”Sit yks nainen tuli vastaan ja luuli, että mä yritän tappaa mun lapsen” – tarinoita kansainvälisten opiskelijoiden arjesta Suomessa

Suomi tarvitsee lisää kansainvälisiä osaajia; se todetaan kerta toisensa jälkeen suomalaisissa tutkimuksissa ja selvityksissä. Työperäisen maahanmuuton edistäminen koskettaa koko Suomea, sillä vuonna 2030 Suomessa on työikäisiä arvion mukaan 150 000 vähemmän kuin vuonna 2019 eli vain noin 60 prosenttia väestöstä (SVT, n.d.a). Ulkomaalaistaustaisia henkilöitä oli vuonna 2022 Suomessa noin 9 prosenttia väestöstä. Ulkomaalaistaustaisiksi luokitellaan henkilöt, joiden joko molemmat vanhemmat tai ainoa tiedossa oleva vanhempi on syntynyt ulkomailla. (SVT, n.d.b) Ammattikorkeakouluopiskelijoista 6,6 prosenttia oli vuonna 2021 ulkomaalaisia. Kansainvälisten (kv) opiskelijoiden määrä Suomessa on kasvussa, mutta vain harva jää Suomeen valmistumisensa jälkeen (mm. Juusola ym., 2021). Onnistuneeseen kiinnittymiseen liittyy työllistymisen lisäksi useita psykologisia, sosiaalisia ja kulttuurisia tekijöitä. Huomioitavaa on myös se, että asiat limittyvät toisiinsa ja alueelle jääminen on lopulta aina monen eri tekijän summa. (Montonen, 2017)

Kv-opiskelijat arvostavat suomalaisten nuorten tavoin entistä enemmän työn ohella myös vapaa-aikaa; on tärkeää, että elämässä on työssä ja vapaa-ajalla itselle merkityksellistä tekemistä itselle tärkeiden ihmisten kanssa (Tuominen & Kolho, 2023). Suomalaisiin yhteisöihin kiinnittyminen ja mielekkäiden harrastusmahdollisuuksien löytäminen onkin osittain avainasemassa, kun kv-osaaja pohtii Suomeen jäämistä opintojen jälkeen. On hyvä miettiä, onko kv-opiskelijalla aidosti mahdollisuuksia kiinnittyä suomalaiseen yhteisöön opintojensa aikana ja millaisessa todellisuudessa hän elää opiskellessaan Suomessa. Pelkkä työpaikka valmistumisen jälkeen ja katto pään päällä ei riitä, että kansainvälinen osaaja saadaan jäämään Suomeen ja paikkaamaan huutavaa työvoimapulaa. Zacheusin ja muiden (2019) tekemän syrjintä-, häirintä- ja rasismitutkimuksen mukaan yli puolet tutkimukseen osallistuneista lukiolaisista sanoi, että maahanmuuttajien on vaikea saada työtä Suomesta.

Rasismi Suomessa

Rasismin yläkäsite on kiusaaminen, joka voi kohdistua myös muihin kuin kv-taustaisiin henkilöihin (Fox & Stallworth, 2005). Rasismin muotoja on useita ja se voi ilmetä monin eri tavoin yhteiskunnassa (Yhdenvertaisuusvaltuutettu, n.d.). Rasismi voi näkyä yksilöiden tai ryhmien välillä tapahtuvana tahallisena ja tietoisena toimintana, kuten syrjintänä, solvaamisena tai väkivaltana, joka perustuu henkilön rotuun, etniseen taustaan tai kulttuuriin (Zacheus ym., 2019). Toinen puoli rasismia on tahaton ja usein tiedostamaton ennakkoluulojen ja pelkojen perusteella tapahtuva käytös, joka voi aiheuttaa syrjintää tai syrjiviä asenteita. Lisäksi rasismi voi olla näkymätöntä ja rakenteellista ilmentyen esimerkiksi työelämän, koulutuksen ja palveluiden syrjivinä toimintatapoina ja prosesseina. Tämä tarkoittaa sitä, että organisaatiot, yritykset, laitokset ja virastot voivat olla osallisina syrjinnässä joko suoraan tai epäsuorasti vaikuttamalla tiettyjen ihmisryhmien mahdollisuuksiin ja kohteluun. (Yhdenvertaisuusvaltuutettu, n.d.) Suomi on hyväksynyt Yhdistyneiden kansakuntien rasismin vastaisen yleissopimuksen, joka on Suomen osalta tullut voimaan elokuussa 1970 (Ulkoministeriö, n.d.). Suomessa rasismi on yksiselitteisesti kiellettyä.

