Hevoskasvatus sinnittelee maatalouden muutoksessa

Hevoset ja maaseutu ovat aina kuuluneet yhteen. Tammat varsoineen ovat tuttu näky maaseudun maisemassa, mutta maatalouden rakennemuutos, tukipolitiikan muutokset ja taloudelliset suhdanteet ovat ravistelleet kotimaista hevoskasvatusta viime vuosien aikana. Syntyneiden varsojen lukumäärä polskii aallonpohjassa eikä ole saanut toivottua nostetta.

Maatalouden muutokset vaikuttavat hevosten kasvatukseen

Maatilojen määrä Suomessa on puoliintunut muutamassa kymmenessä vuodessa. Tällä hetkellä maatiloja on hieman alle 50 000, ja vain joka kolmannella maatilalla on eläimiä (Suomen virallinen tilasto n.d.). Maatiloja, joilla on hevosia, on kolmisen tuhatta (Hippolis ym. n.d.). Näistä hieman alle 2 000 tilaa on sellaisia, jotka ovat ilmoittaneet päätuotantosuunnakseen hevostalouden. Myös monialaiset tilat tarjoavat hevosiin liittyviä palveluita, mutta tilasto ei erittele, mitä ”muu hevostoiminta” käsittää. Sen alla voi olla esimerkiksi siitostoimintaan liittyvää karsinapaikkavuokrausta.

Nykyään 27 prosenttia maamme 75 000 hevosesta asuu maatiloilla (Hippolis ym. n.d.). Hevosmäärä maatiloilla on laskenut tasaiseen tahtiin, vaikka hevosten lukumäärä on 1990-luvun lopusta kasvanut jopa neljänneksen. Hevosten asema nykymaataloudessa on muuttunut oleellisesti muutaman vuoden sisällä maataloustukien muutoksen yhteydessä.

Tukiehdot eläinyksikkömääritelmineen ja tukialueineen tiukkenivat ja maksettavat tukisummat pienenivät. Samaa tahtia vähenivät niin tukikelpoiset hevoset kuin tukea saaneet maatilat (Hippolis ym. n.d.). Aikaisemmin hevoset kuuluivat kansallisen kotieläintuen piiriin, mutta kyseistä tukea ei ole maksettu hevosista enää vuoden 2016 jälkeen. Kansallinen kotieläintuki oli suunnattu nimenomaan kotimaisen kasvatuksen edistämiseksi ja suomenhevoskannan säilyttämiseksi. Sen piirissä olivat siitostammat, suomenhevoset sekä muut yksi‒kolmevuotiaat Suomessa syntyneet hevoset ja ponit.

Suomen Hippoksen tilaamien, opinnäytetyönä tehtyjen tutkimusten mukaan kasvattajista nelisenkymmentä prosenttia on EU-tukiin oikeutettuja (Lehmusvaara 2011, 12; Korhonen 2015, 15). Se, aiheuttaako EU-tukien lakkaaminen kasvatustoiminnan muutoksia, jää nähtäväksi. Suomen Hippoksen kasvattajapalkintoja on arvostettu jopa kansallista kotieläintukea enemmän (Korhonen 2015, 16). Järjestelmää on uusittu ja vuodesta 2016 alkaen hevoskasvatukseen kohdentuu entistä enemmän varoja (Suomen Hippos 2013).

Kasvatustoiminnan kehityssuuntia selvitetty

Kymmenen vuotta sitten tehdyn selvityksen mukaan hevoskasvatus oli yleisin yritystallien päätoimintamuoto (33 prosenttia) (Pussinen ym. 2007, 18). Jo tällöin todettiin, että hevostaloudessa on yleistä usean toimintamuodon harjoittaminen. Harvoin hevoskasvatus on maatilan ainoa toimintamuoto, ja on yleistä, että hevosia kasvatetaan muun toiminnan ohessa, lähinnä sivuelinkeinona. Erityisesti omaan käyttöön hevosia kasvatetaan myös harrastuksena eikä niinkään ansiomielessä.

Suomen Gallup Elintarviketieto Oy selvitti vuonna 2016 hevostilojen kehityssuuntia valtakunnallisesti. Maatilojen kehitysnäkymät 2022 -kyselyssä oli mukana reilut 150 hevostaloutta harjoittavaa tilaa, joilla oli enemmän kuin kaksi hevosta. Kysymykset käsittelivät maatilojen tulevaisuuden näkymiä, tulevia kotieläinten määriä, tilanpidon jatkuvuutta ja muita kehityssuuntia. Tutkimuksessa hevoskasvatus tai oriasematoiminta oli pääasiallinen hevostalouden toimintamuoto kolmasosalla (29 prosenttia) toimintamuotonsa määritelleistä hevostiloista. Tämä on samaa luokkaa kuin aiemmissa tutkimuksissa on arvioitu (Pussinen & Thuneberg 2010).

Hevoskasvatusta harjoitetaan tyypillisesti muun toiminnan ohessa, eikä hevostalouden merkitys maatilan toimeentulon kannalta ole merkittävintä. Maatilojen kehitysnäkymät -tutkimuksessa hevoskasvattajista 85 prosenttia vastasi, että hevostalous on sivuelinkeino, jolla on jokin verran merkitystä toimeentulolle. ”Hard core” -kasvattajia on harvassa – maatiloillakin. Hevoskasvatustiloista 60 prosenttia harjoitti myös vähintään yhtä ‒ ja enimmillään kolmea ‒ muuta tuotantosuuntaa. Yleisin yhdistelmä on hevostalouden yhdistäminen maidontuotantoon, seuraavina nautojen teuraskasvatukseen ja muuhun nautakarjatalouteen, kuten vasikka- tai hiehokasvatukseen. Myös emolehmiä ja lampaita pidettiin tilalla hevosten lisäksi.

