Suositukset ammatillisesta suomi toisena kielenä -opetuksesta moduulirakenteisessa sairaanhoitajien täydennyskoulutuksessa

Yhteisopettajuus ja integrointi perustana täydennyskoulutukselle

Pätevöitymiskoulutuksen uudistuksen ytimessä on ammattiaineiden opettajien ja suomen kielen opettajan entistä tiiviimpi yhteistyö ja kielitietoinen lähestymistapa kaikessa opetuksessa. Moduulirakenteisen täydennyskoulutuksen peruslähtökohtana on, että suomen kielen ja ammattiaineiden opiskelu toteutuvat läpi koko koulutuksen integroidusti. Kussakin moduulissa opetus toteutuu yhteisopettajuutena lähiopetuksessa ja verkossa, niin että suomen kielen taito ja ammatillinen osaaminen kehittyvät yhtäaikaisesti ja opiskelija saa tukea ja ohjausta molemmilla osa-alueilla (ks. Rajala ja Takaeilola 2017). Yhteisopettajuus läpäisee koko moduulin suunnittelun, opetuksen ja arvioinnin. Yhteisopettajuutta ja sen toteutumista opetuksessa on jo aiemmin tarkasteltu laajasti Urareitti-hankkeessa toteutetun valmentavan koulutuksen yhteydessä (Hirard & Takaeilola 2017). Yhteisopettajuus ei kuitenkaan sulje pois mahdollisuutta järjestää tarvittaessa myös erillisiä suomen kielen tai ammattiaineiden oppitunteja.

Kahden opettajan samanaikainen läsnäolo oppitunnilla vaatii kaksinkertaisesti resursseja, mutta yhteis- ja samanaikaisopettajuus on perusteltua. Yksi peruste samanaikaisopetukselle on myös se, että tulevassa täydennyskoulutuksessa on huomattavasti vähemmän lähiopetusta kuin aiemmissa pätevöitymiskoulutuksissa. Samanaikaisopetuksen ansiosta samoja lähiopetustunteja voidaan hyödyntää niin ammatillisen substanssin oppimisessa kuin kielenoppimisessakin.

Simulaatioharjoitukset esimerkkinä aktivoivista opetusmenetelmistä

Moduulirakenteista koulutusta pilotoitaessa osa oppitunneista toteutettiin simulaatiomenetelmällä, niin että suomen kielen ja viestintätaitojen opetus integroitui kiinteästi simuloituun hoitotilanteeseen, jonka aiheena oli esim. vuoronvaihtoraportti tai anafylaksian hoitoprotokolla. Simulaatio-opetuksessa keskiössä ovat tiimityötaidot, kommunikaatio ja päätöksenteko, joiden harjoitteleminen tukee kielen oppimista autenttisissa tilanteissa. Lisäksi lähiopetustunneilla toteutetut harjoitukset voidaan yhdistää työharjoitteluihin, jolloin oppimisessa säilyy jatkumo, ja oppiminen on dynaamista ja syventää koko työyhteisön osaamista. (Handberg & Baraki 2009, 2.)

Opiskelijoille teetetyn Webropol-kyselyn perusteella (Kuvio 2) voidaan todeta, että simulaatio-opetus ja siihen integroitu suomen kielen opetus tuottavat uskallusta ja itsevarmuutta sairaanhoitajan työhön ja lisäävät ymmärrystä suomen kielen tärkeydestä useissa erilaisissa vuorovaikutustilanteissa. Kaikkien vastaajien kokemus simulaatioharjoituksista olikin positiivinen, ja opiskelijat kokivat saaneensa niiden myötä lisää rohkeutta lähteä työharjoitteluun. Luottamuksella omaan osaamiseen on merkitystä laaja-alaisesti myös potilasturvallisuuden näkökulmasta. Simulaatioharjoitusten myötä opiskelija pääsivät myös vertaamaan erilaisuuksia ja samankaltaisuuksia suomalaisessa ja muiden maiden hoitotyössä. Samalla opiskelijat saivat mahdollisuuden kerrata ja palauttaa mieleen aikaisemmin opittuja asioita. Lähtömaassa hankitusta sairaanhoitajakoulutuksesta voi olla kulunut useita vuosia, joten asioiden kertaamisella on suuri merkitys ennen työharjoittelua ja kliinistä työtä.

Taulukko 1. Opiskelijapalaute simulaatioharjoituksista.

