Apiloista määrää ja laatua säilörehunurmiin


Apiloiden hyödyt on huomattu Horkan lypsykarjatilalla, jossa panostetaan säilörehuntuotantoon. Säilörehunurmissa apilat monipuolistavat kasvustoa ja tuovat joustoa rehunkorjuun ajankohtaan. Lisäksi lannoitekustannukset pienenevät, koska apila on typpiomavarainen kasvi.

Apilat monipuolistavat nurmiseoksia

Maidontuottaja Simo Horkan tilalla Jokioisilla on 110 lypsylehmää, minkä lisäksi uudistukseen tarvittavat lehmävasikat ja hiehot kasvatetaan itse. Peltoa viljelyssä on noin 150 hehtaaria, joka kaikki tarvitaan eläinten ruokintaan. Horkan tilalla panostetaan palkokasvien viljelyyn. Erityisesti se näkyy apilapitoisina säilörehunurmina. Lisäksi tilalla on kokemusta herneen ja härkäpavun viljelystä.

Lehmien ruokinta perustuu hyvään säilörehuun. Säilörehun tuotannossa tavoitellaan määrän lisäksi myös laatua. Hyvän sadon varmistamiseksi Horkka käyttää monipuolisia nurmiseoksia niin lajien kuin lajikkeidenkin osalta. Perusnurmiseoksessa on timoteitä, nurminataa, ruokonataa, englanninraiheinää, puna-apilaa, alsikeapilaa, valkoapilaa, sinimailasta ja niittynurmikkaa. ”Aina siitä seoksesta joku kasvaa”, Horkka toteaa pohtiessaan monipuolisen nurmiseoksen hyötyjä.

Apiloita Horkka pitää satoisina kasveina. Lisäksi ne tuovat joustoa säilörehun korjuuseen, sillä niiden D-arvo ei laske yhtä nopeasti kuin nurmiheinäkasvien. Tästä on etua erityisesti silloin, jos korjuu myöhästyy tai pitkittyy esimerkiksi sateisten säiden vuoksi.

Puna-apila on vaatelias mutta satoisa

Puna-apilaa voidaan pitää melko vaateliaana kasvina, sillä se vaatii hyvät kasvuolosuhteet. Pellon kalkituksesta pitää huolehtia, sillä apila viihtyy parhaiten, kun maan pH on vähintään 6,0. Lisäksi pellon vesitalouden ja maan rakenteen tulee olla kunnossa. (Peltonen 2011, 23−24.) Tiivistyneiltä ja liiallisen kosteuden vaivaamilta alueilta apila häviää nopeasti. Puna-apilan viljelyyn soveltuvat parhaiten kivennäismaat, erityisesti savi- ja hietamaat.

Panostaminen viljelyyn kannattaa, sillä onnistuessaan puna-apilaa sisältävä nurmi palkitsee hyvällä sadolla. Kahdella niitolla voidaan saada jopa 10 000 kuiva-ainekiloa hehtaarilta (Nykänen & Aaltonen 2011, 34). Syväjuurisena kasvina apila kestää kuivuutta nurmiheinäkasveja paremmin, mikä osaltaan varmistaa hyvää sadontuottokykyä (Niskanen 2016, 74). Horkan kokemusten mukaan poudankestävyys näkyy erityisesti poutivilla savimailla.

Nurmipalkokasvien viljelyn suurimpana haasteena Horkka pitää sitä, miten ne saataisiin pysymään nurmissa pidempään kuin keskimäärin pari vuotta. Myös niiden talvenkestävyys voisi olla parempi. Talvehtimisen varmistamiseksi puna-apilapitoinen nurmi tulisi niittää Etelä-Suomessa elokuun loppuun mennessä, pohjoisempana viikkoa aikaisemmin (Niskanen 2016, 74). Yksi keino apiloiden pidempään säilymiseen nurmissa on Horkan mukaan täydennyskylvö, mutta sitä rajoittaa apilan korkea siemenkustannus.

