Havaintoja osaamisen arvioinnista ammatillisessa koulutuksessa

Ammattitaidon ja osaamisen arvioinnin laatu on puhututtanut alan toimijoita vuoden 2018 ammatillisen koulutuksen lakiuudistuksen jälkeen. Kirjoitussarjan kolmannessa osassa teemme havaintoja osaamisen arvioinnista ja arviointikäytänteistä ammatillisten tutkinnon osien näkökulmista.

Osaamisen arvioinnin luotettavuus ja kattavuus

Osaamisen arvioinnin tulisi olla luotettavaa ja kattavaa, mutta se ei voi olla luotettavaa ja kattavaa ilman, että osaaminen olisi osoitettu luotettavasti ja kattavasti. Miten osaamisen arvioinnin luotettavuutta ja kattavuutta tulisi tarkastella ja miten niitä voidaan varmentaa? Siinä kaksi usein esiin nousevaa kysymystä.

Lähtökohtaisesti ja lain ammatillisesta koulutuksesta (531/2017 § 52) mukaisesti ammatillisten tutkinnon osien ammattitaito osoitetaan työpaikoilla käytännön työtilanteissa ja -prosesseissa. Tätä osaamisen osoittamisen tapaa kutsutaan näytöksi. Kattavuuden varmentamiseksi tulee osaamisen osoittamisen suunnitteluvaiheessa kiinnittää huomiota näyttöympäristön valintaan. Kattavuus voidaan varmentaa sillä, että työpaikassa pystyy osoittamaan kaikki tutkinnon osan ammattitaitovaatimukset. (Opetushallitus, 2022) Jos kaikkia ammattitaitovaatimuksia ei pystytä osoittamaan yhden työpaikan työtilanteissa ja -prosesseissa, voidaan tutkinnon osassa edellytetyn osaamisen osoittaminen jakaa kahteen työpaikkaan ja kahteen tai useampaan näyttöön. Mikäli näillä keinoilla ei voida kattavuutta varmistaa, voidaan miettiä osaamisen osoittamisen täydentämistä yksilöllisin tavoin. Yksi mahdollisuus on esimerkiksi haastatella opiskelijaa, jos kyse on sen luonteisesta osaamisesta, joka voidaan ”todentaa” keskustelemalla. Lisäksi voidaan miettiä ratkaisuja, joissa ammattitaito osoitetaan joiltain osin (tai kokonaan) oppilaitoksen ympäristöissä tai simuloidusti. Ensisijaisuusjärjestyksen tulisi kuitenkin olla edellä kuvattu. Osaamisen osoittamisen tapaa suunniteltaessa on tarkoin mietittävä, minkälainen osaamisen osoittamisen tapa luotettavasti mittaa juuri selville saatavaa osaamista.

Luotettavuus lähtee lainsäädännön, määräysten, tutkinnon perusteiden ja koulutuksen järjestäjän laatujärjestelmän noudattamisesta. Suomen perustuslaki (731/1999 2§, 3 mom.) edellyttää, että julkisen vallan käytön on perustuttava tarkoin lakiin. Osaamisen arviointi ja arvioinnista päättäminen ovat hallintopäätöksiä, ja mitä suuremmassa määrin ne ovat julkisen vallan käyttöä. Luotettavuutta varmistetaan myös sillä, että arviointi perustuu opiskelijan henkilökohtaiseen osaamisen kehittämissuunnitelmaan (HOKS). Koulutuksen järjestäjä vastaa osaamisen arvioinnin luotettavuudesta ja kattavuudesta, mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että arvioijat ovat ”paljon vartijoina” ja viime kädessä avaintekijöinä, jotka toteuttavat laadukkaan arvioinnin ja päättävät siitä. Heidän käsissään on se, noudatetaanko edellä mainittuja säädöksiä, normeja ja määräyksiä. Huolta puheissa on kuitenkin herättänyt se, millä tavoin laatu jatkossa varmistetaan ja valvotaan ulkopuolelta, kun laadunvarmistuksen instrumentteja karsitaan ja toisaalta tiedetään, että varmimmin noudatetaan sitä, mitä valvotaan.

