Innostu matematiikasta!

Matematiikka on tärkeää. Näin ajattelevilla tuntuu olevan myös huoli siitä, että matematiikan opiskelu sen tärkeydestä huolimatta ei kiinnosta. (Ola 2016, 3.)

Maailman talousfoorumin (World Economic Forum) mukaan työpaikoilla tarvittavia taitoja ovat muun muassa monimutkainen ongelmanratkaisu, kriittinen ajattelu sekä kognitiivinen joustavuus ja luovuus (Rossi, 2017). Tekniikan alan koulutuksen kokonaisuuteen kuuluvien matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian aloja ja niiden opettamista pidetään tärkeänä esimerkiksi globaalissa kilpailussa pärjäämisen kannalta. Kuitenkaan esimerkiksi Suomessa, Euroopassa ja Yhdysvalloissa, ns. menestyneissä, hyvinvoivissa kansantalouksissa, ei olla innostuneita opiskelemaan luonnontieteitä. (Enqvist 2013, 81.)

Matematiikan oikeanlaisella opettamisella ja oppimisella voidaan auttaa työpaikoilla tarvittavien taitojen kehittymiseen. Nykyisessä tilanteessa innostuksen puuttuessa jotain täytyy varmasti muuttaa matematiikan opettamisessa ja sen sisällöissä, että taidot todella tulevat kehittymään (Rossi, 2017).

Matematiikkaa oppimassa

Toisen asteen koulutukseen hakeutuvat opiskelijat haluavat tehdä asiat käytännön kautta, välttäen tavanomaista luokassa istumista ja teoreettisia opintoja. Matematiikka koetaan ammattikoulussa opiskeltavan ammatin kannalta merkityksettömäksi ja perinteisenä luokkaopetuksena irralliseksi oppiaineeksi. (Homanen & Kahl 2006, 5; 33.) Ammattikoulussa matematiikan on tarkoitus olla enemmänkin yleissivistävää kuin ammattialakohtaista, koska matematiikan opetus on kaikille aloille yhtenevä (Sivula 2013, 5).

Perinteisessä tavassa opettaa matematiikkaa, eli erillisenä aineena matematiikkaan erikoistuneen opettajan johdolla, opetus muodostuu nimenomaan matematiikan näkökulmasta lähteväksi. Opetus ei siinä muodossa ole niinkään opiskelijalähtöistä ja ammattialakohtaisesti eriytettyä. Kaikki opiskelijat eivät motivoidu yleispätevistä esimerkeistä, jotka opettajalle ovat ilman muuta helpoimmin käsiteltävissä, koska sama opetus annetaan mahdollisimman monelle ammattialalle. (Sivula 2013, 17.)

Matematiikalla oppiaineena on ominaisuuksia, jotka voivat aiheuttaa vieraantumista itse matematiikasta ja sen oppimisesta. Esimerkiksi matematiikan muuttuminen vaikeammaksi ja abstraktimmaksi jo aikaisessa vaiheessa voi vaikeuttaa toisilla oppimista. Myös opiskelijoiden omien ajatusten mukaan ottaminen matematiikassa on vähäistä, jolloin kytkös arkipäivän elämään puuttuu eikä numeroiden kanssa työskentely tunnu helpottavan ympäröivän yhteiskunnan ymmärtämisessä. Monella ammatillisen koulutuksen opiskelijalla voi olla negatiivisia kokemuksia matematiikasta ja sen oppimisesta eikä oma usko riitä siihen, että voisi vielä oppia ymmärtämään matematiikkaa. (Homanen & Kahl 2006, 13.)

Matematiikkaa tarvitaan kuitenkin jokapäiväisessä elämässä, ja ammattikoulussa matematiikan opetuksen tavoitteena on, että opiskelija tottuu käyttämään matematiikkaa eteen tulevien ongelmien ratkaisemisessa omassa ammatissaan. Jos matematiikkaa opetetaan integroituna ammatin opetukseen tai sitä opetetaan teoreettisen luokkatyöskentelyn vaihtoehtoisilla opetusmenetelmillä, saadaan opiskelu mielekkääksi osaksi ammatin hallintaa. (Homanen & Kahl 2006, 5.)

Keinoja muuttaa matematiikkaa innostavammaksi

Nykyään kaikessa opiskelussa onnistumisen keskeisenä edellytyksenä on se, että opiskelija kokee opiskeltavan sisällön itselleen merkitykselliseksi, henkilökohtaisesti tärkeäksi. Sitä, että opiskelu on oppijalähtöistä, vaaditaan ammatillisen koulutuksen reformin myötä laajemminkin. Oppijalähtöisyys ja vahvasti todelliseen elämään liitettävyys ovat siis onnistumisen perustana. (Enqvist 2013, 85.)

Myös opiskeluympäristöllä on vaikutusta merkityksellisyyden kokemisessa. Opiskelijan pitäisi kokea olevansa hyväksytty, kunnioitettu, osallistettu ja tuettu oppimisympäristössään. Opettajan pitäisi saada aikaan tällainen ympäristö. Siinä työssä auttaa positiivisen palautteen anto opiskelijalle silloin, kun hän ei sitä odota. Tällä saattaa olla positiivinen vaikutus myös opiskelijan asennoitumiseen esimerkiksi matematiikkaa kohtaan. (Vainio 2016, 20−21.)

