SomeHaukku-kokeilu osallisuuden vahvistajana Sofiakylässä

SomeHaukku-kokeilu edisti Sofiakylän työntekijöiden ja asukkaiden digitaitoja ja -intoa. Kokeilun aikana Sofiakylässä järjestettiin työpajoja ja opastettiin yhteisölliseen sisällön tuotantoon sekä niiden tekemistä edistävien laitteiden käyttöön. SomeHaukussa kantavana ideana olivat koirat, jotka osallistuivat neljän kuukauden kokeilujaksolla jokaiseen työpajaan olemalla mukana, videokuvaajina [sic] ja valokuvattavina.

Digitaidot sotetyössä -kokeiluhaku

SomeHaukku-kokeilu oli yksi seitsemästätoista Digitaidot sotetyössä -kokeilusta, joka valittiin syksyllä 2018 rahoitettavaksi Kokeilun paikka -kokeilijayhteisöön. Kokeilun paikka syntyi hallitusohjelmaan kuuluvassa Kokeileva Suomi -kärkihankkeessa, joka luo edellytyksiä kokeilukulttuurin kukoistukselle yhteiskunnan eri tasoilla. (Kokeilunpaikka.fi, n.d.a) Sofiakylä puolestaan on Nokialla toimiva yksityinen yritys, joka tarjoaa hoiva- ja asumispalveluita kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville henkilöille.

Suunnittelemamme kokeilun tavoitteena oli lisätä Sofiakylän työntekijöiden digitaitoja. Kokeilussa haluttiin myös vahvistaa asukkaiden osallisuutta digitaalisissa ympäristöissä kertomalla heidän arjestaan. (Kokeilunpaikka.fi, n.d.b) Kokeilussa haluttiin myös kannustaa asukkaita käyttämään digitaalisuutta luovuuden jatkeena ja oman arkensa näkyväksi tekemistä.

Kokeilemalla kehittäminen ja kollektiivinen virtaus digiosallisuuden mahdollistajana

Kokeilemalla kehittämisen pyrkimyksenä on luoda jotain uutta ja oppia, miten ideat toimivat käytännössä sekä luoda perusteluita sille, miksi jotain uutta ollaan kehittämässä (Hassi, Paju & Maila, 2015, s. 35). Kokeilun onnistuminen oli mahdollista, koska Sofiakylän johto ja kokeiluun mukaan tulleet työntekijät olivat asennoituneet positiivisesti ja sitoutuneita työskentelyyn. He olivat myös uteliaita löytämään hyötyjä arjen työhön.

Kokeilu sisälsi viisi työpajaa, joihin osallistui johtoa, työntekijöitä sekä kolmeen työpajaan osallistui myös asiakkaita. Työpajojen kesto oli kolme tuntia ja ne pidettiin alkuvuodesta 2019. Hakkarainen, Lonka ja Lipponen (2004, s. 199) ovat kirjoittaneet kollektiivisesta virtauksesta, jossa tieto ja tunteet kohtaavat yhteisöllisessä oppimistilanteessa. Tällöin osallistuja, joka saattaa tuntea epävarmuutta omasta osaamisestaan, saa kokemuksen oman osaamisen merkityksellisyydestä toimiessaan ryhmässä.

Digitaalinen media voi yhtäältä vahvistaa, toisaalta vähentää eriarvoisuutta. Pelkkä laitteen hankinta ja sen käytön alkeiden opettelu ei välttämättä johda automaattisesti esimerkiksi osallisuuteen. On tärkeää vähentää digitaalisia kuiluja ja mahdollistaa myös kehitysvammaisille henkilöille digiosallisuutta, etteivät he jäisi vain passiivisiksi mediasisältöjen kohteiksi. (Saari, 2019)

Jenkins, Purushotma, Clinton, Weigel ja Robison (2005) määrittelevät osallisuuden kulttuurin mahdollisuutena ja oikeutena, joka tarjoaa kanavia itseilmaisuun, osallisuuden kokemuksiin ja vaikuttamiseen. He näkevät erityisen tärkeänä, että ihmisillä olisi tasavertaiset mahdollisuudet osallistua erilaisille osallisuuden areenoille tulotasosta tai esimerkiksi toimintakyvyn rajoitteista huolimatta.

