Yrittäjyyskasvatusta siirtymää tukevissa oppimisympäristöissä

Tämän artikkelin tarkoituksena on toimia keskustelunavaajana erityisesti ammatillisen peruskoulutuksen ja korkeakoulutuksen opettajien pohtiessa opiskelijoiden siirtymistä ammattikorkeakouluopintoihin ammatillisen perustutkinnon pohjalta. Painopiste on nuorissa opiskelijoissa, mutta soveltuvin osin pohdinnat sopivat myös aikuisopiskelijoihin. Artikkeli on kirjoitettu osana NOPSA-Nopea ammatillinen väylä työelämään -hanketta (ESR), jonka päätoteuttajana toimii Hämeen ammattikorkeakoulu.

Yrittäjyys on reaalimaailmaan kuuluva ilmiö, jonka varaan on viime vuosikymmeninä luotu entistä enemmän odotuksia. Samalla se on kuitenkin varsinkin arkikielenkäytössä merkityksiltään varsin kirjava kokonaisuus, joka taipuu moneksi, riippuen puhujan tai puheen taustalla olevan ajattelijan omasta kokemusmaailmasta. Yrittäjänä toiminut katselee ilmiötä paljolti oman yrittäjyytensä kautta, kun taas toisen palveluksessa koko elantonsa ansainnut henkilö saattaa tarkastella sitä esimerkiksi tiedotusvälineiden antaman tiedon perspektiivistä. Kriitikko pohtii yleensä yrittäjyyden yhteiskunnallista merkitystä ja asemaa osana sen tuotantoprosesseja. Näkökulma voi tyypillisesti perustua ensisijaisesti omistussuhteisiin, ulkoiseen viestintään, myyntityöhön, taloudellisiin faktoihin tai moniulotteisessa vuorovaikutuksessa yrittäjyydestä syntyneeseen julkikuvaan.

Oppimisympäristöllä tarkoitetaan yleisesti fyysisistä, psyykkisistä ja sosiaalisista tekijöistä muodostuvaa kontekstia, jossa oppiminen tapahtuu. Oppiminen voi myös olla joko virallisen tai epävirallisen opetuksen seurausta tai niin sanottua arkioppimista. Suuri osa tavoitteellisista ammattiopinnoista ja erityisesti ammatillisesta kasvusta tapahtuu työelämän konteksteissa. Ammatillisen koulutuksen reformin myötä tämän kehityksen voidaan uskoa vain voimistuvan. Oppimisympäristö voi sinällään myös tukea tai jopa vastustaa yrittäjyyskasvatuksen tavoitteiden saavuttamista. (Hytti ym. 2011, 14–15.)

Tässä artikkelissa ja erityisesti sen pohdintaosiossa pyrin nostamaan esiin näkökulmia siihen, miten hyvin oppiminen erilaisissa oppimisympäristöissä tukee yrittäjyyskasvatukselle asetettuja tavoitteita. Artikkelissa ei problematisoida yrittäjyyskasvatuksen yhteiskunnallista oikeutusta, vaan sen katsotaan olevan kannustettavaa toimintaa, johon pyritään esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeistuksen pohjalta ja sen mukaisesti.

Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus

Opetus- ja kulttuuriministeriö on linjauksissaan (2017a) osoittanut selkeästi, että sillä on tahtotila edistää yrittäjyyttä osana suomalaista koulutusjärjestelmää. Se on myös tarjonnut valmiit määritelmät niin yrittäjyydelle kuin yrittäjyyskasvatukselle. Ne ovat hyvä lähtökohta myös tämän artikkelin tavoitteille.

“Yrittäjyys on mahdollisuuksien havainnointia ja niihin tarttumista sekä kykyä muuttaa ideat sellaiseksi toiminnaksi, joka tuottaa taloudellista, kulttuurista, sosiaalista ja yhteiskunnallista arvoa. Yrittäjyyteen ja yrittäjämäisyyteen voi oppia. Nämä pitävät sisällään luovuuden, innovaatiokyvyn, riskienhallinnan, ja vastuullisuuden, samoin kuin kyvyn suunnitella, asettaa tavoitteita ja johtaa toimintaa tavoitteiden saavuttamiseksi. Yrittäjyysvalmiuksien merkitys korostuu työelämän muutoksessa.” (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017a.)