Kansainvälisille korkeakouluopiskelijoille teetetyssä kyselytutkimuksessa (Tuominen & Kolho, 2023) tuloksista heijastui rasismi, joskin vastanneet kv-opiskelijat kokivat, että kaikkia kohdellaan suhteellisen tasapuolisesti. Koska kokemuksemme mukaan kansainväliset opiskelijat viettävät aikaa sekä opinnoissaan että vapaa-aikanaan usein muiden kv-opiskelijoiden kanssa, he ovat kyselyyn vastatessaan voineet ajatella vertaisiaan eivätkä niinkään suomalaisia opiskelijoita. Vastaanottava korkeakoulu valtakunnallisesti rasismia vastaan (VARAVA) -hankkeessa ammattikorkeakoulun opiskelijoille, henkilöstölle ja sidosryhmille teetetyssä kyselyssä haluttiin selvittää havaintoja ja näkemyksiä ammattikorkeakoulun vastaanottavuuden ongelmista ja kehittämistarpeista. Kyselyyn vastasi 530 henkilöä. Kyselyn avoimissa vastauksissa oli selvästi luettavissa vihapuhetta, rasistisia kommentteja, rasismin mitätöintiä, kyseenalaistamista, kyselyn pitämistä turhana ja tarpeettomana sekä vitsailua. (VARAVA, n.d.)

Tällä hetkellä Suomessa kiivaana käyvän rasismikeskustelun (mm. Helle, 2023) vuoksi on myös erityisen tärkeää olla ummistamatta silmiään niille rasistisille kokemuksille, joita kv-opiskelijat kohtaavat opintojensa aikana. Tässä tutkimuksessa halusimme selvittää 1) miten kansainväliset opiskelijat kuvaavat arkeaan Suomessa ja 2) millaisia rasistisia kokemuksia kansainvälisillä opiskelijoilla on ollut opintojensa aikana Suomessa. Tässä tutkimuksessa emme keskity vain korkeakoulukontekstissa tapahtuvaan rasismiin vaan ylipäätään kv-opiskelijoiden opintojensa aikana Suomessa kohtaamaan rasismiin.

Tutkimusaineisto ja menetelmät

Tutkimusaineistona ovat teemahaastattelut (24 kpl), jotka tehtiin keväällä 2022. Haastatteluihin osallistuneet olivat Hämeen ammattikorkeakoulussa (HAMK) opiskelevia (n=20) ja jo valmistuneita (n=4) kv-osaajia, jotka olivat haastatteluhetkellä asuneet Suomessa 1–15 vuotta. Haastateltavat olivat iältään 21–50-vuotiaita. Haastatteluun osallistuminen oli vapaaehtoista ja osallistujille tiedotettiin tutkimuksesta ja pyydettiin lupa aineiston tutkimukselliseen käyttöön. Haastatteluja toteutettiin suomeksi ja englanniksi. Taustakysymyksinä kysyttiin ikää, kansalaisuutta ja koulutustaustaa. Haastattelun aluksi kysyttiin kokemuksia Suomeen tulosta: millaisia ennakkokäsityksiä vastaajalla oli Suomesta, mikä syy sai hakeutumaan juuri Suomeen ja millaiset asiat ovat kenties yllättäneet Suomeen tulon jälkeen. Seuraavaksi kysyttiin kysymyksiä opinnoista: mitä haastateltava opiskelee, miksi opiskelupaikaksi valikoitui juuri HAMK ja miten opinnot ovat sujuneet. Lopuksi kysyttiin kysymyksiä vastaajan vapaa-ajanvietosta ja tulevaisuuden suunnitelmista sekä siitä, millaiset asiat auttaisivat haastateltavaa jäämään Kanta-Hämeeseen. Haastateltavilta kysyttiin myös heidän suomen kielen taidon tasostaan sekä siitä, miten he ovat lähestyneet suomalaisia yrityksiä ja miten se on sujunut. Haastatteluaineisto anonymisoitiin ja litteroitiin ulkopuolisessa yrityksessä.

