Minkälaista heinää saisi olla?

Hevosen ruokinta perustuu karkearehuun. Niin kuiva kuin säilötty heinä ovat hyviä vaihtoehtoja – kunhan hygieeniset ja ravitsemukselliset laatuvaatimukset täyttyvät.

Moni tekee valintansa aistinvaraisen arvioinnin perusteella. On tärkeää, että karkearehu on hygieenisesti moitteetonta: puhdasta, lehtevää, hyväntuoksuista ja terveen väristä. Jos rehusta löytyy kuollut hiiri tai se on homeessa, rehu tuoksuu tunkkaiselta, pölyää tai on tummunut, maalaisjärkikin toppuuttelee sen käyttöä. Jo pelkkä reikä säilöheinäpaalin muovikerroksissa voi ennakoida ongelmia.

Entäpä jos rehu näyttää hyvältä? Ravitsemuksellista arvoa ei näe päällepäin. Vaikka esimerkiksi kortisuus voi olla merkki alhaisesta energiasta, ravintoaineiden kuten valkuaisen tai kivennäisten määrää ei voida silmämääräisesti kertoa. Vielä ei ole sellaista röntgensilmää keksitty, joka kertoisi samat asiat kuin rehuanalyysi.

Rehuanalyysi on jokaisen valveutuneen hevosenruokkijan työkalu. Sen käyttö on jonkin verran lisääntynyt, vaikka ruokinta perustuu yhä turhan paljon oletuksiin. Karkearehu muodostaa valtaosan hevosen päivittäisestä dieetistä, ja siksi olisikin tärkeää tietää, mitä hevoselle syöttää.

Ravintoaineiden määrät ja keskinäiset suhteet

Ruokinnan merkitys korostuu entisestään silloin, kun hevosen vaatimustaso ja ravintoaineiden tarpeet nousevat, kuten vaikkapa kilpahevosilla, kasvavilla varsoilla ja imettävillä tammoilla. Erilaisille hevosryhmille on laadittu omat ruokintasuositukset (LUKE, 2018).

Ajatellaan esimerkiksi, että päivittäinen rehuannos koostuu kymmenestä kilosta esikuivattua säilöheinää, kilosta teollista väkirehua ja kivennäislisästä. Jos tässä tapauksessa ei tiedetä, sisältääkö yksi kilo heinää sulavaa raakavalkuaista (srv) 20 vai 60 g/kg ka, on selvää, ettei tarkkaankaan valitulla väkirehukilolla voida saavuttaa optimaalista ruokintaa.

Kivennäisten osalta ollaan myös täysin rehuanalyysin varassa. Lannoitus, kasvukauden olosuhteet, maaperän kunto ja valitut lajikkeet vaikuttavat karkearehujen kivennäismääriin. Kalsium ja fosfori muodostavat yhdessä hydroksiapatiittikiteitä, jotka ovat vahvan ja terveen luuston perusta (Dryden, 2008, ss. 131–134). Näiden kivennäisten riittävää määrää ei voida varmistaa antamalla hevoselle reilusti kalsiumia ja fosforia sisältäviä muita rehuvalmisteita. Luuston kestävyyden kannalta näiden kivennäisten keskinäiset suhteet ja oikeat, ei liian matalat eikä liian korkeat, määrät ovat oleellisia. Epäsuhtainen, liian vähäinen tai liian suuri annostus kalsiumia ja fosforia heikentää niiden imeytymistä, mihin hevonen tyypillisesti vastaa irrottamalla kivennäisaineita luustostaan tai heikentämällä ylipäänsä niiden hyväksikäyttöä. (McDonald, Edwards, Greenhalgh & Morgan, 2002, ss. 117–121)

Heinäntuottaja teettää kymmeniä analyysejä vuosittain

Kaakkolan tilalla Lopella on tuotettu hevosille karkearehuja parikymmentä vuotta. Tila kuuluu Etelä-Suomen laatuheinärenkaaseen, ja vuosien varrella rehuanalyysejä on teetetty satoja. Tuotanto on sopimustuotantoa, jolloin määrät ja hinnat ovat etukäteen tiedossa, ja sopimusalennus on viisi prosenttia. Kuljetus maksetaan erikseen.