Opiskelijapalaute asteikolla 1-5	1	2	3	4	5	Yhteensä
Simulaatiot lisäsivät varmuutta osata tehdä sairaanhoitajan työtä.	0	0	0	5	10	15
	0 %	0 %	0 %	33,33 %	66,67 %
Simulaatiot auttoivat ymmärtämään, kuinka tärkeää on osata viestiä suomen kielellä oikein.	0	0	0	7	8	15
	0 %	0 %	0 %	46,67 %	53,33 %
Simulaatiot auttoivat näkemään omaa osaamista hyvin	0	0	0	5	10	15
	0 %	0 %	0 %	33,33 %	66,67 %
Simulaatiossa pystyi oppimaan katsomalla muiden suoritusta.	0	0	0	7	8	15
	0 %	0 %	0 %	46,67 %	53,33 %
Simulaatiossa pystyi hyvin näyttämään oman kliinisen osaamisen taidot.	0	0	0	6	9	15
	0 %	0 %	0 %	40,00 %	60,00 %

Oppimisen yksilölähtöisyys

Oppimisen joustavuutta ja yksilöllisyyttä tavoitellaan siten, että suomen kielen opetusta painotetaan kunkin moduulin kohdalla opiskelijan tarpeen mukaan. Jos opiskelijan ammatillinen osaaminen on vahvaa ja suomen kielen taito heikompi, voidaan suomen kielen opintojen osuutta lisätä. Esimerkiksi lääkehoitomoduulin rinnalla voidaan tarjota enemmän suomen kielen opetusta ja tukea niille, joilla ei alkutestin perusteella ole riittävän hyvä kielitaito. Vastaavasti ne, joilla kielitaito on jo riittävä, eivät tarvitse yhtä paljon suomen kielen opetusta (taulukko 1). Yksilölähtöisyyttä ja joustavaa etenemistä suomen kielen opinnoissa ja samalla koko koulutuksessa pyritään jatkossa korostamaan aiempaa enemmän:

SATU-koulutuksessa [maahanmuuttajasairaanhoitajien pätevöitymiskoulutuksessa] kaikki samalla viivalla suomen kanssa, joten kielitaito ei kehity.

Lisäksi aikaisemman osaamisen, muun kielitaidon ja kulttuurisen osaamisen hyödyntäminen opetuksessa ja oppimisessa on keskeistä. Koulutuksessa korostuu yksilölähtöisyyden lisäksi myös yhteisöllisyys niin, että opiskelijat pääsevät oppimaan paitsi opettajilta, myös toisiltaan, ja että opettajatkin oppivat maahanmuuttajasairaanhoitajilta.

Autenttiset materiaalit

Täydennyskoulutuksessa on tarkoitus hyödyntää entistä laajemmin jo olemassa olevaa tarjoumaa ja autenttisia materiaaleja. Harjoitteluympäristöt jo itsessään ovat autenttisia oppimisympäristöjä, ja ne tarjoavat paljon uusia mahdollisuuksia myös kielenoppimiseen. Kieltä opittaessa päästään pureutumaan erilaisiin ammattikielen ilmaisuihin ja slangiin sekä puheessa että teksteissä. Autenttista materiaalia ovat myös esim. sosiaalisen median keskusteluista poimitut ilmaisut.

Opiskelija voi myös itse toimia oppimateriaalin tuottajana ja tuottaa materiaalia koko opiskelijaryhmää kiinnostavista ja hyödyttävistä aiheista, jotka ovat nousseet esiin esim. harjoittelujaksolla. Menetelmä sopii hyvin korkea-asteen opiskelijoiden erikoiskielten opiskeluun, joihin hoitotyön suomikin lukeutuu. Yhteinen materiaali, jossa opastetaan esim. Kela-taksin tilaamisessa tai ohjeistaan verensiirtoa, voidaan jakaa muille lähiopetuksessa tai verkossa. Myös simulaatioharjoitusten pohjana voi olla todellisia työtilanteita tai esim. potilaskertomuksia mukailevia tapauksia.

Suomen kielen ohjaus harjoitteluissa

Työharjoittelujaksoilla on keskeinen asema terveysalan ammattikorkeakoulutuksissa. Maahanmuuttajasairaanhoitajat ovatkin kokeneet harjoittelujaksot lähes poikkeuksetta pätevöitymiskoulutuksen parhaana antina. Harjoittelujaksot mahdollistavat sosiaalistumisen ammattikulttuurisille tavoille arvojen, normien ja toimintakäytäntöjen havainnollistamisen kautta. Harjoittelujaksoja pidetään myös kielen oppimisen kannalta tehokkaina, sillä niiden avulla kielenoppiminen viedään autenttiseen ympäristöön (vrt. esim. Nieminen 2011b, 238). Opiskelijat kuvasivat harjoittelun aikana tapahtuvaa kielenoppimista seuraavasti:

Harjoittelussa oppii kieltä hyvin ja puhuminen helpottuu.

Osastolla oppii peruskieltä, kieli kehittyy työssä.

