Humanistisesta ihmiskäsityksestä regeneratiiviseen ihmiskäsitykseen

Regeneratiivista eli uudistavaa ajattelua tai ajatusmallia on lähdetty käyttämään yhä enenevässä määrin. Käsitteen alkulähde juontaa juurensa maanviljelyyn, mutta viime aikoina on huomattu, että tämä ajattelumalli sopii moneen muuhunkin yhteyteen. Ajattelumalliin yhdistetään usein kestävä kehitys. Regeneratiivinen suunnittelu ja kehittäminen edellyttävät sellaista toimintaa, jolla pyritään luomaan ympäristöystävällisiä ja elinvoimaisia ratkaisuja, jotka parantavat biologista ja sosiaalista ympäristöä sekä edistävät maapallon palautumista ja uudistumista. Tämän taustalla on regeneratiivinen ihmiskäsitys ja maailmankuva. Regeneratiivinen ihmiskäsitys voidaan nähdä laajennoksena humanistiselle ihmiskäsitykselle, joka korostaa yksilön merkitystä hyvänä, ainutlaatuisena ja arvokkaana. Tässä artikkelissa pohditaan, mitä uutta regeneratiivinen ihmiskäsitys ja maailmankuva tuo humanistiseen ihmiskäsitykseen.

Humanistinen ihmiskäsitys

Humanismin ja humanistisen ihmiskäsityksen muodostamisen voidaan ajatella alkaneen antiikin Kreikassa ja heränneen erityisesti Sokrateen, Platonin ja Aristoteleen ajatuksista. Sokrates uskoi, että ihmisen tulee elää moraalisesti oikein ja tehdä hyviä tekoja toisten vuoksi. Hänen on sanottu ajatelleen, että ihmisen päämäärä on onnen saavuttaminen, joka toteutuu omaksumalla neljä perushyvettä: viisaus, urhollisuus, maltti ja oikeudenmukaisuus (Hirsjärvi, 1985).

Sokrateen oppilaan Platonin mukaan ihmisen tehtävä on pyrkiä saavuttaman korkein hyvä, joka oli totuus, viisaus ja hyveiden täydellisyys. Kysymysmuodossa Platon esittää Valtio-teoksessaan asian näin, kumpi on onnellisempi: sellainen, joka ajaa itsekkäästi, mutta menestyksellisesti omaa etuaan toisten kustannuksella, vai sellainen, joka kunnioittaa toisten oikeuksia ja kehittää viisautta ja hyvettä? (Salmela, 2012). Aristoteleen (2008) mukaan ihminen on luonnostaan yhteisössä elävä olento, jonka tehtävä on elää hyvää elämää. Aristoteleen ihmiskäsityksessä hyvä ihminen on sellainen, joka elää järjellistä elämää ja aiheuttaa ympärilleen hyvää (Knuutila, 2008).

Humanismi käsitteenä tuli yleisempään käyttöön 1800-luvulla Saksassa (Brofelt ym., 2020). Humanistisessa ihmiskäsityksessä korostuu ihmisen arvo, ainutlaatuisuus, luovuus ja itsensä toteuttaminen (Brofelt ym., 2020), mutta myös ihmisten vastuu ja vapaus (Nevgi & Lindblom-Ylänne, 2009). Asian kääntöpuolena Brofelt ym. (2020) pohtivat, huomioiko humanistinen ihmiskäsitys ihmisyyden huonoja puolia, kuten itsekkyyttä, tuhoavaa käytöstä tai narsismia. Nämä ovat olennaisia huomioita, kun asiaa lähdetään tarkastelemaan regeneratiivisen ajattelun, suunnittelun ja kehittämisen kautta.

Regeneratiivinen suunnittelu ja kehittäminen

Kestävän kehityksen tavoitteilla pyritään vähentämään resurssien käyttöä ja minimoimaan toiminnasta ympäristölle aiheutuvia negatiivisia ja haitallisia vaikutuksia. Palauttava ja regeneratiivinen lähestymistapa asettaa tavoitteet korkeammalle kuin perinteisessä kestävässä kehityksen ajattelussa ja pyrkii aktiivisesti parantamaan ja regeneroimaan maapallon ekosysteemejä (kuva 1).

