Kestävää kehitystä opitaan ilmiöpohjaisesti ammatillisessa koulutuksessa

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet (YK-liitto 2018) käsittelevät koko maailmaan liittyviä teemoja, jotka tulisi saattaa jokaisen kansalaisen tietoisuuteen jo koulussa. Esimerkiksi ilmastonmuutos on väistämätön tosiasia, ja suurempien muutostoimenpiteiden lisäksi myös yksittäisen ihmisen teoilla ja valinnoilla on merkitystä. Jokaisen tiedostavan ammatillisen opettajan ja opiskelijan tulisikin tietää muun muassa kestävistä valinnoista ja niiden merkityksestä ympäristölle. Kestävä kehitys on myös yksi ammatillisen koulutuksen elinikäisistä avaintaidoista. Tässä artikkelissa tarkastellaan mahdollisuuksia ja perusteluja kytkeä kestävän kehityksen ja globaalikasvatuksen osaamista ammatilliseen koulutukseen ilmiöpohjaisen oppimisen keinoin.

Johdanto

Tässä artikkelissa esitellään ilmiöpohjaisen oppimisen pääajatusta, Agenda 2030 -tavoitteita sekä näiden yhdistämistä opetus- ja ohjauskäyttöön ammatillisessa koulutuksessa. Näkökulmana on visioida erityisesti nuoriso- ja järjestötyön oppiaineisiin käyttökelpoisia opetusmenetelmiä. Työn tavoitteena on saada tietoa aiheesta, perusteluja teemojen sopivuudesta ammatilliseen koulutukseen sekä kartoittaa menetelmiä globaalikasvatukseen (erityisesti kestävään kehitykseen) ilmiöpohjaisen oppimisen keinoin.

Tutkimuksen aineistona ovat asiantuntijahaastattelut sekä raportti Kestävän kehityksen osaaminen, opetus ja koulutuksen järjestäjän toiminta ammatillisessa perustutkinnossa (Räkköläinen 2017). Haastateltavina oli ilmiöpohjaisen oppimisen asiantuntijoita sekä asiantuntijat kehitysyhteistyöjärjestöjen kattojärjestöstä (Kepa) ja Suomen YK-liitosta. Kepan Koulu maailmaa muuttamaan -hankkeen webinaari helmikuussa 2017, Ulkona oppimisen kansainvälinen Ulos! -tapahtuma kesäkuussa 2017 sekä ilmiöoppimisen Atlas-seminaari syyskuussa 2017 tarjosivat tähän työhön niin ikään arvokasta tietoa. Toisen asteen opetussuunnitelma ja Elinikäisen oppimisen avaintaidot ovat myös tarjonneet taustatietoa aiheeseen liittyen. Perusopetuksen uusi opetussuunnitelma, jossa ilmiöpohjaisuus ja kestävä kehitys ovat merkittävässä osassa, herättelivät osaltaan pohtimaan ilmiöpohjaisen oppimisen ja kestävän kehityksen roolia ammatillisessa koulutuksessa.

Ammatillisessa koulutuksessa kestävä kehitys on yksi yhdestätoista ammatillisten tutkintojen perusteiden mukaisista elinikäisen oppimisen avaintaidoista. Elinikäisen oppimisen avaintaidoilla tarkoitetaan valmiuksia, joita jatkuva oppiminen, tulevaisuuden ja uusien tilanteiden haltuunotto sekä työelämän muuttuvat olosuhteet edellyttävät. Avaintaitojen avulla opiskelijat pystyvät toimimaan muuttuvissa oloissa ja seuraamaan työelämän ja yhteiskunnan muutoksia. Ne ovat tärkeä osa ammattitaitoa ja kuvastavat yksilön kykyä selviytyä erilaisista tilanteista. Ne myös lisäävät kansalaisvalmiuksia ja ammattisivistystä, joita tarvitaan kaikilla aloilla. (Edu.fi n.d.a.)

Kestävän kehityksen opetuksen nykytilaa ja tavoitteita

Räkköläisen (2017) raportti tarjoaa ajankohtaista tietoa kestävän kehityksen osaamisesta ja opetuksen tilasta ammatillisessa koulutuksessa. Lisäksi raportissa kuvataan kehittämisideoita, joista osaan tässä työssäkin pyrittiin tuomaan toimenpide-ehdotuksia.

”Kestävä kehitys on tutkinnon perusteissa yksi elinikäisen oppimisen avaintaidoista. Kestävä kehitys voidaan arvioida myös limittyneenä muihin, kuin elinikäisen oppimisen arvioinnin kohteeseen. Kestävän kehityksen sisältöjä kuvataan tutkinnon perusteiden yhteisessä osassa sekä yhteisten ja valinnaisten opintojen yhteydessä.” (Emt., 23.)

