Naturalistisen ihmiskäsityksen näkökulmia kasvatukseen ja opetukseen

Ihmiskäsitykseen kuuluu yleensä niin arvoja, tietämystä, uskomuksia kuin näkemys ihmisihanteesta ja elämän tarkoituksesta. Sitä voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta: näkökulma voi olla tieteellinen tai kansanomainen, kollektiivinen tai yksilöllinen, tai esimerkiksi geneettistä historiaa ja muuttumismekanismeja tarkasteleva. Lisäksi eroja on siinä, kuinka kansalliset, alueelliset ja sosiaaliset erityispiirteet otetaan huomioon ihmiskäsitystä hahmoteltaessa. (Hirsjärvi, 1985, ss. 91–93.) Naturalistinen ihmiskäsitys korostaa ihmisen suhdetta luontoon.

Naturalistisessa ihmiskäsityksessä ihminen nähdään osana luontoa, samanlaisena luontokappaleena kuin muutkin luonnossa esiintyvät oliot. Naturalismissa ihmisestä tehdään siis objekti ja häntä tarkastellaan luonnontieteen tutkimuksen kohteena (Kannisto, 1994, s. 16). Darwinin evoluutioteoria on naturalistisen ihmiskäsityksen keskeinen taustateoria. Lalin (2005, ss. 32–34) mukaan naturalistinen ihmiskäsitys korostaa evoluutioteorian, kokemusperäisen oppimisen ja tieteellisen analyysin merkitystä opetuksessa ja kasvatuksessa.

Tässä artikkelissa tuodaan esille naturalistisen ihmiskäsityksen moniulotteisuus ja tarkastellaan joitakin sen keskeisiä filosofisia ja teoreettisia lähtökohtia. Siinä käsitellään ensin naturalismia filosofisena käsitteenä ja suuntauksena. Tämän jälkeen pohditaan, kuinka naturalistinen ihmiskäsitys näkyy opetus- ja kasvatustyössä. Artikkeli on tehty Hämeen ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajankoulutuksen opintoihin sisältyvänä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyönä.

Naturalismi filosofisessa ajattelussa

Filosofiassa on antiikin Kreikan ajoista lähtien pohdittu ihmisen olemusta ja pyritty eri näkökulmia yhdistelemällä rakentamaan kokonaiskuvaa ihmisestä. Mikä ihminen on, mitä hän voisi olla, sekä miksi ja miten ihminen maailmassa on? (Niiniluoto, 2008, ss. 7–8). Naturalismissa todellisuutta ja ihmistä tarkastellaan luontoperäisinä.

Filosofisessa ajattelussa luonnon ja ihmisen välistä yhteyttä on korostanut jo esimerkiksi Jean-Jacques Rousseau 1700-luvulla. Hänen mukaansa ihminen viihtyi parhaiten luonnossa, jossa hän voi keskittyä selviytymiseen ja tarpeittensa tyydyttämiseen, ollen näin osa luontoa. 1800-luvun jälkipuoliskolla Darwinin evoluutioteorian julkaisun jälkeen alkoi nousta kritiikkiä sitä näkemystä kohtaan, että ihminen on poikkeuksellinen laji erillään luonnosta ja muista eläimistä. (Aaltola, 2020, s. 274.)

Evoluutioteoria avasi monia tieteellisiä tutkimuspolkuja, joiden lähtökohtana oli ihmisen ja eläimen vertailu. Empiirisen eli kokemusperäisen tutkimuksen perusteella pystyttiin osoittamaan, että piirteitä, joita oli aikaisemmin pidetty ainoastaan ihmiselle kuuluvina, on myös eläimillä. Kognitiivisia kykyjä, kuten työkalujen käyttö, kommunikointi, tunto-, oppimis- ja muistikapasiteetti sekä itsetietoisuus, löytyy myös muilta lajeilta. (Aaltola, 2020, s. 275.)

