Mikä vaikuttaa oppimiseen?

Melkein kaikilla lienee kokemusta siitä, että joskus oppiminen sujuu kuin itsestään, ja välillä taas uusi asia ei tunnu tarttuvan mieleen millään. Tämä artikkeli tarkastelee nykyisiä käsityksiä oppimiseen vaikuttavista tekijöistä. Tarkoituksena on kuvailla oppimista erityisesti oppijan näkökulmasta ja luoda kuvaus, jonka avulla myös muut kuin kasvatusalan ammattilaiset voivat helposti ymmärtää oppimiseen vaikuttavia tekijöitä. 

Artikkeli esittelee oppimiseen liittyvää tutkimusta alan kirjallisuuteen perustuen. Viitekehyksenä on konstruktivistinen oppimiskäsitys, jonka mukaan oppiminen on oppijan aktiivista ja luovaa toimintaa, jossa oppija rakentaa omaa ymmärrystään vuorovaikutuksessa muiden kanssa (Tynjälä, 2002, s. 22). Oppijoilla viittaan tavallisiin aikuisopiskelijoihin, joilla ei ole erityisiä oppimisvaikeuksia.

Käsittelen oppimiseen liittyvää tutkimusta viiden oppijaan liittyvän tekijän näkökulmasta. Nämä ovat motivaatio, tunteet, tavoitteet, metakognitio ja uskomukset. Esittelen kuhunkin liittyen tärkeimmän tieteellisen tiedon ja miten eri käsitteet liittyvät toisiinsa. Yhteenvedossa esitän yksikertaisen kuvauksen, jossa oppiminen nähdään matkana pitkin oppimisen polkua. Kuvaus yhdistää tarkastellut käsitteet helposti ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi.

Tämä artikkeli on tiivistelmä ammatillista opettajankoulutusta varten tekemästäni TKI-työstä.

Käsityksiä oppimisesta 

Ruohotien (2000, s. 11) mukaan oppiminen on yksilössä tapahtuva muutos. Pelkkä asioiden kokeminen ei vielä ole oppimista, oleellista on kokemukselle annettu merkitys. Hakkarainen ym. (2004, s. 279) toteavat oppimisen alkavan siitä hetkestä, kun ihminen huomaa, ettei hän tiedä jotain. Syntyy tarve oppia.

Ihmisten arkikäsitysten mukaan oppiminen nähdään toisaalta tietojen lisääntymisenä ja soveltamisena ja toisaalta oppijan ajattelun tai toiminnan kehittymisenä (Tynjälä, 2002, s. 12). Kun asiaa tarkastellaan ihmisen sisäisten prosessien kannalta, oppiminen on mielessämme olevien tietorakenteiden kehittämistä. Oppiessaan yksilö luo ja aktivoi yhteyksiä asioiden välille ja muodostaa uusia merkityksiä. (Lonka, 2015, s. 17, 29)

Ihmisen sisäisten tietorakenteiden muuttumista kutsutaan käsitteelliseksi muutokseksi. Se on edellytys merkitykselliselle ja syvälliselle oppimiselle. Hakkaraisen ym. (2004, ss. 87–92) mukaan käsitteellisessä muutoksessa kiteytyy oppimisen vaikeus. Tieto ei siirry opettajalta oppijalle sellaisenaan, vaan oppija tulkitsee sitä aiemman kokemuksensa perusteella. Mielemme muokkaa uutta tietoa siten, että se sopii mahdollisimman hyvin yhteen aiempien käsitysten kanssa. Näin tyypillisessä oppimistilanteessa oppijan käsitykset muuttuvat vain vähän, jos ollenkaan.