Räkköläisen raportin (emt., 140) mukaan opettajat pyrkivät kytkemään kestävän kehityksen opetuksen usein työtehtäviin todellisissa työtilanteissa. Kestävän kehityksen opetusta kuitenkin suunniteltiin yhdessä työelämän edustajien ja työpaikkojen kanssa hyvin vähän. Myöskään aiheeseen liittyviä oppimistehtäviä tai projekteja ei juurikaan työssäoppimisjaksoilla ollut. Edellä mainitut huomiot saivat pohtimaan myös ammatillisen koulutuksen reformiin liittyviä uudistuksia, sillä työpaikoilla tapahtuva oppiminen tulee yhä merkittävämpään asemaan.

Räkköläinen (2017) totesi, että vaikka suuri osa opettajista koki kestävän kehityksen taitonsa olevan melko hyvällä tasolla, on opettajien kestävän kehityksen osaamisen kehittäminen melko vähäistä. Tiedollisen osaamisen parantaminen olikin yhtenä kehittämisehdotuksena. Raportin mukaan suuri osa opiskelijoista ja opettajista piti kestävän kehityksen opiskelua ammattiin opiskelussa tärkeänä. Myös globaali toimintaohjelma Agenda 2030 (Valtioneuvoston kanslia 2017) ja suunnitelma YK:n kestävän kehityksen ohjelman toimeenpanosta kytkeytyvät tavoitteiltaan läheisesti myös ammatilliseen koulutukseen. Reformin toimeenpano ja koulutuksen uudistaminen ovatkin raportin mukaan niitä keskeisiä toimenpiteitä, joilla toimintaohjelman tavoitteisiin pyritään.

YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteet ovat jatkoa YK:n vuosituhattavoitteille. Tavoitteet on hyväksytty YK:n yleiskokouksessa syyskuussa 2015 ja kehitysohjelma on voimassa vuoden 2016 alusta vuoteen 2030 saakka. Päätavoitteita on 17 ja niillä on yhteensä 169 alatavoitetta. Kestävä kehitys on kokonaisuus, johon liittyy muun muassa ekologisuus sekä sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen kestävyys (Kestävä kehitys 2017).

YK-liiton koulutussuunnittelija Christa Prusskj’n (2017) mukaan kestävän kehityksen teemat ja pohdinta pitäisi olla lähtökohtaisesti mukana kaikissa oppiaineissa ja opetuksessa. Tulevaisuudessa kestävän kehityksen huomioiminen ja ymmärtäminen eri ammateissa tulee yhä tärkeämmäksi, eikä se ole enää pelkästään oma arvovalinta.

Ilmiöpohjainen oppiminen ja kestävän kehityksen teemat koskettavat Prusskj’n (2017) mukaan kaikkia oppiaineita ja ne soveltuvat mihin tahansa oppiaineisiin. Kestävä kehitys ei ole vain esimerkiksi luonnontieteiden alaan liittyvää. Kestävää kehitystä voidaan tarkastella oman ammattialan kautta, unohtamatta kuitenkaan linkitystä muihin aloihin. Alakohtaisesti voidaan myös miettiä, millä mittareilla kestävää kehitystä voidaan mitata. Mitään valmiita mittareita tähän ei välttämättä ole.

”Oleellista on ymmärtää, minkälaisia vaikutuksia omalla toiminnalla on ympäröivään maailmaan sekä kuinka ympäröivä maailma myös vaikuttaa meihin mm. ilmastonmuutoksen kautta. Kestävä ajattelu sisältää myös sosiaalisen näkökulman. On tärkeää tarkastella, miten opiskelu- tai työyhteisössä toimitaan, kuinka niissä voidaan edistää hyvää yhteistyötä, ilmapiiriä ja jaksamista tai miten aktiivinen osallisuus mahdollistetaan. Yhdessä voidaan miettiä, kuinka kestävän kehityksen toimintoja mitataan omalla alalla. Edistymistä pitäisi pystyä seuraamaan, jotta kestävä kehitys ei jäisi vain puheen tasolle.” (Prusskj 2018).