1900-luvun naturalistit omaksuvat pääsääntöisesti evolutiivisen näkökulman, mutta pitivät samaan aikaan ihmisen kognitiivisia kykyjä heikkoina, koska ne vaativat kypsymistä eivätkä vastaa täydellisesti ympäristön vaatimuksiin (Peuhu, 1997, s. 50). Evoluution myötä ihmisen aivot ja kognitiiviset kyvyt ovat muovautuneet tukemaan selviytymistä elinympäristössä. Luonnonvalinta on suosinut adaptiivista käyttäytymistä, jonka myötä kognitiiviset mekanismit ovat kehittyneet nykyisen kaltaisiksi (Talvinen, 2004, s. 103). Ei kuitenkaan voida olla varmoja, ovatko ihmisen kyvyt saavuttaneet optimaalisen tason. Naturalistit asennoituvat optimistisesti uusien teorioiden ja menetelmien kehittymiseen. (Peuhu, 1997, ss. 52–53.)

Naturalismi tavoittelee kokonaisvaltaista näkemystä todellisuudesta, ja niin menetelmällisesti kuin oppina se pyrkii murtamaan filosofian ja tieteen rajoja. Tietoteoreettisesti naturalismin tärkeä osa on liberaali empirismi. Aistihavainnot ja kokemukset ovat välttämättömiä tieteellisen tiedon tuottamisessa. (Peuhu, 1997, ss. 49–52.)

Evoluutioteorian lisäksi modernin naturalistisen ihmiskäsityksen kehittymiseen on vaikuttanut laaja kirjo erilaisia tieteenaloja ja filosofian teorioita, jotka ovat muokanneet sitä yhä moniulotteisemmaksi. Naturalismi on jakautunut moniin eri suuntauksiin, kuten fysikaalinen naturalismi, mekanistinen naturalismi ja biologinen naturalismi. Näitä suuntauksia on esitelty kattavammin taulukossa 1.

Taulukko 1. Naturalismin suuntauksia.

Naturalistinen ihmiskäsitys määräytyy sen mukaan, millaisten teorioiden valossa ihmistä ja ihmisen käyttäytymistä lähdetään tutkimaan.

Naturalistinen ihmiskäsitys

Ennen Darwinia vallitseva käsitys ihmisestä perustui Raamatun luomiskertomukseen, jossa ihminen nähdään Jumalan kuvana. Ihminen oli kaiken muun, niin eläimien kuin luonnon, yläpuolella. Sen sijaan Darwinin evoluutioteoriassa ihmistä pidetään eläimenä muiden joukossa ja ihmisen ja eläimen yhtäläisyydet korostuvat (Ahlman, 1982, s. 9). Ihmislajin kehitystä luonnehtii jatkuvuus, jonka mahdollistaa DNA:n informaatio. Naturalistinen ihmiskäsitys on saanut myös kannattajia, joiden käsissä se on muuttunut geneettistä determinismiä edustavaksi ideologiaksi. Tämän ajattelutavan mukaan ihmisen voidaan katsoa olevan geeniensä vanki. (Niiniluoto, 1999, ss. 2565–2566.)

Naturalistisen ihmiskäsityksen mukaan ihminen on aineellinen olento, minkä vuoksi ihmistä voidaan tutkia erilaisin tieteellisin menetelmin samoin kuin muuta luontoa (Anttila, 2017). Ihminen objektivoidaan, ja häntä tarkastellaan luonnontieteen tutkimuskohteena, jonka olemus saadaan selvitettyä fysiikkaa, kemiaa ja biologiaa apuna käyttäen (Kannisto, 1994, s. 16). Toisin sanoen ihminen rakentuu luonnonlakien pohjalle, ja tieteen kehittymisen myötä voidaan ihmisluontoa selittää aina vain tarkemmin (Mäkilä, 2013, s. 18). Naturalistisessa ihmiskäsityksessä inhimilliset ilmiöt selitetään biologian perustalta ja kulttuuri on biologisen olennon, eli ihmisen, tapa toimia (Laine & Kuhmonen, 1995, s. 25).