Yhtä kehityksen ääripäätä edustava regeneratiivinen ajattelu vie kestävän kehityksen ajattelumallin muutaman askeleen eteenpäin. Tavoitteena on tulevaisuudessa palauttaa nuoremmille sukupolville resilientti maapallo, joka myös uudistaa itse itseään sen sijaan, että sen resursseja syödään.

Degeneroivaa kehitystä luonnehtii reduktionistinen ajattelu, jonka mukaan kaikki monimutkaiset ilmiöt voidaan selittää yksinkertaisempien, perustavanlaatuisempien elementtien avulla. Tämä lähestymistapa pyrkii hajottamaan monimutkaiset järjestelmät, kuten biologiset, psykologiset ja yhteiskunnalliset ilmiöt, niiden perusosasiin, ja tutkimaan niitä erikseen. Reduktionismi on ollut kiistanalainen aihe filosofiassa ja tieteessä, sillä se voi johtaa liialliseen yksinkertaistamiseen ja asioiden aliarvioimiseen.

Toista ääripäätä edustava regeneratiivinen ajattelumalli ottaa huomioon suuria kokonaisuuksia holistisesti, ei pelkästään yhden näkökulman kautta. Tämä nostaa esille sen, että kun ajattelemme enemmän vihreään suuntaan, se ei varsinaisesti vielä auta ympäristöämme uudistumaan. Vihreä ajattelu toimii kuitenkin ensimmäisenä askeleena kohti regeneroituvaa maailmaa ja ajattelumallia. Siinä vaiheessa, kun keskustelemme kestävästä kehityksestä, olemme Reedin (2007) mukaan kuitenkin vasta tilanteessa, jossa emme aiheuta maapallolle enempää haittaa, mutta emme myöskään auta sitä palautumaan tai uudistumaan. Jotta voimme edetä palauttavaan, regeneratiiviseen ajatteluun, täytyy löytää uusia työkaluja. Regeneratiivinen ajattelu siirtää huomiota osista kohti kokonaisuuksia. Osista tulee uusiutuvia kokonaisuuksia vain, kun ne yhdistyvät symbioottisessa suhteessa toisiinsa luoden ykseyden, joka on paljon suurempi kuin osiensa summa (Fullerton, 2015).

Regeneratiiviseen ajattelumalliin liittyy luonnon järjestyksen mukainen suunnittelu, joka tarkoittaa sellaista lähestymistapaa suunnitteluun, joka pyrkii ottamaan oppia luonnon prosesseista ja rakenteista. Tämä suunnittelufilosofia pyrkii hyödyntämään luonnon monimuotoisuutta ja ylläpitämään ekologista tasapainoa samalla kun kehitetään kestäviä ja toimivia ratkaisuja ihmisten tarpeisiin. Tämä voi sisältää esimerkiksi uusiutuvien energialähteiden käyttöä, veden säästämistä ja kierrätysjärjestelmiä. Suunnittelussa pyritään myös luomaan järjestelmiä, jotka ovat monimuotoisia, itsesääteleviä ja joustavia.

Regeneratiivinen ihmiskäsitys

Ennen kuin voidaan puhua regeneratiivisesta taloudesta, rakennetusta ympäristöstä tai maanviljelystä, olisi hyvä aloittaa regeneratiivisesta ihmiskäsityksestä. Tällöin ihmiskäsityksen ääripäissä voidaan ajatella olevan yhteisöä regeneroiva ja yhteisöä rappeuttava ajattelu ja toiminta (kuva 2). Ranskalainen filosofi Auguste Comte (1877) loi termin “altruismi” kuvatakseen sillä tekoja, joiden taustalla on epäitsekäs motivaatio. Sen vastakohtana on egoismi, jolle ovat tunnusomaisia itsekkäästi motivoituneet teot. Kun tätä peilaa degeneroivaan ajatteluun ympäristön näkökulmasta, muistuttaa egoismi yhteisön näkökulmasta rappeuttavaa ajattelua. Tässä ääripäänä on itsekäs oman edun tavoittelu muiden etujen kustannuksella. Comten (1877) mukaan kehittyminen egoistisesta toiminnasta kohti altruistista toimintaa tapahtuu älyn ja sympatian asteittaisen kehittymisen kautta. Tämä on lähellä Sokrateen ajattelua, jonka mukaan kehitys tapahtuu viisauden ja hyveiden asteittaisen kehittymisen kautta. Tässä asteittaisessa kehittymisessä voidaan pitää ensimmäisenä askeleena toisten ihmisten huomioimista ja kuuntelemista sekä pyrkimystä ymmärtää heidän näkökulmaansa.