Prusskj’n (2017) mukaan globaalikasvatuksen merkitystä olisi lisättävä opettajankoulutuksessa nykyiseen tilanteeseen verrattuna, jotta lisättäisiin ymmärrystä globaaleista ilmiöistä ja eri kulttuureista, koska olemme kaikki alasta tai ammatista riippumatta osa globaalia maailmaa. Prusskj’n (2017) mukaan Kestävän kehityksen tavoitteet eli ns. Agenda 2030 on hyvä työkalu opettajille, opiskelijoille ja eri organisaatioille globaalien teemojen tarkasteluun ja uusien yhteistyömuotojen kehittämiseen eri alojen välillä. Opettajilla on todennäköisesti jo nykyisellään omassa työssään runsaasti tähän liittyviä ilmiöitä selvitettävänään.

Ilmiöpohjainen oppiminen

Ilmiöpohjaisessa oppimisessa tarkastellaan todellisen maailman teemoja tai ilmiöitä yli oppiainerajojen, kokonaisuuksina monialaisten oppimiskokonaisuuksien avulla. Tavoitteena on maailmankuvan jäsentäminen ja laajentaminen keskinäisiä riippuvuuksia, sekä asioiden välisiä suhteita ymmärtämällä. Ilmiöpohjaisessa oppimisessa vastuu oppimisesta onkin enemmän oppijalla. Ajatuksena on oppia elämää varten, ja oppilaiden osallisuus sekä vuorovaikutteisuus ovat tärkeässä roolissa. Uusi tieto rakentuu vanhan päälle, ja oppija asettaa tavoitteita oppimiselleen, mikä osaltaan motivoi. (Kettunen & Laine 2017, 9–14.)

Ilmiöpohjaisessa oppimisessa on tutkiva ote, jonka tavoitteena on, että opiskelija osaa selittää ilmiöitä (edu.fi n.d.b). Suunniteltaessa ilmiöpohjaisen oppimisen ohjausta voidaan tutustua monimutkaiseenkin ilmiöön (esimerkiksi hengitysjärjestelmä), jonka toimintaa tutkitaan, testataan, selitetään, mallinnetaan ja kuvataan erilaisilla menetelmillä. Toinen lähtökohta voi olla jonkin abstraktin käsitteen selittäminen, jolle ei ole yhteneväistä käsitystä yhteiskunnassa (esimerkkinä ilmastonmuutos), jolloin jätetään osallistujille paljon liikkumavaraa heidän kiinnostuksensa ja kysymyksen asettelun mukaan. (Muukkonen 2012.) Molemmat tässä kappaleessa käytetyt lähteet (edu.fi n.d.b; Muukkonen 2012) esittelevät prosessin, jonka mukaan opettaja/ohjaaja voi suunnitella ilmiöpohjaisen oppimisprosessin kartoittaen ensin opetuksensa kohderyhmän. Yhteistä niille ovat seuraavat prosessin vaiheet:

a) ilmiön valinta ja asiayhteyden luominen,
b) tavoitteiden asetanta,
c) kontekstin luominen,
d) vuorovaikutuksen rakentaminen ryhmässä yhteiseen tiedonrakentamisen prosessiin,
e) aineiston etsiminen ja opettajan käyttäminen asiantuntijana ja tietolähteenä,
f) oppimisen etenemisen jatkuva ohjaaminen ja opettajan mukanaolo prosessissa ja
g) opitun esittäminen (suurelle) yleisölle yli luokan jäsenten sekä arviointi.

Syvätason oppiminen vaatii oppijaa yhdistelemään, ymmärtämään ja käsittelemään erilaisten ilmiöiden välisiä yhteyksiä. Joskus oppiminen saattaa jäädä pinnalliseksi, mikäli oppijat eivät ymmärrä niiden kuvaamiseen käytettyjen esitysmuotojen välisiä yhteyksiä eivätkä myöskään ilmiöiden eri osa-alueiden välisiä yhteyksiä. Ilmiöpohjainen oppiminen vaatii opettajalta perusteellista suunnittelua ja hyviä ohjaustaitoja. Parhaimmillaan ilmiöpohjaisen oppimisen ja projektien kautta eri osa-alueiden väliset yhteydet hahmottuvat hyvin myös syvätasolla. Tässä se tapa, jolla opettajat ilmiöt esittävät, ja heidän kykynsä perustella syy- ja seuraussuhteita, ovatkin avainasemassa. Yhteisopettajuudella on varmasti etuja juuri ilmiöiden välisten suhteiden selittämisen näkökulmasta.