Tynjälä (2002, ss. 96–97) toteaa käsitteellisen muutoksen edellyttävän yleensä sitä, että oppija tiedostaa nykyiset käsityksensä. Kun piilossa ollut käsitys on tehty näkyväksi, sitä on mahdollista muuttaa. Kun ihminen huomaa nykyisten käsitystensä olevan ristiriidassa vallitsevan tilanteen tai muiden ajattelun kanssa, hän joutuu kyseenalaistamaan omaa ajatteluaan ja altistuu näin käsitteelliselle muutokselle ja uuden oppimiselle. (Lonka, 2015, s. 17; Tynjälä, 2002, s. 154)

Oppimiseen vaikuttavat oppijaan itseensä liittyvien tekijöiden lisäksi muun muassa oppimisympäristö ja -ilmapiiri, opettaja ja kanssaoppijat sekä käytössä olevat opetusmenetelmät. Tässä artikkelissa keskityn tarkastelemaan oppimista oppijan omasta näkökulmasta.

Jäsentääkseni oppimiseen liittyviä käsitteitä, laadin aiheesta käsitekartan (ks. esim. Reiska & Ruohotie, 2008). Oppimiseen liittyvien käsitteiden väliset suhteet eivät ole täysin vakiintuneita, joten muitakin tulkintoja samasta aiheesta esiintyy. Kuvassa 1 sinisellä merkityt käsitekokonaisuudet – motivaatio, tunteet, tavoitteet, metakognitio ja uskomukset – esitellään tarkemmin tässä artikkelissa. Niillä on eri lähteiden perusteella merkittävä vaikutus oppimiseen.

Motivaatio

Motivaatio voidaan määrittää voimaksi, joka ohjaa, suuntaa ja ylläpitää ihmisen toimintaa (Tynjälä, 2002, s. 98). Monien tutkimusten mukaan motivaatio vaikuttaa positiivisesti oppimistuloksiin. On havaittu, että oppimista voidaan edistää tehokkaasti vain silloin, kun oppija on motivoitunut tehtävistään. (Nurmi, 2013, s. 548, 553)

Motivaatio rakentuu ja muuttuu oppimistilanteen aikana vuorovaikutuksessa ympäristön ja muiden oppijoiden kanssa (Lonka, 2015, ss. 167–168). Taitava oppija kykenee säätelemään omaa motivaatiotaan. Tämä on erityisen tärkeää silloin, kun useampi asia kilpailee hänen huomiostaan tai hän kohtaa haasteita oppimispolullaan. Motivaatiota voi vahvistaa muun muassa selkeyttämällä omia tavoitteitaan ja vahvistamalla oppimiseen liittyviä positiivisia tunteita. (Järvenoja ym., 2018, ss. 144–145)

Motivaatio jaetaan usein sisäiseen ja ulkoiseen motivaatioon. Ulkoisesti motivoituneen oppijan toimintaa ohjaavat ulkoiset palkkiot ja rangaistukset. Sisäisesti motivoitunut oppija kokee oppimisen itsessään palkitsevaksi ja hänelle muodostuu merkityksellinen suhde opeteltavaan asiaan. Ulkoinen motivaatio voi muuttua sisäiseksi, kun oppija kiinnostuu asiasta, johon hänen oli pakko tutustua. (Lonka, 2015, ss. 168–169)

Sisäiseen motivaatioon liittyy läheisesti Decin ja Ryanin kehittämä itsemääräämisteoria. Sen mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta – kyvykkyys, omaehtoisuus ja yhteenkuuluvuus – jotka tukevat hänen hyvinvointiaan ja sisäistä motivaatiota. Kun nämä kolme tarvetta ovat tasapainossa, oppiminen helpottuu. (Ryan & Deci, 2017, s. 5; Miao, 2021, ss. 121–129)

Sisäisen motivaation syvimmäksi muodoksi voidaan mieltää niin sanottu flow-tila eli virtaus (Lonka, 2015, s. 173). Virtauskokemus voi syntyä, kun ihminen haastaa itseään keskittyneesti taitojensa ylärajoilla. Hän saavuttaa tilan, jossa kaikki tuntuu sujuvan helposti ja vaivattomasti. Aika ja paikka hämärtyvät ja ihminen kokee syvää oppimisen iloa. (Hakkarainen ym., 2004, s. 194)