Tätä tutkimusta varten haastatteluaineistosta poimittiin tutkimuskysymysten mukaisia aineistokatkelmia: arjen kuvauksia sekä mahdollisia rasistisia kokemuksia heidän omassa arjessaan. Tässä tutkimuksessa kertomuksia arjesta ja kokemuksia rasismista selvitetään narratiivisella tutkimusotteella ja lähestymistavalla. Narratiivisessa tutkimuksessa kertominen nähdään ihmiselle luontaisena tapana ilmaista merkityksiä ja kokemus nähdään aina kielellisesti välittyneenä ja värittyneenä (Heikkinen, 2015). Narratiivisessa lähestymistavassa kertomukset nähdään ihmiselle luonteenomaisena tapana jäsentää aikaisempia kokemuksiaan ja elämäänsä sekä ymmärtää itseään (Hänninen, 2000). Kertomukset nähdään sosiaalisina rakenteina, joissa keskustellaan henkilökohtaisista merkityksistä, kokemuksista ja tunteista sekä niiden suhteesta kulttuurisiin odotuksiin ja normeihin (Hänninen, 2015). Tähän tutkimukseen osallistuneet kv-opiskelijat kertoivat omasta arjestaan Suomessa, millaisia odotuksia heillä oli Suomeen tullessaan ja miten odotukset ovat toteutuneet. Heidän kertomuksensa arjesta heijastelee sitä, millaista elämää he kenties haluaisivat elää: kertomukset sisältävät sekä saavutettuja haaveita että vielä toteutumattomia toiveita.

Tässä tutkimuksessa rasismi määritellään seuraavasti Ryynäsen (2021) mukaisesti: se on ennakkoluuloista, vihamielistä, holhoavaa tai alentuvaa asennoitumista tai käytöstä toisia ihmisiä kohtaan sillä perusteella, että noiden ihmisten katsotaan kuuluvan johonkin tiettyyn etniseen ryhmään. On huomioitavaa, että haastateltavilta ei erikseen kysytty heidän kokemuksistaan rasismista, vaan kaikki aineistokatkelmat on poimittu niistä tarinoista, joita kv-opiskelijat kertoivat arkeensa, opintoihinsa ja Suomessa asumiseensa liittyen. Koska haastatteluaineisto sisälsi huomattavan määrän rasistisia kokemuksia, koimme tärkeäksi tuoda näitä esille. Siksi toinen tutkimuskysymys muodostui kokemusten ympärille.

Tulokset

Tässä osiossa käsittelemme tuloksia tutkimuskysymysten mukaisesti:

1. Miten kansainväliset opiskelijat kuvaavat arkeaan Suomessa?
2. Millaisia rasistisia kokemuksia kansainvälisillä opiskelijoilla on ollut opintojensa aikana Suomessa?

Osa aineistokatkelmista on käännetty englannista suomen kielelle ja sitaattien kieliasua on yksinkertaistettu.

