Korkeakoulutetut maahanmuuttajat ja osaamisen tuonti ohjaustyön näkökulmasta

Korkeakoulutetut maahanmuuttajat ovat erityistä ohjausosaamista vaativa ryhmä, sillä he kohtaavat Suomessa työllistymisessään monenlaisia haasteita. Korkeakoulutettujen, usein kokeneiden ammattilaisten ja asiantuntijoiden tietotaito ei tule maassamme hyödynnetyksi – yhteiskunnallisella tasolla me tarvitsemme lisää osaamisen tuonnin taitoja. Artikkelimme taustalla on yhdeksän korkeakoulutetun maahanmuuttajan haastattelut heidän ohjauskokemuksistaan ja kokemuksistaan työllistymiseen liittyen. Tarkastelemme näitä kokemuksia korkeakoulutettujen ohjauksen näkökulmasta.

Selvityksemme oli osa valtakunnallista, ESR-rahoitteista Urareitti-hanketta, jonka eräs tavoite oli tukea korkeakoulutettujen maahanmuuttajien nopeaa työllistymistä. Haastateltavamme olivat työikäisiä 25–45-vuotiaita henkilöitä. Osallistujat olivat tulleet maahan puolisonsa mukana, ja kaikkien tavoite oli työllistyä.

Työelämän portilla hiipuva ohjaus

Haastatellut kokivat ohjauksen hyvin tarpeelliseksi sekä koulutus- että uravalintojen tekemisessä. Tyytyväisyys työllistymiseen liittyviin ohjauspalveluihin kuitenkin muuttui ajan myötä. Maassaolon alkuvaiheessa saatuihin ohjauspalveluihin niin oppilaitoksissa kuin työvoimapalveluissa oltiin hyvinkin tyytyväisiä. Aluksi korkeakoulutettu maahanmuuttaja saa runsaasti ohjausta ja konkreettista apua. Kuitenkin siinä vaiheessa, kun on opiskeltu riittävästi kieltä, saatu tutkinto rinnastettua ja suoritettu mahdolliset täydentävät opinnot ja työharjoittelut, ja olisi ollut aika siirtyä varsinaiseen työelämään, haastateltavat kokivat tuen ja ohjauksen lakkaavan. Alun määrätietoisen toiminnan jälkeen heille saatettiin myöntää vielä yksittäisiä tukimuotoja: vielä yksi kielikurssi, ehkä jopa kokonainen uusi tutkinto, työllistymiskurssi tai muuta sellaista. Vielä hieman myöhemmässä ohjausprosessin vaiheessa nämäkin eri vaihtoehdot lakkaavat ja korkeakoulutettu maahanmuuttaja kokee jäävänsä yksin työelämän portille. Hyvän ja onnistuneen ohjauksen näkökulmasta tässä on se olennainen puute, että ohjattava ei kasva irti ohjauksesta itsenäiseksi toimijaksi. Haastateltavat kokivat kaipaavansa ohjausta myös työllistymisen eri vaiheissa. Useat kokivat, että he eivät ole saaneet riittävää tukea tai keinoja todellisen työllistymisen aikaansaamiseksi. He pohtivat, miten heidän tulisi vielä muuttua ja kehittyä työllistyäkseen, ja missä nämä asiat määritellään.

Useat haastateltavat totesivat välittömän ohjauksen tukitarpeensa liittyvän työpaikan saamiseen. Kuitenkaan he eivät osanneet tarkemmin määritellä tällaisen ohjauksen sisältöjä ja prosesseja. Vain yksi esitti toiveenaan saada vertaismentori avuksi työelämään pääsyyn. Haastatteluista välittyikin tunne siitä, että työllistymisen ongelmat eivät ole enää tässä vaiheessa kiinni yksilöstä ja yksilön tekemisistä ja taidoista. Tässä kohtaa korkeakoulutetut maahanmuuttajat voidaankin rinnastaa muihin erilaisiin ryhmiin, jotka kohtaavat työllistymishaasteita, esimerkiksi työttömiin ja ikääntyviin. Yksilö ei voi työnhakijana vaikuttaa omilla toimillaan esimerkiksi ennakkoluuloihin. Ohjaus sen sijaan näyttää tyrehtyvän juuri tässä kohtaa, jossa sitä tarvittaisiin eniten yksilön kannustamiseen ja tukemiseen. Joillekin toteuttamamme haastattelutilanne oli ensimmäinen kerta, kun heiltä kysyttiin heidän kohtaamistaan vaikeuksista, ennakkoluuloista, voinnista ja jaksamisesta. Haastattelutilanteet olivatkin ajoittain melko tunteikkaita. Holistisen ohjaustyön näkökulmasta olisi tärkeää ottaa huomioon myös tällaisia seikkoja.