Csíkszenmihályin (2005, s. 82) mukaan virtauskokemukseen liittyy tyypillisesti tehtävä, jolla on selvät tavoitteet ja josta saa välitöntä palautetta. Ihmisellä on mahdollisuus keskittyä tehtävään ja suorittaa se loppuun. Hän kokee hallitsevansa tilannetta. Voimakas keskittyminen käsillä olevaan tehtävään edistää myös oppimista. Ilmiö liittyy niin sanottuun tehtävä- eli oppimisorientaatioon, joka yhdistetään hyvään opintomenestykseen (Tuominen ym., 2017, s. 86).

Tunteet

Tunteet ovat lyhytkestoisia reaktioita, jotka ohjaavat ihmisten käyttäytymistä. Ne kertovat edistymisestä suhteessa tavoitteisiin ja auttavat hahmottamaan asioiden tärkeysjärjestystä. Tunteet vaikuttavat myös siihen, millaisia tavoitteita ihminen itselleen asettaa ja miten vahvasti hän niihin sitoutuu. (Rantanen, 2011, ss. 37–41)

Oppimistilanteisiin liittyy paljon tunteita. Ne voivat kohdistua opiskelussa suoriutumiseen, opeteltavaan sisältöön, oppimistilanteisiin ja ratkaistaviin tehtäviin. Tunteet ovat yksilöllisiä ja muuttuvia: eri oppijat kokevat erilaisia tunteita samassa tilanteessa ja toisaalta saman oppijan kokemat tunteet voivat ajan myötä muuttua. (Pekrun, 2014, ss. 8–10)

Tunnetilat jaetaan usein positiivisiin ja negatiivisiin. Positiivisista tunteista on monenlaista hyötyä: ajattelu laajenee ja suuntautuu tulevaisuuteen, ongelmat ratkeavat helpommin ja keskittyminen käsillä olevaan tehtävään paranee. (Rantanen, 2011, ss. 22, 123) Tutkimusten mukaan oppimista edistää parhaiten käsillä olevaan tehtävään liittyvät aktiiviset positiiviset tunteet, kuten kiinnostus ja oppimisen ilo. Ne vaikuttavat positiivisesti tarkkaavaisuuteen, motivaatioon ja itsesäätelyyn. Myös hämmennys on todettu oppimiselle suotuisaksi. Hämmentävä tehtävä pakottaa ajattelemaan ja luo otolliset olosuhteet uuden ymmärtämiselle – kunhan opiskelija uskoo selviytyvänsä tehtävästä. (Lonka, 2015, s. 163; Pekrun 2014, ss. 13–14)

Kiinnostus herättää uteliaisuutta ja kannustaa etsimään uutta tietoa. Kiinnostavat asiat saavat oppijat viihtymään opittavan asian parissa ja toimimaan tavoitteellisemmin. He opiskelevat sinnikkäämmin ja muistavat oppimansa paremmin. (Juuti & Lavonen, 2018, s. 197; Lonka, 2015, s. 158). Nykykäsityksen mukaan kiinnostuksella on vahva yhteys aiempaan tietoon. Voidakseen kiinnostua uudesta asiasta, oppijan tulee tietää siitä edes jotain. Kiinnostusta voi kasvattaa etsimällä uudesta asiasta yhtymäkohtia nykyisiin kiinnostuksenkohteisiin. Kiinnostuksen ylläpitämisen kannalta parasta on, jos opeteltava asia sisältää sekä uutta että tuttua. Näin uudet oivallukset rikastavat aiempaa ymmärrystä. (Lonka, 2015, ss. 158–161; Miao, 2021, ss. 73–77)