Tämä yrittäjyyden määritelmä pitää sisällään mahdollisuuden toimia yrittäjänä lainsäädännön tarkoittamassa mielessä, mutta myös mahdollisuuden siihen, että yrittäjyyttä ilmenee toisen palveluksessa tai julkisella sektorilla työskenneltäessä tai toimittaessa muissa aktiviteeteissa.

Määritelmän mukaisesti ensisijaista yrittäjyydessä on se, että yhteiskunnallinen toimija kykenee havaitsemaan mahdollisuuksia. Käytännössä tämä edellyttää kykyä hahmottaa ja analysoida todellisuutta, sekä niin laajaa kuin syvällistäkin osaamista. Lisäksi pitää kyetä tarttumaan tilaisuuteen ja muuttaa ideat toiminnaksi. Mainitut kyvyt ja niihin liittyvä osaaminen ilmenevät vain todellisissa tilanteissa ja ovat näin luonteeltaan hyvin pragmaattisia. Tarkka analyysi ei ole tässä yhteydessä tarkoituksenmukaista tai mahdollistakaan, joten tyydyn toteamaan, että yrittäjyys on ennen kaikkea näkemyksellisyyttä ja toimintaa.

Edellä nostin määritelmästä esiin tämän tarkastelun kannalta mielestäni keskeisimmät osat. Niiden pohjalta voisin vielä kiteyttää omaa ajatteluani toteamalla, että yrittäjyys on jotain, jota opitaan ammatillisen kasvun osana ja erityisesti toiminnallisesti. Ainakin parhaimmillaan yrittäjyys edellyttää yhtäältä spesifiä osaamista jollain elämän alueella, toisaalta myös laajempien kokonaisuuksien hallintaa.

Toisessa kappaleessa mainitaan koulutuksen näkökulmasta ehkä kaikkein tärkein asia: Yrittäjyyteen ja yrittäjämäisyyteen voi oppia. Se ei siis ole ainakaan puhtaasti geneettisesti määräytyvä ominaisuus. Tästä lähtökohdasta yrittäjyyskasvatus on ylipäätään mahdollista.

“Yrittäjyyskasvatuksen tavoitteena on yrittäjyyteen liittyvien myönteisten asenteiden lisääminen, yrittäjyyteen liittyvien tietojen ja taitojen kehittäminen, uuden yrittäjyyden aikaansaaminen, yrittäjien ja yritysten henkilöstön osaamisen kehittäminen sekä yritysten tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan tukeminen. Yrittäjyyskasvatuksessa tärkeää on kokeileminen, toiminnallisuus, tekemällä oppiminen, projektimaiset työtavat, yritysyhteistyö sekä yrittäjyyteen liittyvät tehtävät ja kokemukset… ” (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017a.)

Yrittäjyyskasvatus on siis asenteisiin ja osaamiseen vaikuttamista. Asennekasvatus on ainakin arkikokemukseen pohjautuen haastavaa ja pitkäjänteistä työtä, jossa kodin arvoilmapiirin merkitys on useimmiten monin verroin merkityksellisempää kuin mihin koulutusjärjestelmän eri vaiheissa tapahtuvilla toimilla voidaan päästä. Toisaalta toiminnan vaikutusmahdollisuuksia ei pidä aliarvioida. On myös selvää, että asenteisiin vaikuttamispyrkimyksissä kielteisten asenteiden kehittäminen on helpompaa kuin myönteisten.

Yrittäjyyttä koskevaa tietoa on monenlaista. Yksi tapa jäsentää tietoa on pohtia, mihin tarkoitukseen sitä on määrä käyttää. On tietoa yrittäjyydestä (about entrepreneurship), yrittäjyyttä varten (for entrepreneurship) ja yrittäjyyden kautta (through/in entrepreneurship) (Gibb 2005, 46). Näistä kaksi ensimmäistä tarkoittavat tietoa, jota esimerkiksi yritystä perustamassa oleva tai yritystä johtava tarvitsee. Kyse on esimerkiksi liiketaloudellisesta tiedosta. Mielenkiintoisinta on kuitenkin yrittäjyyden kautta syntyvä tieto. Siinä syntyy kokijalle sekä eksplisiittistä eli näkyvää että implisiittistä eli hiljaista tietoa siitä, mitä yrittäjyys on, ja joka ilmenee taitoina. Se on siis luonteeltaan pitkälti kokemusperäistä ja subjektiivista, kun ”about- ja/tai for-tieto” on luonteeltaan yleensä enemmänkin tiedoksi jalostuvaa ulkoista informaatiota.