Ilmiöpohjaisen oppimisen asiantuntijoiden Taimelan ja Lumpeen (2017) mukaan ammatillisessa koulutuksessa voidaan tukea sellaisia avaintaitoja, joita tulevassa työssäkin tarvitaan. Heidän mukaansa ilmiöpohjainen oppiminen ja kestävä kehitys vastaavat laaja-alaisen oppimisen tarpeisiin, jolla laajennetaan tietoperustaa. He myös mainitsevat, että työssäoppimisen ja opetuksen tulisi nivoutua yhteen nykyistä paremmin. Taimelan ja Lumpeen (2017) mukaan kaikkiin aineisiin pitäisikin pystyä integroimaan ilmiöpohjaista oppimista, sillä siinä on kysymys aidosta ihmisen elämästä ja kontekstista. Monessa koulussa ilmiöihin pohjautuva oppimisprosessi onkin arkipäivää.

Ainerajat ylittävä ilmiöpohjainen oppiminen vaatii yhteistyötä eri aineenopettajien kanssa. Kepan Koulu maailmaa muuttamaan -hankkeen projektipäällikkö Niemelä (2017) näkee, että aineenopettajat ovat oman aineensa eksperttejä, ja joskus voi olla hankalaa yhdistää tietotaitoa muiden alojen osaajien kanssa. Kyse onkin pitkälti siitä, halutaanko opettaa oppisisältöjä vai kokonaisia ilmiöitä. Agenda 2030:n tavoitteet ovat laajoja, jolloin ilmiöpohjaisen oppimisen haasteena onkin, miten nämä saataisiin toimintakulttuurin keskiöön yksittäisten aineiden sijaan kokonaisuuksia käsitellen. Vaikka hyviä esimerkkejä globaalikasvatuksesta ja ilmiöpohjaisesta oppimisesta onkin jo esimerkiksi Seinäjoen lukiosta (Heikkilä ym. 2016), vaatii tällainen kokonaisuuksien opiskelu edelleen uudelleen organisointia kouluissa.

Miten ammatillinen opettaja voi kehittää globaalikasvatuksen ja kestävän kehityksen osaamistaan?

Salorannan (2017) mukaan rehtori on keskeinen henkilö kestävän kehityksen toimintakulttuurin kehittämisessä peruskoulun alaluokilla (1–6). Kestävän kehityksen kasvatus toteutuu kuitenkin suomalaisessa peruskoulussa vaihtelevasti. Ammatillisessa koulutuksessa vastaavaa on tutkinut Räkköläinen (2017), jonka mukaan kestävän kehityksen opettamisen näkökulmiin tulee edelleen kiinnittää lisää huomioita, jotta se saadaan toteutumaan kouluissa ja työpaikoilla.

Ammatilliset oppilaitokset voivat kehittää osaamistaan tekemällä yhteistyötä alan eri järjestöjen kanssa. Esimerkiksi Unicefilta voi tilata vierailijan koululle kertomaan globaalikasvatuksen teemoista. Kepa asiantuntijaorganisaationa tekee yhteistyötä yliopistojen opettajankoulutuslaitosten kanssa muun muassa järjestämällä seminaareja, joita voidaan hyödyntää osana koulutusohjelmia. Yhteistyötä voi resurssien puitteissa hyvin laajentaa myös ammatilliseen opettajankoulutukseen. Ammatilliset opettajat ja opettajaopiskelijat voivat saada kestävän kehityksen ja globaalikasvatuksen aihepiireistä lisätietoa muun muassa seuraavin tavoin:

• YK-liiton Kestävää päätöksentekoa -mobiilikurssi on uudenlainen tapa lisätä kestävän kehityksen tavoitteiden tuntemusta ja tarjota lisätietoa kestävästä päätöksenteosta. Tavoitteista voi lukea lisää katsomalla, miten niitä on toteutettu suomalaisissa kunnissa. (Lue lisää: http://funzi.mobi/go/kestavakunta).
• Uusi Kestävä kehitys haltuun! -verkkokurssi aukeaa syksyllä 2018. Kurssi on itsenäisesti suoritettava, muun muassa ammatillisille opettajille suunnattu, ja se sisältää lisätietoa ja materiaalia kestävän kehityksen tavoitteista, mitä tavoitteet tarkoittavat ja miten niihin päästään. (Lue lisää: http://www.ykliitto.fi/kestavakehityshaltuun).
• Transformer 2030 -hankkeen tavoitteena on edistää opettajien pedagogista ja sisällöllistä osaamista globaalikasvatuksesta ja Agenda 2030 -tavoitteista. (Lue lisää: https://www.globaalikasvatus.fi/verkosto/tukea-opetukseen/transformer-2030-hanke).

