Marxilainen ihmiskäsitys: ihminen on yhteiskunnallinen olento

Artikkelissa tarkastellaan preussilaisen Karl Marxin ajatuksiin pohjautuvaa ihmiskäsitystä. Sen taustalla oli kritiikki taloustiedettä ja teologiaa kohtaan niiden kykenemättömyydestä selittää teollisuusyhteiskunnassa elävien ihmisten hyvin erilaista elintasoa ja ympäröivän aineellisen todellisuuden vaikutusta ihmisen henkiseen kehitykseen.

Tässä artikkelissa on koostettu Marxin kirjallisen tuotannon perusteella ihmislajin olemusta kuvaavia keskeisiä piirteitä. Marxin mukaan kaikessa, mitä ihminen tekee, tulisi ottaa huomioon toiset ihmiset ja se, että ihminen on osa luontoa. Marx aloitti kirjallisen tuotantonsa 1840-luvulla – ja samoihin aikoihin työskenteli Charles Darwin evoluutioteoriansa parissa, josta Marx omaksui vaikutteita paitsi ihmisen, myös yhteiskunnan, tuotantosuhteiden ja koneiden kehittymisen kuvaamiseen.

Artikkelissa käsitellään marxilaisen ihmiskäsityksen vaikutuksia kasvatusajatteluun, opetukseen ja siihen, mitä Marx oivalsi ihmisen perustarpeista henkisen hyvinvoinnin kannalta. Marxin ajatukset ovat innostaneet monia tutkijoita, jotka ovat kehittäneet uudenlaisia pedagogisia malleja, joita ei nykyään enää nähdä yhtä lailla poliittisena kannanottona, kuin itse marxilaisuus aikoinaan. Pohdinnassa käsitellään aihetta tämän hetken näkökulmasta, miten Marxin ajatukset näkyvät suomalaisessa yhteiskunnassa, koulutuksessa ja opetustyössä.

Artikkeli on tehty Hämeen ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajankoulutuksen opintoihin kuuluvana tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotyönä.

Ihmiskäsityksen tausta ja lähtökohta

Marxilaisen filosofian varsinainen luoja oli preussilainen Karl Marx, mutta lähes yhtä tärkeänä ajattelijana voidaan pitää Marxin läheistä ystävää Friedrich Engelsiä. He työskentelivät 1800-luvun puolivälissä paljon yhdessä, ja on miltei mahdotonta erottaa heidän erillisiä osuuksiaan dialektis-historiallisen materialismin teorian kehittämisessä. (Hirsjärvi, 1985, s. 163)

1800-luvun alussa maatalouteen perustuva yhteiskunta teollistui ja muuttui kapitalistiseksi järjestelmäksi, jossa oli tuotantovälineet omistava luokka ja entisistä maatyöläisistä ja -orjista muodostunut tuotantovälineitä omistamaton työväenluokka (Hirsjärvi, 1985, s. 163). Marx kritisoi oman aikansa kansantaloustieteilijöitä siitä, että he näkivät yksityisomistajuuden olevan joillekin ihmisille annettu tosiasia. Hän kyseenalaisti myös sen, että teollisuudessa tehty työ asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan varallisuuden ja hyvinvoinnin näkökulmasta. Marxin mukaan erityisesti kapitalistinen tuotantotapa, jossa työläiselle annetaan vain sen verran palkkaa ja lepoaikaa, että tämä jaksaa tulla uudelleen töihin, aiheuttaa työläisissä kurjistumista ja vieraantumista omasta itsestään. (Marx, 1968, ss. 63–69)

Marxilaisuuden tavoitteena oli luoda yhteiskuntajärjestelmä, jossa ei olisi ihmisten välistä vastakkainasettelua, vaan kaikki olisivat tasavertaisia, myös suhteessa tuotantovälineiden omistamiseen. Tehtäväksi muodostui työväenluokan aineellisten ja henkisten etujen puolustaminen. Marxin mukaan yhteiskunnan kehitys on luonnontieteellis-historiallinen prosessi, joka kulkee alkukantaisesta kohti korkeinta tasoa – kommunismia. Lähtökohtana oli ennen kaikkea se, että aineelliset tuotantosuhteet vaikuttavat myös siihen, mitä ihminen ajattelee omasta paikastaan yhteiskunnallisessa todellisuudessa. (Hirsjärvi, 1985, ss. 163–165)