Kasvuolosuhteet vaihtelevat vuosittain. Rehuanalyysien tulokset voivat toisinaan yllättää kokeneenkin viljelijän, vaikka tuotannossa laatua tarkkaillaan koko ketjun ajan korjuusta kuivatukseen ja varastointiin. Irtoheinäkuivurin avulla kuivaheinäsadon laatu pysyy vakaana. Ravitsemuksellisen laadun vaihtelu vuosittain ja peltolohkoittain ei kuitenkaan ole ennakoitavissa. Kuviosta 1 nähdään, miten suuria eroja voi olla esimerkiksi sulavan raakavalkuaisen määrässä saman pellon sadoissa eri vuosina tai eri peltojen välillä samana vuonna.

Tarkastellaan esimerkkinä keskivertohevosta (500 kg, rasitustaso kohtalainen), jonka energiantarve päivässä on 80 MJ ja valkuaisentarve 500 g srv. Karkearehun valitseminen ilman rehuanalyysiä on melkoista arpapeliä. Yleisesti ottaen myöhempään korjatun heinän valkuaisarvo on matala ja kortisemman heinän kuitu heikentää sulavuutta. Tarkasteluun (taulukko 1) on otettu Kaakkolan tilan tarjonnasta kolme peltojen mukaan nimettyä säilöheinää (Heinihuhta, Onnenpelto ja Pitkäpelto) ja kuiva heinä. Kaakkolan kuiva heinä oli ulkoisesti erinomaisen näköistä ja korjattu vain vähän ennen kukintaa 22.–23.6.2019. Vertailussa on myös rehutaulukoiden ”erittäin myöhäisen korjuun heinä” (LUKE, 2018). Käytännössä talleilla törmää usein ravintoarvoiltaan huomattavasti tätäkin huonompaan heinään, ja rehutaulukoiden erittäin myöhäisen korjuun heinä vaikuttaa jopa yliarviolta huonolaatuisesta heinästä.

Taulukko 1. Eri karkearehujen ravintoarvot.

	Kuiva-aine (%)	Energia (MJ/kg ka)	Srv (g/kg ka)	Ca (g/kg ka)	P (g/kg ka)	Ca:P
Heinihuhta	72,3	10,8	104	4,3	1,9	2,3:1
Onnenpelto	68,6	9,0	58	2,5	2,3	1,1:1
Pitkäpelto	70,1	9,7	95	2,5	2,2	1,1:1
Kaakkolan kuiva heinä	85,3	8,2	37	1,9	1,2	1,6:1
Taulukkoheinä 09006	86,0	8,4	46	2,5	1,9	1,3:1

Rehun ravintoarvo ei näy päällepäin

Esimerkkiruokinnassa väkirehun määrä on pidetty samana (1 kg kauraa, jonka hehtolitrapaino on 54–58 kg) eikä kivennäisten saantia ole tasapainotettu millään kivennäistuotteella, vaan vertailu keskittyy energian- ja valkuaisensaantiin sekä karkea- ja väkirehusta saatavaan kalsiumin ja fosforin määrään. Kivennäistasapaino pitäisi vielä erikseen tarkastella laajasti kaikkien kivennäisten osalta, jotta ruokinta saataisiin parhaaksi mahdolliseksi.

Ilman ruokintasuunnitelmalaskelmia voisi käytännön kokemuksella arvioida, että esimerkkihevosta ruokitaan 10 kg:n päiväannoksella. Jos karkearehun määrä vakioidaan 10 kg:aan päivässä (ottamatta sen kuiva-ainepitoisuutta huomioon), energiansaannit vaihtelevat 88–110 prosenttia ja valkuaisensaannit 80–170 prosenttia tarpeeseen nähden (taulukko 2). Tämäkin tieto jäisi todentamatta ilman rehuanalyysiä.

Taulukko 2. Energian, sulavan raakavalkuaisen (srv) sekä kalsiumin (Ca) ja fosforin (P) saanti eri karkearehuvaihtoehdoista, kun annoskoko on 10 kg ja väkirehuna annetaan 1 kg kauraa eikä kivennäisiä ole vielä täydennetty.

