Behavioristisen ihmiskäsityksen näkökulmia ammatilliseen opetukseen

Ammatillinen opetustyö käy läpi jatkuvaa murrosta, mikä johtuu uusista teknologisista innovaatioista, alati lisääntyvästä digitalisaatiosta sekä muuttuvasta ihmiskäsityksestä. Yhä enemmän annetaan painoarvoa opiskelijan omalle reflektoinnille, itsearvioinnille ja opiskelun henkilökohtaistamiselle. Samaan aikaan perinteiset opetusmetodit eivät kuitenkaan saa osakseen vastaavaa arvostusta huolimatta siitä, että niitä hyödynnetään opetuksessa edelleen. Opiskeltaessa asiantuntijaksi tarvitaan systemaattista ja järjestelmällistä opettamista, eikä kaikkea voida jättää opiskelijan itseohjautuvuuden varaan (Mäkelä, 2008, s. 194).

Tämä artikkeli käsittelee behavioristista ihmiskäsitystä tarkastelemalla sen teoreettista taustaa peilaten sitä opetus- ja kasvatustyön ominaispiirteisiin. Lisäksi pohditaan behavioristisen ihmiskäsityksen merkityksellisyyttä nykypedagogiikassa ja ammatillisessa opetuksessa. Tämä artikkeli on tehty Hämeen ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajankoulutuksen opintoihin sisältyvänä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyönä.

Behavioristinen ihmiskäsitys

Ihmiskäsitys vastaa kysymykseen, mikä ja millainen ihminen on? Ihmiskäsitykseen vaikuttaa vallitseva kulttuuri ja arvomaailma, ihmisestä käytettävissä oleva tieto ja eri uskomukset ympäröivästä maailmasta. Ihmiskäsitys ohjaa ihmisen ihmissuhteita ja toisen ihmisen kohtaamista sekä vaikuttaa tapaan tehdä työtä. Opetusalalla ihmiskäsitys vaikuttaa erityisesti opettajan pedagogiseen ajatteluun. Opettajan ihmiskäsityksellä on merkitystä opiskelijan ajattelun ja oppimistaitojen kehittymiseen. (Halinen ym., 2016, ss. 33, 37)

Vuonna 1913 psykologi John Broadus Watson esitti perusteellisesti uuden psykologisen suuntauksen, behaviorismin, (Watson, 1913; Rauhala, 2014, s. 201). Behaviorismi pyrki edistämään ihmisen käyttäytymisen ymmärtämistä. Behaviorismin tieteellisenä perustana voidaan pitää niin sanottuja Pavlovin kokeita, jotka johtivat ehdollisten refleksien keksimiseen. Tällaisia refleksejä esiintyy silloin, kun alkuperäinen refleksitoimintaa aiheuttava ärsyke korvataan toisella ärsykkeellä ja saadaan aikaan vastaavanlainen reaktio. (Hirsjärvi, 1984, s. 184)

Ennen behavioristista suuntausta psykologia oli määritelty henkisten toimintojen ja kokemusten tutkimukseksi, jonka tutkimuskeinona oli introspektio eli itsensä havainnointi. Uuden suuntauksen edustajat, Watson, Hull ja Skinner, ryhtyivät tämänkaltaisen ajattelun vastustajiksi. He kielsivät itsehavainnoinnin tieteellisenä menetelmänä ja vaativat, että sen sijaan on tutkittava eläinten ja ihmisten ulospäin havaittavaa käyttäytymistä. Psyykkisten ilmiöiden ja ympäristövaikutteiden suhteet oletettiin vakioiksi ja täten helposti mitattaviksi. Behaviorismissa hylättiin introspektio ja tajunnan ilmiöt selitysperusteina, ja siinä pyrittiin objektiivisuuteen. Watson muodosti käsityksen, jonka perusteella hän ei pitänyt introspektioon perustuvaa tutkimusta tieteelliseen psykologiaan kuuluvana: psykologia oli tiede vain silloin, kun tehdyt havainnot olivat mitattavissa. (Hirsjärvi, 1984, ss. 184–185)