Kansainvälisten opiskelijoiden arki Suomessa

Vapaa-aikaansa kv-opiskelijat kuvaavat melko tavalliseksi; opiskellaan, harrastetaan, käydään töissä ja oleskellaan perheen kanssa. Osalla haastatelluista oli lapsia, ja heillä arki muodostui pitkälti lasten kanssa olemisen ja harrastuksiin kuskaamisen ympärille, kuten seuraavassa aineistokatkelmassa:

”Vapaa-aikaa ei ole hirveän paljon ollenkaan, kun mulla on pienet lapset, pitää viedä harrastuksiin, tyttärellä on futistreenit neljä kertaa viikossa ja jos on kuitenkin vapaa-aikaa, sitten vietetään aikaa perheeni kanssa, käydään lenkillä, katotaan telkkaria tai sitten mä ompelen.” (opiskelija, 38 vuotta)

Osa vastaajista kertoi olevansa hyvinkin aktiivisia vapaa-ajallaan; paljon harrastuksia, ystäviä ja reissuja ympäri Suomen. Seuraavassa otteessa opiskelija kuvaa avartavansa myös Suomessa pidempään asuvien ystävien tietämystä Suomesta ja sen matkakohteista:

”Käymme esimerkiksi keskustassa kävelemässä tai matkustamme johonkin, ja kun mä laitan valokuvat Facebookiin, mun tuttavat ja ystävät, jotka asuvat täällä Suomessa yli kymmenen vuotta, sanovat: “Puolessa vuodessa sinä olet käynyt niin monissa paikoissa. Me emme edes tienneet niistä.” Se on niin hienoa! Me pidämme matkustamisesta, ja teemme sellaisia pieniä matkoja.” (opiskelija, 34 vuotta)

Haastatellut kansainväliset opiskelijat kertoivat arjessa olevan haasteita erityisesti kieleen ja muihin kulttuurisiin eroihin liittyvissä asioissa. Suurin osa haastatteluista tehtiin suomeksi ja kielitaito oli hyvä, mutta uusia sanoja ja kielikuvia tuli siitä huolimatta vastaan. Seuraavassa otteessa opiskelija kertoo kielellisistä haasteista seuraavasti:

”Voin sanoa, että vähän vaikeaa [pärjätä suomen kielellä opinnoissa]. Esimerkiksi joka päivä tulee kymmenen tai viisikymmentä uusia sanoja. Esimerkiksi sun kysymyksissä, yks sana: “viehätti”. Koskaan en kuullut tuota sanaa. Mikä toi on? Mä kysyin mun tyttärelt. ”No äiti!” Ja sit mä katson sanakirjasta. Ahaa. No niin. Taas uus sana mulle.” (opiskelija, 44 vuotta)

Myös byrokratiaan, lakeihin ja asetuksiin liittyvät asiat puhututtivat haastateltavia. Osa kertoi vaikeuksistaan saada oleskelulupaa Suomeen tai myöhemmin Suomen kansalaisuutta.

”No voi olla [vaikeuksia] lain ymmärryksestä tai tää että, mä aina opin “ahaa, saa näin, ei saa näin”, verot, muut kaikki toi paperijuttu. Meillä se on byrokratia, onko sama teillä? –Esimerkiksi talonmies tulee. Se saa tehdä toi. Saa tehdä näin. Vähän joka päivä joku uus asia. — Mutta dementia ei tule, koska aina aivot tekee kokoajan töitä. [naurua]” (opiskelija, 44 vuotta)

Moni asia toimii siis haastateltavien mukaan eri tavalla kuin kotimaassa ja joka päivä oppii uusia asioita. Haastatellut kv-opiskelijat ja jo valmistuneet kuvasivat haastatteluissa, kuinka he varsinkin opintojensa aikana ystävystyivät ennen kaikkea muiden ulkomaalaisten kanssa. Seuraavassa otteessa yksi opiskelija kuvaa edellisiä opintojaan Suomessa, eli aikaa, jolloin hän alun perin muutti Suomeen. Vaikka hän jo silloin osasi suomea, hän ystävystyi vain ulkomaalaisten kanssa:

