Kieli- ja kulttuuritietoisuus ammatillisessa koulutuksessa

Jokaisen opettajan on ymmärrettävä merkityksensä siinä, miten kasvava nuori sosiaalistuu opetettavan alan ammatilliseen kulttuuriin. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (OPH 2014) todetaan, että kielitietoisessa opetuksessa “ymmärretään kielen keskeinen merkitys oppimisessa, vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä sekä identiteettien rakentumisessa ja yhteiskuntaan sosiaalistumisessa. Jokaisella oppiaineella on oma kielensä, tekstikäytäntönsä ja käsitteistönsä”. Tämä sosiokulttuuriseen ihmiskäsitykseen perustuva perusajatus ei muutu, vaikka siirrymme ammatilliseen koulutukseen. Artikkelissa tarkastellaan DivEd-hankkeen antia ammatillisen opettajan osaamisen ja koulutuksen kieli- ja kulttuuritietoisen opetuksen kehittämisen näkökulmasta.

Opettaja, kieli ja opiskelijan identiteetti

Kieli- ja kulttuuritietoisuus on noussut tärkeäksi osaksi opettajan ammattitaitoa, kun erilaiset oppimisen vaikeudet ovat lisääntyneet ja opiskelija-aines on monikulttuuristunut. Emme ammatillisen koulutuksen yhteydessä puhu enää vain ammatilliseen kulttuuriin kasvamisesta, vaan moni opiskelija sosiaalistuu samalla myös uuteen maantieteelliseen kulttuuriin ja oppii mahdollisesti täysin uutta kieltä. Ammatillinen opettaja saattaa kohdata samassa ryhmässä sekä maahanmuuttajan, joka on juuri saavuttanut suomen kielen perustason, että Suomessa lapsuutensa eläneen nuoren, jolla on kuitenkin heikko luetun ymmärtämisen taito tai sanavarasto. Molemmat oppijat hyötyvät siitä, että opettajalla on käytössään kieli- ja kulttuuritietoisia opetusmenetelmiä ja tämä ymmärtää kielen merkityksen oppiaineksen sisäistämisessä, kulttuuriin sosiaalistumisessa ja identiteetin kehittymisessä.

Kehityspsykologisesta tutkimuksesta tiedämme, että ihmisen aivot kypsyvät vasta noin 25 ikävuoden tienoilla (mm. Arain ym., 2013). Tässä vaiheessa kehittyvät rationaalinen ja looginen ajattelukyky sekä harkintakyky. Tätä ennen nuoren ajattelua hallitsevat vielä tunteet, ja vaikka ihmisen identiteetti muotoutuu koko eliniän ajan, on kehitys haavoittuvimmillaan, kun tunteet hallitsevat käytöstä enemmän kuin rationaalinen ajattelu. Tässä identiteetin kehittymisen vaiheessa on erittäin tärkeää, että ihminen saa positiivisia kokemuksia ja hyväksyntää identiteettinsä eri osa-alueilla, oli se sitten osaamiseen, sukupuoleen, kieleen, kulttuuriin, uskontoon tai sosiaaliluokkaan liittyvää.

Identiteetin positiiviselle kehittymiselle on tärkeätä myös se, että opiskelijat näkevät yhteiskunnassa roolimalleja, joiden kanssa he tuntevat jakavansa tiettyjä piirteitä tai arvoja. Negatiiviset kokemukset, erityisesti kun ne jatkuvat elämän osa-alueelta toiselle, vahingoittavat ihmisen identiteettiä ja minäkuvaa. Esimerkiksi Diakin (2018) Työnimi-kampanjassa nostettiin esiin Suomessa piilevää rasismia, jonka vuoksi vieraskielisellä nimellä työtä hakeva saattaa tulla hylätyksi jo ennen työhaastattelua, vaikka osaaminen vastaisi tai jopa ylittäisi haettavan tehtävän vaatimukset.

Opetuksessa nämä kysymykset tulevat vastaan jokaisella osa-alueella opetuksen suunnittelusta sen toteutukseen ja arviointiin. Mitä tapahtuu, kun oppimateriaalin kaikki esimerkit tai piirrokset käsittelevät tai esittävät vain valtaväestön edustajia tai tarkkaan rajattuja sukupuolirooleja? Mitä tapahtuu, kun asiaa käsitellään tasolla, joka olettaa kuulijoilla olevan tiettyjä kulttuurisidonnaisia taustatietoja? Mitä tapahtuu, jos opettaja ei yritä tai pysty estämään ryhmässä esiintyvää tietoista tai tiedostamatonta häirintää tai syrjintää?

