Ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyön kehittäminen työelämän näkökulmasta

Tässä artikkelissa kuvataan yritysten ja ammattikorkeakoulujen työelämäyhteistyötä koulutustarjonnan kehittämiseksi työelämän näkökulmasta. Työelämän jatkuva muutos on johtanut siihen, että yritysten henkilöstöltä vaaditaan jatkuvaa osaamisen päivittämistä ja kykyä ylläpitää hankittua ammattitaitoa. Jatkuvan oppimisen vaatimus nostaa työnantajien ja korkeakoulujen yhteistyön entistä tärkeämpää arvoon, jotta asiakkaiden tarvitsemat palvelut ovat helposti saatavissa.

Tämän selvityksen aineisto on kerätty osana OPEKE – ammatillisen opettajankoulutuksen uudistaminen -hanketta (HAMK, 2018). Tulosten mukaan keskeisimmiksi kehittämiskohteiksi nousevat koulutusten markkinointi, koulutustarjonnan kohdentaminen erilaisena eri segmenteille, koulutusten tuotteistaminen sekä yhteistyö tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan hyödyntämisessä.

Työelämäyhteistyö yritysten ja korkeakoulujen välillä

Työelämän edustajien ja korkeakoulujen henkilökunnan välinen luottamus, yhteisesti ymmärretty tavoite sekä aikaisempi suhde ovat tärkeimpiä yhteistyötä lisääviä asioita. (Jääskö, Korpela, Laaksonen, Pienonen, Markkanen, Davey & Meerman, 2018, s. 27) Ammattikorkeakoulut voivat toimia osaavan työvoiman kouluttajina sekä koulutusta, tietoa, ja tukipalveluja tarjoavina osaamisen kasvattajina sekä kehitys- ja innovaatiohankkeiden toteuttajina (Pitkänen, Lempinen & Vainio, 2019, s. 9). Yritysten ja korkeakoulujen koulutusyhteistyötä voidaan tarkastella Raudasojaa (2018, s. 69) soveltaen neljän työelämäyhteistyön pääluokan mukaisesti (kuvio 1).

Ensimmäinen pääluokka keskittyy koulutuksen kehittämiseen ja ennakointiin. Korkeakoulut ja yritykset tekevät yhteistyötä mm. alueellisissa ja kansallisissa verkostoissa, joissa ennakoidaan koulutus- ja työelämätarpeita. Lisäksi neuvotteluja käydään suoraan elinkeinoelämän kanssa, jotta heidän tarpeensa tulee huomioiduksi koulutusten kehittämisessä ja suuntaamisessa. (Raudasoja, 2018, ss. 69–71)

Toiseen työelämäyhteistyön pääluokkaan liittyen opettajat ja yritysten edustajat ovat tehneet yhteistyötä opetuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa (Raudasoja, 2018, ss. 69–71). Yhteistyön taso ja määrä vaihtelee huomattavasti opettajan ja osallistuvan korkeakoulun mukaan.

Kolmannen pääluokan mukaan työelämäyhteistyö keskittyy opettajien ja työelämän edustajien osaamisen kehittämiseen. Tällöin korostuu kummankin osapuolen osaaminen ja kyvykkyys koulutustarpeiden kartoittamisessa ja koulutustarjonnan markkinoinnissa. (Raudasoja, 2018, ss. 71–73) Tällainen osaamisen kehittäminen yhteistyössä korkeakoulujen ja yritysten välillä mahdollistaa myös verkostoitumisen eri aloilta tulevien osaajien kanssa. Verkostojen kautta kumppanuus on jatkuvaa ja pitkäjänteistä yhteistoimintaa yrityksen ja korkeakoulujen välillä riippumatta yksittäisistä henkilöistä.