Uusia hevoskasvattajia tarvitaan

Hevoskasvattajat ikääntyvät, ja toiminta kaipaa jatkajia tai täysin uusia ihmisiä. Tilanne on pitkälti sama kuin muunkin suomalaisen maaseudun yrittäjäkunnan parissa. Aineiston kasvattaja-maatilayrittäjät olivat keskimäärin 51-vuotiaita. Maatalous- ja puutarhayritysten rakenne -tilastossa kaikkien viljelijöiden keski-ikä yksityishenkilöiden omistamilla tiloilla on samainen 51 vuotta (Suomen virallinen tilasto n.d.), ja viljelijöiden keski-iän nousu onkin yleinen suuntaus. Kotieläintiloilla on yleisesti hieman nuorempaa väkeä, mutta vilja- ja muilla kasvitiloilla hevostaloustilallisiakin iäkkäämpää viljelijäkuntaa.

Kasvatustoimintaa harjoittavilla tiloilla on peltoa noin 70 hehtaaria, mikä on jonkin verran vähemmän kuin tutkimuksen muissa tuotantosuunnissa. Tämä on kuitenkin enemmän kuin suomalaisilla maatalous- ja puutarhayrityksillä, joilla peltoa on keskimäärin 45 hehtaaria (Suomen virallinen tilasto n.d.). Käytännössä kaikki hallinnassa olevat hevoset pidetään ympärivuotisesti kotitilalla, ja on todennäköistä, että rehutuotanto on suhteellisen omavaraista. Tätä tukevat myös vastaukset maatilayrittäjien koulutustarpeista: tuet ja peltoviljely olivat koulutustarpeiden kärjessä, ja kertovat tiloilla harjoitettavasta kasvinviljelystä.

Hevoskasvatustiloilla on keskimäärin kymmenen hevosta tai ponia. Sekä omien että vieraiden hevosten yhteismäärä näyttäisi putoavan reilusti vuoteen 2022 mennessä. Ennakoiko tämä tietoista hevosten vähentämistä, vai ollaanko tulevaisuuden arvioissa vain turhan varovaisia?

Hevosjalostus painottui suomenhevosiin, sillä 60 prosenttia kasvatti suomenhevosia joko ravureiksi tai ratsuiksi. Lämminveristen ravihevosten jalostusta harjoitti viidennes, ja sitä vielä pienempi osuus lämminveristen ratsujen tai ponien jalostusta. Rotujakauma kertoo, että maatilat toimivat perinteisen hevostalouden parissa. Suomenhevonen on osa maaseutua. Samoin ravihevosia on yleisesti kasvatettu maaseututalleilla, ja valmennusolosuhteet voivatkin olla metsäteillä erityisen hyvät. Sen sijaan ratsu- ja ponijalostus on osin urbaanimpaa, vaikka maaseutu laitumineen tarjoaakin lajista riippumatta mitä parhaimmat olosuhteet nuoren hevosen alkuvaiheeseen.

Hevonen innostaa

Maatilojen kehitysnäkymät -tutkimuksessa yhtenä osa-alueena olivat arviot hevostalouden tulevaisuuden näkymistä. Viiden viime vuoden aikana painopiste on ollut laajentamisessa ja toiminnan säilyttämisessä ennallaan. Tulevaisuudessa kolmannes vastaajista on säilyttämässä toimintansa ennallaan. Huolestuttavaa on, että puolet ilmoitti joko supistavansa (24 prosenttia) tai lopettavansa (24 prosenttia) toiminnan. Noin viidennes on vuokraamassa tai myymässä peltojaan, ja kolmasosa vastasi jatkajan viljelevän peltoja. Ainoastaan muutama tila tulee laajentamaan toimintaansa.

Jo kymmenen vuotta sitten hevoskasvatustalleilla oli vähemmän laajentamishalukkuutta ja enemmän vähentämissuunnitelmia kuin muilla toimintamuodoilla. Toimintaympäristöön tehdyt investoinnit olivat samaa tasoa tai jopa pienempiä muihin toimintamuotoihin verrattuna. Uhkakuvana oli, että harrastustoiminta vaikuttaa heikentävästi päätoimisen yritystoiminnan yleistymiseen. (Pussinen ym. 2007, 30‒31).

Muun yritystoiminnan harjoittaminen maatalouden ohella yleistyy, ja toiminta monipuolistuu (Jokela 2016). Hevoset voivat tarjota tervetulleen lisän toimeentuloon. Etenkin kasvatustoiminta sopii maaseudulle: asiakasvirtaa ei tarvita eikä sijainnilla ole sikäli merkitystä, ja tilaa löytyy niin laiduntamiseen kuin rehuntuotantoon. Hevoskasvatuksen myönteisiä puolia ovat laadulliset arvot ja työn mielekkyys toiminnanharjoittajalle. Hevoskasvatus voi olla tärkeä osa maatilan kokonaisuutta sivuelinkeinona, eikä kasvatustoiminnan tarvitse välttämättä perustua päätoimiseen yrittäjyyteen. Hevostalous voi maatiloilla olla tärkeä innostaja arkeen ja peruste jaksamiseen, olipa toiminta sitten sivutoimista tai täysin harrastemaista.