Koulutusorganisaatioiden tarjoama luomuopetus on riittämätöntä kansallisten tavoitteiden saavuttamiseksi

Luomuopetus Suomen ammatillisessa tutkintoon johtavassa koulutuksessa on hyvin vähäistä. Kaikilla koulutusasteilla varsinaisia luomuopintoja on varsin niukasti tarjolla. Luomuopetuksessa ja luomun roolissa oppilaitosten toiminnassa on kuitenkin nähtävissä suuria alueellisia ja oppilaitoskohtaisia eroja. Isoimmassa roolissa luomu on Itä-Suomessa, jonne juontavat myös luomun opettamisen sekä tutkimus- ja kehitystyön juuret. Tämä selviää luomuopetuksen nykytilaselvityksessä, jossa haastateltiin ammatillisen toisen asteen, ammattikorkeakoulun ja yliopiston opettajia.

EU:n tavoitteena on, että luomuala kasvaa vuoteen 2030 mennessä 25 prosenttiin peltopinta-alasta. Sama pinta-alatavoite on kirjattu Suomen kansalliseen luomuohjelmaan (Valtioneuvosto, 2021). Lisäksi kansallisena tavoitteena on luomutuotteiden markkinaosuuden kasvu viiteen prosenttiin kuluttajakaupassa sekä 25 prosenttiin ammattikeittiöiden raaka-ainehankinnoissa. Tavoitteet tarkoittavat nykyisten tuotanto- ja kulutusmäärien kaksinkertaistamista. Niiden saavuttaminen edellyttää isoa muutosta koko ruokasektorilla. Muutoksen aikaansaamiseksi tarvitaan runsaasti tukitoimia. Ytimessä on merkittävä luomutietoisuuden ja -osaamisen kasvu ruokaketjun jokaisessa vaiheessa, niin tuotannossa, jalostuksessa kuin kulutuksessakin. Lisäksi oleellista on etsiä sellaisia tuotannon tukipolitiikan ratkaisuja, joilla mahdollistetaan tuotannon käytännön mahdollisuudet ja kannattavuus.

Luomu on osa kansallista huoltovarmuutta

Koronapandemian ja Ukrainan sodan myötä on entistä selvemmin tunnistettu omavaraisen ruuantuotannon merkitys merkittäväksi osaksi huoltovarmuutta. Luomutuotannossa käytetään mahdollisimman vähän ulkoisia tuotantopanoksia, joten sen omavaraisuusaste on korkea. Luonnonmukainen tuotanto perustuu viljelykiertoon, biologiseen typensidontaan ja kierrätysravinteisiin. Tuotannossa ei käytetä lainkaan kemiallisia torjunta-aineita. Luomua ohjaavat tarkat tuotanto-ohjeet, joissa on huomioitu maan kasvukuntoon, luonnon monimuotoisuuteen ja eläinten hyvinvointiin liittyvät tekijät. Sertifioituna järjestelmänä se on valvottu tuotantomuoto. Jatkojalostuksessa on huomioitava muun muassa luomutuotteiden käsittelyyn soveltuvat tilat, ja prosessoinnissa sallitaan vain tietyt hyväksytyt lisäaineet. Myös ruuanvalmistuksessa on omat ohjeet ja reseptiikka. Kauppojen tuotemerkit, esimerkiksi vapaan lehmän maito, eroavat luomusta merkittävästi, koska ne eivät perustu sertifioituun järjestelmään. Selvityksen yhteydessä nousi esille myös se, että kuluttajat ovat eksyksissä nykyisessä merkkien viidakossa ja luomun erottuminen markkinoinnissa käytettävistä tuotantoon viittaavista ilmaisuista ei ole selvä.