Neljännessä työelämäyhteistyön pääluokassa korostuvat projektit, hankkeet ja kansainvälinen yhteistyö. Korkeakoulujen ja yritysten välillä tehdään jo erilaista projekti- ja hanketoimintaa, joka toteutetaan laajemmissa verkostoissa, kuten ammattikorkeakoulujen, yliopistojen ja yritysten välillä. Tätä yhteistoimintaa tehdään kansallisesti ja kansainvälisesti. (Raudasoja, 2018, ss. 71–73)

Yhteistyöhön perustuvassa kumppanuudessa tulee tavoitella yhteistä ymmärrystä kumppanuuden tarpeista, tarkoituksesta ja tulevaisuudesta sekä siitä saatavista hyödyistä. Tällöin on tärkeää tunnistaa kummankin kumppaniosapuolen tarpeet kumppanuutta edellyttävän yhteisen kehittämistarpeen tai ongelman tunnistamiseksi, jolloin kehittämiskohde nähdään molempia osapuolia hyödyttäväksi ja yhteisen panostuksen arvoiseksi. (Häggman-Laitila ym., 2013, ss. 19–20)

Häggman-Laitilan ym. (2013) mukaan opettajilta vaaditaan ensisijaisesti tutkitun tiedon ja monialaisen asiantuntijuuden työelämän käyttöön soveltamista. Työelämäedustajien toiminnassa painottuu taas enemmän muutosten toteutus ja niiden toteutumisen seuranta. Molemmilta osapuolilta vaaditaan oman ammattialan asiantuntijuutta koskevaa oman organisaation tuntemista, kehittämistyön hallintaa, neuvottelu- ja viestintätaitoja sekä verkottumiseen ja rajoja ylittävään toimintaan liittyvää osaamista. (Häggman-Laitila ym., 2013, ss. 37–38) Korkeakoulujen ja yritysten yhteistyöllä pyritään myös kehittämään ennakoivan rekrytoinnin prosessia, jolloin esimerkiksi kohotetaan yrityksen työnantajakuvaa ja edistetään oppilaitosten kiinnostavuutta opiskelupaikkana (Häggman-Laitila ym., 2013).

Arvoketjut työelämäyhteistyön kehittämisen välineinä

Yhtenä keinona korkeakoulujen ja yritysten välisen yhteistyön kehittämiseen ovat arvoketjut. Porter on kehittänyt mallin yrityksen arvonmuodostusprosessista eli arvoketjusta jotain tuotetta tai palvelua kohtaan. Prosessin mukaisessa arvoketjussa kuvataan esimerkiksi palvelun vaiheittaista jalostumista valmiiksi tuotteiksi, jossa jokainen arvoketjun prosessi tuottaa lisäarvoa tuotteelle. Arvoketju sisältääkin kaikki toiminnot, jotka tarvitaan tuotteen tai palvelun tuottamiseen asiakkaalle. Lisäksi Porter korostaa, että arvoketjusta tulisi pyrkiä tekemään mahdollisimman yksinkertainen, jolloin siitä poistettaisiin kaikki asiakkaalle arvoa tuottamattomat vaiheet. (Porter, 1991, ss. 51–54)

Arvonmuodostusprosessi koostuu kahdesta toisiinsa rakentuneesta prosessista, arvon yhteistuottamisen ja yhteisluomisen prosessi eikä niitä voi erottaa toisistaan. Arvon yhteistuottaminen on esimerkiksi yrityksen ja korkeakoulun yhdessä tuottamaa ydintarjoamaa, jota voi käyttää arvon yhteisluomisprosessissa. Arvon yhteisluomisen prosessissa taas arvo luodaan palveluntuottajan, asiakkaan, palvelun tai tuotteen ja verkoston kanssa vuorovaikutuksessa. (Mustonen, 2009, ss. 11–12)

Josefssonin (2011) mukaan yritysten toiminta kansainvälistyy ja kilpailu muuttaa muotoaan ja siirtyy enenevässä määrin yksittäisten yritysten välisestä kilpailusta kokonaisten arvoverkostojen väliseksi kilpailuksi. Arvoverkostot mahdollistavat arvon tuottamisen yhteistyössä eri toimijoiden kesken syvien kumppanuussuhteiden sekä luotettavan ja kestävän koko arvoketjua koskevan toiminnan kautta. Tällöin myös ongelmatilanteissa arvoverkosto pysyy toimintakykyisenä ja toimii luotettavasti. Näin ollen yritysten tulee pyrkiä verkostoitumaan oikeiden kumppaneiden kanssa kehittääkseen ydintoimintansa ja henkilöstönsä osaamista. (Josefsson, 2011, s. 26) Myös korkeakoulut voivat olla osa yritysten arvoverkostoa työelämäyhteistyön kehittämisessä.