	Energia (MJ)	Energia (% tarpeesta)	Srv (g)	Srv (% tarpeesta)	Ca (g)	P (g)	Ca:P
Heinihuhta	88,5	110	883	170	32	17	1,9:1
Onnenpelto	72,2	88	479	97	18	19	0,9:1
Pitkäpelto	78,4	95	747	150	18	19	0,9:1
Kaakkolan kuiva heinä	80,4	98	396	80	17	14	1,2:1
Taulukkoheinä 09006	82,7	100	476	100	22	20	1,1:1

Kun taas otetaan huomioon erilaiset kuiva-ainepitoisuudet ja optimoidaan karkearehujen päivittäisannokset mahdollisimman lähelle vastaamaan energian ja valkuaisen tarvetta, huomataan ettei ruokinta siltikään ole täysin ongelmaton (taulukko 3). Kuiva-aineen saanti, jonka suositellaan olevan 1,5–2,5 prosenttia elopainosta, voi jäädä vajaaksi.

Taulukko 3. Optimoidut karkearehuannokset Kaakkolan rehuvaihtoehdoista niin, että energian- ja valkuaisensaannit ovat hyväksyttävällä tasolla. Karkearehun lisäksi päivittäinen ruokinta sisältää yhden kilon kauraa.

	kg	Energia (MJ)	Srv (g)	€	kuiva-ainetta (% elopainosta)
Heinihuhta	9	80,7	758	2,52	1,4
Onnenpelto	11	78,3	519	3,08	1,68
Pitkäpelto	10	78,4	747	2,80	1,57
Kaakkolan kuiva heinä	11,5	90,8	444	5,29	2,13

Eräiden kesän 2019 säilöheinien valkuaispitoisuudet ovat jopa turhan korkeita kohtalaista työtä tekevälle hevoselle. Sen sijaan Heinihuhta ja Pitkäpelto sopisivat hyvin hevosryhmille, jotka tarvitsevat huomattavasti enemmän valkuaista (esim. siitostammat tai kilpahevoset). Ostajan siis kannattaa miettiä, minkälainen karkearehu soveltuu parhaiten omiin tarpeisiin.

Miten ruokinnan hinta muodostuu?

Kun hintatarkasteluun ei ole laskettu mukaan kauraa, optimoiduissa annostuksissa selkeä ero muodostuu kuivan ja säilötyn heinän välille, joka on suurimmillaan 2,77 €/pv. Eri säilöheinien välillä on eroa 0,56 €/pv (Heinihuhta vs. Onnenpelto), mikä vuositasolla tekee jo noin 200 euroa yhden hevosen kohdalla ja 20 hevosen tallissa puhutaan jo useista tuhansista euroista.

Jos ruokinnat viimeistellään vielä paremmin vastaamaan tarvetta, erilaiset kivennäiset ja mahdolliset täysrehut nostavat päivittäishintaa parista kymmenestä sentistä euroon. Edullista, mutta kenties laadultaan heikkoa karkearehua syöttämällä voidaan olla tilanteessa, jossa kokonaisruokinnan kustannukset nousevatkin suuremman täydennystarpeen kautta korkeammalle kuin laadukkaampaa, vaikkakin kilohinnaltaan arvokkaampaa, karkearehua käyttämällä.

Näin ollen kalliilta ja työläältä tuntuvan rehuanalyysin teettäminen tai valmiiksi analysoitujen heinien tulosten hyödyntäminen voikin säästää tallille huomattavan summan. Samalla voidaan varmistua kokonaisruokinnan koostumuksesta ja laadusta myös hevosen hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmista.

Pelkän aistinvaraisen arvion perusteella ruokinnan tarkasteleminen on mahdotonta, ja tavanomaisilla syöttömäärillä saatetaan päätyä joko yli- tai aliruokintaan. Ruotsalaistutkimusten mukaan hyvälaatuisella karkearehudieetillä (jopa täysin ilman väkirehua) on suotuisia vaikutuksia kilpahevosten (lämminveriset ravihevoset) suorituskykyyn (Connysson, Essén-Gustavsson, Lindberg & Jansson, 2010; Jansson & Lindberg, 2012). Kenties ajatuksia kannattaisi kääntää siihen suuntaan, ettei urheilevienkaan hevosten ruokinnan tarvitse sisältää suurta määrää tärkkelyspitoista, mahahaavalle altistavaa väkirehua – kunhan vain käytetään analysoituja, riittävän energia- ja valkuaispitoisia karkearehuja. Kun tiedetään, mitä hevoselle syötetään, pystytään ruokinta suunnittelemaan järkeväksi ja taloudelliseksi.