Kielenoppiminen ohjaustyön keskiössä

Jokainen haastateltava korosti useaan otteeseen suomen kielen taidon erittäin ratkaisevaa merkitystä työelämään pääsemisessä. Heitä oli aktiivisesti ohjattu tähän ajatteluun niin oppilaitoksissa kuin työvoimapalveluissa. Oli myös henkilöitä, jotka oli ohjattu suorittamaan ammattikoulututkinto kielenoppimisen nimissä, vaikka heillä oli jo samalta alalta olemassa oleva korkeakoulututkinto. Haastatellut kokivat tämän hyvin epämotivoivaksi, mutta kieltäytyminen olisi joissain tapauksissa johtanut ohjauksellisten sekä taloudellisten tukien menetykseen.

Haastatellut panostivat paljon ja jatkuvasti kieliopintoihin. Iso osa kieliopinnoista, osalla jopa kaikki kieliopinnot tapahtuivat omakustanteisesti. Haastattelumateriaalissamme opintojen rahoittaja oli aina puoliso. Samalla haastatellut kokivat, että kielitaidon hankkimista ei tueta riittävästi. Osa oli jäänyt merkittävimmän aikuisten kielikoulutuksen eli kotoutumiskoulutuksen ulkopuolelle. Syinä tähän olivat olleet opiskelu, työ tai yritystoiminta, sillä kotoutumiskoulutus on työvoimapoliittista. Sitä ole mahdollista saada myöskään, jos on oleskellut maassa yli kolme vuotta. Maahanmuuttajamme ovatkin toisiinsa nähden hyvin epätasa-arvoisessa asemassa: toisten kielitaitoa valtio tukee alemmalle keskitasolle asti kotoutumiskoulutuksessa, toisten ei. Korkeakoulutettujen ammatteihin alempi keskitaso kielitaitotasona ei kuitenkaan riitä, kuten haastatellutkin kokivat. Kielenoppimisen tukea tulisikin olla saatavilla myös korkeakoulutettujen ammatteihin riittäville taitotasoille, jotka yleensä ovat vähintään ylempi keskitaso mutta usein ylimmät taitotasot.

Korkeakoulutetut osasivat hakeutua aktiivisesti ja omatoimisesti kieliopintoihin, joten ohjauksen kehittäminen ei tässä kohtaa ole keskeistä. Sen sijaan tarkasteltaessa menestyneen uraohjauksen ja kielitaidon suhdetta ohjauksen kehittämiselle on tarvetta. Haastattelumateriaalimme puoltaa nykyisin jo kasvamassa olevaa kielenoppimista työssä, ja tähän voitaisiin vahvemmin niin ohjata kuin myös luoda mahdollisuuksia. Ei ole syytä odottaa, että kielitaito saavuttaa ensin ammatissa vaadittavan tason, vaan työelämään tulisi kiinnittyä jo aikaisemmin. Toisaalta ohjauksen liiallinen kielenoppimiskeskeisyys voi olla myös rajoittava tekijä, jos työllistymisen haasteita pelkistetään liikaa vain kielitaitoon. Tämä voi estää myös ohjattavan näkemisen kokonaisena henkilönä monine puolineen, tietoineen ja taitoineen. Soudon (2019) mukaan muun muassa harrastukset antavat maahanmuuttajalle sellaista sosiaalista ja kulttuurista pääomaa, joka kantaa, samoin esimerkiksi vertaistuen hyödyntäminen osana ohjausta, mihin viittasi myös yksi haastatelluistamme. Siksi ohjauksessa tulisikin pyrkiä kohti suurempaa holistisuutta ja vähentää kielenoppimis- ja työelämäkeskeisen painotuksen yksinomaisuutta. Muuten riskinä saattaa olla, että niin ohjattavien aikaisempi toiminta kuin tiedot ja taidotkin ikään kuin nollautuvat Suomeen tultaessa.

Osaamisen tuonnin taito

Iso huolenaihe korkeakoulutetuilla maahanmuuttajilla on vuosien kuluessa tapahtuva ammattitaidon ja osaamisen menettäminen. Yleisesti voidaan todeta, että meillä on monia yhteiskunnallisia ja rakenteellisia haasteita työllistää ulkomailta Suomeen saapuneita valmiiksi korkeakoulutettuja, päteviä ja kokeneita henkilöitä. Käytämme valtavasti resursseja sellaisiin yksilöön kohdistuviin toimenpiteisiin, jotka eivät suinkaan aina johda työllistymiseen, koska työllistymisen este ei ole välttämättä yksilössä. Myös yksilöt itse investoivat niin aikaa kuin rahaa saavuttaakseen ne ominaisuudet, erityisesti kielitaidon, joiden tavoitteluun heitä ohjataan työllistymisen nimissä. Nämä ongelmat voidaan tiivistää osaamisen tuonnin ongelmaksi. Kyseessä on taito, johon tarvitsemme vielä lisää osaamista. Kyseessä on myös kansainvälinen ongelma. Asiaa lisää tutkimalla ja siihen panostamalla Suomella olisi mahdollisuus nousta tässä asiassa edelläkävijämaaksi.