Rovon (1985, s. 8) mukaan Peltonen (1979) kuvaa, kuinka naturalistisessa ihmiskäsityksessä ihanteena on ihminen harmoniassa ja yhtä luonnon kanssa, luontoa arvostavana ja tiedostavana toimijana. Hänen tulee olla fyysisesti terve ja onnellinen. Terveyteen ja onnellisuuteen päästään vaistopohjaisia ja lajityypillisiä ominaisuuksia kehittämällä. Kehitys on vapaata, ja se voidaan nähdä luonnollisten taipumusten toteuttamisena. Ropo (1985, s. 8) tähdentää, että naturalistisessa ihmiskäsityksessä negatiivinen käyttäytyminen on peräisin ihmisen ulkopuolelta. Pahuus on seurausta ihmiseen vaikuttavista negatiivisista ärsykkeistä, jotka ovat peräisin ympäristöstä. Pahuuden periytymiseen ei uskota, ja negatiivisesta käyttäytymisestä päästään eroon vain utopistisessa ihanneympäristössä.

Naturalistinen ihmiskäsitys kasvatuksessa ja opetuksessa

On monia tapoja järjestää kasvatusta ja opetusta naturalistisen ihmiskäsityksen mukaisesti. Tämä johtuu siitä, että naturalismi jakautuu moniin eri suuntauksiin eikä naturalistinen ihmiskäsityskään ole näin ollen yhtenäinen. Perinteisin malli lähestyy behavioristista ihmiskäsitystä, jossa opettajan tehtävä on pääasiallisesti toimia tiedon jakajana. Modernimpi naturalistinen ihmiskäsitys korostaa ennemmin oppilaan omia havaintoja.

Naturalismin eri suuntausten kasvatusnäkemyksissä kasvatukselliset päämäärät vaihtelevat. Mekanistisessa naturalismissa opetuksella pyritään ihmisen tehokkuuteen ja täydellisyyteen, kun taas biologisessa naturalismissa lapsi tulee sopeuttaa ympäristöön. Yleisesti naturalismin edustajat uskovat, että koulutuksen tulisi valmistaa ja varustaa oppilaita taisteluun olemassaolosta ja selviytymisestä. (Lal, 2005, s. 32.)

Lalin (2005, s. 222) mukaan naturalistinen ihmiskäsitys painottaa oppimista kokemuksen kautta. Naturalistien iskulause ”asiat ennen sanoja” kuvaa tätä ajattelutapaa. Tiedettä ei naturalistien mukaan tule opettaa perinteisellä luento-opetuksella, vaan oppilaiden oman työn kautta laboratoriossa tai jos mahdollista suoraan oppimalla luonnon ilmiöistä. Lal siteeraa Rousseaun ajatusta: lapselle ei tule antaa suusanallisia luentoja, vaan hänen tulisi oppia pelkästään kokemuksista.

Myös kasvatuspsykologi John Dewey korostaa sivistysteoriassaan, että kasvatuksen tulee olla yhteydessä toimintaan ja todellisiin kokemuksiin, jotta tieto muuttuu hyödylliseksi. Tiedon tulee kytkeytyä toimintaan. Teorian keskeisimpiin tunnuspiirteisiin kuuluu toiminnallisuus eli dynaamisuus. Deweyn mukaan luonto ei ole luonteeltaan pysyvä, vaan se koostuu tapahtumista, joilla on alku, kesto ja loppu. Deweyn kasvatusfilosofiassa arvokkaat kokemukset edistävät kasvua. Kasvu kertoo siitä, että toimija selviytyy paremmin ympäristössään. Se edellyttää toiminnan lisäksi toimintatapojen muutoksia eli muovautuvuutta eli plastisuutta. Kasvua ei tapahdu rutiineissa. Dewey tulkitsee ihmisen kyvyn reflektoida toimintaansa ainutlaatuiseksi muuhun luontoon nähden. (Pikkarinen, 2000, ss. 115–120.)