Tutkimuksen tavoitteet ja tehtävä

OPEKE-selvityksen tavoitteena oli kartoittaa työelämän edustajien näkemyksiä yritysten ja korkeakoulujen työelämäyhteistyöstä koulutustarjonnan parantamiseksi. OPEKE-selvityksen aineiston keräämisessä käytettiin menetelmänä puolistrukturoitua teemahaastattelua, jossa haastateltavat saavat vastata kysymyksiin omin sanoin. Haastattelu on luottamusta vaativa menetelmä, sillä siihen sisältyy aina vuorovaikutusta. Se mahdollistaa syvällisen tiedon keräämisen kehittämisen kohteesta. Sen kautta mahdollistetaan uusien ideoiden löytyminen kehitettävään asiaan liittyen. (Ojasalo, Moilanen & Ritalahti, 2009, ss. 95, 97) Kohdennetuilla kysymyksillä oli kaksi erilaista tehtävää. Ne ohjasivat keskustelua pääaiheisiin sekä motivoivat haastateltavia puhumaan omista ajatuksistaan ja kokemuksistaan korkeakoulujen ja työelämän välisestä yhteistyöstä. (Hirsjärvi & Hurme, 2000, s. 47)

Tutkimuksen aineisto kerättiin huhtikuussa 2019 haastattelemalla yritysten rekrytointipäälliköitä ja rekrytoinneista vastaavia henkilöitä (N=6). Haastatteluun, joka kesti n. 45 minuuttia, osallistui henkilöt kaupan, terveysteknologian, teollisuusteknologian, valaistusrakentamisen ja puolustusteknologiaratkaisujen parista. Yritysten koko vaihteli mikroyrityksestä suuryrityksiin. Haastattelut dokumentoitiin haastattelujen yhteydessä kirjoittamalla keskustelut suoraan sähköiseen muotoon mahdollisimman sanatarkasti. (Vrt. Grönfors, 2008, s. 77)

Kvalitatiivinen aineisto analysoitiin aineistoanalyysin avulla. Analyysillä oli tarkoitus muodostaa mahdollisimman tarkka kuvaus siitä, mitä ollaan tutkimassa ja kuinka se linkittyy laajemmin työelämäyhteistyön kokonaisuuteen. Hirsjärven ym. (2000) mukaan aineistoanalyysia käytetään analysoinnin menettelytapana samanaikaisesti aineiston keruun kanssa. Analyysitekniikat voivat olla moninaisia ja tutkija voi kokeilla erilaisia ratkaisutapoja. (Hirsjärvi ym., 2000, s. 136)

Tulokset

Tulokset esitellään Raudasojan (2018) viitekehyksen mukaisesti:

• Koulutuksen kehittäminen ja ennakointi
• Yhteistyö koulutuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa
• Yhteistyö opettajien ja työelämän edustajien osaamisen kehittämisessä
• Projektit, hankkeet ja kansainvälinen yhteistyö.

Koulutuksen kehittäminen ja ennakointi

Korkea-asteen koulutuksen kehittäminen ja ennakointi mahdollistavat paremman koulutustarjonnan suomalaiselle työelämälle ja yhteiskunnalle. Yritysten edustajat näkivät koulutustarjonnan kehittämisen tärkeänä yritysten ja korkeakoulujen välisenä yhteistyönä. Yhteistyö tuo esiin oikeanlaisia kehittämistarpeita korkeakoulujen koulutustarjontaan ja mahdollistaa koulutuksen kohdentamisen todelliseen tarpeeseen.

Yritysedustajat olivat yhtä mieltä siitä, että yhteiset ja ensisijaisesti korkeakoulujen organisoimat foorumit, tapahtumat ja työryhmät lisäävät yhteistyötä. Eräs idea oli, että yritys kartoittaa, millaista osaamista he tarvitsevat ja hyödyntävät sen jälkeen korkeakoulujen verkostoja sopivan yhteistyötahon löytymiseen.