Watson esitti omasta mielestään oikean määritelmän psykologialle. Hän ajatteli, että psykologia on käyttäytymistiede, jossa käyttäytyminen on kuvattavissa objektiivisesti ärsykkeen ja reaktioiden käsitteiden kautta. Behaviorismin päämäärä oli suora ja objektiivinen: annetusta ärsykkeestä tuli kyetä ennustamaan reaktio, ja vastaavasti annetusta reaktiosta tuli kyetä ennustamaan sitä edeltänyt ärsyke. Näiden ärsyke-reaktio-kytkeymien avulla pyrittiin osoittamaan, miten toimintatapojen muuttuminen eli oppiminen tapahtuu. Vuonna 1924 Watson itse kuvasi behaviorismin olevan luonnontiede, joka käsittelee ihmisen sopeutumisen kenttää. Läheisimmäksi naapurialaksi Watson määritteli tuolloin fysiologian. (Hirsjärvi, 1984, s. 186; Siljander, 2014, s. 63)

Behaviorismin haasteena oli antaa vastaus siihen, miksi ihminen lainkaan ryhtyy mihinkään toimeen silloin, kun hänet nähdään vain reagoivana ja aktiivisesti toimivana. Fransella (1981, s. 15) kuvaa, kuinka Hull yritti ratkaista tätä ongelmaa käyttämällä vietin käsitettä selittämään ihmisen käyttäytymistä. Hullin teoria oli mekanistinen, mutta hän kehitti behaviorismia kuitenkin eteenpäin. Hullin keskeiset tutkimuskohteet olivat vietit ja tottumukset, mutta hän myös pyrki selittämään tavoitteiden ja oivallusten käsitteitä. Hirsjärvi (1984) kuvaa kirjassaan, kuinka Skinner puolestaan perehtyi Watsonin ajatuksiin ja ryhtyi kehittämään niitä. Omassa tutkimustyössään Skinner keskittyi etsimään niitä ehtoja, jotka säätelevät käyttäytymistä. Hän ei halunnut kiinnittää huomiota ihmisen sisäisiin tarpeisiin tai motiiveihin. Hirsjärven (1984) mukaan Mischel (1971) kuvaa, kuinka Watsonin tavoin Skinner katsoi, että psykologia oli nimenomaan juuri käyttäytymistä tutkiva tiede, joten päätelmät ei-havainnoitavissa olevista sisäisistä tarpeista ja motiiveista eivät olleet riittäviä selityksiä, eivätkä ne tuoneet mitään uutta tietoa käyttäytymistä kontrolloivien seikkojen tieteellisiin selityksiin. (Hirsjärvi 1984, ss. 186–187)

Behavioristisen ihmiskäsityksen mukaan ihmisen käyttäytymiseen voidaan vaikuttaa palkitsemalla toivottua käyttäytymistä ja vastaavasti rankaisemalla ei-toivottua. Hirsjärvi (1984) kuvaa kuinka Pervin (1979) kiteytti behaviorismin kolmeen pääkohtaan: Ihmisen käyttäytyminen on opittua, ja oppiminen on tapahtunut mielikuvien avulla. Ihminen pyrkii etsimään mielihyvää ja välttämään mielipahaa. Lisäksi ihmisen käyttäytyminen on osaltaan ympäristön määräämää. Erityisesti Watson korosti ympäristön merkitystä ihmisen käyttäytymisessä ja väheksyi perinnöllisyyden vaikutusta käyttäytymiseen. (Hirsjärvi, 1984, ss. 188–189)

Behavioristinen ihmiskäsitys luo positiivisen kuvan ihmisestä ja hänen muokattavuudestaan luoden vastapainon kaikille niille teorioille, jotka korostavat perinnöllisyyden merkitystä ihmisen kasvatuksessa. Lähtökohdiltaan ja kyvyiltään kaikki ihmiset omaavat samat lähtökohdat. Gerholmin ja Magnussonin (1972, s. 634) mukaan Watson korosti, että kenet tahansa voidaan kasvattaa mihin tahansa, kunhan työ aloitetaan riittävän varhain. (Hirsjärvi, 1984, ss. 190–191)

Behavioristinen ihmiskäsitys – oppiminen käyttäytymisen muutoksena

Behavioristisen ihmiskäsityksen mukaisessa koulutuksessa opiskelija nähdään vain niin hyvänä kuin ne tiedot ja taidot, jotka hän on kyennyt sisäistämään. Nämä tiedot ja taidot valikoituvat sen mukaan, minkälaisia ammatillisia valmiuksia opiskelijaan halutaan istuttaa. Behavioristisessa mallissa opiskelijan omilla haluilla ja tarpeilla ei varsinaisesti ole merkitystä koulutuksen sisällön näkökulmasta, vaan kaikki joutuvat sisäistämään saman, lineaarisesti etenevän oppimäärän. Tämä oppimäärä nähdään niin sanotusti autonomisena, ulkoa opeteltavana kohteena, joka ei yksilöidy suhteessa opiskelijan tarpeisiin. Ainoita yksilöityjä prosesseja ovat erilaisten muistisääntöjen keksiminen sekä palautteen antaminen. (Lapinmäki ym., 2006, ss. 1–4)