”Mä tiesin, että ne [suomalaiset] eivät tule toimeen niin hyvin ulkomaalaisten kanssa, eli voin sanoa, että vaikka me opiskelimme suomalaisten kanssa, koska me osasimme kieltä eli me pääsimme heti opiskelemaan suomen kielellä, mutta meidän kaverit oli kaikki ulkomaalaisia. Me kommunikoimme suomeksi, koska he olivat asuneet siellä myös, emme koskaan käyttäneet englantia. — Ja me asuimme tyttöjen kanssa asuntolassa, silti meistä ei tullut kavereita. Eli ne aina vierastivat meitä ja olimme mukana vain ehkä yhdessä sellaisessa illanvietossa yhdessä, muuten asuin koko vuoden yhdessä ja he eivät koskaan kutsuneet meidät mukaan menemään johonkin. Yks tyttö asui niin, että hän ei edes koskaan avannut omaa ovea, ei kutsunut, me emme koskaan nähneet, mitä hänen huoneessa on, ei koskaan avannut ovea.” (opiskelija, 37 vuotta)

Kielen suhteen haastatelluissa oli eroavaisuuksia. Osa kertoi kielitaidon olevan heikko ja heistä jokainen kertoi sen haittaavan tavalla tai toisella arjessa. Osa koki kielitaitovaatimuksen olevan turhauttava eivätkä he kokeneet tarpeelliseksi oppia suomen kieltä. Kuitenkin haastatelluissa oli myös niitä, jotka vahvasti sanoittivat kielitaidon olevan integroitumisen suhteen kaiken a ja o, kuten seuraavassa otteessa kuvataan:

”Minulla on ystäviä, jotka muuttivat Saksaan ja ennen muuttamistaan heidän tuli opetella tietty saksan kielen taso. Samoin Ranskassa täytyy puhua ranskaa. Miksi Suomeen tullaan ja puhutaan englantia? Jos olet täällä, ajattelen että ilman kieltä et voi integroida itseäsi. Kyse on sen hyväksymisestä, missä olet, sekä ihmisten kanssa olemisesta.” (käännetty sitaatti, opiskelija, 33 vuotta)

Työn saannin suhteen kielellä nähtiin olevan suuri vaikutus. Vaikka työkielenä olisikin englanti, suomen kielen taitoa vaaditaan siitä huolimatta, kuten seuraavassa otteessa jo valmistunut opiskelija kuvaa. Hän itse on työllistynyt, mutta kertoo kokemuksia lähipiiristä:

”Kokemukseni mukaan työn saaminen kansainvälisille, jopa korkeakoulutetuille, on vaikeaa ja ensisijainen syy saattaa olla suomen kielen taito. On yrityksiä, joiden työkieli on englanti, mutta he eivät palkkaa ihmisiä, jotka eivät osaa suomea. Se on yksi ajattelutapa, jonka Suomen työelämässä pitäisi muuttua.” (käännetty sitaatti, valmistunut opiskelija, 21 vuotta)

Kansainvälisten opiskelijoiden kokemuksia rasismista

Kuten aiemmin jo todettiin, tässä tutkimuksessa emme erikseen kysyneet vastaajien kokemuksia rasismista Suomessa, vaan seuraavat aineistokatkelmat on poimittu niistä tarinoista, joita haastateltavat kertoivat arkeensa, opintoihinsa ja Suomessa asumiseensa liittyen. Useat haastateltavat kuvasivat rasistisia kokemuksiaan. Seuraavassa katkelmassa haastateltava kuvaa normaalia pikkulapsiperheen tilannetta päiväkotipäivän jälkeen, joka sai kotimatkalla yllättävän käänteen:

”Kun mä olin esimerkiks oman lapsen kanssa — lähtenyt tosta tarhasta, ja sitten lapsi vähän niinkun kiukutteli. Sitten sain sen omalle olkapäälle, että hän vähän niinkun rauhottuis. Mutta, siis yks nainen tuli vastaan ja sanoi, että mä luulin et sä halusit tappaa oman lapsen. Kysyin minkä takia. No, koska sä oot ulkomaalainen. Mä sanoin, että mä oon suomen kansalainen. Sit se oli vähän niinkun yllättynyt siihen, että miksi siis on… Siis puhut toista kieltä. Se on mun oma valinta mitä kieltä mä puhun omalle lapselle!” (opiskelija, 36 vuotta)

Haastateltava jatkaa:

