Kasvatustoiminta hevosyrityksissä

Hevoskasvatus sivuelinkeinona saattaa tulevaisuudessa yleistyä entisestään, varsinkin jos harrastajamaisesta kasvatuksesta siirrytään yritystoimintaan. Hevosyrittäjien keskuudessa on selkeästi kiinnostusta hevoskasvatukseen, vaikka yrittäjä saisikin päätoimensa muunlaisesta yrittämisestä.

Uudistuva hevostalous -hanke toteutti valtakunnallisen Hevosyrittäjyys 2017 -kyselyn, jonka tavoitteena oli selvittää suomalaisen hevoselinkeinon tulevaisuudensuuntia. Hevosyrittäjille suunnatusta kyselystä vastasi Suomen Gallup Elintarviketieto. Kyselyssä pureuduttiin laajentamis- ja vähentämisaikeisiin sekä investointeihin ja työllistävyyteen.

Jo aikaisemmissa tutkimuksissa on tullut selväksi, että hevoskasvatus on toimintamuoto, jota harjoitetaan usein muiden toimintamuotojen, kuten ratsastus- ja ravivalmennuspalveluiden ohella (Pussinen, Korhonen, Pölönen, & Varkia 2007, 29; Pussinen & Thuneberg 2010, 21; Pussinen 2013, 44). Kyselyyn vastanneista yrittäjistä 47 prosenttia (203 kpl) harjoitti kasvatustoimintaa tai oriasemapalveluita ainakin jossain määrin. Määrällisesti hevoskasvatus oli toimintamuodoista toiseksi yleisin karsinapaikkojen vuokrauksen jälkeen. Päätoimintamuotona hevoskasvatus oli vain joka kymmenennellä yrityksellä. Se on kuitenkin kolmanneksi suurin päätoimintamuoto ratsastus- ja täysihoitopalveluiden jälkeen. Jopa ravivalmennus on jäänyt tässä kyselyssä hevoskasvatuksen taakse.

Muutoksia kasvatustoiminnassa ja kysynnässä

Vastaajien joukossa oli jopa 30–40 vuoden mittaisen uran tehneitä kasvattajia, mutta viidesosalla oli takanaan enintään viisi vuotta hevosyrittäjyyttä. Kasvattajayrittäjien keski-ikä kyselyssä oli 50 vuotta.

Hevosten rotukirjo oli laaja, mikä osoittaa kasvavaa kiinnostusta uusia rotuja kohtaan. Uusien rotujen ja erilaisten hevosurheilun lajien ja harrastemuotojen lisääntymisen myötä voidaan saada myös uusia, nuoria kasvattajia vahvistamaan kotimaista kasvatusta.

Liikevaihto kasvatustoimintaa harjoittavissa yrityksissä on kyselyn mukaan pysytellyt viime vuosien aikana suhteellisen tasaisesti hieman alle 60 000 eurossa, joka jää alhaisemmaksi kuin kaikkien hevosyritysten keskiarvo. Vajaa kymmenen vuotta sitten toteutetun kyselyn mukaan hevoskasvatustallien liikevaihto jäi 30 000 euroon (Pussinen & Thuneberg 2010, 21). Kasvatustoiminnassa liikevaihto voi vaihdella vuosittain paljonkin: rahavirrat muuttuvat syntyneiden ja myytävien varsojen mukaan. Samoin kysyntä elää, kuten myös ostajien maksuhalukkuus.

Väheneekö kasvatustoiminta yrityksissä?

Noin puolet (51 %) vastaajista jatkaa toimintaansa vähintään entisessä laajuudessa. Vähentäviä oli hiukan vähemmän (45 %). On huomattavaa, että varsinaisia lopettajia ei ollut kuin yksi yrittäjä. Muihin hevosyrittäjiin verrattuna laajennusinnokkuus on kasvattajien keskuudessa hieman maltillisempaa ja vähentämis- ja lopettamisaikomukset selvästi yleisempiä.

Toimintaansa vähentävät tai sen kokonaan lopettavat yrittäjät mainitsivat suurimmaksi syyksi (52 %) kannattamattomuuden, aivan kuten muissakin toimintamuodoissa. Työn raskaus (13 %), terveydelliset syyt (9 %) ja eläkkeelle jääminen (4 %) vaikuttivat myös päätöksiin. Muu syy -kohdassa (22 %) mainituissa vastauksissa vilahtelivat paljolti samat, talouteen ja jaksamiseen liittyvät tekijät. Sen sijaan kukaan ei maininnut sukupolvenvaihdosta syyksi toiminnan vähentämiselle tai lopettamiselle, mutta kolmannes (33 %) ilmoitti että sukupolvenvaihdos tai yrityskauppa on suunnitteilla.

Vähentävät ja lopettavat arvioivat yrityksensä taloudellista tilannetta huonosta erinomaiseen. Niin kannattavuus, nettotulos kuin maksukykykin oli arvioitu useimmiten kohtalaiseksi tai huonoksi. Liikevaihto on muutama kymmenen tuhatta euroa alhaisempi kuin keskimääräinen kasvatusyritysten liikevaihto. Saattaa olla, että toimintaa on ajettu alas jo jonkin aikaa.