Marx ajatteli, että vääristävä ideologia siirtyy koulutuksen ja kulttuurin kautta niin sortajien, kuin sorrettujenkin tavaksi hahmottaa maailmaa. Jotta maailmaa voitaisiin muuttaa, olisi osoitettava vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen epäoikeudenmukaiset piirteet ja toimintaperiaatteet uuden teorian avulla. (Saari, 2021, s. 158) Marx perehtyi yhteiskunnassa vallitseviin lainalaisuuksiin rakentaessaan tieteellisen sosialismin teorian (Hirsjärvi, 1985, s. 163).  Marxin mielestä myös uskonnot voi kumota, koska ihanteellisessa yhteiskunnassa illuusioon turvautuminen ei olisi enää tarpeen (Marx, 1968, ss. 101–102).

Keskeiset piirteet

Marxin materialistisen teorian mukaan ihminen on aineellinen olento ja osa luontoa, ja historia on osa luonnonhistoriaa. Biologisen evoluution kautta syntyi olento (ihminen), jolle kehittyi työkyky, minkä kautta luonnonvalinta suosi tämän olennon kehittymistä edelleen. Marx näki myös teollisuuden olevan osa luonnon ja luonnontieteen todellista suhdetta ihmisen kehitykseen. Voidaan olettaa, että sanalla teollisuus Marx tarkoittaa latinankielistä sanaa industrite, joka tarkoittaa myös elinkeinoa ja esineellisen maailman tuottamista. (Heiskanen, 2020, ss. 40–41) Luonto ja yhteiskunta ovat siis yhtäjaksoisen dialektisen kehityksen alaisuudessa, jossa yhteiskunta ja yksilö muokkaavat vuorotellen toisiaan (Hirsjärvi, 1985, s. 164).

Se, että ihminen elää luontoa hyödyntämällä, merkitsee myös sitä, että hänen ruumiinsa on osa luontoa, jonka kanssa hänen on pysyttävä jatkuvassa vuorovaikutuksessa välttääkseen kuoleman. Vapaa, tietoinen ja suunnitelmallinen toiminta erottaa ihmisen eläimestä, joka tuottaa vain sen, mitä tarvitsee itselleen välittömästi. (Marx, 1968, ss. 72–73) Marxin näkemyksen mukaan luonnon hyödyntäminen on aineellista tuotantoa, joka määrittää paikkaamme yhteiskunnassa, jossa ravinnon ja suojan on oltava kunnossa ennen kuin ihminen voi harrastaa tiedettä, taidetta tai uskontoa (Hirsjärvi, 1985, s. 165). Uskonnot ja niiden jumalat Marx näki ihmisten tuottamina ajatusmalleina eikä maailman luojina (Marx, 1968, ss. 101­­–102).

Marx oivalsi myös sen, että ihmisen perusluonteeseen kuuluu vältellä kovan työntekemistä ilman motivaatiota: ”Niin pian kun ei ole olemassa mitään ruumiillista tai muuta pakkoa, työtä kartetaan kuin ruttoa” (Marx, 1968, s. 69). Marxille kommunismi tarkoitti sitä, että kaikkein riistävin työ ja köyhyys loppuisivat ja ihmisen henkiselle kasvulle syntyisi tilaa. Niukkuus synnyttää vihamielisyyttä, väkivaltaa ja ahneutta, minkä perusteella Marx päätteli, että kommunistisessa yhteiskunnassa ihmiset voisivat olla moraalisesti kehittyneempiä, kun osa moraalisten puutteiden juurisyistä olisi poissa. (Eagleton, 2011, ss. 101–102)

Vapautuminen liiallisesta työnteosta perustuu Marxin mukaan materiaalisiin muutoksiin, kuten koneellistumiseen teollisuudessa ja menetelmien kehittymiseen maataloudessa. Ihminen tarvitsee ravinnon ja suojan lisäksi varsinaisesta työstään vapaata aikaa. (Marx & Engels, 1846) Marx haaveili myös yhteiskunnasta, jossa koneet tekisivätkin kaiken työn ihmisen omistautuessa kehittämään henkisiä kykyjään (Sulkunen, 1987, s. 165). Kommunismiin siirtyminen tapahtuisi siten, että kapitalistisen järjestelmän myötä syntynyttä vaurautta jaettaisiin kaikkien ulottuville (Eagleton, 2011, s. 70).