Yrittäjyyteen tähtäävä opetus tarvitsee tuekseen koko organisaation ja erityisesti johdon ja päätöksentekijät. Yrittäjyyden edistyminen koulutuksen prosesseissa edellyttää myös koulutusorganisaatioiden ulkopuolisten toimijoiden tukea ja kaiken kaikkiaan laajan verkoston yhdensuuntaista toimintaa.

Tärkeää on pohtia, mitä ammatillisen opiskelijan tulisi konkreettisesti oppia ja osata yrittäjyyskasvatuksen tavoitteisiin suhteutettuna. Konkreettisia tavoitteita voisivat esimerkiksi olla, että opiskelija osaa:

• tuottaa oman alansa tuotteita ja palveluita itsenäisesti ja yhdessä sidosryhmien kanssa,
• myydä oman alansa tuotteita ja palveluita asiakkaille sekä
• laatia realistisia kannattavuuslaskelmia oman alansa yrityksen toiminnalle.

Edellä kuvatut osaamistavoitteet ovat pikemminkin taitoja, joiden oppiminen edellyttää tiettyjä tietoja. Esimerkiksi yritystä perustettaessa on hyvä tietää, mitä mahdollisuuksia eri yritysmuodot tarjoavat. Opiskelijan on tärkeää tuntea oman alan tuotannon tavat ja jakelukanavat. Myynnin tueksi hänen tulee myös tunnistaa keskeiset asiakassegmentit. Asiakkaita kohdatessaan hän tarvitsee vuorovaikutustaitoja. Kannattavuuden laskeminen puolestaan edellyttää sisäisen laskennan perusteiden tuntemista ja toisaalta myös tietoja laskelmien laatimisen edellyttämän informaation hankinnasta.

Ammatillisen koulutuksen oppimisympäristöt

Oppimisympäristö on fyysinen ja/tai virtuaalinen sekä sosiaalinen ja psyykkinen tila, jossa oppiminen tapahtuu. Oppija on siis oppiessaan fyysisesti jossain tilassa, jossa voi olla myös laite, joka tuottaa oppijalle enemmän tai vähemmän aidon tuntuisia virtuaalisia kokemuksia. Fyysinen ympäristö saattaa mahdollistaa ja joskus myös rajoittaa oppimista. Sosiaalinen ympäristö puolestaan muodostuu niistä henkilöistä, jotka ovat mukana jollain tavalla oppimisessa ja siihen johtavissa kokemuksissa. Opiskelukaverit ovat tyypillinen sosiaalisen kontekstin viiteryhmä. Mukana voi kuitenkin olla myös asiakkaita, esimiehiä, tavarantoimittajia, opettajia, ammatillisia ohjaajia ja niin edelleen. Psyykkinen oppimisympäristö muodostuu oppijan omista ajatteluprosesseista, tietorakenteista ja affektiivisista tekijöistä, kuten motivaatiosta ja asenteista (Hytti ym. 2011, 14–15).

Perinteisiä ammatillisen koulutuksen fyysisiä oppimisympäristöjä ovat olleet luokkatilat ja työsalit. Viime vuosina on onnistuttu kehittämään yhä aidomman tuntuisia simulaatiota. Yrittäjyyden edistämisen näkökulmasta kiinnostavia ovat esimerkiksi Nuori yrittäjyys -tuoteperhe, harjoitusyritystoiminta, jota Suomessa koordinoi Oulun seudun ammattiopiston yhteydessä toimiva Finpec sekä narratiiviset menetelmät, kuten erilaiset tapauskuvaukset (keissit) ja storytelling, jossa uusien digityökalujen avulla tuotetut tarinat tuottavat välitettyjä oppimiskokemuksia elävästä elämästä.

Ammatillisen koulutuksen reformin yksi keskeinen tavoite on lisätä työpaikoilla tapahtuvaa oppimista (Opetus- ja kulttuuriministeriö 2017b). Oppimisympäristönä työelämää voidaan pitää autenttisena, koska oppiminen tapahtuu aidoissa toimintaprosesseissa, joissa ratkotaan aitoja työelämän ongelmia (Frisk 2010, 6). Työelämässä tapahtuva oppiminen perustuu ongelman havaitsemiseen ja oppijan kokemaan ristiriitaan olemassa olevien tietojensa ja taitojensa sekä päämääränsä välillä. Lähtökohtana on, että hän haluaa selvittää ongelman joko sisäisistä tai ulkoisista syistä johtuen (Engeström 1998, 88). Työelämässä opitaan toki muutoinkin. Esimerkiksi rutiinien hallinta ja vakaan toiminnallisen laadun ylläpitäminen, myös rajallisten resurssien vallitessa, on tärkeää työelämäosaamista.