Arvioinnin toteuttaminen ja arvioinnista päättäminen

Lähtökohtaisesti ammattitaidon arviointi on helppoa: Arvioijien tulee tietää, mitkä ammattitaitovaatimukset ovat arjen työssä vaadittavina tekoina. Sitten arvioijien tule selkeyttää itselleen, miten asiat on osattava. Arvioijien on lisäksi saatava selville ja havaittava, osaako arvioitava henkilö siten, miten pitää osata. Sen jälkeen tulee vielä miettiä tutkinnon osalle kokonaisarvosana. (Kuvio 1)

Tutkinnon osan arvosana määrittyy sillä perusteella, mille tasolle arvioijat katsovat opiskelijan osaamisen kokonaisuutena parhaiten asettuvan (Pekkala, 2023). Se ei ole siis yksittäisille ammattitaitovaatimuksille annettujen arvosanojen keskiarvo. Myöskään yksittäisistä näytöistä tai muusta osaamisen osoittamisen tavoista ei tulisi antaa yksittäisiä arvosanoja. Arvosana annetaan aina tutkinnon osan kokonaisuudesta, kun kaikki tutkinnon osassa edellytetty osaaminen on osoitettu. Sen perusteella kaksi koulutuksen järjestäjän nimittämää arvioijaa määrittää, päättää ja perustelee tutkinnon osalle arvosanan kriteereihin verraten. Arvioijat tekevät arviointipäätöksen kollegiaalisena ja yksimielisenä päätöksenä arviointikeskustelussa. Perustutkinnoissa hyväksytyn arvosanan arviointiasteikko on T1–K5 (sanallisesti tyydyttävä–kiitettävä ja numeroin 1–5) ja ammatti- ja erikoisammattitutkinnoissa hyväksytty/hylätty.

Perustutkintojen ammatillisten tutkinnon osien arviointikriteerit on laadittu niin, että tutkinnon osassa edellytettävää ammattitaitovaatimusten mukaista osaamista tarkastellaan seuraavista näkökulmista: työn tai työkokonaisuuden toteuttaminen, yhteistyökyky, ongelmanratkaisutaidot, tiedon soveltaminen, oman toiminnan arviointi sekä lisäksi K5-tasolla vielä ymmärrys laajemmasta kokonaisuudesta. Näkökulmapainotuksien merkityksellisyys tulee ratkaista sen mukaan, mikä on kulloisessakin tutkinnon osassa ammattitaidon hallinnan kannalta merkittävää.

Arvioinnin haasteet

Miksi arviointi sitten koetaan niin vaikeaksi ja haastavaksi? Vuosien aikana eri henkilöiden kanssa käytyjen keskustelujen perusteella syitä on monia. Tekijät voivat liittyä ammatti- tai koulutusalaan ja sen käytäntöihin, arvioitavan tutkinnon erityispiirteisiin tai koulutuksen järjestäjän arviointikulttuuriin sekä määriteltyihin tai määrittelemättä jääneisiin toimintamalleihin. Suuri riski arvioinnin pieleen menemisessä on silloin, jos osaamisen arvioinnin toteutus suunnitellaan erillään osaamisen osoittamisen suunnittelusta. Arvioijiin itseensä liittyvät tekijät voivat johtua aiemmista arviointikokemuksista tai henkilökohtaisista, persoonallisuuden luonteenpiirteistä tai taipumuksista. Joillekin palautteen antaminen voi olla haasteellisempaa kuin toisille, toisen ihmisen työsuorituksen arviointi samoin.

Osa arvioijista kokee tutkinnon perusteiden vaikeaselkoisiksi, niissä käytettävän kielen vieraaksi tai tutkinnon muodostumisen ja tutkinnon osat sellaisiksi, ettei osaamisen osoittaminen ja arviointi toteudu ”puhdasoppisesti” näytöissä työpaikoilla. Tosin nykyään tämän suuntaiset kommentit ovat vähentyneet, mikä kertonee siitä, tutkinnon perusteiden laadinnan yhteydessä on kiinnitetty huomiota siihen, että tutkinnon osat muodostaisivat selkeän työprosessin tai työkokonaisuuden. Samoin tutkinnon osissa edellytetyn ammattitaidon kuvaamisen tapaa on kehitetty työpaikoilla käytettävän kielen suuntaan.

Arviointiin varattujen resurssien niukkuus puhututtaa usein. Miten toteuttaa laadukasta arviointityötä kahden arvioijan yhteistyönä, jos sille ei ole mahdollistettu aikaa? Joskus myös työelämän edustajilta tulee viestiä, että arvioinnin toteutus on ajateltu tai organisoitu niin, ettei heillä ole aikaa moiseen. Tämä resursointinäkökulmakin jakaa mielipiteitä sen suhteen, tuoko se haasteita arviointiin.