Eri aloilta löytyi ideoita uudenlaiseen yhteistyöhön ja selkeitä keinoja koulutustarjonnan kehittämiseksi. Kaupan alalla toiveena oli, että heidän työntekijöiden koulutuspolut huomioidaan ammatillisessa kehittymisessä, kun työntekijä aloittaa opinnot. Heillä on tarjolla korkeatasoisia asiantuntija- ja johtotehtäviä, joihin pelkkä tutkinto ei takaa vaadittavaa ammattitaitoa, vaan eteneminen niihin lähtee käytännönläheisen perustyön kautta.

Teknologiayritykselle yhteistyö laajentaa mahdollisuuksia tuoteominaisuuksien tutkimiseen ja kehittämiseen. Korkeakouluilta löytyy usein helpommin tarvittavia tutkimusfasiliteetteja, jotka mahdollistavat oikeanlaisen koulutustarjonnan ja osaamisen kehittämisen puolin ja toisin.

Korkeakouluissa opiskellaan ensisijaisesti laajoja tutkintoja, jotka antavat etenkin teoreettisia valmiuksia monenlaiseen osaamiseen. Näin ollen haasteena on käytännönläheisyyden yhdistäminen koulutukseen. Ammattikorkeakoulujen tarjontaa ei myöskään tunneta niin hyvin kuin yliopistojen. Ammattikorkeakoulutuksen vahvuutena nähtiin kuitenkin tiedon jakaminen.

Kaikkien haastateltavien mielestä koulutustarjontaa ei käytännössä ole tai sille ei ole selkeää markkinointikanavaa. Koulutustarjontaan koettiin vaikuttavan myös yrityksen tai yksikön koko ja joissakin tilanteissa yrityksen oma aktiivisuus tarjonnan kartoittamiseen. Lisäksi toivottiin aktiivisempaa markkinointia ja tietoa eri mahdollisuuksista sekä koulutusten tuotteistamista erilaisiin koulutuspaketteihin

Yhteistyö koulutuksen suunnittelussa, toteutuksessa ja arvioinnissa

Uudenlaista näkemystä löytyi myös koulutuksen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin esimerkkinä harjoittelijan integroituminen yritykseen opintojen ajaksi. Se on pitkäaikainen prosessi, joka pitää sisällään säännöllisiä palavereita yrityksen ja korkeakoulun edustajien kesken. Korkeakoulun opettajat pystyvät tulkitsemaan ja reflektoimaan harjoittelijan viestejä koulutustarjonnan kehittämiseksi. Samalla harjoittelija oppii tuntemaan yrityksen tarpeita ja toimii tiedonvälittäjänä yrityksen ja oppilaitoksen välillä. Yrityksellä on lisäksi mahdollisuus rekrytoida kustannustehokkaasti työvoimaa, jos harjoittelu onnistuu hyvin.

Toinen ajatus oli mahdollisuus suorittaa tutkintoon tähtäävä koulutus osissa työn edetessä siten, että lopuksi suoritetaan varsinainen tutkinto yritykselle ja työntekijälle sopivalla aikataululla. Tämä sitouttaa henkilöstöä yritykseen ja kouluttamiseen käytettävän ajan voi sijoittaa ajankohtiin, jolloin henkilöstön kehittyminen on ammatillisesti olennaista. Lisäksi se auttaa koulutustarpeen ennakointia työelämälähtöisesti.

Huolestuttava esimerkki oli eräs teollisuuden alan kokemus, jossa aiemmin tehty yhteistyö ammattikorkeakoulun kanssa koulutusten suunnittelussa ja toteutuksessa yrityksen asiakkaille päättyi, vaikka koulutustilaisuudet olivat erittäin onnistuneita. Tällainen tilanne haastaa pohtimaan, perustuuko yhteistyö liikaa yksittäisiin henkilöihin ja heidän aktiivisuuteensa.

Yhteistyö opettajien ja työelämän edustajien osaamisen kehittämisessä

Vastauksissa nousi esille vahvuuksia korkeakoulujen koulutuspalveluissa, kuten vankka osaaminen eri tieteenaloista, akateemisesta tutkimuksesta ja substanssiosaamisesta. Juuri korkeakouluilla on käytössään viimeisin tietämys edellä mainituista asioista resurssiensa ja verkostojensa kautta. Myös kansainvälinen yhteistyö tuo osaamista ja tietoa uusista trendeistä. Lisäksi opettajien pitkä kokemus ja osaaminen mahdollistavat oikein kohdistetun koulutustarjonnan asiantuntijuuden ja yhteistyön kautta. Näistä huolimatta nykyisen koulutustarjonnan ei nähty vastaavan yritysten henkilöstön osaamisen kehittämistarpeita tai sitä hyödynnetään todella vähän.

