Katso koko kuvaa – miten tarkastella suomalaista koulutusjärjestelmää uudistusten jälkeen

Suomalaiseen koulutusjärjestelmään kohdistuu jatkuvasti niin järjestelmätasoisia kuin yksilön tarpeista lähteviä odotuksia. Tämän rinnalla kaikkiin koulutusmuotoihin ja -asteisiin on kohdistunut runsaasti kriittistä keskustelua. Miten koulutusjärjestelmää voisi tarkastella kokonaisvaltaisesti ja systeemisesti reformien jälkeen?

Tuore Tervasmäen ja Tomperin (2018) analyysi suomalaisesta koulutuspolitiikasta ja koulutusreformeista on herättänyt runsaasti keskustelua. Koko koulutusjärjestelmä on kokenut perusteellisia uudistuksia lyhyessä ajassa: uusi varhaiskasvatuslaki (2018) on astumassa voimaan. Koulutuksen toimintaympäristössä on otettu käyttöön uusi perusopetuksen opetussuunnitelma (Opetushallitus n.d.). Ammatillisen koulutuksen reformi astui voimaan vuoden 2018 alusta (Laki ammatillisesta koulutuksesta 2017). Lukiokoulutuksen uudistustyö on käynnissä, ja uusi lukiolaki on hyväksytty (Opetus- ja kulttuuriministeriö n.d.b). Korkeakouluissa on käynnissä visiotyö (Opetus- ja kulttuuriministeriö n.d.a). Myös ammatillisen ja korkeakoulutuksen opiskelijavalintauudistukset nivoutuvat osaksi tätä muutosmaisemaa.

Tähänastinen tieteellinen, ammatillinen ja julkinen keskustelu on ollut varsin sektoroitunutta; on keskitytty oman kasvatus- tai koulutusmuodon uudistuksen vaikutusten mahdollisuuksiin ja kritiikkiin. Tarve koulutusjärjestelmän kokonaisvaltaiseen tarkasteluun on perusteltua. Yksi tapa jäsentää järjestelmiä on systeeminen näkökulma.

Systeemisen näkemyksen taustalla oleva systeemiteoria on lähtöisin luonnontieteistä. Yleisen systeemiteorian muotoili von Bertalanffy 1940-luvulla ja sen sovelsi ihmis- ja sosiaalitieteisiin ensi kertaa Bateson (Järvilehto 1994; 1995; Kauppi 1993). Systeemiseksi näkökulmaksi kutsutaan tapahtumien tarkastelua siinä yhteydessä, missä ne esiintyvät. Huomio kiinnitetään yhteyksiin ja osien välisiin suhteisiin yksittäisten piirteiden asemesta. Systeemisen näkemyksen avainkäsitteitä ovat kokonaisuus, organisoituminen ja vuorovaikutusmallit.

Bateson (1963; 1972) osoitti, että vaikuttaminen sosiaalisissa järjestelmissä ja organisaatioissa ei ole yksisuuntaista, vaan kaksisuuntaista ja vastavuoroista. Vuorovaikutusta järjestelmien sisällä hallitsevat usein peilikuvamaiset tai toisiaan täydentävät mallit. Sosiaaliset systeemit ovat riippuvaisia informaatiosta. Koulutusreformien näkökulmasta kenties merkittävintä on huomata vaikutukset: jos yhdessä systeemin osassa tapahtuu muutos, se johtaa muutokseen myös muissa osissa ja samalla koko systeemissä.

Systeemisyydestä käytäntöön

Koulutusreformeissa systeeminen näkökulma on ainakin osin sivuutettu. Voi kysyä esimerkiksi, mikä vaikutus ns. uudella peruskoululla on siirryttäessä toisen asteen opintoihin? Miten toisen asteen opintojen tuottama valmius ja osaaminen ovat yhteydessä korkeakoulutukseen? Miten uudet opiskelijavalintajärjestelmät vaikuttavat koulutukseen valitun joukon rakenteeseen? Luetteloa voisi jatkaa loputtomiin.

Systeemisen näkökulman perusteella kaikessa uudistamistyössä, myös koulutusreformeissa, on keskeistä riittävä kehittämisaika ja sen hyväksyminen, että välillä on tarpeen pitää taukoa kehittämisessä. Vain siten voi tunnistaa kehittämistyön toivotut ja suotuisat vaikutukset ja erottaa ne ei-toivotuista. Samalla on perusteltua varmistua siitä, että hyödynnetään näyttöön perustuvaa tutkittua tietoa (ks. esimerkiksi Raivio 2014, 1–2). Viime reformeissa aikaikkuna on ollut kovin kapea eikä se ole mahdollistanut kaikilta osin tätä kriittistä näkökulmaa.

Mitä systeemisyys voisi merkitä käytännössä koulutusmuotojen ja organisaatioiden sekä yksittäisten työntekijöiden tasolla? Tietoisuus eri koulutusmuotojen ominaispiirteistä sekä niiden kasvatuksellisista ja koulutuksellisista osaamistavoitteista on jo hyvä alku. Tarvitaan myös rohkeutta ylittää raja-aitoja ja tarkastella niin tavoitteita, osaamisia ja valmiuksia kuin toimintakäytäntöjä kokonaisvaltaisesti.

Jos hyväksytään ajatus siitä, että oppija on keskiössä, myös erilaisten opintopolkujen ja niihin liittyvien kriittisten kohtien tunnistaminen on tarpeen. Näitä ovat esimerkiksi koulutukselliset siirtymävaiheet.

Artikkelin otsikon sanoin: ”Katso koko kuvaa.” Nykyiset uuden peruskoulun aloittavat ensiluokkalaiset ovat korkeakouluopiskelijoita nopeammin kuin osaamme kenties huomata.