Kuka voi ja saa somettaa?

On vanhanaikaista ajatella, että oman organisaation asioista viestiminen ulkopuolelle on vain yhden tai muutaman työntekijän vastuulla. Sosiaalisen median yleistymisen myötä jokainen työntekijä voi viestiä ulospäin. Parhaimmillaan se on tehokas kanava saavuttaa omat asiakkaat, verkostoitua oman ammattikunnan kanssa sekä kertoa persoonallisella tavalla omista palveluista ja toiminnasta (Helynen, 2017, s. 176).

Kokeilua edisti Sofiakylän jo olemassa oleva vahva toimintatapa sosiaalisen median käytöstä. Heillä oli selkeät pelisäännöt luotuna asukkaita sisältävien kuvien ja videoiden julkaisemiseen ja matala kynnys julkaista kuvia. Asiakkaiden kuvien julkaisuluvan saaminen oli osa Sofiakylän normaalia toimintaa eli he tiesivät tarkkaan kenestä kuvia saa julkaista ja kenestä ei. Tämä seikka on usein iso este sosiaalisen median käytön aloittamiselle organisaatioissa. Selkeät pelisäännöt ja sovitut käytännöt madaltavat kynnystä sisällön tuottamiseen. Tunnistettavien henkilöiden sijasta voi sisältöä luoda muistakin asioista ja niistä on ainakin helpompi aloittaa. (Helynen 2017, ss. 172, 175)

Koira inspiroi ja kevensi tunnelmaa työpajoissa

Erityistä kokeilussa oli se, että jokaisella työpajakerralla osallistujina oli myös koiria. Koirien merkitys työpajoissa tuli näkyviin erityisesti niiden sosiaalisten vaikutusten kautta: koirat auttoivat ryhmän keskustelun alkuun ja loivat miellyttävän sekä rennon ilmapiirin (ks. esim. Latvala-Sillman, 2018, s. 23).

Asukkaat ja työntekijät suhtautuivat työpajoissa koiriin luontevasti. Koirat toivat tilanteeseen hyväntahtoisuutta, sallivuutta ja läsnäolollaan edistivät spontaania toimintaa. Välillä koirat rauhoittuivat makaamaan ja välillä he aktivoituivat ottamaan kontaktia osallistujiin. Kahilaniemen (2016, s. 19) mukaan eläimen ja ihmisen välinen yhteys lisää molempien oksitosiinin tuotantoa sekä parantaa tutkimusten mukaan oppimista.

Koirateema kulki läpi kokeilun saaden erilaisia muotoja: koirat olivat mukana työpajoissa, koira kuvasi itse GoPro-kameralla, koirat olivat kaverikuvissa mukana ystävänpäivän tapahtumassa, jossa ammattivalokuvaaja otti kaikista halukkaista valokuvia Sofiakylään paikan päälle rakennetussa valokuvastudiossa.

Digitaalisen sisällön tunnelma, tarina ja jakaminen

Käyttämällämme työskentelytavalla oli yhtymäkohtia taideterapian alueella kehitettyyn Therapeutic Thematic Arts Programming -menetelmään (Levine Madori, 2010), jossa prosessinomaisesti käsitellään valittua teemaa hyödyntämällä erilaisia taideilmaisun muotoja. Tässä kokeilussa painopiste oli digitaalisesti tuotetussa visuaalisessa ilmaisussa – videoissa ja valokuvissa. Visuaaliset tuotokset voivat parhaimmillaan tuottaa monitasoista, avointa ja tasa-arvoistavaa ymmärrystä niin niiden tuottajissa kuin niiden katsojissakin (Lindh ym., 2017, s. 128).