Regeneratiivisessa ihmiskäsityksessä käännekohdassa ollaan siinä vaiheessa, kun oma ajattelu ja ihmiskäsitys muuttuu palauttavan ja sovittelevan ajattelumallin kautta uudistavaan. Uudistava ihmiskäsitys puhuu yhteisön edun edistämisen puolesta. Se pyrkii luonto- ja ihmissuhteiden palauttamiseen ja parantamiseen. Esimerkiksi työyhteisöjen ajattelua voidaan kehittää kohti regeneratiivista ihmiskäsitystä. Ensimmäisinä askelina kohti tätä ajattelumallia voitaisiin esimerkiksi ajatella yhteisön jäsenien psykologisen turvallisuuden parantamista tai työhyvinvoinnin lisäämistä.

Regeneratiivinen ihmiskäsitys opetuksessa

Tässä artikkelissa on vasta raapaistu regeneratiivisen ihmiskäsityksen pintaa, ja aihe vaatii vielä syvempää tutkimusta, mutta sellaisenaan se herättää jo monia kysymyksiä korkeakouluopetuksen näkökulmasta. Voidaanko suurten kokonaisuuksien hahmottamista ja holistista ajattelua ylipäätään kehittää tieteenalakohtaisissa siiloissa? Miten korkeakoulutuksessa voidaan tukea erilaisten ihmisten ja näkökulmien ymmärtämistä sekä kehittävää vuorovaikutusta? Kuinka tehdään korkeakouluopetuksesta luonto- ja ihmissuhteita palauttavaa ja uudistavaa?

Humanistiseen ihmiskäsitykseen verrattuna regeneratiivinen ihmiskäsitys osaa ottaa paremmin huomioon ihmisyyden negatiivisina pidettyjä puolia, kuten itsekyyttä ja tuhoavaa käytöstä, ja ohjata sitä kohti altruismia, tekoja muiden ihmisten ja yhteisön hyväksi. Regeneratiivinen ihmiskäsitys ja maailmankuva muistuttavat myös meidän roolistamme ja tehtävästämme maapallon ekosysteemien toimintakyvyn palauttamisessa ja regeneroimisessa. Tiivistettynä regeneratiivinen ihmiskäsitys pyrkii viestimään, että toisten ihmisten ja luonnon tuhoamisen aika on ohi ja kaikkien panosta tarvitaan muutoksessa.

Regeneratiivinen ihmiskäsitys ja maailmankuva ovat suhteellisen uusia käsitteitä, jotka painottavat kestävyyttä, yhteyttä ja tasapainoa ihmisen ja ympäristön välillä. Näiden käsitteiden mukaan ihmiskunta on osa laajempaa ekosysteemiä, joka koostuu kaikista elävistä ja elottomista osista. Regeneratiivisessa ihmiskäsityksessä korostetaan ihmisen kykyä vaikuttaa positiivisesti ympäristöön ja edistää sen elvyttämistä. Tämä eroaa perinteisestä humanistisesta ihmiskäsityksestä, joka painottaa ihmisen kykyä hallita ympäristöään ja käyttää sitä hyväksi omien tarpeidensa tyydyttämiseen. Regeneratiivisessa ihmiskäsityksessä ihmiskunnan rooli on ympäristön kunnioittaminen, kestävä kehitys ja ekologinen tasapaino, jossa ihmiset elävät harmoniassa ympäröivän maailman kanssa.  Regeneratiivinen ihmiskäsitys pyrkii näin ollen palauttamaan ihmiskunnan ja ympäristön harmonisen suhteen kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi.