Tarvittiin idea, sparraaja, hankerahoitus ja visionäärejä. Idea syntyi tutkijayliopettaja Annukka Pakarisen päässä, kun tutkimustyö Helsingin yliopistosta peltokasvien säilönnästä vaihtui HAMKiin ja biojätteiden pariin. Tutkimushanke BIOLIIKE (Biojätteistä ja lietteistä kestävää toimintaa; EAKR-hanke, 2/2013–10/2014) oli tuolloin työn alla. Rehusäilönnän kaltaista biojätteiden säilöntää päästiin testaamaan jo tuon projektin aikana, mikä vahvisti halua kokeilla ideaa toteen. Sparraajien, yliopettaja Maritta Kymäläisen ja lehtori Vesa Tuomelan kanssa lähdettiin valmistelemaan Tekesiin hankehakemusta, jolle myönnettiin rahoitus keväällä 2014. Intoa puhkuen löydettiin vielä mukaan visionäärit kehittelemään sekä ideaa että sen kaupallistamista. HAMKin aikuisopiskelija, DI Jarkko Nummela palkattiin projektiin, yliopettaja Tuija Pirttijärvi saatiin mukaan mikrobiologiksi ja TTY:n professori Marko Seppänen projektipartneriksi.
Miksi säilöä biojätettä?
Biojätettä syntyy Suomessa vajaat 400 000 tonnia vuodessa. Jos tämä kaikki käytettäisiin biokaasun tuotantoon, ajaisi saadulla biokaasulla yli 1000 autoilijaa vuoden jokaisena päivänä Hämeenlinnasta Helsinkiin ja takaisin. Polttoainehyödyn lisäksi biojätteen sisältämät ravinteet ja osa hiilestä päätyvät takaisin maahan ja kiertoon. Sekajätteen joukkoon biojätettä joutuu kuitenkin yhä reilusti enemmän, n. 550 000 tonnia vuodessa. Jätteen kerääminen vaatii poliittisen tahdon lisäksi myös syntypaikkakeräystä helpottavia tekijöitä. Syntypaikkalajittelu ja sitä kautta biojätteen hyödyntäminen on toki huomattavasti parantunut viime vuosina. Monissa maissa, kuten esim. Saksassa, biojäte nähdäänkin jo pitkälti raaka-aineena, josta saadaan energiatuotteiden lisäksi erotettua myös erilaisia arvokkaita jakeita tai valmistettua lemmikkieläimille ruokaa. Biojätteen kerääminen ja kierrättäminen ovat siis yksi ajuri säilömisidean testaamiseen.
Herkästi hajoava ja pilaantuva biojäte ei kuitenkaan ole helppo raaka-aine hallita. Jokainen tunnistaa jätteen hajotessa tapahtuvan nesteytymisen ja lattioille valuvan ”roskisnesteen” äitelän hajun, kun biojäte on seissyt liian kauan keräysastiassa. Toinen syy säilömiseen on siis pilaantumisen pysäyttäminen ja keräilyn helpottaminen. Home ja sienet kuluttavat myös energiasisällöltään arvokkaita yhdisteitä, joten energian säilyminen on syistä kolmas. Suomessa, kuten yleensä muissakin maissa, taistoon pilaantumista ja hajuhaittoja vastaan on käyty mahdollisimman nopealla keräystahdilla. Biojäteastian tyhjennysväli on jopa jätehuoltomääräyksissä määritelty korkeintaan viikon mittaiseksi. Runsaammin biojätettä tuottavissa kaupoissa ja ravintoloissa biojäteastia tyhjennetään useamman kerran viikossa. Asia on siis hoidettu hyvin, joskin sitä kuulee joskus kutsuttavan jäteralliksi. Vähän on kuitenkaan tehty itse syntypaikoilla, joissa jätteen käsittely hitaammin hajoavaksi vaikuttaisi koko ketjuun ja toisi uusia mahdollisuuksia biojätteen hyödyntämiseen. Tässä vielä yksi syy lisää: olisiko syntypaikkakeräilyssä jotain kehitettävää.
Mitä on tehty?
Tekesin ja HAMKin rahoittamassa Fiksu Biojäte (6/2014–12/2015) projektissa tätä asiaa siis pohdittiin. Selvitettiin biojätteen keräilyn nykykäytänteitä ja tarpeita sekä mahdollisia uudenlaisen menetelmän markkinoita. Projektissa testattiin menetelmän toimivuutta ja kehitettiin käsittelyn mahdollistavaa laitetta ensimmäisiin protoversioihin asti. Menetelmästä ja laitteesta myönnettiin projektin loputtua patentti. Menetelmä perustuu yksinkertaiseen maitohappokäymiseen, jossa biojätteen sisältämät maitohappobakteerit tuottavat maitohappoa, hapattavat hieman biojätettä ja pysäyttävät pilaajabakteerien toiminnan. Tämä kaikki tapahtuu helposti jätteen palakokoon pienentämisen, tiivistämisen ja ilman poistamisen avulla. Itse laitteen kehittely erilaisiin tiloihin ja tarpeisiin vaatii kuitenkin yhä suunnittelua, kehittämistä, rakentelua ja versioita. Opinnäytetöitä on yhä valmistumassa Bio- ja elintarviketekniikan koulutuksessa ja HAMKin opiskelijoiden taitoja hyödynnettäneen laajemmaltikin. Mahdollisuus yrittämiseen kuplii myös pinnan alla.
Kirjoittaja
Annukka Pakarinen, FT, toimii Hämeen ammattikorkeakoulun bio- ja elintarviketekniikan koulutuksen koulutuspäällikkönä ja tutkijayliopettajana.
Viittausohje:
Pakarinen, A. (2016). Jätteistä raaka-aineeksi pilaantumista hidastamalla. HAMK Unlimited Professional 30.11.2016. Haettu [pvm] osoitteesta https://unlimited.hamk.fi/biotalous-ja-luonnonvara-ala/jatteista-raaka-aineeksi-pilaantumista-hidastamalla
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2020111991921
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.
[button href=”http://www.hamk.fi/hakijalle/biotalous/Sivut/default.aspx” target=”_blank” bg_color=”#FF0066″ text_color=”#ffffff”]Biotalouden osaamista HAMKissa »[/button]