Haasteita ja mahdollisuuksia

Merkittävimmiksi toiminnan haasteiksi arvioitiin maan yleinen taloustilanne ja kuluttajien rahankäyttö sekä jossain määrin myös eläinsuojelu- ja muut viranomaismääräykset. Mahdollisuudeksi mainittiin oma osaaminen. Osaamisen siirtäminen etenkin lopettavien yrittäjien kohdalla onkin ydinkysymys. Alalla on paljon hiljaista tietoa, jonka siirtäminen jatkajille tai uusille yrittäjille voi olla vaikeaa.

Vähentävät ja lopettavat näkevät uusien yritysten tulon markkinoille haasteena, eivät niinkään positiivisesti mahdollisuutena, kuten toimintaansa jatkavat yrittäjät. Jatkajat kokevat myös työntekijöiden asiantuntemuksen ja yrityksen sijainnin vahvuuksiksi, toisin kuin toimintaansa vähentävät.

Jaksaminen ja motivaatio koettiin ehkä yllättävänkin hyviksi. Vastaajien mielestä niin työhyvinvointi ja -motivaatio, tukiverkosto kuin työn merkityksellisyyskin olivat hyvää tasoa. Jaksamisen kohdalla näkyi kahtiajakoisuutta etenkin vähentävien ja lopettavien kohdalla: kolmannes oli jokseenkin samaa mieltä ja toinen kolmannes jokseenkin eri mieltä väitteestä ”jaksamiseni yrittäjänä on erittäin hyvää”.

Huoli kasvatustoiminnan hiipumisesta voi olla aiheellista. Kasvatus on pitkäjänteistä työtä, joka tuottaa tuloksia viiveellä – hevosten keskimääräinen sukupolvien välinen aika on kymmenen vuotta. On surullista, jos vuosien tai vuosikymmenten työtä ei kukaan jatka. Jalostuksella saavutettu edistyminen siirtyy geeneissä hevossukupolvelta toiselle, mutta onnistuakseen jalostustyö vaatii suunnitelmallisuutta. Hyvin suunnitelluilla yrityskaupoilla ja sukupolvenvaihdoksilla voidaan turvata jatkuminen. Sukupolvenvaihdos- tai yrityskauppasuunnitelmat olivatkin selkeästi yleisempiä kasvattajien vastauksissa kuin muilla hevosyrittäjillä keskimäärin.

Jatkavien kasvatusyritysten toiminta on suhteellisen suurta, jos sitä mitataan hevospaikkojen määrällä. Eläinpaikkoja tallissa tai pihatossa oli keskimäärin 19, yhdeksän kappaletta enemmän kuin kasvatustalleissa keskimäärin.

Investointeja niin materiaan kuin osaamispääomaan

Kuluneen viiden vuoden aikana kasvatustoimintaa harjoittavissa yrityksissä oli tehty lukumäärällisesti paljon investointeja: karkeasti ottaen kaksi per yritys. Yleisimpiä kohteita olivat ulkoilu- ja harjoittelualueet sekä tallien peruskorjaukset. Seuraavaksi suosituimmat investointikohteet olivat pihatot ja lantalat. Investointien arvoksi ilmoitettiin keskimäärin 65 000 euroa, vaihteluvälin ulottuessa muutaman tuhannen euron investoinneista aina puoleen miljoonaan euroon. Seuraavan viiden vuoden investointisuunnitelmat olivat maltillisempia.

Infrastruktuurin lisäksi oli satsattu huomattavasti myös oman osaamisen kehittämiseen ja koulutukseen. Kun tiedusteltiin yrityksen vahvuuksia, nousi esiin erityisosaaminen, palvelut ja kansainvälisyys. Yritykset ovat ilahduttavasti panostaneet omaan osaamiseensa ja näkevät sen myös kilpailuvalttina.

Hevoskasvatusyritykset työllistävät useimmiten yrittäjän itsensä, 65 prosenttia heistä kokoaikaisesti. Viidenneksen palveluksessa on myös työntekijä tai harjoittelija. Kertaluontoisille ostopalveluille on menekkiä: niitä käyttää 61 prosenttia kasvattajista. Esimerkiksi eläinlääkäri- ja kengityspalvelut ovat yleisiä ja toistuvia.

Vakaa tulevaisuus

Kasvatustoimintaa harjoitetaan monella tilalla ja tallilla, vaikkei se olekaan pääasiallinen tulonlähde. Vaikuttaa siltä, että tulevaisuudessa kasvatustoiminta pysyy suunnilleen samassa laajuudessa kuin nykyäänkin. Hyvin samansuuntaisia havaintoja saatiin Maatilojen kehitysnäkymät vuonna 2022 -kyselyssä (Thuneberg 2017). Uhkakuvana on, että etenkin suomalainen ravijalostus latistuu ja jää muiden johtavien ravimaiden varaan. Mahdollisuutena voidaan pitää sitä, että kasvatusta on luontevaa harjoittaa muiden toimintamuotojen ohella, mikä myös pienentää yrityksen riskejä. Talouden realiteettien takia yritysten laajentamisinnokkuus aaltoilee. Kilpailuetujen kehittämiseen voi satsata: palvelut, ammattitaito ja kansainvälisyys saattavat tehdä yrityksestä paremman kuin naapuriyrityksestä. Kuten eräs kyselyn vastaajista totesi: ”Ammattitaidon ja ahkeruuden lisäksi realismi ja talousosaaminen auttavat myös tulevaisuudessa.”