Tiettyyn asiaan kohdistuva kiinnostus ei ole muuttumaton tunne, vaan se voi kehittyä ja siihen voidaan vaikuttaa. Hidi ja Renninger ovat luoneet nelivaiheisen mallin, joka kuvaa kiinnostuksen kehittymistä. Mallin mukaan tilanteessa herännyt kiinnostus voi muuttua askel kerrallaan henkilökohtaiseksi kiinnostukseksi. Tällöin oppija hakeutuu itse toistuvasti aiheen pariin ja jatkaa työskentelyä mahdollisista haasteista välittämättä. (Hidi & Renninger, 2006, ss. 114–115; Juuti & Lavonen, 2018, ss. 198–203)

Tavoitteet 

Tavoite voidaan määrittää pyrkimyksen kohteeksi, päämääräksi (Kotimaisten kielten keskus, 2021). Motivaation tavoin tavoitteet suuntaavat ihmisen toimintaa ja auttavat keskittymään merkityksellisiin asioihin. Hyvät tavoitteet ovat selkeitä ja johdonmukaisia. Ne kohdistuvat tulevaisuuteen ja auttavat sekä määrittämään että saavuttamaan halutun tavoitetilan. (Mustonen ym., 2021, 2.22.21)

Tutkimuksissa on havaittu, että tavoitteiden asettaminen parantaa oppimistuloksia. Parhaiten toimivat oppijoiden itse asettamat yksityiskohtaisesti kuvatut ja riittävän haastavat oppimistavoitteet. Ne kasvattavat ja auttavat ylläpitämään motivaatiota ja saavat oppijat näin sitoutumaan opiskeluun ja ponnistelemaan aktiivisesti tavoitteiden saavuttamiseksi. (Virolainen & Virolainen, 2018, ss. 105–106; kts. myös Bandura, 1994, s. 4)

Oppijan itselleen asettamat tavoitteet riippuvat siitä, mihin hän pyrkii oppimistilanteessa eli mikä hänen tavoiteorientaationsa on. Oppimis- eli osaamistavoitteita asettavat oppijat ovat orientoituneita oppimiseen. He haluavat parantaa omaa taitotasoaan, oppia uutta ja kehittyä. He luottavat omiin kykyihinsä ja haluavat laajentaa ymmärrystään opeteltavasta asiasta. Onnistumisen käsite laajenee, ja oppija saattaa tulkita huonommankin suorituksen hyödylliseksi oppimiskokemukseksi. Suoritustavoitteita asettavat oppijat suuntaavat huomionsa suoritukseen ja pyrkivät hankkimaan todisteita omasta lahjakkuudestaan. He vertailevat itseään muihin ja pyrkivät näyttämään mahdollisimman kyvykkäiltä sekä omissa että muiden silmissä. Epäonnistumiset saavat heidät herkästi luovuttamaan. (Miao, 2021, ss. 56, 142–143; Ruohotie, 2000, s. 167)

Oppimis- eli tehtäväorientaatioon liittyy monia piirteitä, jotka edistävät oppimista. Keskeistä on, että oppijan huomio on keskittynyt suoritettavaan tehtävään, ei ulkoisiin tekijöihin (Tynjälä, 2002, ss. 102–103). Samanlaista keskittymistä edellyttää myös virtauskokemus. Onkin havaittu, että virtaukseen liittyy voimakas tehtäväsuuntautuneisuus (Hakkarainen, 2004, s. 202). Oppimisorientaatio vaikuttaa positiivisesti myös tunteisiin. Kun tavoitteet kohdistuvat oppimiseen, oppimisen ilo lisääntyy ja pitkästyminen vähenee. Oppijat jatkavat sinnikkäästi, vaikka oppiminen olisikin välillä haastavaa. (Pekrun, 2014, s. 22; Halinen ym., 2016, s. 98)

