä parannetaan, lannoitetaan, kastellaan, siemenet kylvetään, kastellaan, kitketään, koulitaan, tarjotaan valoa ja lämpöä. Viljelyn tuloksia pitää odotella kärsivällisesti, työn tulos ei ole nopeutetusti mahdollista. Hengenviljelyyn, kuten hitaaseen odotteluun ja hedelmien kypsymiseen, ei nyt äärimmäisen nopeiden muutosten aikana ole aikaa.

Hengenviljely edellyttää myös maaperää, johon viljeltävä voi juurtua. Kulttuurin osa on siinä juuri. Olen työssäni usein joutunut määrittelemään mitä on muotoiluajattelu Design Thinking, käsite, johon törmää -diskursseissa (Brown 2009, Cross 2011, Leinonen 2010). Teemu Leinonen (2010, 49) päätyy määrittelemään tämän viheliäisten tai visaisten (wicked) ongelmien ratkaisemisena osallistavalla tavalla. Muotoiluajattelu kiinnittyy aina kulttuuriin, sillä on kasvualustansa, taiteen kanssa yhteinen konteksti, joka on ainutlaatuinen ja mahdoton toistaa tai mallintaa ilman, että se menettää juurtumisesta juontuvaa autenttisuuttaan. Satu Miettisen (2014, 12) mukaan muotoilu tuo innovaatiotoimintaan taiteen, tunteen ja empaattisen ajattelun käyttäjän näkökulman kautta. Muotoiluajattelu lähestyy empaattisena ja sosiaalisena muotoiluna ihmiskeskeisyydessään sekä aikaan ja paikkaan sitoutumisessaan taidetta. Muotoiluajattelijalta edellytetään suuren kuvan ymmärtämistä ja omakohtaista käsitystä mihin maailma on menossa, kasvua ihmisenä. (Tahkokallio 2014, 197.)

Henkiselle hinta

Henkistyneen hinnoittelun vaikeus tekee taiteesta talouden koneistossa haavoittuvaa ja yleensä ilmaista. Taiteeseen ja luovuuteen liittyvät oletukset kutsumuksellisesta uhrautumisesta, elämäntavasta, josta ei tarvitse maksaa. Siten tasa-arvoa tai tasapainoa talouden ja taiteen välille on vaikea rakentaa. Luovat hullut ja muut toimijat kelpaavat innoituksen lähteiksi ja loputtomaksi aarreaitaksi poimia uusia innovaation siemeniä kuin jokamiehenoikeudella sieniä metsästä.

Mielenkiintoista on, että merkittävä taloudellinen panostus luovan talouden kehittämisessä valtiovallan linjauksissa Suomessa on uhrattu juuri tekijänoikeuksien suojaamiseen. Yksilön ja luovan neron käsite on suurelta osin jarruttamassa taloudellisen vallan uusia muotoja kuten solidaarisuustaloutta ja yhteistä vertaistuotantoa. Yksilön luovuutta ja sen tuotteita suojataan tekijänoikeuksin ja varsin vahvalla lainsäädännöllä. Vertaistuotanto kuitenkin tekee näkyväksi luovan toiminnan yhteisöllisyyden. Suurin osa taiteesta tai muusta kulttuuritoiminnasta on olemassa olevien aineksien uudelleen järjestämistä, kontekstisointia ja kierrätystä. Vertaistuotannon esimerkit julkisessa diskurssissa liikkuvat kuitenkin lähes pelkästään digitaalisessa maailmassa kuten Wikipedian ja Creative Commons ja GNU General Public License ‑lisenssien kentillä. (Toivanen & Venäläinen 2015).

Nykyiset visuaalisen materiaalin tuottamisen keinot kuten kännykkäkamerat sekä sosiaalisesti verkottuneet kuvan jakamiskeinot kuten Facebook, YouTube, Twitter, Instagram, Snapchat ja Periscope tarjoavat koko maailman väestölle mahdollisuuden esitellä valokuviaan, videoitaan ja tekstejään tavalla, joka muistuttaa taidetta näkyväksi tekemisen jokamiehenoikeutena. Entistä enemmän kaikki kuvat maailmassa ovat mahdollisia taideteoksia tai niistä voi sellaisen tehdä asettamalla vaikkapa valokuvatun kohteen 3D-tulosteena näyttelyyn. Vastaavasti ne tarjoavat jokamiehelle mahdollisuuden muokata ja kokea omaa ruumistaan, asuntoaan tai työpaikkaansa taide-esineinä ja -installaatioina. Tämä merkitsee sitä, että nykytaiteesta on todellakin tullut massakulttuurikäytäntöä. Lisäksi se merkitsee sitä, että taiteilija tai muotoilija elää ja työskentelee tänä päivänä ensisijaisesti taiteen tai ainakin visuaalisen materiaalin tuottajien keskuudessa – ei taiteen tai kuvien kuluttajien.

Taiteilija voi pyrkiä maailman muuttamiseen kahdella tavalla. Hän voi pyrkiä saavuttamaan yleisössä tiedostamisprosessin, jolloin ihmiset aktivoituvat eettisempään elämään tai taiteilija voi pyrkiä muuttamaan materiaalista maailmaa, jossa ihmiset elävät. Weecosin kaltaiset eettisesti valveutuneet muotoilijayhteisöt toimivat molemmilla tavoilla samanaikaisesti.

Talouden uudet muodot muuttavat samalla talouden toimintaperiaatteita kohti taiteen toimintaa, jonka piirteitä parhaimmillaan ovat hierar­kioita välttävä työnjako, ihmisten spontaanisti koordinoitu yhteistoiminta sekä jonkinasteinen riippumattomuus markkinamekanismista. Tällaisia uusia ja kuitenkin ihmiskunnalle ikiaikaisia muotoja ovat jakamistalous, solidaarisuustalous, sosiaalinen muotoilu tai vertaistuotanto ja joukkorahoitus. Vaikeuksiin taiteenkaltaisessa taloudessa joudutaan, kun toimintaa on perusteltava taloudellisilla mittareilla. Immateriaaliset tuotantotekijät, olivat ne sitten arvoja, tietoa tai tunteita taipuvat hankalasti mitattaviksi. ”Jotta immateriaalista tuotantoa voidaan pakottaa rajalliseksi, on immateriaalinen yhteinen tehtävä keinotekoisesti niukaksi esimerkiksi lain tai teknologian voimalla: tarvitaan maksumuureja, kopiosuojauksia, tekijänoikeuksia valvovia puolijulkisia organisaatioita ja muita aitaamisen instituutioita.” (Toivanen & Venäläinen 2015, 27.)

Taiteen mahdollisuus näyttää tavallinen epätavallisena voi ruokkia talouden uutuuden tavoitteita. Puheessa vilahtavat käsitteet pääoma, jota liikkuu kulttuurista talouteen ja päinvastoin, niiden luodessa yhteisen ekosysteemin perustuen kumppanuudelle. (Reijonen 2015.) Tämä edellä kuvattu uudistuminen ja luovuus edellyttävät myös asennekasvatusta tai enemmänkin avoimuuskasvatusta. Koulutusjärjestelmän olisi luovan talouden ajattelun mukaan vastattava visuaalisuuden, vaikuttavuuden ja viihdyttämisen haasteisiin. Ongelmana on kuitenkin säilyttää taiteen totuudellisuus ja siihen liittyvä omakohtaisuus, singulaarisuus ja riski.

Oman vahvan roolinsa taide ja kulttuuri ovat jo löytäneet luovan talouden hyvinvointisektorilta. Taide ja kulttuuri ilmiöiden näkyväksi tekevänä toimintana on nähty keinona osallistaa tasa-arvoisesti kaikkia yhteiskunnan jäseniä toimintaan sekä samalla lisätä yhteisöllisyyttä ja ymmärrystä erilaisten ihmisten kesken. (Sosiaali‑ ja terveysministeriö 2015.) HAMKissa syksyllä 2016 alkava ylemmän ammattikorkeakoulun kulttuuri ja taidetoiminta hyvinvoinnin edistäjänä ‑koulutus on osaltaan mukana tässä soveltavan taiteen kentässä.

Kuten professori Juha Varto toteaa, taidetta ei voi jättää politiikan tai ideologian välineeksi ilman suuria menetyksiä. Taide on näkyväksi ja kuuluvaksi tekemisen, tutkivan ja ajattelevan ymmärryksen synnyttämisen, avoimen tulevaisuuden, aidon kommunikaation ja vapauden asialla ilman sitoutumista yhteiskunnan sanelemaan agendaan. (Varto 2014, 27). Agenda ja ideologiahan saattavat kuulostaa oikein hyviltä, mutta jättävät siitä huolimatta taiteesta jäljelle vain osan. Pitäisikö olla taidetta mahdollisimman lähellä parrhesiaa[3], kriittistä henkilökohtaisen totuuden kenttää, joka kuitenkin omassa kapinassaan ja luovassa innovoivassa toiminnassaan ruokkii talouden tarpeita? Taiteesta on löydetty maailman, ihmisen ja suuren kuvan näkemisen potentiaali, juuri se mikä johtaa taloutta hyödyttäviin uusiin innovaatioihin.

Teksti pohjautuu Tekesin rahoittamassa Art at Work ‑hankkeessa kirjoitettuun artikkeliin, joka julkaistaan Lapin yliopiston julkaisussa syksyllä 2016. Tekstin ensimmäinen osa on julkaistu otsikolla Taidetta ja tavaratuotantoa.

Kuvateksti: Rifolasi-projektin tuotantoa

Lähteet:

Arendt, H. (2002/1958). Vita Activa. Ihmisenä olemisen ehdot. Suom. R. Oittinen ja työryhmä. Tampere: Vastapaino.

Brown, T. (2009). Change by Design: How Design Thinking Transforms Organizations and Inspires Innovation. HarperCollins.

Cross, N. (2011). Design Thinking. Understanding How Designers Think and Work. Oxford, New York: Berg Publishers.

Groys, B. (2011). Taide ja raha. Suom. K. Sivenius. IssueX. Haettu 2.9.2016 osoitteesta http://www.issuex.fi/taide-ja-raha/

Groys, B. (2016). The Truth of Art. E-flux. Haettu 2.9.2016 osoitteesta http://www.e-flux.com/journal/the-truth-of-art/

Leinonen, T. (2010). Designing Learning Tools. Methodological insights. Aalto University School of Art and Design Publication series A 111. Helsinki: Aalto University.

Miettinen, S. (2014). Nyt on muotoiluajattelun aika. Teoksessa: S. Miettinen (toim.) Muotoiluajattelu. Helsinki: Teknologiainfo Teknova oy, 10–17.

Niiniskorpi, S. (2009). Käsityksiä kuvataiteesta. Kuvataideopettaja taiteen tekijänä ja kokijana. Taideteollisen korkeakoulun julkaisuja A 94. Helsinki: Taideteollisen korkeakoulu.

Reijonen, I. (2015). Taiteella parempaa työelämää. Haettu 2.9.2016 osoitteesta http://www.luovasuomi.fi/www.luovasuomi.fi/article/1949.html

Sosiaali‑ ja terveysministeriö (2015). Taiteesta ja kulttuurista hyvinvointia. Toimintaohjelman 2010–14 loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2015:17. Haettu 2.9.2016 osoitteesta http://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/70355/URN_ISBN_978-952-00-3578-5.pdf?sequence=1

Tahkokallio, P. (2014). Muotoiluajattelua Berliinistä. Teoksessa: S. Miettinen (toim.) Muotoiluajattelu. Helsinki: Teknologiainfo Teknova oy, 190–197.

Toivanen, T. & Venäläinen, J. (2015). Yhteisvaurauden uusi aika. Teoksessa: M. Jakonen & T. Silvasti (toim.) Talouden uudet muodot. Helsinki: Into Kustannus, 24–48.

Varto, J. (2014). Johdanto. Teoksessa: E. Heikkilä & T. Tuovinen (toim.) Uusi taidekasvatusliike. TAIDE + MUOTOILU + ARKKITEHTUURI 6/2014. Helsinki: Aalto-yliopisto, 9–28.

Weecos (n.d.). Weecos lifestyle. Haettu 2.9.2016 osoitteesta https://www.weecos.com/fi/info/weecos/lifestyle

____________________

[1] Ks. esim. http://assemblestudio.co.uk/?page_id=48 ja https://www.theguardian.com/artanddesign/2015/dec/07/turner-prize-2015-assemble-win-by-ignoring-art-market

[2] Brittiläinen taiteilija Damien Hirst on herättänyt julkista kohua teoksillaan kuten For the Love of God (2007), joka on kymmenien miljoonien puntien arvoinen timanteilla päällystetty ihmisen pääkallo, sekä 1990-luvulla formaldehydiin lasiakvaarioihin säilötyillä eläimillä. Ks. http://www.damienhirst.com/

[3] Parrhesiasta lisää, ks. Taidetta ja tavaratuotantoa.

Kirjoittaja

Pirjo Seddiki, taiteen tohtori, toimii Hämeen ammattikorkeakoulussa yliopettajana muotoilun koulutuksessa yrittäjyyden ja liiketoimintaosaamisen yksikössä sekä syksyllä 2016 alkaneessa ylemmän ammattikorkeakoulun kulttuuri ja taidetoiminta hyvinvoinnin edistäjänä -koulutuksessa. 

Viittausohje:
Seddiki, P. (2016). Kulttuurisatoa hengenviljelyllä. HAMK Unlimited Professional 5.9.2016. Haettu [pvm] osoitteesta https://unlimited.hamk.fi/kulttuuri-ja-muotoilu/kulttuurisatoa-hengenviljelylla/

 

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

muotoilun koulutus »
Print Friendly, PDF & Email

Tags:  luova talous taide yrittäjyys




Previous Post
Taidetta ja tavaratuotantoa
Next Post
HAMKin kampukset Hämeenlinnassa ja Hattulassa




You might also like




0 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *



More Story
Taidetta ja tavaratuotantoa
Taiteen ja kulttuurin merkityksiä sekä strategioita sovelletaan nykyään yllättäviinkin yhteyksiin. Ilmiöstä esitetään...