Kieli- ja kulttuuritietoisuus käytännössä

Kielessä on erilaisia rekistereitä, eli kielenkäytön tapoja ja erikoissanastoa, joka on tyypillistä tietylle tilanteelle tai kontekstille, jossa kieltä käytetään. Arkikieltä käytetään arkisissa yhteyksissä, kuten kaupassa asioidessa. Koulumaailmassa käytetään opiskeluun liittyvää sanastoa ja ilmaisutapoja, joilla puhutaan muun muassa koulun toimintatavoista, tutkintojen rakenteista ja Suomen koulujärjestelmästä. Tämän opiskeluun liittyvän rekisterin lisäksi on myös useita eri ammattialoihin liittyviä rekistereitä. Tietyn alan opintojen aikana opiskelija oppii tarvittavien tietojen ja taitojen lisäksi myös tämän alalle tyypillisen kielirekisterin – erikoissanaston ja tavan käyttää kieltä. Täten siis jokainen opettaja on myös kieltenopettaja ja opettajan tulee olla tietoinen siitä, miten oman alan kielirekisteri poikkeaa peruskoulun aikana kehittyneestä arkikielitaidosta tai esimerkiksi kielitaidosta, jonka maahanmuuttaja saavuttaa koto-koulutuksessa.

Oman kielenkäytön selkeyttämisen lisäksi opettajan tulisi antaa opiskelijoilleen mahdollisuus käyttää omaa kieltään. Oman kielen käyttäminen ja kehittäminen ei ole vain perustuslaillinen oikeus, vaan kun opettaja osoittaa kiinnostusta esimerkiksi termien käännöksistä opiskelijoiden kielille tai siitä, miten jokin käsite tai asia ymmärretään eri kulttuureissa, tukee hän samalla opiskelijan identiteetin kehittymistä. Tämä tieto voidaan tuoda esiin myös muille ryhmän opiskelijoille, esimerkiksi

• luokan seinille teipattuina alan keskeisinä termeinä ja näiden käännöksinä,
• työkoneiden yhteydessä olevilla kylteillä, josta löytyvät laitteiden nimet eri kielillä sekä tarvittavat käyttöohjeet tai
• opiskelijoiden tekeminä esityksinä.

Kun opiskelijat näkevät omaa kieltään opiskeluympäristössään, se tukee heidän identiteettinsä kehittymistä ja edesauttaa heidän sitoutumistaan alalle ja opintoihin. Samalla myös kantasuomalaisten interkulttuurinen kompetenssi kehittyy ja opetus rikastuu sisällöllisesti.

Totesin yllä, että oppiminen on sosiokulttuurista ja tapahtuu siis vuorovaikutuksessa. Yhteisölliset ja yhteistoiminnalliset opetusmenetelmät (ryhmätyöt, projektioppiminen, draama, keskustelut, yhteinen reflektio jne.) tukevat tällöin oppimista. Tällaiset työtavat eivät kuitenkaan tuota tuloksia ilman hyvää ohjaajaa, joka osaa tukea monikulttuurista – tai muuten moninaista – ryhmää yhteistyöhön ja ymmärtämään toinen toisensa erilaisuutta. Deardorff (2009) korostaa, että interkulttuurisen kompetenssin kehittymisen pohjaksi tarvitaan sekä asenteita (erilaisuuden kunnioitus, avoimuus, uteliaisuus), tietoa (kulttuurinen itsetuntemus, kulttuurikohtainen tieto) ja taitoja (kuuntelu, tarkkailu, tulkinta, samaistuminen. Nämä asenteet, tiedot ja taidot eivät ole tärkeitä vain opettajalle itselleen, vaan tämän pitäisi pystyä opettamaan niitä myös opiskelijoilleen.

Tärkeä osa opettajan ammattitaitoa

HAMK Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa on DivEd-hankkeen tuella kehitetty opettajankoulutusta siten, että tuleville ammatillisille opettajille kieli- ja kulttuuritietoisuus ja siihen liittyvät opetusmenetelmälliset ratkaisut ovat osa perustyökaluja. Lisäksi mm. OPEKE-hankkeessa on järjestetty aiheesta webinaari HAMKin ja TAMKin opettajaopiskelijoille ja osaamista on levitetty myös jo työssä toimiville opettajille muiden hankkeiden avulla.

Kieli- ja kulttuuritietoisuus ei ole vain interkulttuurista kompetenssia, vaan se koskettaa opetuksen suunnittelun ja toteutuksen jokaista työvaihetta. Kielitietoinen opettaja ottaa huomioon opiskelijoiden käyttämät kielet ja antaa opiskelijoiden työskennellä myös näillä kielillä, vaikka lopputulos pyydettäisiinkin suomeksi. Oman kielen käyttäminen oppimisen kielenä syventää oppimista ja varmistaa kaikkien ymmärtäneen opetettavan sisällön.