Marxilaisen filosofian klassikot näkevät, että kehollisuuden lisäksi ihmisen kokonaisuuteen kuuluu psyykkistajunnallinen, itsenäinen reaalistumismuoto, joka ei ole palautettavissa materiaan (Rauhala,1983, s. 29). Marx ja Engels kirjoittivat, että ihmisen aistimaailma on sen muodostavien yksilöiden toiminnasta syntyvä yhteiskunnallinen kokonaisuus ja eläimenomaista tietoisuutta luonnosta, ”luonnonuskontoa”. Itsestään vieraantuneiden ihmisten rajoittunut suhde luontoon rajoittaa kehittämästä myös heidän keskinäisiä suhteitaan, mihin ihmisillä on luonnollinen tarve. (Marx & Engels, 1978, s. 248)

Marx ja Engels väittivät, että ihmisen tajunta voi vapautua tämänhetkisestä maailmasta ja kuvitella olevansa muutakin, kuin käsillä olevan hetken käytännön toiminnan ymmärtämistä ja siirtyä teologian, teorian tai moraalin muodostamiseen. Ymmärtämisen myötä ihmisen yhteiskunnallinen olotila ja tajunta voivat joutua ristiriitaan, koska yhteiskunnan työnjaon mukana ruumiillinen ja merkityksiä antava henkinen työ keskittyvät eri yksilöille. Työnjako saa alkunsa Marxin ja Engelsin mukaan jo perheessä; he näkivät omistussuhteessa naiset ja lapset miesten orjina, mikä oli vieraan työvoiman käyttövallan ensimmäinen muoto. (Marx & Engels, 1846) ”Ihmisten väliset yhteiskunnalliset suhteet alkavat vakiintua monin tavoin ennen kuin meillä on mahdollisuutta vaikuttaa niihin”, kirjoitti 17-vuotias Marx kouluaineessaan (Wheen, 2009, s. 18).

Ihminen on ennen kaikkea yhteiskunnallinen olento, jota voidaan kehittää yksilönä ja lajina. 1800-luku oli demokratian kehittymisen aikaa, jolloin ihmistä kuvattiin vapaana, täydellisenä ja sosiaalisena olentona, jolla on oma maailmankatsomuksensa. (Patrikainen, 1997, ss. 54–56) Parhaimmillaan ihminen kokee tyydytystä luodessaan ja toimiessaan tuottavana yksilönä muiden kanssa yhteisen edun mukaisesti (Hirsjärvi, 1985, ss. 170–171).

Marxilainen ihmiskäsitys on muuttuva yhteiskunnallinen käsite, jossa ihminen on riippuvainen paikastaan aineellisessa tuotannossa. Se on riippuvainen ihmisen vuorovaikutuksesta ympäristöönsä, mutta myös subjektiivisista tekijöistä. Ihanteellinen ihminen tuottaa tietoisesti ohjaten tuotantovälineitä sen sijaan että tuotantovälineet ohjaisivat ihmistä. Ihanteellinen ihmistyyppi saavutetaan luomalla yhteiskunnalliset tuotanto-olosuhteet sellaisiksi, joissa ihmisen luova tietoisuus saa tilaa kehittyä, ja persoonallisuuden aktiivisuus ja aloitekykyisyys heräävät eloon. (Hirsjärvi, 1985, ss. 170–171) Erityisesti ihmisten yhteistoiminnallisuus on innoittanut Marxin ajatuksista ammentaneita kasvatustieteilijöitä.