Omaa yritystä on aiemmin pidetty ongelmallisena työssäoppimisen ympäristönä. Syitä on varmasti monia, kuten esimerkiksi ohjauksen järjestäminen, mutta viime vuosina haasteet ovat poistuneet ja omia yrityksiä on alettu käyttää entistä useammin. Yrittäjyyden oppimisessa ja yrittäjyyteen kasvussa oma yritys on tietenkin korvaamaton oppimisympäristö. Se tarjoaa aitoja oppimiskokemuksia niin haasteista kuin onnistumisistakin. Omassa yrityksessä on mahdollisuus oppia yrittäjyyteen liittyviä osa-alueita, kuten tuotekehitystä, sidosryhmäsuhteiden hoitoa, myyntiä ja markkinointia, taloushallintoa sekä yritysjuridiikkaa. Näiden lisäksi se tarjoaa mahdollisuuden oppia yrittäjyyteen liittyvää niin sanottua hiljaista tietoa. Tätä mahdollisuutta ei saavuteta missään muussa ympäristössä.

Sujuvat siirtymät ammatillisesta peruskoulutuksesta ammattikorkeakouluun

Suomen voimassa oleva politiikka tukee nuorten nopeaa siirtymistä työelämään (Valtioneuvosto 2014, 18.) Yhteiskunnan toiminnan onnistumisen näkökulmasta on tärkeää varmistaa, että koulutusjärjestelmä vastaa omista tehtävistään mahdollisimman tuloksellisesti. Tämä tarkoittaa sitä, että opiskelijat saavuttavat työelämän odottaman osaamisen nopeasti ja voivat näin siirtyä työelämään mahdollisimman nuorina. Koulutusorganisaatioiden tehtävänä on organisoida toimintansa niin, että opiskelijat yhtäältä suoriutuvat opinnoistaan tehokkaasti ja toisaalta saavuttavat työelämän osaamistarpeita vastaavat tavoitteet. Tämän saavuttaminen edellyttää myös koulutusorganisaatioiden välistä saumatonta yhteistyötä. Kaikkien osapuolten kannalta on turhauttavaa, jos oppimis- ja työllistymisprosessit eivät etene järjestelmässä olevien kitkatekijöiden takia.

Edellä kuvattu toimii ideaalisesti lähinnä paperilla. Kun on kyse ihmisistä ja heidän muodostamistaan yhteisöistä, ei ”konemainen tehokkuus” ole aina paras mahdollinen ratkaisu. Eikä se ole ehkä toivottava asiaintilakaan. Tavoitetilana se kuitenkin voi olla toimiva. Meidän on syytä pyrkiä kohti ”ihannetilaa” askel kerrallaan, vaikka emme siihen koskaan pääsisikään.

On selvää, että opiskelijoiden sujuvaa siirtymistä ammatillisen perustutkinnon, ammattitutkinnon tai erikoisammattitutkinnon jälkeen työelämään tai jatko-opintoihin on syytä kannattaa ja mahdollisuuksien mukaan myös edistää. Varsinkin koulutusasteiden eri organisaatioiden välisessä yhteistyössä on vielä kehittämisen varaa. Yhteistyön on todettu olevan edelleenkin suhteellisen vähäistä. (Hintsanen ym. 2016, 2.)

Yhtenä ratkaisuna esitetään (emt., 106) työelämäyhteistyön hyödyntämistä. ”Yritysten ja muun työelämän kanssa yhteistyössä toteutettavien oppimisympäristöjen hyödyntämistä ja työpaikalla tapahtuvan oppimisen yhteistyötä tulee edelleen kehittää.” Tältä pohjalta on syytä pohtia myös yrittäjyyden edistämistä ja yrittäjyyskasvatusta niin ammatillisissa oppilaitoksissa kuin ammattikorkeakouluissa.