Nurmet Horkka perustaa pääsääntöisesti suojaviljan kanssa. Viljan oras peittää nopeasti pellon pinnan estäen rikkakasvien kasvua. Talvella sänki suojaa nurmikasvustoa. Apilakasvustojen kasvinsuojelua Horkka pitää haastavana, sillä sopivia kasvinsuojeluaineita on rajallisesti ja ne ovat kalliita. Rikkakasvien torjunnassa hän suositteleekin panostamaan mahdollisimman tiheään kasvustoon kasvinsuojeluaineiden käytön sijaan.

Malttia typpilannoitukseen

Palkokasvina puna-apilalla on kyky sitoa ilmasta typpeä. Typensidonta vaihtelee eri lähteiden ja tutkimusten mukaan 40−200 kg/ha/vuosi, erityisesti apilapitoisuudesta riippuen (Niskanen 2016, 74; ProAgria 2017). Typensidontakykynsä vuoksi apila ei kaipaa runsasta typpilannoitusta. Jos apilaa viljellään ensimmäistä kertaa lohkolla, kannattaa siemen ympätä Rhizobium-bakteerilla typensidonnan varmistamiseksi (Nykänen & Aaltonen 2011, 32).

Satovuosina nurmet kannattaa lannoittaa niiden apilapitoisuuden mukaan. Apilanurmelle riittää kevätlannoituksena typpeä 30−60 kg/ha, jos apilapitoisuus on 25−50 prosenttia. Jos apilapitoisuus on yli 50 prosenttia, typpilannoituksen määrää voi pienentää. Kesällä hyvä apilanurmi ei tarvitse typpilannoitusta välttämättä lainkaan. (Niskanen 2016, 74.) Liiallinen typpilannoitus heikentää apilan omaa typensidontaa ja lisää seoksessa olevien heinien kilpailukykyä sillä seurauksella, että apila häviää nurmista. Muu kuin typpilannoitus tulee tehdä maan viljavuuden mukaan. (Nykänen & Aaltonen 2011, 32.)

Puna-apilan monet hyödyt

Horkan tilalla palkokasvien viljelyn hyödyt näkyvät erityisesti pienentyneinä ostolannoite- ja valkuaisrehukustannuksina. Lisäksi nurmipalkokasvit tuovat joustoa säilörehun korjuuseen. ”Pellon rakenne ja maan kasvukunto ovat parantuneet palkokasvien viljelyn myötä”, toteaa Horkka. Syvän paalujuurensa avulla puna-apila kuohkeuttaa maata. Erityisesti apiloista ja sinimailasesta jää melko runsaasti maanpäällistä ja juurissa olevaa massaa peltoon, mikä lisää maan orgaanista ainesta.

Puna-apila, kuten muutkin palkokasvit, jättävät maahan typpeä, joka on seuraavan viljelykasvin käytettävissä. Jotta apilanurmella olisi seuraavalle kasville hyvä jälkivaikutus, edellytyksenä kuitenkin on, että apilapitoisuus on yli 40−50 prosenttia kuiva-aineesta ja maahan kynnetyn biomassan typpipitoisuus yli 2 prosenttia. Tutkimuksissa säilörehuntuotannossa olleen apilanurmen esikasviarvoksi viljoille on saatu 5−20 kg N/ha. (Keskitalo ym. 2014, 23−24.)

Useissa tutkimuksissa puna-apilan on todettu lisäävän lehmien syöntiä ja maitotuotosta. Maitotuotoksen lisäys puna-apilapitoisella säilörehulla on ollut keskimäärin 1,3 kg/vrk verrattuna heinäkasvisäilörehulla ruokittujen lehmien tuotokseen. Vaikka puna-apilapitoinen säilörehu yleensä laskee maidon rasva- ja valkuaispitoisuutta, energiakorjattu maitotuotos ja valkuaistuotos saattavat silti nousta lisääntyneen maitomäärän myötä. Ihmisravitsemuksen kannalta puna-apilan syöttö lypsylehmille on hyödyllistä, sillä se parantaa maidon rasvahappokoostumusta ihmisille terveellisemmäksi. (Vanhatalo ym. 2007.)