Opettajan rooli naturalistisen ihmiskäsityksen mukaan on olla uusimpia tutkimustuloksia tarjoava tieteentekijä. Opettaja pyrkii herättämään oppilaissa kriittisyyttä sellaista tutkimustietoa kohtaan, jota ei ole voitu osoittaa oikeaksi luonnontieteellisillä tutkimusmenetelmillä. (Räsänen ym., 1999, ss. 28–29.) Naturalistista ihmiskäsitystä seuraavien opettajien tulee korostaa evoluutioteorian, kokemusperäisen oppimisen ja tieteellisen analyysin merkitystä. Oppiaineista ovat erityisen tärkeitä fysikaaliset tieteet, yhteiskuntatieteet ja historia. Näitä tulisi opettaa jokaisella koulutusasteella. Kielet ja matematiikka ovat tieteen oppimisen työkaluja, joten myös niitä tulisi opettaa. (Lal, 2005, s. 34.)

Ulkoa opettelu ja teoreettinen kirjoista opiskelu opettajan johdolla eivät ole naturalistisen ihmiskäsityksen mukaista toimintaa (Lal, 2005, s. 35). Opettajan tehtävä naturalistisessa ihmiskäsityksessä on tarjota oppilaille materiaalit ja mahdollisuudet, ihanteellinen ympäristö sekä olosuhteet, joissa lapsen luonnollinen kehitys tapahtuu (Lal, 2005, s. 37). Käytännössä näitä ajatuksia toteuttavat esimerkiksi luonto- ja metsäesiopetusryhmät. Metsäesiopetuksessa pyritään vahvistamaan lasten kokonaisvaltaista hyvinvointia, kasvua ja kehitystä monipuolisten oppimisympäristöjen kautta. Metsäesiopetuksessa korostetaan lapsen kokemusta tekemisen, tutkimisen, liikkumisen ja leikkimisen kautta. (Lumoudu lapsesta, 2021.)

Oppiminen oman työn kautta laboratoriossa on ammatillisessa koulutuksessa tyypillistä esimerkiksi kemian ja fysiikan opinnoissa. Naturalisen ihmiskäsityksen pohjalta ihanteellinen oppimisympäristö on luonto. Laboratorio on puolestaan kemian ja fysiikan kokeita varten rakennettu oppimisympäristö. Laboratorioalan perustutkinnossa laboratoriotyöskentely on tärkein opetusmenetelmä. Närkki (2017, s. 37) on havainnut tutkimuksessaan laboratoriotöiden motivoivan opiskelijoita. Hän selittää tätä toteamalla, että erilaisuutensa takia laboratorio toimii motivoivana oppimisympäristönä. Opettajien roolin hän näkee laboratorioharjoituksissa painottuvan opiskelijoiden ohjaamiseen ja tutkimusmenetelmien opettamiseen.

Hyvän esimerkin oppimisesta naturalistisen ihmiskäsityksen viitekehyksessä tarjoaa myös Montessori-pedagogiikan oppimiskäsitys (Lal, 2005, s. 228). Montessorikoulujen kansainvälinen tunnuslause ”auta minua tekemään itse” kuvaa hyvin naturalistisen ihmiskäsityksen mukaista kasvatustyötä. Pedagogiikan ytimessä ovat lapsen kunnioittaminen yksilönä, vapaus ja vastuu sekä itseohjautuva työskentely. Montessoripedagogiikan sanotaankin olevan kenties maailman laajimmalle levinnyt pedagoginen suuntaus. (Wilande, 2018, ss. 10–15.)

Maria Montessori (1941, s. 79) esitti aikanaan utopistisena pidetyn ajatuksen, jonka mukaan opettaja ei olisikaan luokassa arvovaltainen toimija eikä todellisuudessa edes opettaisi, vaan kaiken toiminnan keskipisteenä olisi lapsi, joka oppii itsenäisesti vapaan toiminnan kautta. Lapsi oppiikin konkreettisilla keinoilla ja tekemisen kautta (Wilande, 2018, s. 27). Vaikka montessoripedagogiikka liitetään yleensä pikkulapsiin tai koulun alaluokkiin, on sitä kuitenkin onnistuneesti käytetty myös työelämässä ja muistisairaiden hoidossa (Wilande, 2018, s. 10).