Kokeilun alussa opastimme työntekijöitä sekä asukkaita tablettien (iPad) sekä iMovien käyttöön. Applen tuotteet sopivat hyvin erityisryhmien käyttöön helppokäyttöisyyden vuoksi. Työpajoissa hyödynsimme iMovie:lle tehtyä selkokielistä käyttöopasta (Airas & Haulismaa, 2017), joka oli tehty kehitysvammaisille henkilöille iMovien käytön tueksi.

Hyvä esimerkki helppokäyttöisestä tuotteesta on Go Pro -kamera, jota voi ohjata tabletilla tai puhelimella. Kokeilussa havaitsimme, että pyörätuolin pöytä toimi hyvänä alustana tabletille ja siitä voi seurata koiran selässä olevan kameran “suoraa lähetystä”. Ulkoilma (pakkanen, paksut hanskat) toi välillä haasteita kameran ohjaukseen: pitkiä ottoja tulee helposti, mikä saattaa aiheuttaa muistikortin kuormittumista.

Työpajoissa asiakkaat pääsivät myös mukaan ideoimaan vlogien sisältöjä. Vlogeja voi tuottaa ihan tavallisista arjen tapahtumista tai arjessa yhdessä tuotetusta ja kuvatusta tarinasta, jossa asiakkaat voivat olla vlogi-aiheiden aktiivisia tuottajia. Vlogien ideoinnissa hyödynsimme Gilly Salomonin (2019) Five Stage Model -lähestymistapaa, jossa huomio kiinnitetään muun muassa siihen, millaista tunnelmaa halutaan välittää digitaalisella materiaalilla. Esimerkiksi My Day -konseptissa tubettaja kertoo päivästään ja Story Timessa puolestaan kerrotaan tarina tai tapahtuma elämästä. (Matikainen, 2016)

Lopuksi

SomeHaukun työpajaprosessi oli toimiva ja onnistuimme tiukassa aikataulutuksessa hyvin. Kokeilussa käyttämämme välineet ja sovellukset olivat helppokäyttöisiä. Toimintamalli on näin ollen siirrettävissä helposti muillekin asiakasryhmille (esim. ikäihmiset). Yhdessä kokeileminen ja konkreettinen tekeminen mahdollistivat turvallisen tavan tutustua uusiin välineisiin ja sovelluksiin. Koirien merkitys oppimisen ja kokeilujen onnistumisen kannalta oli tärkeä. Koirien osallistuminen prosessiin toi piristävää ja inspiroivaa tunnelmaa, joka loi pohjaa osallisuudelle ja kokeilukulttuurille.

Kokeilun tavoitteena oli kehittää Sofiakylän työntekijöiden digitaitoja ja mahdollistaa asiakkaiden osallisuutta sosiaalisen median sisällön suunnittelussa ja toteutuksessa. Kokeilun aikana Sofiakylän sosiaalisen median käyttö laajentui ja sai vahvistusta. Työntekijöiden aktiivisuus sosiaalisessa mediassa lisääntyi ja he saivat digitaitoja ja -välineitä työyhteisön käyttöön.

Sofiakylä perusti kokeilun aikana oman Youtube-kanavan Sofiakylä eli Soffari (https://www.youtube.com/channel/UCR0NQIYrzi6n5aE8YMTA9JQ), jossa julkaistiin koiran kuvaama opastevideo. Sofiakylän Facebook-sivuilla (https://www.facebook.com/soffari) julkaistiin useita kuvia työpajoista. Lisäksi tunnisteella #somehaukku löytyy useita viestejä Twitterissä.

SomeHaukku kokeilun ansiosta syntyi DigiHaukku-toiminimi, jonka tuotteena on työntekijöiden digitaitojen koulutus- ja konsultointipalvelut sekä GoPro-kuvaus koiran kanssa. Onnistuneet kokeilun tulokset kannustavat meitä jatkamaan yhteistyötä aiheen parissa. Koira-avusteinen kehittäminen sopii erinomaisesti HAMKin hyvinvointiosaamisen yksikön kulttuurisen hyvinvoinnin profilaatioon.