Jos opettaja uskoo oppilaidensa kykyyn oppia, hän yleensä myös uskoo, että itse onnistuu heidän opettamisessaan. Ja mitä enemmän oppilailta odottaa, sitä parempia oppimistuloksia saa. Oppimisympäristön pitäisi olla sellainen, että jokainen osallistuja voi ottaa kantaa keskusteluihin. Vuorovaikutteisessa ympäristössä tapahtuva yhdessä oppiminen tuo esille myös hämmentävät ehdotukset, joiden avulla ymmärrystä voi syventää. Opettajan täytyy kuitenkin toimia keskustelussa johtajana ja säilyttää asenne myönteisenä. (Vainio 2016, 23.)

Tällaiset ryhmäkeskustelut, kuten myös pelit, koetaan yleensä opettajajohtoista opetusta mielekkäämpänä. Kun opiskelijoiden luontaisia kiinnostuksen kohteita hyödynnetään, heidät saadaan kiinnostumaan opiskeltavasta asiasta itsestään, jolloin lopputuloksena on huvin ja oppimisen yhdistyminen. (Vainio 2016, 24−25.)

Koska moni oppilas kokee matematiikan vaikeaksi, se sopii aineena hyvin pelillistämiseen. Matemaattiset tehtävät ovat myös tuotavissa peliin muihin oppiaineisiin verrattuna pienemmällä vaivalla. (Rahikainen 2016, 71.) Juuri näiden vaikeiden oppimiskokonaisuuksien käsittelyssä on hyvä ottaa pelit avuksi. Opiskelumotivaation ja tehtäviin käytetyn ajan on havaittu lisääntyneen, kun oppimisessa on käytetty pelillistämistä. Pelien avulla voidaan siis helpottaa vaikean asian käsittelyä, koska opiskelijan motivaatio säilyy ja hän on innostunut panostamaan oppimiseen. (Rahikainen 2016, 57.) Opiskelijoiden on katsottu olevan valmiita tekemään enemmän töitä pelihahmon kehittymisen kuin oman matematiikkaosaamisen eteen (Sivula 2013, 22).

Matematiikka on myös vahvasti eriyttämistä kaipaava oppiaine. Mobiililaitteilla ja tietokoneilla pelattavat matematiikkapelit mahdollistavat opiskelijoiden omaan tahtiin etenemisen ja vaikeustason valinnan. Matematiikalle ominaisesti tehtävät etenevät helpommasta vaikeampaan, joten paremmin matematiikkaa hallitseva voi edetä nopeammin ja säilyttää motivaationsa opiskeluun. (Rahikainen 2016, 50.)

Pelillistämisen lisäksi on muitakin keinoja saada opiskelijat pitämään matematiikkaa tärkeänä ja jopa innostumaan siitä. Koska todelliseen elämään liitettävyys auttaa saamaan asian merkitykselliseksi, matematiikka, luonnontieteet ja tietotekniikka pitäisi pystyä opettamaan ongelmalähtöisellä interaktiivisella menetelmällä. Yksi esimerkki on Enqvistin rakentama STEM-pedagoginen toimintatapa, joka perustuu TFM-sykliin (T=Tekniikka, F=Fysiikka, M=Matematiikka). TFM-syklissä otetaan lähtöongelmaksi kiinnostava, todellinen reaalielämän tekniikan kysymys. Kun tätä ongelmaa ratkotaan, tulee esiin erilaisia matemaattis-luonnontieteellisiä sisältöjä, joita päästään pohtimaan luontevassa kohdassa ongelmanratkaisua. (Enqvist 2013, 85−86.)

Jo aikaisemmassakin matematiikan oppimisen vaiheessa, vaikkapa peruskoulussa, opettaja pystyy käyttämään tosielämän esimerkkejä. Tilastomatematiikkaan voi kerätä tiedot oppijan omasta elämästä. Mikä on oppilaiden lukumäärä luokassa? Kuinka monta lemmikkiä oppilailla on, ja mitä lemmikkejä? (Rossi 2017.)

Matematiikantunnillakaan ei tarvitse enää istua yksikseen pulpetissa, vaan oppia voi myös pareittain tai ryhmässä. Näin oppien myös opiskelijoiden matematiikkakieli kehittyy. Ryhmässä matematiikkaa opiskellessa opettaja voi antaa ryhmän jäsenille erilaisia tehtäviä heidän kykyjensä mukaan. (Rossi 2017.)

Matematiikantuntien rakennekin tuntuu olevan kaikkialla maailmassa samanlainen. Joskus voisi kokeilla uutta lähestymistapaa. Oppilaille voi antaa uuteen aiheeseen liittyvän ongelman käsiteltäväksi. Yleensähän opettaja selittää ensin uuden käsitteen ja sen ominaisuudet ja sitten vasta lähdetään ratkomaan ongelmia. Onko matematiikan opiskelusta siis viety oppimisen ilo? (Rossi 2017.)

Maailman 10 parhaan opettajan ryhmään päässeen matematiikanopettaja Maarit Rossin sanoin: Matematiikka on tärkeää ja kiehtovaa. Tehdään siitä taas hauskaa opiskelijoille! (Rossi 2017.)