Pohdinta

Nuorten nopean työelämään siirtymisen lisäksi yrittäjyys ja sen kehittäminen on yksi hallitusohjelman tavoitteista (Valtioneuvosto 2014, 10.) Yrittäjyyskasvatuksen tarkoituksena on tarjota opiskelijoille mahdollisuus kehittää yrittäjyysosaamistaan. Ammattikorkeakouluissa puhutaan mieluummin yrittäjyyden edistämisestä kuin yrittäjyyskasvatuksesta, mutta perustarkoitus on sama.

Viime kädessä yrittäjyydessä kyse on työelämän kehittämisestä. Yrittäjyys on tapa tehdä työtä. Se on ajattelu-, toiminta- ja suhtautumistapa työntekoon (Koiranen & Peltonen 1995, 9). Suomen kaltaisessa puitetaloudessa osan tuotannosta hoitaa julkinen sektori ja osan yritykset. Molemmissa tuotannon tavoissa tarvitaan yrittäjyyttä joko sen sisäisessä tai ulkoisessa muodossa, mutta erityisesti runsaasti työllistävällä, pienistä ja keskisuurista yrityksistä muodostuvalla sektorilla yrittäjyys on elimellinen osa toimintaa. Yrittäjyyden kautta ideat ja innovaatiot jalostuvat yritystoiminnaksi ja synnyttävät uutta taloudellista toimeliaisuutta yhteiskuntaan. Yrittäjyyttä tarvitaan myös jo olemassa olevien yritysten kehittämisessä, kasvattamisessa ja toiminnan jokapäiväisessä pyörittämisessä. Se on keskeinen osa nykyaikaisia työelämätaitoja ja -osaamista.

Edellä kirjoitettuun nojaten on helppo vaatia ammatillisen perus- ja korkeakoulutuksen kehittävän yrittäjyyttä osana opiskelijoilta edellytettävää työelämäosaamista. Yrittäjyyden tulisi olla jokaisen ammatillisen opettajan substanssiosaamista samoin kuin yrittäjyyskasvatusosaamisen tulisi olla osa jokaisen ammatillisen opettajan pedagogista osaamista. Kyse ei ole ”hokkus pokkus -tempusta”, jonka hoitaa joku yrittäjyyteen erikoistunut yksikkö tai yksittäinen opettaja, vaan yrittäjyyskasvatus tulee nähdä kaikille ammatillisille opettajille kuuluvana ydinosaamisena.

Yrittäjyyden oppimista voivat tukea tai rajoittaa asetetut osaamistavoitteet, valitut oppimateriaalit, opetus- ja ohjausmenetelmät, ohjauksen henki, oppimisen ja osaamisen arviointi sekä ehkä erityisesti oppimisympäristöt, joissa ohjattu oppiminen tapahtuu. Yrittäjyyteen oppimista tapahtuu myös ei-ohjatusti niin sanotuissa informaaleissa ja non-formaaleissa oppimisympäristöissä, mutta koulutusjärjestelmän näkökulmasta tärkeintä olisi huolehtia erityisesti formaaleista oppimisympäristöistä, joissa oppiminen siis tapahtuu ohjatusti ja virallisten koulutustavoitteiden suuntaisesti.

Suomessa on viime vuosina kehitetty runsaasti hyviä ja nimenomaan yrittäjyyteen oppimista tukevia oppimisympäristöjä. Nostan tässä esiin muutamia, mikä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö niitä olisi paljon muitakin, joita en nyt tässä joko rajoittuneen oman tietämykseni tai artikkelimuotoisen tekstin rajallisten mahdollisuuksien vuoksi tule nostaneeksi esille.

Yrittäjyyden oppimisympäristönä mikään ei vedä vertoja aidoille yrittäjyyskokemuksille. Niiden kautta oppijalla on mahdollisuus saavuttaa juuri niitä tietoja ja taitoja, joita yrittäjä tarvitsee. Myös niin sanottua hiljaista tietoa. Tämä toteutuu aidoimmillaan lähinnä yrittäjän ammattitutkinnossa ja osin rajoitetusti yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnossa, joissa oppiminen rakentuu oman yrityksen varaan. Myös muutamissa ammattikorkeakouluissa toteutettavissa akatemioissa, kuten Jyväskylän ammattikorkeakoulun Tiimiakatemiassa ja Tampereen ammattikorkeakoulun Proakatemiassa opiskelijat oppivat omien tiimiyritystensä kautta syntyneistä kokemuksista. Samaan pyrkivät myös joissakin ammattikorkeakouluissa toimivat yrityshautomot ja osuuskunnat. Niissä tosin usein vasta käynnistellään yritystoimintaa ja kokemukset varsinaisesta yrittäjyydestä jäävät usein vähäisemmiksi.