Metakognitio

Metakognitio tarkoittaa kykyä tiedostaa, ohjata ja säädellä omaa ajattelutoimintaa. Se koostuu tiedoista ja taidoista. Metakognitiiviset tiedot kuvaavat sitä, kuinka hyvin oppija ymmärtää omaa ja toisten ajattelua sekä tiedostaa millainen oppija hän on ja miten hän suorittaa erilaisia tehtäviä. Metakognitiiviset taidot viittaavat kykyyn hyödyntää tätä tietoa oman oppimisen säätelyssä. (Lonka, 2015, s. 18; Tynjälä, 2002, ss. 114–115)

Metakognitiolla on tärkeä rooli uuden oppimisessa. Se auttaa tavoitteiden asettamisessa ja niitä kohti etenemisessä. Metakognitiivisten tietojen ja itsearviointitaitojen avulla oppija voi seurata oman toimintansa tuloksellisuutta. Tämän perusteella hän voi säädellä omaa oppimistaan ja varmistaa etenemisen kohti tavoitteita. Metakognitio auttaa myös opitun asian soveltamisessa uudenlaisiin tilanteisiin. (Hakkarainen ym., 2004, s. 234, 252; Lonka, 2015, s. 19)

Itsesäätely on osa metakognitiota. Sillä tarkoitetaan kykyä ohjata tietoisesti omaa oppimista. Hyvät itsesäätelytaidot auttavat valitsemaan parhaat oppimisstrategiat eri tilanteisiin ja edistävät tiedon syvällisempää prosessointia. Tämä on yhteydessä parempiin oppimistuloksiin. (Tynjälä, 2002, ss. 114–123)

Itsesäätely liittyy läheisesti motivaatioon. Siitä on erityistä hyötyä tilanteissa, joissa oppimista ohjaa ulkoinen paine. Itsesäätelyn avulla oppija voi kasvattaa sisäistä motivaatiotaan ja ohjata oppimistaan tavoitteiden suuntaisesti. (Lonka, 2015, ss. 169–170) Itsesäätely on yhteydessä myös oppijan uskomuksiin. Uskomus omasta kyvykkyydestä suoriutua edessä olevasta tehtävästä, niin sanottu minäpystyvyys, vaikuttaa itsesäätelyyn ja toisaalta tulkinnat omasta itsesäätelykyvystä vaikuttavat sekä sisäiseen motivaatioon että käsitykseen minäpystyvyydestä (Ruohotie, 2000, s. 102, 168).

Uskomukset 

Uskomuksella tarkoitetaan uskoon perustuvaa käsitystä mahdollisesti yliluonnollisesta asiasta (Kotimaisten kielten keskus, 2021). Objektiivisen tosiasian sijaan kyseessä on mielen sisällä syntynyt käsitys asioiden tilasta. Schommer on osoittanut, että uskomukset tiedosta ja oppimisesta vaikuttavat koulussa menestymiseen (Lonka, 2015, s. 181). Ne vaikuttavat siihen, miten oppija suoriutuu tehtävistään (Ruohotie, 2000, s. 165).

Uskomuksiin liittyy oppijan tapa tulkita onnistumiset ja epäonnistumiset. Menestyvät oppijat ajattelevat usein, että epäonnistumiset ovat tilapäisiä ja johtuvat olosuhteista. Onnistuminen taas on heidän omaa ansiotaan. Tämä kasvattaa tunnetta omasta pystyvyydestä. Kun oppija uskoo voivansa hallita tilannetta, hänen motivaationsa kasvaa. (Halinen ym., 2016, s. 89; Lonka, 2015, s. 185) Haitallisia uskomuksia voi pyrkiä tunnistamaan ja muuttamaan. Vanhat uskomukset eivät kuitenkaan katoa kokonaan, vaan uudet löytävät paikkansa niiden rinnalta. Niiden voimistuessa ihmisen ajatukset ja toiminta muuttuvat. (Dweck, 2020, 12.05.30)