Behaviorismilla voidaan kasvatustieteellisesti ymmärtää eri asioita, ja siitä on olemassa erilaisia suuntauksia. Oppimista käsiteltäessä behaviorismin on sanottu merkitsevän tietojen siirtämistä muuttumattomana opettajalta opiskelijalle. Yhä tänäkin päivänä käsitykseen liittyy vahvasti ajatus siitä, että näin siirretty tieto kyetään varastoimaan opiskelijan muistiin. Opettaja kontrolloi oppimista, ja mielikuvana opetuksesta toimii kärjistetysti tiedon kaataminen. Behavioristisen käsitteen mukaan oppimista ja sen motivointia ohjataan ulkoapäin. (Mäkelä, 2008, s.189)

Behavioristisen ihmiskäsityksen heijastukset opetukseen

Behaviorismin juuret kasvatusajattelussa voidaan juontaa 1900-luvun alun Yhdysvaltoihin, Edward Lee Thorndiken sekä hänen seuraajiensa edustamaan ”positivistiseen” kasvatustieteeseen. Positivismissa luonnontieteistä tuttuja kvantitatiivisia tutkimusmenetelmiä sovelletaan ihmisten käyttäytymistä koskeviin tutkimuksiin. Tämä systemaattinen, mittaamiseen ja tilastoihin perustuva tutkimustyö loi pohjan modernille kasvatustieteelle. Tämä kasvatustieteen haara sai osakseen paljon kritiikkiä, mutta päätyi kuitenkin vallitsevaksi kasvatusmenetelmäksi yhdysvaltalaisissa kouluissa. Syynä tälle oli kiihtyvä teollistuminen sekä tarve tehokkaalle massakoulutusjärjestelmälle, joka kykeni arvottamaan yksilöiden ominaisuuksia numeraalisesti. Toisen maailmansodan jälkeen tämä kasvatusmenetelmä levisi myös Suomeen. (Saari, 2021, ss. 127–144)

Behavioristinen opetustapahtuma voidaan Vuorisen (2001, s. 7) mukaan jaotella seuraavasti:

1. Opiskelijan huomion kiinnittäminen erilaisin tehokeinoin
2. Osion oppimistavoitteiden kertominen
3. Käsiteltävän asian yhdistäminen johonkin jo aiemmin opittuun
4. Käsiteltävän asian strukturoitu esittely opiskelijalle
5. Käsiteltävän asian syventäminen erilaisten esimerkkien ja muistisääntöjen avulla
6. Käsiteltävän asian harjoittelu ja kertaaminen
7. Välitön palaute suorituksista, vinkkien antaminen
8. Harjoittelun lopuksi testi, josta opiskelijan tulee suoriutua itsenäisesti
9. Harjoitellun asian siirtäminen käytännön työtehtäviin.

Behavioristiset metodit soveltuvat kaikkeen sellaiseen tietoon ja taitoon, mikä pitää saada rutiininomaiseksi ja automaattiseksi erilaisten drillien eli toistoharjoitusten ja sääntöjen avulla. Lukuaineista esimerkiksi voi nostaa matematiikan kertotaulun, jonka oppiminen vaatii runsaasti toistoja ja muistisääntöjä (Vuorinen, 2001, s. 7). Behaviorismille on paikkansa myös ammatillisessa koulutuksessa, esimerkkinä logistiikan työtehtävistä ovat erilaiset turvalliseen ajamiseen liittyvät nyrkkisäännöt. Tällaisia sääntöjä kerrataan niin teoriaopetuksessa kuin käytännön harjoittelussa jatkuvasti, kunnes ne jäävät opiskelijalle lihasmuistiin. Saari (2021, s. 146) muotoilee behaviorismiin pohjautuvan opetuksen rakentuvan niin, että ensin esitetään opittava asia ja seuraavaksi sarja monivalintatehtäviä. Oikeiden vastausten avulla edetään jatkotehtäviin, vastaavasti väärät vastaukset ohjaavat kertaamaan opittavaa sisältöä.