Potilaan kanssa voi harjoitella.

Potilaat selittää, mikä on oikea sana.

Koulussa puhutaan kirjakieltä, mutta potilaat puhuu eri lailla.

Urareitti-hankkeessa kehitettiin hoitotyön opettajan ja suomen kielen opettajan yhteistyötä myös työharjoittelujen aikana tapahtuvan ohjauksen osalta, niin että myös suomen kielen opettaja osallistui ohjauskäynneille harjoittelujaksojen aikana. Suomen kielen opettajan kohdalla ohjauskäyntien tavoitteena oli tukea ja ohjata opiskelijaa hänen viestinnällisissä työtehtävissään samoilla periaatteilla kuin Urareitti-hankkeessa kehitetyssä työelämän kielikoulutuksessakin eli osallistumalla todellisiin työtehtäviin, havainnoimalla sekä antamalla opiskelijalle yksilöllistä ja välitöntä palautetta (ks. tarkemmin Rajala, Hakala & Kuparinen 2017). Muutamia käyntejä lukuun ottamatta ohjauskeskustelut käytiin kuitenkin irrallaan työtilanteista tai yhdessä harjoitteluohjaajan kanssa.

Harjoitteluohjauskäynnit edellyttävät paitsi hoitotyön opettajan ja suomen kielen opettajan yhteistyötä myös yhteistyötä työelämän harjoitteluohjaajan kanssa. Pääsääntöisesti harjoitteluohjaajat suhtautuivat innostuneesti suomen kielen ohjaukseen harjoittelupaikassa ja toivoivat opettajien ohjauskäyntejä myös perustutkintoa opiskeleville. Lisäksi myös opiskelijalta itseltään vaaditaan aktiivisuutta ja oma-aloitteisuutta, jotta harjoitteluohjauskäynneistä saatava hyöty olisi mahdollisimman suuri. Tulevan täydennyskoulutuksen yhtenä suosituksena on, että myös suomen kielen opettajalla on aktiivinen rooli harjoitteluohjauskäynneillä.

Ammatillinen suomen kieli – työyhteisöviestintää ja sairaanhoitajan työn viestintätilanteita

Ammatillisiin moduuleihin integroidun suomen kielen opetuksen lisäksi tulevaan täydennyskoulutukseen sisältyy myös erillinen ammatillisen suomen kielen moduuli. Moduulin suunnittelussa voidaan hyödyntää aikaisempien pätevöitymiskoulutusten suomen kielen opintojaksokuvauksia, jotka perustuvat Eurooppalaiseen viitekehykseen (2004), yleisten kielitutkintojen (YKI) taitotasokuvauksiin (Opetushallitus 2018), korkeakoulutuksen ammatillisia suomi toisena kielenä -viitekehyksiin (Komppa, Jäppinen, Herva & Hämäläinen 2014) ja lähihoitajan ammatin kielelliseen ja viestinnälliseen viitekehykseen (Kela, Komppa & Tuononen n.d.).

Aikaisemmassa pätevöitymiskoulutuksessa suomen kielen opinnot jakautuivat kolmelle lukukaudelle niin, että kullakin lukukaudella harjoiteltiin uudentyyppisiä ja entistä haastavampia viestintätilanteita, jotka olivat kiinteässä yhteydessä harjoittelujaksoihin. Ensimmäisellä lukukaudella tavoitteena oli perehtyä suomen kieleen käytännön perushoitotyössä ja oppia erilaisten (esim. muodollisten ja epämuodollisten) kielimuotojen tunnistamista, puhekieleen ja ääntämiseen liittyviä asioita, ymmärtämisen varmistamista (esim. tarkistuskysymyksillä), hoitoalan keskeisiä rakenteita sekä kehottamista ja ohjaamista hoitotilanteissa.

Toisella lukukaudella jatkettiin edellisten tavoitteiden syventämistä työharjoitteluista saatujen kokemusten perusteella. Sisältöinä olivat mm. murteet, erityisryhmien puhe, hoitoalan kielen erityisrakenteet, lyhenteet, ammattislangi ja kirjaamiskäytännöt. Uusina viestintätilanteina harjoiteltiin esim. raportointia, lääkärinkiertoja, kotiuttamista, hoitopalavereja ja puhelinviestintää.

Viimeisimpänä laajennettiin näkökulmaa erikoissairaanhoitoon, ja aiheina olivat mm. hoitotyön ja terveysalan tutkimus, abstraktit ja käsitteelliset ilmaisut, erikoisalojen ammattikieli sekä säädösten ja määräysten kieli. Tavoitteena oli, että opiskelija hallitsee hoitoalan erityisrakenteet sujuvasti suullisesti ja kirjallisesti, laajan yleissanavaraston sekä sairaanhoitajan työssä tarvittavan alan sanaston. Harjoituksissa keskityttiin mm. palaveri- ja neuvottelutilanteisiin sekä keskusteluihin potilaan, omaisen, lääkärin, kollegan tai muun ammattilaisen kanssa.