Perustutkintojen nykyinen näyttöihin perustuva osaamisen osoittaminen ja arviointi koetaan haasteelliseksi, varsinkin jos opiskelija on nuori oppivelvollinen vailla aiempaa kokemusta valitsemastaan alasta tai työelämästä. Opiskelijoiden ensimmäisten näyttöjen järjestäminen työpaikoilla koetaan joillain aloilla työläiksi ja epätarkoituksenmukaisiksi. Usein kuulee puhuttavan, että opiskelijat eivät ole vielä valmiita menemään näyttöihin. Tällaisten pohdintojen yhteydessä kannattakin kiinnittää huomio enemmänkin siihen suuntaan, onko näyttöjen ajankohta silloin opiskelijan tavoitteiden näkökulmasta oikein valittu. Ammatti- ja erikoisammattitutkintojen yhteydessä ei nykyjärjestelmän osalta ole kuulunut suurempia haasteita osaamisen osoittamisen ja arvioinnin suhteen, mikä johtunee siitä, että niiden järjestämisestä nykyisen kaltaisesti on pitkät perinteet.

Myös eri alojen suhdannetilanteet ja -vaihtelut vaikuttavat opiskelijoiden mahdollisuuksiin osoittaa osaamistaan työpaikoilla. Tyypillisesti näytöt toteutetaan työpaikalla järjestettävän koulutuksen yhteydessä, joko koulutussopimusjakson lopulla tai oppisopimuskoulutuksen aikana. Mikäli tällaisia työpaikkoja, joissa opiskelijat voisivat osaamistaan osoittaa, ei hetkellisesti ole, voidaan näytöt tällöin perustellusta syystä järjestää myös oppilaitoksessa tai oppilaitoksen työmaalla. Samoin voidaan toimia, jos tutkinnon osaan kuuluu tiettyihin erityistilanteisiin liittyvää osaamista, jonka osoittaminen on mahdotonta normaalien työtehtävien yhteydessä tai sen osoittaminen aidossa työtilanteessa voisi vaarantaa esimerkiksi potilas- tai liikenneturvallisuuden. Tällaiset perustellusta syystä -järjestelyt ovat kuitenkin aina erikoistapauksia eikä pääsääntöinen näyttöjen järjestämisen tapa.

Kuten aiemmin on jo mainittu, arvioijien roolia osaamisen arvioinnin laadun varmistajana ei voi väheksyä. Arviointiin valituille ja arviointiin perehtyneille arvioijille, joista toinen on opettaja ja toinen on työelämän edustaja, on lain mukaan säädetty kolmen ehdon täyttyminen. Molemmilla edellytetään olevan 1) riittävä suoritettavaan tutkintoon ja erityisesti arvioitavaan tutkinnon osaan liittyvä ammattitaito, 2) riittävä perehtyneisyys arviointiin sekä 3) riittävä perehtyneisyys suoritettavan tutkinnon perusteisiin. Erityisestä syystä arvioinnin voi toteuttaa ja arvioinnista päättää myös kaksi opettajaa tai muuta koulutuksen järjestäjän edustajaa. Erityisenä syynä lain valmisteluasiakirjoissa (HE 39/2017 § 52, § 54) mainitaan muun muassa se, ettei säädetyt edellytykset täyttävää työelämän edustajaa ole saatavissa toteuttamaan arviointia ja opiskelijan näyttö viivästyisi tästä syystä kohtuuttomasti. Mutta myös näiden erityinen syy -tapausten tulee olla aina yksittäisiä erityistapauksia eikä pääsääntöisiä arvioijiksi valintoja. Perustellun ja erityisen syyn ”yhteenkoplaaminen” tilanteissa, joissa näyttöjen järjestäminen oppilaitoksessa johtaa siihen, että arvioijiksi voidaan valita kaksi opettajaa, ei ole lain tarkoituksen mukainen tulkinta. Työelämäverkostoilla ja -kumppanuuksilla useat oppilaitokset ovat onnistuneet varmistamaan työelämän arvioijien saatavuuden.

Lopuksi voisimme vielä nostaa tarkasteluun arvioinnin totuudellisuuden. Monet pohtivat, kuinka objektiivista tai subjektiivista, tai jopa suuntaa antavaa ja ennustavaa, ammattitaidon arviointi on. Tällöin ammattitaidon arviontiin kannattaa nostaa keskusteluun intersubjektiivisuus. Silloin luotettavuus on yliopettaja Harri Keurulaisen (opintomateriaali, n.d.) mukaan tutkinnon perusteiden ammattitaitovaatimuksissa sekä arvioinnin kriteereissä, ja totuus on arvioijien niiden yhteisessä tarkastelussa. Ammattitaidon arviointityö on myös aina inhimillistä ihmisten tekemää työtä, johon sisältyy virhemahdollisuuksia, mutta siksi onkin olemassa sekä opiskelijan että arvioijien oikeusturvaa varten arvioinnin tarkistamis- ja oikaisupyyntömahdollisuus.

---

Kirjoitussarjan muut osat:

Osa 1: Havaintoja ammattitaidosta ja osaamisesta ammatillisessa koulutuksessa

Osa 2: Havaintoja osaamisen hankkimisesta ammatillisessa koulutuksessa