Kasvun ajattelutapa on Dweckin teoriaan perustuva uskomus siitä, että lahjakkuus ei ole pysyvä ominaisuus vaan omia taitojaan voi kehittää harjoittelemalla. Sen omaksuneet oppijat näkevät epäonnistumiset luonnollisena osana oppimista, sillä ne tarjoavat mahdollisuuden kehittää omaa toimintaansa. Kasvun ajattelutapa on yhteydessä parempaan motivaatioon ja oppimiseen tähtääviin tavoitteisiin. Sen omaksuneet oppijat haluavat haastaa itseään ja oppia virheistään. Heidän tavoitteensa ovat usein korkealla. Tällaiset oppijat ovat sinnikkäitä ja uskovat ponnistelun tuottavan tulosta. He osaavat iloita myös muiden menestyksestä. (Dweck, 2020; Halinen ym., 2016, ss. 91–92; Miao, 2021, ss. 57–59)

Kasvun asenteen vastakohta on muuttumaton ajattelutapa. Kun oppija uskoo lahjakkuuden olevan synnynnäinen ominaisuus, hän saattaa lannistua haastavien tehtävien edessä. Epäonnistuminen koetaan todisteena kyvyttömyydestä. Useissa tutkimuksissa on havaittu kasvun asenteen olevan yhteydessä parempaan koulumenestykseen. Sitä voidaan tukea oppijan toimintaan kohdistuvalla palautteella. (Tirri ym., 2018, ss. 66–72)

Banduran luoma käsite minäpystyvyys on uskomus omasta kyvystä selvitä edessä olevista tehtävistä ja vaikuttaa oman elämän tapahtumiin. Minäpystyvyys vaikuttaa ihmisten tunteisiin, ajatteluun ja käyttäytymiseen. Kun oppijalla on korkea minäpystyvyys, hän kokee vaikeat tehtävät ratkaisua odottavina haasteina. Hän asettaa haastavia tavoitteita ja sitoutuu niihin välittämättä mahdollisista takaiskuista. Minäpystyvyys rakentuu tehokkaimmin onnistumisen kokemusten kautta. Erityisen hyödyllisiä ovat kokemukset, joissa ihminen voittaa vaikeudet sinnikkään yrittämisen jälkeen. Minäpystyvyyttä voi vahvistaa myös samaistumalla muiden ihmisten kokemuksiin tai saamalla ulkopuolista tukea, joka kannustaa ponnistelemaan riittävästi tavoitteen saavuttamiseksi. (Bandura, 1994, s. 1)

Positiivinen mieliala parantaa käsitystä omasta minäpystyvyydestä. Toisaalta minäpystyvyys palvelee itsesäätelyä, altistaa oppijan valitsemaan sopivan haastavia tehtäviä ja lisää näin todennäköisesti myös virtauskokemuksia. Kokemus minäpystyvyydestä edistää sisäisen motivaation syntymistä ja kasvattaa luontaista kiinnostusta tehtäviin. Se vaikuttaa myös siihen, miten oppija tulkitsee epäonnistumiset ja miten tehokkaasti hän selviytyy vastoinkäymisistä. (Bandura, 1994, ss. 1–4; Hakkarainen, 2004, ss. 204–205; Lonka, 2015, s. 187)

Yhteenveto ja johtopäätökset

Edellä on kuvattu monia oppimiseen vaikuttavia tekijöitä. Ne liittyvät toisiinsa monin eri tavoin, kuten kuva 2 havainnollistaa.

Kiinnostuksen kohteet ja käsitys itsestä oppijana ohjaavat tavoitteiden asettamista. Tavoitteet tukevat motivaatiota, keskittymistä ja sinnikkyyttä. Selkeät ja riittävän haastavat tavoitteet ohjaavat valitsemaan sopivasti haastavia tehtäviä, jotka mahdollistavat virtauskokemuksen. Minäpystyvyys ja kasvun asenne varmistavat, että tavoitteena on oppiminen ja kehittyminen, mikä puolestaan edistää oppimisen iloa, motivaatiota ja sinnikkyyttä.