Montessoripedagogiikasta voi olla apua myös aikuisopiskelijoille, varsinkin jos opiskelu koetaan haasteelliseksi. Sellaisenaan lapsille suunnattua pedagogiikkaa ei voida toteuttaa aikuisilla, mutta aikuisten tarpeista lähtien rakennetulla mallilla, tieto- ja viestintätekniikan keinoilla täydennettynä, voi olla aikuisopiskelijalle paljon annettavaa. Aikuisopetuksen on hyvä olla konkreettista ja käytännöllistä pelkän teoreettisuuden sijaan. Opiskelun tulee luoda opiskelijalle positiivisia oppimiskokemuksia ja vahvistaa tämän itsetuntoa. (Wilande, 2018, ss. 104–105.)

Nykyopetusta tarkastelemalla käy ilmi, että naturalistinen ihmiskäsitys ei ole kasvatuksessa mitenkään vanhentunut käsite. Ympäristöasiat, kuten kestävä kehitys, ovat yhä enemmän esillä niin mediassa kuin opetuksessa. Ympäristöasioiden opettaminen naturalistisen ihmiskäsityksen antamien suuntaviivojen mukaisesti on luontevaa ja saa opiskelijat kokemaan itsensä osaksi luontoa ja ympäristöä.

Pohdintaa

Perinteinen naturalistinen ihmiskäsitys on kovin suppea ja kankea pedagogiikan perustana, mutta moderni näkemys hyväksyy laajemman tieteellisen pohjan, joka esimerkiksi kasvatuksessa näkyy muutoksena opettajajohtoisesta oppimisesta oppilaan aktiivisen roolin korostamiseen. Tässä mallissa opettaja luo ympäristön, jossa opiskelija oppii. Perinteiselle näkemykselle löytyy kannattajia yhä edelleen, ja toisaalta moderni näkemys oli nähtävissä jo yli 100 vuotta sitten muun muassa Maria Montessorin ajatuksissa. Olemme koonneet alla olevan vertailevan taulukon havainnollistamaan perinteisen ja modernin naturalistisen ihmiskäsityksen eroja pedagogiikan kannalta.

Taulukko 2. Perinteisen ja modernin naturalistisen ihmiskäsityksen vertailu.

Filosofian perinteen piirissä ihmistä osana eläinkuntaa ja ihmisen ja luonnon suhdetta on tarkasteltu monin eri tavoin, usein vastakkainasettelujen kautta. Yhdessä ääripäässä luonto on nähty irrallisena näyttämönä, jota ihmiset ja eläimet asuttavat. Ihminen on myös haluttu erottaa luonnosta etuoikeutettuna tai “parempana” kuin muut luonnonoliot. Jotkut eivät ole pystyneet hyväksymään ihmisen asettamista samalle viivalle luonnon kanssa. Naturalistisen ihmiskäsityksen ja naturalismin monet arvostelijat ovat puolestaan kapeasti lokeroineet lähinnä evoluutioteorian seurausvaikutukseksi. Näihin raameihin se ei kuitenkaan mahdu, kuten tässä artikkelissa olemme pyrkineet osoittamaan.

Nykymaailmassa ympäristön tila on lähes kaikkien yhteinen huolenaihe. Ihmisen toiminta, ylikansoitus ja siitä johtuva liiallinen luonnonvarojen hyödyntäminen on muuttanut haitallisesti ympäristöä. Ympäristön muutos vaikuttaa ihmisten hyvinvointiin ja tulevaisuuden mahdollisuuksiin. Tulisi ymmärtää, että ihminen vaikuttaa tekemisillään ympäristöönsä, mutta ei pidä unohtaa sitäkään, että myös luonto ja ympäristö ohjaavat ihmistä. Tämä näkemys on vahvasti läsnä naturalistisessa ihmiskäsityksessä. Sir David Attenboroughia (2020, s. 232) lainaten

“Olemme päässeet näin pitkälle, koska olemme älykkäin maapallolla milloinkaan asunut eläin. Mutta jos haluamme elää täällä vastakkaisuudessakin, pelkkä älykkyys ei riitä. Me tarvitsemme viisautta.”