AMK-seniorit ja tutkimusperustainen kehittäminen

Mitä se oikein oli, kun ammattikorkeakouluja perustettiin 1990-luvulla? Millaista oli olla rehtorina? Mistä perustamisvaiheessa haettiin tietoa, ketkä olivat tärkeimpiä yhteistyökumppaneita? Mikä rooli tutkimuksella on ollut ammattikorkeakoulujen kehittämisessä? Entä mikä rooli rehtoreilla on ollut tutkimuksen tuottamiseen? Näihin kysymyksiin haetaan vastauksia tässä artikkelissa.

Hämeen ammattikorkeakoululla oli ilo isännöidä ammattikorkeakoulujen seniorirehtorien tapaamista syyskuun lopulla 2017. Seniorirehtorit, joiden ryhmään kuuluu 43 henkilöä, toimivat edelleen eräänä Arenen keskeisenä sidosryhmänä. Osallistujina olivatkin myös Arenen varapuheenjohtaja rehtori Riitta Konkola sekä toiminnanjohtaja Riitta Rissanen. Seniorirehtorit kokoontuvat kahdesti vuodessa. HAMKissa oli paikalla 15 rehtoria, useimmat aveceineen.

Vierailun innoittamina kirjoitamme lyhyesti ammattikorkeakoulutusta koskevan tutkimustiedon hyödyntämistä koskevasta tutkimushankkeestamme sikäli kuin se sivuaa senioreita. Ammattikorkeakoulutusta koskeva AmkTut-hanke on alkanut vuonna 2014 (Kantola & Friman 2015, Rauhala et al. 2016), ja sen yhtenä tavoitteena on tehdä näkyväksi ammattikorkeakoulutukseen kohdistunutta tutkimusta. Hankkeessa on mm. analysoitu tutkimusjulkaisuja sekä haastateltu eri toimijaryhmiä. Aiemmin ammattikorkeakoulutusta koskevan tutkimuksen äärellä on ollut Luopajärvi (1999), jolloin hänen tutkimuskohteensa oli ammattikorkeakoulujen kehittyminen niin koulutusjärjestelmässä kuin organisaatioinakin. Luopajärvi (emt.) käytti aineistona ammattikorkeakouluihin kohdistunutta tutkimusta sekä arviointeja.

Korkeakoulututkimus on suomalaisittain vakiintunut monitieteinen tutkimusala, joka on ollut painottunut yliopistoihin. Viime vuosina myös ammattikorkeakoulut ovat näkyneet yhä vahvemmin yliopistojen rinnalla tutkimuskohteina. AmkTut-hankkeessa on omaksuttu eurooppalaisessa tutkimuskirjallisuudessa yleinen näkemys korkeakoulututkimuksen monitieteisyydestä (Teichler 1996, 2000a, 2000b, Ahola & Välimaa 2002, Välimaa & Ursin 2006, Ahola & Hoffman 2012). Kehittyneelle korkeakoulututkimukselle voidaan Teichlerin mukaan asettaa kaksitasoinen yhdistämistehtävä: yhtäältä eri tieteenalojen teorioiden, ajattelutapojen ja menetelmien hyödyntäminen ja toisaalta eri tieteenalojen tiedonkäsitysten integrointi. Teichler toteaa, että mikäli korkeakoulututkimusta yritetään johtaa yksittäisistä oppiaineista, paradigmoista tai yksittäisiltä aloilla, tuloksena saattaisi olla tutkimusteemojen huomattava suppeneminen sekä kysymyksenasettelut, jotka eivät sovellu samanaikaiseen teoreettisen tiedon ja tutkimuskohteen todellisuuden haltuunottoon (Teichler 1996, 442).

Tarkasteltaessa ammattikorkeakoulutukseen liittynyttä tutkimusta Suomessa julkaistujen väitöskirjojen kautta, on kehitys ollut taulukon 1 mukainen (Rauhala & al. 2016). Kasvatustieteeseen suuntautuneita väitöskirjoja oli v. 1997–2004 yhteensä 33 eli lähes puolet (Salo & Friman 2006).

Taulukko 1.

Väitöskirja-analyysien lisäksi AmkTut-hankeessa on haastateltu 14 ammattikorkeakoulujen eläkkeelle siirtynyttä rehtoria kysyen mm. sitä, miten he käyttivät työssään ammattikorkeakoulutukseen suuntautunutta tutkimusta. Heidän toimikautensa sijoittuivat Rauhalan et al. (2016) luokituksessa kolmeen ensimmäiseen kehitysvaiheeseen eli kokeiluaikaan (1991–1996), vakinaistumis- ja käynnistysvaiheeseen (1997–2003) sekä täysimittaiseksi korkeakouluksi kehittymisen vaiheeseen (2004–2014).