Positiiviset tunteet auttavat ongelmanratkaisussa ja tukevat keskittymistä ja tavoitteisiin sitoutumista. Ne auttavat ylläpitämään motivaatiota myös vastoinkäymisiä kohdatessa. Positiivinen mieliala parantaa käsitystä minäpystyvyydestä, joka edelleen vaikuttaa itsesäätelyyn. Onnistunut itsesäätely mahdollistaa onnistumisen kokemukset, tavoitteiden saavuttamisen ja syvällisen oppimisen.

Eri tekijöiden välisiä yhteyksiä on lukuisia. Kuvassa 3 selkeytetään asiaa havainnollistamalla oppiminen matkana pitkin oppimisen polkua.

Motivaatio on oppimista ohjaava voima. Se on moottori, joka kuljettaa oppijaa oppimisen polulla. Kiinnostus sytyttää moottorin ja pitää sen käynnissä, vaikka kivet ja kuopat hidastaisivat matkaa. Tavoite kertoo, minne oppijan ohjaama auto on matkalla, mitä oppija haluaa saavuttaa. Oppimisorientaation vallitessa oppija on kiinnostunut myös siitä, mitä kaikkea matkan varrella voi oppia.

Itsesäätely auttaa ohjaamaan oppijan autoa pitkin oppimisen polkua. Sen avulla oppija tarkkailee matkansa etenemistä ja arvioi suoritustaan. Tarvittaessa oppija muokkaa käyttämiään strategioita, jotta hän onnistuu kiertämään pahimmat esteet ja etenee sinnikkäästi kohti tavoitettaan. Jos kiinnostus välillä lopahtaa ja moottori alkaa yskiä, itsesäätely auttaa oppijaa työntämään auton uudestaan käyntiin.

Positiiviset tunteet valaisevat matkaa oppimisen polulla. Ne saavat matkan varrella odottavat katsojat, minäpystyvyyden ja kasvun asenteen, hyvälle tuulelle. Minäpystyvyys uskoo oppijan kykyihin ja kannustaa tätä etenemään rohkeasti esteistä välittämättä. Kasvun asenne uskoo oppijan voivan jatkuvasti kehittyä ja parantaa suoritustaan. Vaikka välillä tulisi kolhu, aina voi yrittää uudestaan.

Opettaja toimii oppijan valmentajana. Hän tukee ja auttaa oppijaa matkan eri vaiheissa, esimerkiksi tavoitteiden asettamisessa ja parhaiden strategioiden valinnassa. Opettaja ei kuitenkaan tee matkaa oppijan puolesta vaan aktivoi tätä edistämään matkaa itse. Kanssaoppijat tekevät matkaa yhdessä, kukin omilla autoillaan. Oppimisen polut eivät välttämättä ole identtiset, mutta samankaltaiset tavoitteet mahdollistavat vertaisoppimisen. Oppijat voivat keskustella käyttämistään strategioista ja kehittyvästä ymmärryksestään. Vuorovaikutus luo mahdollisuuden ajattelun erojen tunnistamiselle ja oman toiminnan kehittämiselle.

Parhaimmillaan oppiminen on kuin koukuttava videopeli, jossa pelaaja ohjaa alati kiihtyvää autoa maantietä pitkin väistellen erilaisia eteen ilmaantuvia esteitä. Hän luottaa kehittyviin kykyihinsä, haastaa itseään ja keskittyy suoritukseensa niin täydellisesti, että saattaa saavuttaa virtauskokemuksen. Itsesäätelyprosessit tarkkailevat suoritusta ja auttavat kehittämään parhaat strategiat etenemiselle. Lopullinen tavoite, maaliviiva, siintää edessä, mutta vähintään yhtä tärkeää on myös matka, halu oppia ja kehittää itseään.