Tämän päivän ammatillisessa koulumaailmassa digitaalisia ympäristöjä käytetään paljon. Esimerkiksi oppimispelit hyödyntävät edelleen behaviorismista ja ohjelmoidusta opetuksesta tutuksi tulleita käyttäytymisen vahvistamisen periaatteita. Digitaalisissa oppimisympäristöissä behavioristinen ihmiskäsitys näyttäytyy tehtävinä, joihin on vain yksi oikea vastaus. Nämä vastaukset on ohjelmoitu ympäristöön algoritmein, jotka ilmoittavat opiskelijalle välittömästi ovatko hänen antamansa vastaukset oikein vai väärin. Tehtävänantona saattaa olla joko tyhjiin vastauslaatikoihin kirjoittaminen tai monivalintatehtävä. Englannin ja ruotsin verkkokurssit voivat sisältää vastaavanlaisia tehtäviä, esimerkiksi yksittäisten sanojen kirjoittamista tyhjiin laatikoihin tai valmiiksi tarjottujen sanojen sijoittamista oikeisiin paikkoihin. (Mölsä, 2005, s. 62.; Saari, 2021, s. 148)

Keskeinen idea opettamisessa on, että sen avulla lisätään opiskelijan tietämystä ja ymmärrystä opetettavasta asiasta. Liian usein ajatellaan, että tieto on valmis kokonaisuus, joka siirretään opiskelijan päähän, joko huonolla tai hyvällä menestyksellä. Tähän käsitykseen liittyy vahvasti ajatus, että kun tietoa on siirretty riittävästi, on saatu aikaan kokonaisuus. Tällainen käsitys tiedon kumuloitumisesta ja oppimisprosessista on nykyisellään asetettu kiistanalaiseksi. Behavioristista ihmiskäsitystä kuvaa lisäksi se, että niin oppimista kuin motivointiakin ohjataan ulkoapäin. (Mäkelä, 2008, ss. 187–190)

Pohdintaa

Meille suomalaisille koulutus on tärkeä arvo. Mitä ja miten meidän tulisi sitten opettaa? Behaviorismiin pohjautuva opetus on opettajajohtoista, sillä opettaja kontrolloi opiskelijan oppimista (vrt. Taulukko 1.). Samalla kun opiskelija oppii, hän rakentaa itseään eli omaa identiteettiään, ihmiskäsitystään, maailmankuvaansa ja -katsomustaan. Lisäksi hän luo suhdetta itseensä, toisiin ihmisiin, yhteiskuntaan ja sen monikulttuurisuuteen sekä luontoon. Hyvällä ammatillisella opetuksella luodaan pohja opiskelijan elinikäiselle oppimiselle ja itsensä ammatilliselle kehittämiselle.

Behavioristinen ihmiskäsitys
Yksilön käyttäytymisen perusta	Käyttäytyminen pohjautuu ehdollisiin ja ennustettaviin reflekseihin, joita yksilöön kohdistuvat ärsykkeet aiheuttavat (ärsyke-reaktio-kytkeymät).
Yksilön käyttäytymisen tarkastelu	Tarkastellaan ainoastaan ulospäin havaittavaa käyttäytymistä objektiivisesti.
Ympäristön vaikutukset yksilön käyttäytymiseen	Psyykkisten ilmiöiden ja ympäristövaikutuksen suhteet ymmärretään vakioina. Ympäristö vaikuttaa siis yksilön käyttäytymiseen samalla tavalla yksilöstä riippumatta.
Yksilön omat havainnot käyttäytymisestään	Subjektiivista itsehavainnointia tai reflektointia ei korosteta.
Yksilön sisäiset tarpeet	Ei-havainnoitavat sisäiset motivaatiotekijät, kuten vietit, tottumukset ja tavoitteet, ymmärretään olemassa oleviksi, mutta niiden merkitystä yksilön käyttäytymisen selittämisessä ei korosteta.
Yksilön oppimisen toteaminen	Ärsyke-reaktio-kytkeymien avulla voidaan osoittaa, miten yksilön toimintatavat muuttuvat eli yksilö oppii uutta.
Yksilön oppimiseen vaikuttaminen	Yksilön käyttäytymiseen sekä toiminnan muuttumiseen eli oppimiseen voidaan vaikuttaa palkitsemalla toivottua käyttäytymistä ja vastaavasti rankaisemalla ei toivottua.
Yksilön perinnöllisyyden vaikutus oppimiseen	Perinnöllisyyttä ei koeta merkitykselliseksi muuttujaksi, vaan yksilöiden koetaan omaavan samat lähtökohdat ja valmiudet oppimiseen.
Opetuksen rooli oppimisessa	Oppimista ja sen motivointia ohjataan ulkoapäin; tieto siirretään muuttumattomana opettajalta opiskelijalle, ja siirretty tieto varastoidaan opiskelijan muistiin (”tiedon kaataminen”).