Myös ammatillisen peruskoulutuksen parissa on kehitelty yrittäjyyteen oppimiseen soveltuvia malleja. Esimerkiksi teoksessa Opetuksen yrityspalat – käytännön malleja yrittäjyyskasvatukseen (2011) esitellään kattavasti eri koulutuksen asteilla toteutettuja malleja. Osa malleista on suunniteltu toteutettavaksi erityisesti paikallisia olosuhteita silmällä pitäen, mutta ainakin sovellettuna niistä on hyvä ottaa mallia. Samassa teoksessa on myös ammattikorkeakouluissa toteutettuja yrittäjyyskasvatusmalleja.

Nuori yrittäjyys ry on tuonut yrittäjyyskasvatuksen kentälle lukuisia tuotteita, joista on myös kehitetty eri koulutusasteille soveltuvia versioita. Oppimisympäristöinä hyviä kokemuksia on saatu esimerkiksi Vuosi yrittäjänä, 24 h leiri sekä NY Start Up .malleista. Niihin voi tutustua tarkemmin yhdistyksen verkkosivuilla. Omia hyviä käytäntöjään ovat luoneet myös muun muassa 4H, Opinkirjo ja YES-verkosto. Esiin kannattaa nostaa myös harjoitusyritystoiminta ja sitä Suomessa koordinoiva FINPEC.

Sujuvien siirtymien ja yrittäjyyskasvatuksen näkökulmasta olisi hyvä, jos pystyttäisiin kehittämään molempien tarpeita palvelevia oppimisympäristöjä, joissa yrittäjyyden ympärille syntyisi niin sanottua ”hyvää pöhinää” ja toimijoina olisi samanaikaisesti yrittäjiä sekä ammatillisen koulutuksen ja ammattikorkeakoulun opiskelijoita.  Hyvä esimerkki tällaisesta foorumista on Valkeakoski Campus Center, jossa Valkeakosken ammattiopiston ja Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijat sekä paikalliset yrittäjät kohtaavat toisensa erilaisten projektien merkeissä. Mukana ovat myös Tampereen ammattikorkeakoulu ja Tampereen molemmat yliopistot.

Tässäkin uskoakseni pätee sama vanha ja opettajien keskuudessa tunnettu totuus toisen opettajan materiaaleilla opettamisesta. Ehdottomasti parasta olisi aina luoda omat, tilanteeseen ja paikallisiin olosuhteisiin soveltuvat mallit. Toisia ja erityisesti hyviksi havaittuja malleja kannattaa seurata ja mahdollisesti myös niin sanotusti ”benchmarkata”, mutta siitä huolimatta oma malli lienee kuitenkin kullekin se paras vaihtoehto.

Lopuksi haluan kertoa, että opettajilla on mahdollisuus itsearvioida omaa toimintaansa ja sen yrittäjyyteen oppimista tukevia osatekijöitä. Lappeenrannan teknillisen yliopiston johdolla on kehitetty useitakin mittaristoja erilaisten kohderyhmien tarpeisiin. Ammatillisen peruskoulutuksen opettajia palvelee parhaiten Yrittäjyyskasvatusmittaristo^®, jonka kohderyhmänä ovat erityisesti perusasteen ja toisen asteen opettajat. Erityisesti ammattikorkeakouluopettajien tarpeisiin on puolestaan kehitetty Opettajan yrittäjyysmittaristo. Molemmissa on samoja tai lähes samoja väittämiä, mutta toisaalta myös ainoastaan kohderyhmän kontekstiin sopivia väittämiä. Ammattikorkeakouluopettajien työnkuva poikkeaa jossain määrin ammatillisen koulutuksen opettajan työnkuvasta, ja tästä syystä heille on katsottu parhaaksi kehittää oma työkalu.

NOPSA-Nopea ammatillinen väylä työelämään-hankkeen (ESR) päätoteuttajana toimii Hämeen ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina toimivat Tampereen ammattikorkeakoulu, Satakunnan ammattikorkeakoulu, Turun ammattikorkeakoulu, Centria-ammattikorkeakoulu, Edupoli, Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Turun kaupungin sivistystoimiala/Turun ammatti-instituutti sekä Länsirannikon Koulutus Oy WinNova. Rahoittaja toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus ja hankkeen toteutusaika on 1.10.2016–31.7.2019.