Mikroyrityksen edustaja koki, että aktiivinen koulutustarjonta on kohdennettu ensisijaisesti suuremmille organisaatioille. Yrityksen toiminta on voimakkaasti sidottu talouden heilahteluihin ja siksi toiveena onkin uudenlaisten koulutusratkaisujen löytyminen. Koulutus voisi esimerkiksi alkaa maksuttomana ja kun tuloksia saavutetaan yrityksen näkökulmasta, niin myös yritys osallistuisi koulutuksesta syntyviin kustannuksiin.

Kaupan ja teknologian alan yrityksissä jokaisella asiantuntijalla on omat väylänsä, mistä he hankkivat tietoa koulutuksista. Asiantuntijaorganisaatiossa henkilöstön osaamisen kehittäminen tapahtuu usein työn ohella, jolloin vastuu ammattitaidon kehittämisestä on ensisijaisesti työntekijällä itsellään.

Teollisuusyrityksessä suositaan enemmän sisäistä tai yksityisten tahojen tarjoamaa koulutusta. Opiskelu korkeakoulussa on usein omaehtoista, mikä tukee hyvin varsinaisia työtehtäviä. Varsinkin etäopiskelumahdollisuus koetaan todella hyväksi. Tutkintojen suorittaminen tukee henkilön urakehitystä, johon työnantaja on tyytyväinen. Opiskelijayhteistyötä tehdään esimerkiksi erilaisten kiltojen kanssa, kun taas prosessikehitys ja tuotanto tekevät yhteistyötä yliopiston professoreiden kanssa.

Haastateltavien näkemykset yrityksiä kiinnostavista opintokokonaisuuksista olivat hyvin lähellä toisiaan. Sekä tutkintoon johtavaa että koulutusta ilman tutkintoa tarvitaan, mutta koulutuksen ei välttämättä tarvitsisi johtaa tutkintoon. Suurin tarve on oikein kohdistetulle työelämälähtöiselle koulutukselle, jossa huomioidaan yrityksen sen hetkinen osaaminen kokonaisuutena tai yksilöinä. Lisäksi lainsäädäntö saattaa muuttaa yrityksen koulutustarpeita. Korkeakoulututkinnot takaavat tietyn tason osaamisen ja siksi tutkintoon johtava koulutus nähtiin tarpeelliseksi tilanteissa, joissa tuetaan asiantuntijuuden kehittymistä tai uralla etenemistä. Tällaisella statusmielessä muodollisella pätevyydellä koettiin olevan arvoa myös kansainvälisissä tehtävissä.

Jokainen menestyvä yritys tekee yhteistyötä eri tahojen kanssa, sillä näin yritys pysyy kehityksessä ajan tasalla. Usein organisaatiot panostavat kuitenkin operatiiviseen työhön kehittämisen sijaan. Yksi keino molemminpuolisen osaamisen kehittämiseen olisi kehitysresurssien jakaminen. Kehitysyhteistyö antaisi korkeakoulujen verkostojen avulla aikaa kehittämiseen, osaavia resursseja sekä viimeisintä tietoa yrityksen käyttöön ja päinvastoin. Yhteistyö tulisi kuitenkin määritellä oikein ja antaa tekemiselle aikaa ja resursseja.

Projektit, hankkeet ja kansainvälinen yhteistyö

Pääasiassa projekti- ja hankeyhteistyötä korkeakoulujen kanssa tekevät suuryritykset. Teknologia puolella keskitytään ensisijaisesti tutkimukseen, tuotekehitykseen ja uusien teknologioiden kehittämiseen, kun kaupanalalla keskitytään puolestaan toiminnan parantamiseen. Tällaisen yhteistyön toivotaan jatkuvan edelleen.