Vaikka Suomessa vallitseekin yhteinen käsitys siitä, että omavarainen, kotimainen ruuantuotanto on turvattava ja luonnon monimuotoisuus ja eläinten hyvinvointi on tärkeää, luomun kehittämiseen ei ole panostettu riittävästi. Opettajien haastatteluissa tuli selvästi ilmi, että niin tuotannon, jatkojalostuksen kuin ruuanvalmistuksen osalta tarvitaan lisää osaamista. Selvitys vahvisti myös käsitystä, että julkisten hankintojen osalta tarvitaan strategisia päätöksiä luomun käytön lisäämisestä. Kuluttajien tietoisuutta on lisättävä. Tarvitaan lisää syvällisempää tutkittua tietoa siitä, miten luomu eroaa tavanomaisesti tuotetuista tuotteista.

Luomu kannattaa lisätä sanana opetussuunnitelmaan

Maa- ja metsätalousministeriön Luomu 2.0 -ohjelmassa todetaan, että kaikkien opiskelijoiden tulisi saada perustiedot luomusta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että luomu sanana pitäisi saada ruokaketjuun liittyvien tutkintojen opetussuunnitelmaan. Tällä hetkellä näin ei pääsääntöisesti ole. Pakollisissa opinnoissa luomua on enimmillään muutaman opintopisteen verran. Luomuopetuksen sisältyminen opetukseen riippuukin paljon opettajasta. Mikäli opettaja ei itse näe luomua merkittävänä, ei luomu myöskään sisälly opetuksen sisältöihin.

Tällä hetkellä luomua opetetaan eniten maatalous- ja puutarha-alan koulutuksissa. Elintarvike- ja ravitsemisalan koulutuksissa luomu näkyy vain harvojen yksittäisten koulutusten opetuksessa ja käytännön oppimisympäristöissä. Hyviä esimerkkejä luomuun erikoistuneista oppilaitoksista ovat koulutuskuntayhtymä Saskyn Osaran opetusmaatila, Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan opetus- ja tutkimusmaatila ja Laurea ammattikorkeakoulun opetusravintola Bar Laurea.

Opettajilla on halua oppia lisää luomusta

Suhtautuminen luomuun oli hyvin positiivinen ja opettajien täydennyskoulutus kiinnostaa. Kaikissa tutkinnoissa kaivattiin lisäoppia luomun ympäristövaikutuksista, mutta myös luomun ero tavanomaiseen tuotantoon ja luomun tuotanto-ohjeet kiinnostavat. Maatalousalalla uusina avauksina nähdään vientiin ja kansainväliseen kauppaan sekä markkinoihin ja kulutukseen liittyvät teemat. Elintarvikkeiden jatkojalostuksessa tarvitaan tietoa erityisesti luomuraaka-aineiden prosessoinnista ja käyttäytymisestä ruuanvalmistuksessa.

Opettajat uskovat luomun maltilliseen kasvuun ja haastattelut tuottivat runsaasti konkreettisia kehittämisehdotuksia keinoista, joilla luomuopetusta voitaisiin kehittää. Oman luomuosaamisen kehittämisen lisäksi kaivataan välineitä oman opetuksen tueksi, kuten eri teemoihin liittyviä valmiita koulutustuotteita ja monimediaisia oppimateriaaleja. Tärkeänä osana nähtiin osaamisen jakaminen. Yhtenä ratkaisuna olisi alan sisäisten ja alojen välisten asiantuntijaverkostojen luominen. Laaja-alaisen yhteistyön voimin luomuosaamista voitaisiin viedä dynaamisesti eteenpäin ja tehdä kansallinen luomuosaamisen kasvuloikka.

---

Luomuopetuksen nykytila ja koulutuksen kehittämistarpeet (LUKOKE) -hanke on selvityshanke, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa luomuopetuksen lisäämiseksi ja kehittämiseksi eri koulutusasteilla Suomessa sekä kansainvälisten verkostojen rakentamiseksi. Hankkeen toteuttajat ovat Helsingin yliopisto, Savon koulutuskuntayhtymä ja Hämeen ammattikorkeakoulu (koordinaattori). Hanketta rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö ja vastuuviranomaisena toimii Ruokavirasto.