Inkluusiota edistävä työelämäyhteistyö ammatillisessa koulutuksessa

Ammatillisessa koulutuksessa työelämäyhteistyö on oppilaitoksen ja työpaikan välistä rajapintaa, jossa tarjotaan opiskelijalle mahdollisuus hankkia osaamista aidossa työympäristössä. Ammatillisen koulutuksen toimintaympäristössä inkluusio tarkoittaa toimintaa, ideologiaa ja filosofiaa, joka vaatii kaikilta toimijoilta yhteistä ajattelua ja tekemistä opiskelijoiden yhdenvertaisten ja tasa-arvoisten opiskelumahdollisuuksien järjestämiseksi (vrt. Selkivuori & Torikka, 2018, s. 34) Inklusiivisen ammatillisen koulutuksen edellytys on, että jokainen opiskelija voi osallistua opetukseen ja osaamisen hankkimiseen esimerkiksi oppimiskyvystä, iästä, sukupuolesta, kansallisuudesta, uskonnosta, sairaudesta tai vammasta huolimatta (vrt. Takala ja muut, 2020, s. 16).

Laaja inkluusiokäsite tarkoittaa ajatusta inkluusiosta tasa-arvoisina ja yhdenvertaisina toimijuuden ja osallisuuden mahdollisuuksina erilaisissa yhteisöissä, niin oppilaitoksissa ja työelämässä kuin yhteiskunnassa. Inkluusion vastakohta on ekskluusio, jossa yksilön osallisuus ei toteudu jos hän joutuu poissuljetuksi yhteisöstä tai yhteiskunnasta. (Raudasoja, 2021, s. 18, ks. Isosomppi & Leino 2015). Inkluusio jää helposti abstraktiksi ja monitulkintaiseksi käsitteeksi ellei sitä sidota kontekstiin (Selkivuori, 2015, s. 29). Siksi yhteisen ymmärryksen luominen inkluusiosta ammatillissa oppilaitoksissa ja työpaikoilla olisi tärkeää.

Ammatillisen opettajan tulee suunnitella ja toteuttaa opetusta sekä ohjausta siten, että se edistää opiskelijan oppimista, osaamisen hankkimista ja hyvinvointia kokonaisvaltaisesti. Ammatillinen opettaja toimii inklusiivisen koulutuksen suunnittelussa, toteuttamisessa ja arvioinnissa yhteistyössä muun henkilöstön, opiskelijan, alaikäisen opiskelijan huoltajien, työelämän ja tarvittaessa muun opiskelijaa tukevan verkoston kanssa. (Raudasoja, 2021, s. 18.) Työelämän kanssa tehtävässä yhteistyössä on tärkeää huomioida myös laaja inkluusiokäsite, jotta työpaikkaohjaajat sekä muut opiskelijan kanssa työpaikalla yhteistyötä tekevät henkilöt osaavat tukea opiskelijan toimijuutta sekä osallisuutta. Inklusiivinen ammatillinen koulutus ei ole toteutunut aina parhaalla mahdollisella tavalla työelämässä (Selkivuori, 2015, s. 130), joten siihen tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota työelämäyhteistyötä kehitettäessä.

Inkluusiota edistävä työelämäyhteistyö (Kuvio 1) edellyttää opettajilta ja työpaikkaohjaajilta yhteistyön arvostamista sekä resurssien turvaamista yhteistyön tekemiselle. Inklusiivinen suhtautuminen opiskelijaa kohtaan lisääntyy, kun ennakkoluuloista puhutaan avoimesti ja samalla lisätään toimijoiden tietoisuutta inkluusiosta. Opettajien tulee ottaa työelämäyhteistyössä huomioon työpaikan toimintalogiikka ja jalkautua konsultoivalla työotteella työpaikoille järjestämään opiskelijan osaamisen hankkimisen edellytyksiä. Yhteistyön edistämiseksi sekä opettajan että työpaikkaohjaajan tulee olla saatavilla ja luotettavia, jotta yhteistyö sujuu ja myös jatkuu tulevaisuudessa. Yhteistyön arviointi toiminnan kehittämiseksi on tärkeää ja kuuluu prosessiin. (Vrt. Haapakoski & Åkerblad, 2021, s. 56.)