Yrityksen edustajista kukaan ei ollut osallistunut kansainväliseen yhteistyöhön eikä sitä tällä hetkellä koettu kovin tarpeelliseksi. Mikroyritys näki kuitenkin kansainvälisen yhteistyön mahdollisuutena verkostoitua ja etabloitua markkinoille korkeakoulujen paikallisten verkostojen ja kumppanuuksien myötä. Teknologiayrityksen näkökulmasta kansainvälinen yhteistyö mahdollistaisi tietyn ammattialan, kuten IT-alan osaajien löytymisen yrityksen osaamistarpeita vastaaviin tehtäviin.

Mikroyrityksen ja teknologiayrityksen sisällä hyvin itsenäisesti toimivan organisaatioyksikön näkökulmasta toivottiin lisää projektiyhteistyötä tuotekehityksen, työvaiheiden automatisoinnin ja tekniikan alalta, kuten esimerkiksi globaalisti palautuvien laitteiden turvallisuustason varmistaminen hygieniamääräysten mukaiseksi. Suurteknologiayrityksen edustajan mukaan kansainvälinen yhteistyö keskittyy nykyisin pääasiassa tuotekehityksen puolelle ja haastoi korkeakouluja tulemaan mukaan tälle kentälle vahvan asiantuntijuuden tarjoajana.

Tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa (TKI) on tehty yhteistyönä lähinnä teknologiayrityksissä, varsinkin tuotekehityksen puolella, kuten teräsrakentamisen, metallurgian, robotisaation ja digitalisaation liittyen. TKI-toiminta keskittyy kuitenkin ensisijaisesti yliopistojen tiedekuntien kanssa tehtävään yhteistyöhön. Tiivistä yhteistyötä ei tehdä pelkästään opiskelijatasolla, vaan mukana ollaan monella rintamalla ja hyödynnetään erilaisia verkostoja.

Johtopäätökset

OPEKE-selvityksen analyysien johtopäätöksenä voidaan todeta, että korkeakoulujen ja työelämän välisessä yhteistyössä on edelleen kehitettävää ja sen yhtenä kehittämisvälineenä voisivat toimia arvoketjut. Arvoketju on käsite, joka kuvaa jonkin palvelun vaiheittaista jalostumista valmiiksi tuotteeksi kehittämisprosessissa. Keskeisimmät kehittämiskohteet ovat koulutusten markkinointi, koulutustarjonnan kohdentaminen eri segmenteille, koulutusten tuotteistaminen sekä yhteistyön vahvistaminen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa.

Markkinoinnin osalta selvitys osoitti, että korkeakoulujen koulutustarjontaa ei tunneta ja sitä on haastavaa löytää korkeakoulujen www-sivuilta. Markkinoinnin toivottiin olevan yritysten suuntaan aktiivisempaa ja koulutustarjonnan enemmän esillä.

Korkeakouluilta odotettiin selvityksen mukaan palvelujen selkeämpää tuotteistamista ja kohdentamista, koska yritysten henkilöstön koulutustarpeet ovat erilaisia. Henkilöstön täydennyskoulutus hoidetaan isoissa yrityksissä joko sisäisesti tai yritysten tarjoamana koulutuksena. Pienemmissä yrityksissä koulutusta haetaan yksittäisille henkilöille ulkopuolelta. Ammattikorkeakoulujen tulisi olla aktiivisia täydennyskoulutuspalvelujen tarjoajia monipuolisia oppimisympäristöjä ja toteutustapoja hyödyntäen.

Yritykset tekevät yhteistyötä korkeakoulujen kanssa esimerkiksi projekteissa, mutta kansainvälisen yhteistyön mahdollisuuksia ei ole tiedostettu. Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa voisi esitellä konkreettisesti erilaisten referenssien kautta. Kehittämishankkeisiin voidaan integroida myös soveltava tutkimus, jota ammattikorkeakouluissa tehdään entistä näkyvämmin.

Koulutustarjonnan kehittämisen korkeakoulujen ja työelämän välisenä yhteistyönä näkivät kaikki tärkeäksi. Yhteistyön kautta pystytään kehittämään työelämän tarvitsemia koulutuksia ja palvelemaan paremmin yksittäisiä henkilöitä, yrityksiä ja suomalaista yhteiskuntaa jatkuvan oppimisen keinoin.