Rehtorien taustakoulutus oli seuraavilta aloilta: kuudella korkein tutkinto oli kasvatustieteessä, kolmella yhteiskuntatieteissä, kolmella tekniikassa ja kahdella kauppatieteissä.

Haastatellut kertoivat käyttäneensä työssään tutkimustietoa seuraavasti: yhdeksän rehtoria oli käyttänyt koulutuspolitiikan, koulutustarpeiden, ennakoinnin ja opiskelijoiden työllistymisen tarkastelussa, yhdeksän strategioiden, johtamisen ja laadunvarmistuksen tukena ja neljä korkeakoulupedagogiikan tukena.

Rehtorien oma tieteenala näyttää jossain määrin olevan yhteydessä tutkimuksen hyödyntämiseen. Kasvatustieteilijät hyödynsivät muita enemmän tutkimusta korkeakoulupedagogiikan kehittämisessä. Muiden alojen tieteenalataustan omaavat rehtorit keskittyivät hyödyntämään tutkimustietoa koulutuspolitiikan, koulutustarpeiden, strategioiden ja johtamisen kysymyksissä. Haastatelluista rehtoreista viidellä oli vahva yhteys tutkimukseen, erityisesti korkeakoulutuksen ja ammatillisen koulutuksen, osalta. He olivat toimineet sekä väitöstutkimusten ohjaajina, lausunnon antajina että vastaväittäjinä.

Rehtorihaastatteluissa kysyttiin myös tärkeimmistä verkostoista ja kehittämisryhmistä, jolloin Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arenen merkitys oli kiistaton. Arene ohjasi verkostomaista kehittämistoimintaa, joka oli usein opetusministeriön (nykyisin opetus- ja kulttuuriministeriö) rahoittamaa. Rehtorien käsityksiä verkostotoiminnasta on dokumentoitu mm. Ammattikorkeakoulujen verkostohankkeet -julkaisussa (Vanhanen-Nuutinen 2007) sekä verkostohankkeiden vaikuttavuusselvityksessä (Friman & al. 2008).

Ammattikorkeakoulutuksen seniorirehtorien tieto on tavattoman merkityksellistä pyrittäessä luomaan luotettavaa ja moniulotteista kuvaa uuden korkeakoulusektorin synnystä, alkuvaiheen kamppailuista ja rakennusprosessista. Arene onkin osaltaan koonnut ansiokkaat katsaukset sekä ammattikorkeakoulujen että Arenen kymmenvuotistaipaleiden merkeissä (Liljander 2002, Malm 2007). Historiasta, vaikkei se kovin pitkä olekaan, on hyvä ammentaa ymmärrystä tähän päivään. ”Nopeassa rytmissä koulutuspolitiikassa on hyvä tallentaa kehitysvaiheita”, toteaa Rauhala (2007, 6).

Arenen kymmenvuotisjulkaisu (2007) sisältää lisäksi mm. rehtorimatrikkelin, pohdintaa duaalimallin tulevaisuudesta sekä Arenen ensimmäisen toiminnanjohtajan Eero Lemisen artikkelin ammattikorkeakoulujen kehittämisestä vakintaistamisprosessin jälkeen. Kirjoittajina ovat pääasiassa silloiset rehtorit. Liljanderin teoksessa puolestaan on kolmisenkymmentä artikkelia yhteiskunnan eri toimintasektoreilta. Käsiteltyjä aihepiirjejä ovat ammattikorkeakoulu-uudistuksen korkeakoulupoliittiset taustat, uudistus osana globaalia korkeakoulutuksen laajentumiskehitystä, ammattikorkeakoulujen työelämäkytkennät sekä tki-toiminnan läpimurto eri aloilla. Opetusministerinäkin vaikuttanut Olli-Pekka Heinonen muistuttaa edelleen ajankohtaisesta asiasta ”Älkää vilkuilko sivuillenne – tavoitteena omaleimainen korkeakoulu” (Liljander 2002, 22–30).

AmkTut-ryhmänä toteamme korkeakoulututkimuksen rakentavan monitahoisia verkostoja tutkijoiden ja toimijoiden verkostoja. Keskeistä ei ole yksittäisten toimijoiden välitön tulos, vaan laajemmat ja pidemmät yhteisölliset hyödyt. Korkeakoulujen näkökulmasta elävä vuorovaikutus myös niissä aikaisemmin työskennelleiden asiantuntijoiden kanssa tuottaa ennalta arvaamatontakin arvo- ja tietopohjaa. Pitkän aikavälin yhteinen tavoite on koko verkoston laaja menestys ja hyvinvointi. (Lin, N. 1999.) Ammattikorkeakoulutuksen määrätietoisen kehittämisen ja tuloksekkaan kehittymisen taustalla on paitsi vahvoja ja näkemyksellisiä henkilöitä ja heidän muodostamiaan verkostoja, myös systemaattista tutkimusta ja sen hyödyntämistä.