Työpaikkaohjaajan, opettajan ja opiskelijan tulee asettaa yhdessä tavoitteet osaamisen hankkimiselle henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmaan (HOKS) ja kartoittaa oppimisen edellytykset sekä opiskelijan tarvitsema tuki ja ohjaus (vrt. Käyhkö, 2018, s. 187). HOKSiin kirjataan myös uraohjaukseen liittyvät asiat sekä työllistämisen tukeminen, jos työpaikka on työllistämässä opiskelijan opintojen jälkeen tai oppisopimuksella opintojen aikana. Opiskelijan psykologisen turvallisuuden varmistamiseksi työpaikan ilmapiirin ja siellä työskentelevien henkilöiden arvojen, asenteiden ja ammattietiikan tulee tukea moninaisuutta. Kaikkien työntekijöiden psyykkinen ja fyysinen osallisuus on tärkeää, jotta voidaan puhua inklusiivisesta työyhteisöstä ja -paikasta. (vrt. Sainola-Rodriguez ja muut, 2017.)

Inkluusio työelämässä (Kuvio 1) vaatii työpaikkaohjaajalta normaalin perehdyttämisen lisäksi mentoroinnin järjestämistä opiskelijalle siten, että hänen oppimiseen, terveyteen tai elämänhallintaan liittyvät tuen tarpeensa tulevat huomioiduksi (vrt. Käyhkö, 2018, s. 185). Tämä saattaa vaatia opiskelijan ja työn yhteensovittamista sekä työn räätälöintiä, jolloin myös yhdenvertaisuuslain mahdollistama positiivinen erityiskohtelu voi tulla kyseeseen todellisen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon varmistamiseksi. Opiskelijan yksilölliset tarpeet voidaan huomioida tekemällä kohtuullisia mukautuksia, kuten tarpeellisia ja asianmukaisia järjestelyjä sekä muutoksia työhön. (Yhdenvertaisuusvaltuutettu.) Positiivinen erityiskohtelu voi käytännössä tarkoittaa esimerkiksi erilaisia yksilöllisiä työvälineitä tai kielikoulutusta henkilön tarpeiden mukaan. Perehdyttämisen yhteydessä työpaikkaohjaajan tulee varmistaa opiskelijan ammatillinen osaaminen sekä tarvittaessa myös kielitaito, jotta työskentely sujuu työturvallisesti.

Inklusiivisuus työelämässä ja ammatillisen koulutuksen työelämäyhteistyössä edellyttää sitä, että työvoiman monimuotoisuuden merkitys ja tärkeys ymmärretään osana toimintaa. Organisaatioiden, kuten oppilaitosten ja yritysten, tulisi laajentaa näkemystään siitä, mitä inkluusio ja monimuotoisuus omassa toiminnassa tarkoittavat ja millaisena ne näyttäytyvät isossa mittakaavassa. Oppilaitosten ja yritysten on jatkossa kyettävä hallitsemaan paremmin työvoiman monimuotoisuutta, ja niiden tulisi olla aktiivisesti mukana kouluttamassa heikommassa työmarkkinasemassa olevia työvoiman saatavuuden varmistamiseksi. Työvoiman monimuotoisuuden mukanaan tuomien mahdollisuuksien hyödyntäminen edistää inklusiivisen työ- ja toimintakulttuurin luomista. (Käyhkö, 2018, ss. 187–188.) Täten inkluusiota edistävä työelämäyhteistyö voidaan nähdä sekä oppilaitosten että työelämän näkökulmasta win-win-tilanteena, jossa molemmat osapuolet hyötyvät pitkäjänteisestä inkluusiota edistävästä yhteistyöstä.