Opetuksen tueksi löytyy materiaalia myös:

• YK-liiton, Ulkoasiainministeriön ja Kepan sivuilta (lue lisää: http://www.ykliitto.fi/koulutus-ja-oppimateriaalit, https://maailma 2030.fi ja http://www.koulumaailmaamuuttamaan.fi)
• Ohjeet yhteiskuntasopimuksen tekemiseen löytyy sivulta https://kestavakehitys.fi/etusivu. Yhteiskuntasopimuksella sovitaan tavoitteista ja toimintatavoista tuleville sukupolville.
• Saa syödä! -sivustolta löytyy vinkkejä ruokahävikin vähentämiseen ja kestäviin ruokavalintoihin (lue lisää: http://www.saasyoda.fi).
• Sitra on pohtinut, miltä näyttäisi tulevaisuuden koulutus, joka auttaisi siirtymään kestävän hyvinvoinnin yhteiskuntaan (lue lisää: https://media.sitra.fi/2017/07/06142751/Selvityksia124.pdf).

Ammatillinen opettaja voisikin pohtia, millaiset kestävän kehityksen ilmiöt sopisivat omaan opetukseen. Esimerkiksi vaatetusalaan kestävä kehitys liittyy olennaisesti, ja pohdittavaa on esimerkiksi, voisiko kierrätyksen, materiaalien alkuperän, valmistusketjun ja sen työolojen sekä vaatevallankumouksen ympärille rakentaa kestävän kehityksen ilmiöprojektin? (Lue lisää opettajan materiaalista: http://fashionrevolution.org/wp-content/uploads/2014/03/Vaatevallankumous_Opettajan-materiaali.pdf).

Loppupäätelmiä

Kestävän kehityksen teemat kuuluvat olennaisesti ammatilliseen osaamiseen ja ne ovat ammatillisissa tutkintojen perusteissa osaamisvaatimuksena. Haasteena on kuitenkin nähty niiden oppiminen oppilaitoksessa ja työpaikoilla. Kestävän kehityksen projektit oppimismenetelmänä ovatkin yksi tapa lisätä opiskelijoiden osaamista. Ne voivat liittyä suoraan työpaikan tehtäviin esimerkiksi niin, että ilmiöprojekti johonkin kestävän kehityksen teemaan liittyen voisi alkaa jo koulussa ja sitä jatkettaisiin työssäoppimispaikassa. Ohjausvastuuta voisi jakaa oppilaitoksen ja työpaikan välillä sovitusti.

Jotta ammatillinen opettaja saisi jo koulutusvaiheessa taitoja viedä kestävää kehitystä kohti ilmiöpohjaista opetusta, voitaisiin opettajankoulutuksessa huomioida kestävän kehityksen periaatteiden ymmärrystä esimerkiksi yhteistyöllä eri verkostojen kanssa. Esimerkiksi opettajankoulutukseen voidaan kutsua kestävän kehityksen asiantuntijoita luennoitsijavieraiksi. Paneelikeskustelut tai väittelykilpailut kestävän kehityksen ja ilmiöpohjaisen oppimisen aiheesta voivat osaltaan herätellä ja antaa uusia ideoita tulevaan opettajantyöhön. YK-liiton Malli YK ja MiniMUN -kokoussimulaation avulla opiskelijat voivat itse käytännössä pohtia globaaleja ilmiöitä. Simulaatiot tukevat ilmiöpohjaista oppimista juuri kestävän kehityksen kysymyksiin liittyen. Opetuksessa ja oppimistehtävissä periaatteet voidaan ottaa huomioon osallistamalla opettajaopiskelijat YK-liiton Kestävä kehitys haltuun!  -verkkokurssille tai Kepan (n.d.) Transformer 2030 – opettajat kestävän kehityksen muutosagentteina -hankkeeseen (2018–2019).

Menetelmiä ja materiaaleja kestävän kehityksen oppimisen tueksi on tarjolla opettajille runsaasti mm. eri järjestöjen tarjoamina. Ilmiöpohjaisen oppimisen prosessia voi hyödyntää kestävän kehityksen oppimisessa, jolloin oppija itse on aktiivinen toimija. Kyse on juuri sellaisesta opiskelijalähtöisestä ja osallistavasta oppimisesta, jota ilmiöpohjainen oppiminen tukee.

Eri oppiaineiden ja aineenopettajien välistä yhteistyötä on tarpeen lisätä, jotta kestävä kehitys osaamisen tavoitteena kiinnittyy oppimisprosesseihin luontevasti. Opettajille tarvitaan edelleen lisää työkaluja. Jatkokehitystyönä tälle selvitystyölle onkin eräänlainen menetelmäsalkku ammatilliseen opetukseen, jossa tarkasteltavat ilmiöt ovat YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoitteet (kuvio 1).