Edellä esitettyjä aikaisemman pätevöitymiskoulutuksen sisältöjä ja menetelmiä voidaan hyödyntää myös moduulirakenteisessa täydennyskoulutuksessa ja erityisesti siihen sisältyvässä ammatillisen suomen kielen moduulissa.

Lopuksi

Tuleva moduulirakenteinen täydennyskoulutus on laajuudeltaan suppeampi (30 op) kuin tutkintoon johtava pätevöitymiskoulutus. Lähiopetukseen perustuvan koulutuksen sijaan opetus toteutetaan sekä verkko- että lähiopetuksena sekä työharjoitteluna. On selvää, että lähituntien määrän ollessa pienempi myös verkko-opetuksen ja itsenäisen opiskelun menetelmien tulee olla kielellistä ja ammatillista osaamista lisääviä. Moduulirakenteisessa koulutuksessa on vain muutamia lähipäiviä, joten on suunniteltava tarkkaan, mitä keskeisiä asioista opitaan yhteisopettajuuden avulla lähiopetuksessa ja mitkä asiat taas sopivat yhteisopettajuutena toteutettuun verkko-opetukseen. Suositukset ovat syntyneet ja niitä on kokeiltu laajemmassa koulutuksessa, mutta niitä voidaan soveltaa myös suppeammassa koulutuksessa.

Edellä kuvattujen suositusten lisäksi tulevassa täydennyskoulutuksessa on vielä jatkettava kehittämistyötä ja testattava monia muitakin asioita. Vaikka pätevöitymiskoulutus on aikaisemminkin toteutunut kokonaan suomeksi ja työharjoittelut on suoritettu suomalaisissa terveydenhuollon yksiköissä, opiskelijat kertoivat palautteessaan kaipaavansa enemmän kontakteja suomalaisten opiskelijoiden ja ylipäänsä suomalaisten kanssa:

Lisää puhetta natiivipuhujan kanssa sekä koulussa että vapaalla.

Kieli tulee keskustelemalla ja puhumalla.

Yksi mahdollisuus kontaktien lisäämiseksi on simulaatioharjoitusten toteuttaminen yhdessä suomen kieltä äidinkielenään puhuvien opiskelijoiden kanssa ja myös moniammatillisesti. Kontaktien tarpeeseen voi vastata myös dialogisella mentoritoiminnalla. Etenkin jatkossa, kun täydennyskoulutus on lyhyt, opiskelijalle voisi nimetä koko koulutuksen ajaksi saman alan suomenkielisen mentorin tai kummin, jonka kanssa olisi mahdollista jakaa kokemuksia ja jolta voisi saada tukea myös kielenoppimiseen.

Suomen kielen mentori olisi hyvä koko koulutuksen ajan.

Kieliopintojen yhteydessä nousi esille myös ruotsin kielen opiskelun tärkeys. Viimeistään työelämään siirtyessään pätevöityneet sairaanhoitajat huomaavat tarvitsevansa myös ruotsin kielen osaamista.

Tässä artikkelissa on opiskelijoiden äänelle annettu painoa, heidän kokemuksensa ja näkemyksensä ovat vaikuttaneet suuresti laadittuihin suosituksiin. Oleellista on, että kehittämis- ja suunnittelutyön sekä itse koulutuksen lähtökohtana ei ole opettaminen, vaan opiskelijan oppiminen. On kyse hänen elämästään ja tulevaisuudestaan. Urareitti-hankkeen järjestämässä terveysalan ammatillista osaamista ja kielitaitoa koskevassa seminaarissa (11.12.2017) eräs pätevöitymiskoulutuksesta valmistunut hoitaja pohti, missä hän olisi nyt, ellei olisi saanut pätevöitymiskoulutuksen myötä tarvittavaa osaamista sekä laillistusta ammatilleen ja voinut toimia sairaanhoitajana Suomessa jo useiden vuosien ajan.

Artikkeli on tuotettu ESR-rahoitteisessa ”Urareitti – korkeasti koulutetun maahan muuttaneen osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen viitekehys -hankkeessa”. Rahoittajana toimii Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Hankkeen päätoteuttaja on Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK ja osatoteuttajat ovat Centria-ammattikorkeakoulu, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän kristillinen opisto, Lapin ammattikorkeakoulu, Laurea-ammattikorkeakoulu, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Sedu, Tampereen ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Hankkeen toteutusaika on 1.10.2015–30.9.2018.