Aikamme tärkein oppimisloikka on elonkehän elvyttäminen

Luontoa kulutetaan nopeammin kuin se uudistuu, minkä seurauksena luonnon monimuotoisuus köyhtyy huolestuttavalla nopeudella. Talouden ja yhteiskunnan vaikuttajat pohtivat tuoreessa Sitran muistiossa (2023) luontopääoman merkitystä ihmiselle, yhteiskunnalle ja taloudelle. Luonto tarjoaa ihmisille ratkaisevan tärkeitä resursseja ja palveluja, kuten ruokaa, energiaa, puhdasta vettä, lääkekasveja, hiilen varastoimista ja ravintokasvien pölytystä. Luontopääoman ylikulutuksen tilanne on ihmiskunnalle ja koko elonkehälle kestämätön.

Tarvitsemme tutkimukseen perustuvaa ohjausta

Kanadan Montrealissa pidetyssä YK:n luontokokouksessa hyväksyttiin tavoitteet luontokadon pysäyttämiseksi ja luonnon elvyttämiseksi vuoteen 2030 mennessä (United Nations, n.d.). Tavoitteiden saavuttaminen edellyttää tutkittua tietoa luonnon tilasta ja luontokatoa ja ilmastonmuutosta torjuvista toimenpiteistä. Tarvitsemme entistä tehokkaampaa tutkimustiedon hyödyntämistä päätöksenteossa ja muutosten toimeenpanossa. Tarvitsemme myös tutkimustietoon perustuvaa, vaikuttavuusperusteista yhteiskunnallista ohjausta. Tämä tarkoittaa muun muassa sellaisia teollisuuden ja elinkeinojen tukijärjestelmiä ja kannustimia, jotka edistävät hiilensidontaa ja luonnon monimuotoisuutta. Toivomme myös lisää tutkitusta tiedosta ammentavia käytännön keksintöjä, esimerkiksi vihreää teknologiaa, hiiliviisaita arjen apuvälineitä, vastuullisia liiketoimintamalleja ja kestäviä ruokajärjestelmiä. (Strateginen tutkimus, 2023; Pantsar, 2023)

CO-CARBON tuottaa uutta tietoa hiilensidonnasta

Hämeen ammattikorkeakoulu (HAMK) on osallistunut jo useampaankin Suomen Akatemian Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittamaan tutkimushankkeeseen. Tällä hetkellä tutkimme kaupunkivihreän hiilensidontakykyä Helsingin yliopiston johtamassa, monitieteisessä CO-CARBON -projektissa (n.d). Yhteistyön tavoitteena on tuottaa uutta tutkimustietoa hiiliviisaasta kaupunkivihreästä ja lisätä tutkimustiedon soveltamista kaupunkisuunnitteluun kaupunkien asukkaiden, yritysten ja päätöksentekijöiden kanssa. HAMK Bio ‑tutkimusyksikön intressinä on tutkia hiiliviisaita viherrakennushankkeita ja HAMK Edu puolestaan tarkastelee viherrakentamisen ammattilaisten toimintaa ja keskinäistä vuorovaikutusta.

Yhteisenä tavoitteena on vastata kysymyksiin: Mitkä ovat ne rakentamisen kriittiset kohdat, joissa hiiliviisaita ratkaisuja voisi tukea uudenlaisilla toimintamalleilla? Mitkä tekijät mahdollistavat hiiliviisaat ratkaisut? Vaikka projektin lähtökohtana onkin hiiliviisaus, CO-CARBON -projekti tarkastelee kaupunkivihreää monihyötyisenä ja moneen tutkimusalaan liittyvänä kokonaisuutena (Ryymin & Tahvonen, 2023). ”Elonkirjon muutosten ymmärtämiseen tarvitaan myös humanistista tutkimustietoa”, kirjoittaa Otto Latva Turun yliopiston blogissa (2021). ”Biodiversiteetissä tapahtuneet muutokset liittyvät merkittävästi myös siihen, miten ihmiset käyttävät ja kontrolloivat luontoa ja millaisia näkemyksiä heillä on esimerkiksi eri eläin- ja kasvilajeista”, Latva perustelee.

Tutkimustiedon hyödyntäminen päätöksenteossa on haasteellista

CO-CARBON -projekti (n.d.) on juuri julkaissut tuoreet politiikkasuositukset ja muistilistan päättäjille. Suosituksissa esitellään viisi keinoa, miten päättäjät voivat edistää viherrakentamisen hiilensidontaa, turvata hiilinieluja ja kehittää vähäpäästöisiä rakentamisen ja hoidon menetelmiä.

Uuden tutkimustiedon linkittäminen käytännön päätöksentekoon on usein melko haasteellista. Haasteita tuovat esimerkiksi tutkimustiedon runsaus ja laadun arviointi. Päättäjien voi olla vaikeaa arvioida, milloin ja miten tutkimustieto on sovellettavissa käytäntöön, juuri käsillä olevaan tilanteeseen tai ongelmaan. Toisinaan myös tiedon saatavuus on ongelmallista. Englanninkieliset, vertaisarvioidut tieteelliset julkaisut ovat Suomelle välttämättömiä, sillä globaalien kriisien ratkaisemiseksi meidän on oltava mukana kansainvälisen tiedeyhteisön keskustelussa. Päätöksenteon tueksi tarvitsemme kuitenkin myös tutkimustulosten yleistajuistamista, avointa julkaisemista ja yhteiskunnallista keskustelua. Tärkeää olisi myös löytää keinoja eri tieteenalojen ja tutkimustahojen tuottaman luontotiedon kokoamiseen ja jakamiseen. Joukko suomalaisia asiantuntijaorganisaatioita ehdottaakin Suomen ympäristökeskuksen (2023) johdolla luontotiedon kehittämisohjelmaa vuosille 2024–2035. Hankkeen tavoitteena on yhdenmukaistaa tiedonhallintaa ja edistää tiedon avoimuutta.