Taustatietoa haastattelusta

Haastattelu tehtiin osana Hämeen liiton osarahoittamaa (EAKR) Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen -hanketta. Hanketta toteuttavat Hämeen ammattikorkeakoulu päätoteuttajana ja Luonnonvarakeskus osatoteuttajana. Hankkeessa haastateltiin viittä viljelijää, jotka edustivat eri tuotantosuuntia. Haastatteluiden tavoitteena oli kerätä viljelijöiden kokemuksia palkokasvien viljelystä ja rehukäytöstä. Haastattelut ovat luettavissa Valkuaisfoorumin sivuilta kohdasta Pilottitilat (Valkuaisfoorumi, 2017).

Lisätiedot hankkeesta Valkuaisosaamiskeskuksesta ratkaisuja Hämeen valkuaisomavaraisuuteen -hankkeen kotisivuilta www.hamk.fi/valkuaisfoorumi. Facebookista ja Twitteristä hanke löytyy tunnuksella @valkuaisfoorumi.

Lähteet

Keskitalo, M. et al. (2017). Kirjallisuustutkimus nurmen vaikutuksesta viljelykierrossa. Teoksessa A. Seppälä et al. Nurmesta biokaasua liikennepolttoaineeksi. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus, raportti 151. Haettu 8.9.2017 osoitteesta http://www.mtt.fi/mttraportti/pdf/mttraportti151.pdf

Niskanen, M. (2016). Puna-apila. Teoksessa N. Toukoluoto & A. Laine (toim.) Peltokasvilajikkeet 2016. Vantaa: ProAgria Keskusten Liitto, 73−75.

Nykänen, A. & Aaltonen, R. (2011). Apilat säilörehunurmissa. Teoksessa R. Aaltonen & S. Peltonen (toim.) Valkuaisrehujen tuotanto ja käyttö. Vantaa: ProAgria Keskusten Liitto, 27−35.

Peltonen, S. (2011). Valkuaisrehujen tuotannon edellytykset. Teoksessa R. Aaltonen & S. Peltonen (toim.) Valkuaisrehujen tuotanto ja käyttö. Vantaa: ProAgria Keskusten Liitto, 21−26.

ProAgria (2017). Hyödynnä biologinen typensidonta. Haettu 8.9.2017 osoitteesta https://www.proagria.fi/blogit/luomublogi/2016/05/02/hyodynna-biologinen-typensidonta

Valkuaisfoorumi (2017). Pilottitilat. Haettu 11.9.2017 osoitteesta http://www.hamk.fi/tyoelamalle/hankkeet/valkuaisfoorumi/Sivut/pilottitilat.aspx

Vanhatalo, A., Kuoppala, K., Pursiainen, P., Rinne, M. & Tuori, M. (2007). Puna-apila ja rypsi lypsättävät hyvin. Maaseudun Tiede 64 (1), 11.

Kirjoittaja

Katariina Manni, lehtori, maaseutuelinkeinojen koulutus, HAMK.

Viittausohje:
Manni, K. (2017). Apiloista määrää ja laatua säilörehunurmiin. HAMK Unlimited Professional 6.11.2017. Haettu [pvm] osoitteesta https://unlimited.hamk.fi/biotalous-ja-luonnonvara-ala/apilaa-sailorehunurmiin

Creative Commons -lisenssi
Tämä teos on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 Kansainvälinen -lisenssillä.

Valkuaisfoorumi »
Print Friendly, PDF & Email

Tags:  lypsylehmä palkokasvi valkuaisomavaraisuus viljely




Previous Post
Digitaalisen markkinoinnin viisi tarkistuspistettä
Next Post
Virtual reality is virtually here




0 Comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *



More Story
Digitaalisen markkinoinnin viisi tarkistuspistettä
Digitaalinen markkinointi on toistaiseksi vain harvoin hevosyritysten painopistealueena. Yrityksen perustoiminnot vievät...