Kasvatus- ja koulutusnäkökulmat

Yleensä ottaen marxilaisten suhde ihmisen kasvatettavuuteen on optimistinen (Patrikainen, 1997, s. 56). Kasvatuksen päämäärät ja tavoitteet muotoutuvat yhteisöllisten ja kollektiivisten arvojen mukaan. Yksilön persoonallisuuden suuntaaminen koulutuksen keinoin on sosiaalistamisen erikoismuoto, missä marxilais-leniniläistä maailmankatsomusta opetetaan jo nuoresta pitäen ihmisille. Koulutuksella myös edistetään sosialistisen järjestelmän jatkuvuutta ja kehittymistä. (Hirsjärvi, 1985, ss. 171–173) Uusmarxilaisessa kasvatuksessa opetetaan ihmiselle kriittistä ajattelua ja tietoisuutta yhteiskunnassa vallitsevista erilaisista aatteista. Näin ihminen voi oppia tunnistamaan yhteiskunnassa olevia epäkohtia ja vääristymiä. (Kalijärvi & Muranen, 2004, s. 23)

Pedagogisten mallien kehitys

1900-luvun puolivälin kasvatusfilosofit kehittivät Marxin ajatusten hengessä uusia pedagogisia malleja. Heidän työtään yhdistää ajatus siitä, että koulutusta on tarkasteltava siltä kannalta, siirtääkö se yhteiskuntaan valmiita toimintatapoja, jotka ylläpitävät eriarvoisuutta. Erich Fromm kiinnitti huomiota sisäistyneiden valtarakenteiden tuottamaan ahdistukseen ja näitä rakenteita opetuksessa purkamalla saavutettuun psyyken vapautumiseen. Louis Althusser tarttui siihen, miten yhteiskunnan ”ideologinen valtiokoneisto” ylläpitää myyttejä markkinoista, uskonnosta sekä yksilön oikeuksista ja velvollisuuksista. Näiden merkitysjärjestelmien taakse kannattaa kurkistaa, kun haluamme ymmärtää itseämme paremmin. (Saari, 2021, ss. 159–162) Paulo Freiren pedagoginen malli perustuu siihen, että kovia kokeneet nuoret saavat yhdessä toteutetuista taideprojekteista onnistumisen kokemuksia, jolloin heidän itsearvostuksensa ja omanarvontuntonsa vahvistuvat, ja yhteisöllisen tekemisen voimasta syntyy ymmärrys (Nivala & Ryynänen, 2017, ss. 86–87). Sekä Fromm että Freire ajattelivat, että yhteiskunnan inhimillistyminen ja vuoropuheluun perustuva oppiminen vapauttaa yksilöiden luovuutta ja muutosvoimaa (Saari, 2021, ss. 168–170).

Kriittinen pedagogiikka

Tänä päivänä marxilaisuudesta vaikutteita saanutta pedagogiikkaa kutsutaan kriittiseksi pedagogiikaksi, jonka tunnetuimpia edustajia ovat Michael Apple, Bell Hooks, Henry Giroux ja Peter McLaren (Saari, 2021, s. 170). McLaren nostaa esille teoksessaan Life in Schools, että koulutuksen tulee olla osallistavaa ja osallistuvaa, missä annetaan käsitteellisiä välineitä käytänteiden ymmärtämiseen ja muuttamiseen. Erityisesti korostetaan yhteiskunta- ja kulttuuripolitiikan säilyttämistä yhteistyössä opettajien, vanhempien, opiskelijoiden ja muiden merkittävien yhteisöjen kanssa. Näin toimien pyritään vähentämään luokkahuoneiden kapitalisoitumista ja taloudellisten edunvalvontakysymysten liiallista korostamista. Viime aikoina kriittisen keskustelun kohteeksi on otettu talouspoliittisten kysymysten ohella vallitseva valkoihoisen heteromiehen näkökulma, ja alettu tarkastella yleisemmin etnisyyteen, sukupuolijärjestelmään ja ikään liittyvää eriarvoisuutta. (Giroux & McLaren, 2001, ss. 12–16)

Opettamisen näkökulmasta kriittinen pedagogiikka perustuu filosofiaan, jonka kautta opiskelijoiden ja opettajien elävästä kokemuksesta muodostuu perusta, jonka päälle koulun pedagoginen toiminta rakentuu. Opettajien tehtävänä on uudistaa opetussuunnitelmaa demokratisoimalla kouluympäristöä ymmärtäen yhteiskunnan luokkasuhteita. Opettajan tehtävänä on luoda ilmapiiri, jossa opiskelija osaa tulkita itseään, unelmiaan ja halujaan yhteiskunnan muuttuvissa olosuhteissa. (Giroux & McLaren, 2001, s. 17)