Behavioristisella ihmiskäsityksellä ei ole tämän päivän kasvatuksellisessa keskustelussa erityisen hyvä maine, vaan se nähdään laajalti liian yksinkertaistettuna tapana tarkastella mieltä ja oppimista. Päällimmäisenä kritiikkinä on esitetty, ettei behaviorismi ota millään tapaa kantaa opiskelijan yksilöllisiin ominaisuuksiin, tarpeisiin tai tavoitteisiin.

Behaviorismi jättää huomioimatta oppijan sisäiset kognitiiviset prosessit, kuten ajatukset ja tunteet. Skinnerin radikaali behaviorismi ottaa huomioon jotkin näistä prosesseista siltä osin kuin ne voidaan mitata, mutta ei yritä ymmärtää tai selittää yksilön tunteiden syvyyttä. Käyttäytymistä tarkkaillaan, mutta taustalla olevia kognitiivisia prosesseja ei ymmärretä. Behavioristinen opetus ei tue myöskään yksilön reflektiota, metakognitiota ja itsearviointia. (Brau, Fox & Robinson, 2020, s. 5; Patrikainen, 1999, s. 148)

Behaviorismin merkitys modernille koulujärjestelmälle on kuitenkin kiistaton, eikä behaviorististen metodien vahvuuksia ole suoranaisesti koskaan millään tavalla kumottu, ne on vain sivuutettu uusien psykologisten vallankumouksien myötä. Nämä uudet kognitiiviset ja sosiokulttuuriset teoriat keskittyivät vastaamaan hyvin erilaisiin kysymyksiin, kuten siihen, miten ajattelu ja oppiminen käytännössä tapahtuvat.

Vaikka behaviorismi ei tulekaan enää usein esiin julkisessa keskustelussa, ei se ole kadonnut minnekään, vaan se esiintyy edelleen vahvana niin kouluympäristöissä kuin psykoterapiassakin. Se kuitenkin harvemmin esiintyy keskusteluissa, joissa puhutaan opiskelijoiden hyvinvoinnista tai opintojen etenemisestä. Näissä keskusteluissa sen sijaan suurin painoarvo on opiskelijan yksilöllisillä tarpeilla ja haasteilla. Tämä on monessa mielessä hyvä asia, sillä opiskelijat ponnistavat hyvin erilaisista kasvuympäristöistä ja ovat hyvin erilaisten ominaisuuksien varassa. Behaviorismin alkuperäisessä muodossa ei koskaan oltu kiinnostuneita vastaamaan tällaisiin ongelmiin, vaan opetettava asia nähtiin aina muuttumattomana kokonaisuutena, ja opiskelijan menestys kykynä sisäistää tämä kokonaisuus.

Behaviorismi on kaikesta huolimatta edelleen läsnä myös silloin, kun puhutaan opiskelijoiden yksilöllisten polkujen suunnittelusta. Ammatilliselle koulutukselle on nimittäin asetettu tietyt laatuvaatimukset, joiden tarkoitus on taata opiskelijalle riittävä osaaminen sekä kyky tehdä työtään turvallisesti. Olipa tämä polku kuinka yksilöity tahansa, nämä alan reunaehdot eivät ole muutettavissa, ja ennen pitkää erilaiset rutiininomaiset harjoitteet tulevat vastaan. Eroja on toki nähtävissä alasta riippuen, eikä esimerkiksi nuoriso-ohjaajan työ ole sidottu samanlaisiin ehdottomuuksiin kuin esimerkiksi turvallisen trukkityöskentelyn perusteet. Kuitenkin niin kauan kuin tällaisia ehdottomuuksia vaativia työtehtäviä ja -taitoja on, ei behaviorismi ole katoamassa opetusmaailmasta mihinkään.