Tutkijoiden osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on tärkeää

Monet muutkin tekijät haastavat tutkimustiedon käytäntöön soveltamista. Esteeksi saattavat muodostua esimerkiksi taloudelliset resurssit, päättäjien keskinäisen yhteistyön puute, vanhentunut lainsäädäntö ja eturyhmien intressiristiriidat. Tutkimustieto, joka pyrkii muuttamaan ihmisen toimintaa, törmää aina myös kulttuurisiin ja sosiaalisiin haasteisiin, esimerkiksi erilaisiin perinteisiin, uskomuksiin ja arvoihin. Tiedämme jokainen omasta kokemuksestamme, kuinka vaikeaa on muuttaa tuttuja rutiineja, vaikka muutosta tukevaa tietoa olisi runsaasti tarjolla.

Ryhmämme kirjoittajista Harri Mattilalla on kokemusta erityisesti globaalin vesihuollon (United Nations, 2021) ongelmien tutkimuksesta ja ratkaisujen kehittämisestä. UNICEF (2019) arvioi, että huolimatta vuosikymmenten ponnisteluista joka kolmas ihminen maailmassa elää edelleen ilman puhdasta vettä. Mattilan mukaan alan tutkimus tarvitsee lisää monitieteistä yhteistyötä, poikkihallinnollista vuorovaikutusta ja avointa julkaisemista. Ongelmien ratkaisemiseksi on tärkeää saada lisää ymmärrystä maailman väestönkasvusta eri alueilla, ilmastonmuutoksesta, vesiteknologian saavutettavuudesta ja hallinnasta sekä veden roolista hauraiden valtioiden poliittisissa, taloudellisissa ja sosiaalisissa vaikeuksissa. Tutkijoita kutsutaan osallistumaan yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Muutoksessa on kyse jatkuvasta oppimisesta, jota voidaan tukea monin keinoin

Oppimisen asiantuntijoina meitä HAMKissa kiinnostaa tarkastella muutokseen tähtäävää tutkijoiden ja yhteiskunnan dialogia jatkuvana oppimisena, jota voidaan toteuttaa monenlaisin pedagogisin menetelmin. Voimme räätälöidä oppimistapahtumia verkostojen tarpeisiin hyödyntäen ryhmien omia toimintaympäristöjä tai kutsua osallistujia pitkäkestoisempaan vastavuoroiseen oppimisprosessiin. Myös kasvatustieteellinen tutkimus antaa eväitä muutoksen vauhdittamiseen. Uuteen siirtyminen edellyttää usein oppimisloikkaa – uusien merkitysperspektiivien (Mezirov, 1995; Varjokorpi, 1995) rakentamista syväsuuntautuneilla oppimisstrategioilla sekä jatkuvaan oppimiseen sitoutumista (Rintala, Postareff & Ryymin, 2023).

Minna Lammi, STN:n Kulttuuri teknologisoituvassa yhteiskunnassa (CULT) -ohjelman johtaja, esittelee blogikirjoituksessaan mielenkiintoisen oppimisprosessin mallin maailmalta (Lammi, 2020). Cambridgen yliopiston Centre for Science and Policy -keskus (n.d.) kutsuu Policy Fellowship -ohjelmaansa virkamiehiä ja päättäjiä keskustelemaan yhdessä tutkijoiden kanssa ajankohtaisista yhteiskunnallisista haasteista ja tieteellisestä tutkimuksesta vapaamuotoisessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä. Ohjelmassa on noin 70 osallistujaa kerrallaan ja keskus on järjestänyt arviolta jo yli 10 000 keskustelua politiikantekijän ja tutkijan välillä.

Vaikka päättäjät ovatkin erityisessä roolissa luontokadon pysäyttämisessä, kaipaamme lisää myös kaikille avointa tietoa ja oppimismahdollisuuksia. Jyväskylän yliopiston Avoin yliopisto (n.d.) ja Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdom (Jyväskylän yliopisto, n.d.) tarjoavat Planetaarisen hyvinvoinnin opinnot kaikille kiinnostuneille. Sitran Emma Sairanen (2023) esittelee myös hyvänä esimerkkinä uuden tiedon oppimiseen englanninkielisen Biodiversity.now -verkkokurssin (Climate University, n.d.), jossa on tarjolla avoimia materiaaleja luontotiedosta. Molemmat kurssit perustuvat tuoreeseen tutkimustietoon.

Monitieteinen tutkimus palvelee itseään suurempaa tarkoitusta

Elonkehän elvyttäminen edellyttää uuden oppimista. Meidän täytyy yhdessä pureskella uutta tutkimustietoa ja jalostaa se käytännön toiminnaksi. Tästä syystä aikamme tärkeintä ongelmaa pohtivan monitieteisen tutkimuksen vaikuttavuutta tulisikin mitata siinä, miten se mahdollistaa uuden oppimista. Tarvitsemme tutkimusta, joka kutsuu ihmisiä mukaan muutokseen ja palvelee itseään suurempaa tarkoitusta.