Marxilaisuus suomalaisessa yhteiskunnassa ja koulutuksessa

Suomalaisessa opetussuunnitelmassa ihmiskäsitys on vaihdellut ajan yhteiskunnallisten trendien mukaisesti. Ihmiskäsitys asettaa kasvatukselle tavoitteet ja rajat, sekä ohjaa kasvatusta ja koulutusta. Marxilaisia ihmiskäsityksen piirteitä alkoi olla sotien jälkeen opetussuunnitelmassa peruskoulun jälkeisissä toisen asteen ammatillisten koulutuksien mietinnöissä. (Patrikainen, 1997, ss. 54–57)

Ihmisolemus on yhteiskunnallisten suhteiden kokonaisuus, joka on riippuvainen ihmisen reaalisesta asemasta yhteiskuntajärjestyksessä (Hirsjärvi, 1985, ss. 166–167). Suomessa tätä asiaa on tutkinut sosiologi Mari Käyhkö. Vaikka erilaisia rakenteellisia kouluttautumisen esteitä yhteiskunnassa on poistettu, ja mahdollisuuksien tasa-arvoa korostetaan, edelleenkin ihmisen oma ajatus omasta luokastaan vaikuttaa hänen valintaansa koulutuksen suhteen ja jopa hänen omaan kokemukseensa yliopistokoulutuksesta. Luokkakokemus kulttuuriseen ja sosiaaliseen kokemukseen limittyen tuottaa epäilyä omasta kyvykkyydestä ja varovaisuutta kohdata keski- tai yläluokkaiseksi koettu yliopistomaailma. (Käyhkö, 2020, s. 1)

Marxilaisuuteen käsitteenä liittyy runsaasti poliittisia merkityksiä, joista osa on kaukana itse Karl Marxin ajatuksista. Vaihtoehtoisesti voisimme puhua yhteiskunnallis-historiallisesta ihmiskäsityksestä. (Kalijärvi & Muranen, 2004, s. 18) Tämä ihmiskäsitys pitää sisällään ajatuksen ihmisen kollektivistisuudesta, mikä tarkoittaa sitä, että ihminen voi toteuttaa luontaista taipumustaan olla ihminen, vain yhteisössä. Tämä ei sulje pois yksilöllisyyttä, mutta näkee ”todellisen yksilöllisyyden” voivan toteutua vasta vuorovaikutuksessa toisten ihmisten kanssa. ”Vain yhteisössä ihmisellä on mahdollisuus kaikinpuolisesti kehittää lahjojaan, vain yhteisö voi tuottaa Michelangelon, Shakespearen, Beethovenin.” (Lakkala & Paastela, 1980, s. 38)

Yhteenveto ja pohdinta

Artikkelissa käytettiin lähteinä Maxin ja Engelsin tuotantoa vuodesta 1844 alkaen. Niissä esitettyjen ajatusten ymmärtäminen vaatii nykylukijalta tutustumista myös 1800-luvun alun elinoloihin ja erityisesti raskaan ruumiillisen työn tekijöihin ja heidän työolosuhteisiinsa, missä kellon ympäri tehtävä työpäivä ei juuri jättänyt mahdollisuutta omalle elämälle. Marx korosti ihmiselle välttämätöntä määrää ravintoa ja suojaa, sekä valveillaoloaikaa muunkin, kuin työn parissa. Ajatus muistuttaa sata vuotta myöhemmin kehitettyä Maslowin tarvehierarkiateoriaa (Maslow, 1943).

Nykyisten pandemiavirusvarianttiuutisten aikakaudella on vaikeasti sisäistettävissä, että käsitteinä evoluutio ja mutaatiot eivät joskus kuuluneet ihmisten yleissivistykseen. Marxin pohdiskelut luonnon ja yhteiskunnan kehittymisestä tuntuvat aivan nykyaikaisilta, mutta hänen aikansa Preussissa ajattelu on ollut mullistavaa, koska vallitseva käsitys ihmisestä ja yhteiskunnasta perustui tuolloin Raamatun luomiskertomukseen. Ihmisen muuttuminen ja määrittyminen muuttuvassa yhteiskunnassa -teema tuntuu aivan tämän päivän LinkedIn-päivitykseltä. Teknologia ja tekoäly vievät työpaikkoja vauhdilla ja samalla pohditaan, mihin ihmistä oikein tarvitaankaan enää. Toisaalta – tuoko teknologia toisille takaisin työpäivän, joka kestää jälleen kellon ympäri ja yli?

Vieraantuminen, nykyisin tunnettu ehkä paremmin syrjäytymisenä ja elämänhallinnan puutteena, lienee edelleen todellinen ilmiö niin oppilaitoksissa kuin työelämässäkin, jos tehtävää on liikaa, ilmapiiri on huono ja riittävästä palautumisesta ei huolehdita. Oppilaitoksissa vieraantumisen estämiseen on paneuduttu rohkaisemalla verkostoitumaan, myös sähköisillä alustoilla, käyttämällä yhteisöllisiä oppimismalleja ja yhteistoiminnallisia opetusmenetelmiä, sekä tukemalla opiskelijoiden dialogitaitoja ja itseohjautuvuutta.

Kun ajatellaan kasvatusta ja oppimista, herää kysymys siitä, missä vaiheessa ihminen vapautuu vallitsevista käytännöistä ja alkaa itseohjautuvasti toimia muuttaen yhteiskuntaa kohti inhimillisempää muotoa. Ehkä Marx ei nähnytkään muutosta mahdollisena dialektiikan ja kasvatuksen keinoin, vaan päätyi puhumaan vallankumouksesta. (Jaakonaho, 2013, ss. 49–52) Myös Marxin elinaikana tehtaissa työskenteli lapsia. Marx piti välttämättömänä sitä, että työtä on opittava tekemään ravinnon ja suojan valmistamiseksi, eikä pitänyt lapsena työskentelyä kategorisesti pahana. Kuitenkin hän korosti kirjoituksissaan vuonna 1866 että yhteiskunnan tulisi huolehtia siitä, että työpäivä ei olisi liian pitkä ja että työn ohessa lapsille ja nuorille tarjottaisiin mahdollisuus koulun käymiseen ja kasvatukseen. (Marx, 1866)

Marx teki oivalluksen työn ja koulutuksen yhdistämisestä, mikä on nykyisin käytössä niin ammatillisessa koulutuksessa kuin ammattikorkeakouluissakin, missä opiskelijoille luodaan yksilölliset opintopolut ja painotetaan yhdessä oppimista ja tekemistä. Marxin mielestä työn liittäminen opetukseen ja liikuntaan tukee ihmisen kehittymistä kokonaisvaltaiseksi yksilöksi, erityisesti ihmisen ollessa nuori ja vasta löytämässä paikkaansa yhteiskunnassa (Jaakonaho, 2013, ss. 51–53). Vuosina 2020–2022 nuorten hyvinvointi on noussut monissa yhteyksissä esille erityisesti koronapandemiarajoitusten johdosta. Huoli työharjoittelu- tai työssäoppimispaikkojen saannista, etäkoulun vaikutuksista ja liikuntaharrastusten pois jäännistä on lisännyt syrjäytymisvaaraa nuorten keskuudessa. Pandemiarajoitusten vaikutukset tämän hetken nuoriin tullaan näkemään vasta tulevien vuosien aikana.

Taulukkoon 1 on koottu marxilaisuuden keskeisiä ajatuksia ja havainnollistettu sitä, mitä niistä löytyy nykyajan koulutusjärjestelmästä, enimmäkseen jo vapautuneina menneiden vuosikymmenien poliittisesta painolastista. Osittain samoja piirteitä seuraa myös naturalistisesta ihmiskäsityksestä, missä lähtökohtana on ihminen osana luontoa (Lemechkova-Toivonen ym., 2021). Yhteistoiminnalliset menetelmät puolestaan korostuvat myös sosiokulttuurisessa ihmiskäsityksessä, jossa nähdään oppimisen tapahtuvan ensisijaisesti toisilta ihmisiltä ja heidän kanssaan yhteisönä (Gbadegeshin ym., 2019).