”Mut se on tosi harvinaista, voisin sanoa rehellisesti. Ne on oikeesti yksittäisiä tyyppejä ja sitten yleensä jotkut tosi osaavat hyvin peittää sitä omaa käytöstä — mutta siis tietysti mä itse tiedän, että… Tai siis tunnen sen, että se on tällanen tyyppi. Ja sitten yritän sen kanssa olla vähemmän työssä, niinkun vähemmän tekemisissä, että jos se on vaikka työkaveri tai joku sellanen. No, ei kaikille voi olla hyödyksi eikä kaikille voi olla kiva.” (opiskelija, 36 vuotta)

Myös kielitaitoon ja sen puutteeseen liittyvissä tarinoissa oli selvästi nähtävissä rasistisia piirteitä. Monet haastateltavista kokivat saavansa eriarvoista kohtelua ulkomaalaisuutensa vuoksi, mutta myös ennen kaikkea sen vuoksi, etteivät he osaa kovin hyvin suomea. Vaikka työtehtäviin ei olisi varsinaista kielitaitovaatimusta, osa koki jäävänsä ilman työpaikkaa nimenomaan kielitaidon puutteen ja ulkomaalaisuutensa vuoksi:

“He [työnantajat] arvioivat tutkintoni ja toteavat sen olevan sama kuin Suomen ammattikorkeakoulututkinto. Mutta silti, vaikka sinulla on kaikki asiakirjat kunnossa ja kaikki taidot mitä vaaditaan, jos et osaa kieltä, he kohtelevat sinua kuin et tietäisi mitään. Näen opiskelijoita tulevan ja taas menevän; kun vuoden päästä näen heidät, heistä on tullut insinöörejä ja minä olen edelleen samassa paikassa. Se on todella turhauttavaa.” (käännetty sitaatti, opiskelija, 37 vuotta)

Kielitaidon lisäksi osa haasteltavista koki, että pelkkä ulkomaalainen nimi vaikeuttaa työnhakua:

“Ulkomaalainen tausta on aina miinus, kun yrittää saada töitä Suomesta. Jo se, että nähdään (paperissa) ulkomaalainen nimi. Minulla ja ystävilläni on paljon kokemusta tästä. — Ulkomaalaisena oleminen on ongelma Suomessa.” (käännetty sitaatti, valmistunut opinnoistaan, 32 vuotta)

Sama haastateltava jatkaa:

“Suomessa on ylipäätään paljon kielteisiä asenteita ulkomaalaisia kohtaan. Parasta on olla vain ajattelematta sitä ja mennä eteenpäin. Elä vain elämääsi ja yritä olla oma itsesi ja positiivinen. — Jos ulkomaalainen on negatiivinen, hän jää aina yksin. Suomalaiset eivät pidä negatiivisista ihmisistä.” (käännetty sitaatti, valmistunut opinnoistaan, 32 vuotta)

Moni haastateltava kuvasi, että ulkomaalaiset niputetaan yhdeksi yhtenäiseksi joukoksi. Seuraavassa aineistokatkelmassa opiskelija kuvaa huutelua, jota hän kokee esimerkiksi bussimatkoilla:

”Bussissakin sanotaan: Hiljaa pakolaiset! En minä ole pakolainen. Minä tulin tänne koulutettuna ammattilaisena ja vaimoni työskentelee kyberturvallisuusalalla. Mutta he eivät näe sitä niin. Kun olen bussissa, he huutavat: Hiljaa pakolaiset! Minusta on todella surullista, että ihmiset näkevät sinussa vain ihonvärin. Emme me tee niin.” (käännetty sitaatti, opiskelija, 37 vuotta)

Johtopäätökset ja pohdinta

Tässä tutkimuksessa halusimme selvittää, miten kansainväliset opiskelijat kuvaavat arkeaan Suomessa ja millaisia rasistisia kokemuksia heillä on ollut opintojensa aikana Suomessa. Kv-opiskelijat kuvaavat arkeaan melko tavalliseksi työ-, opiskelu- ja perhekeskeiseksi arjeksi, jota värittää toki erilaiset taustaan liittyvät asiat. Suomalaisen kulttuurin ja kielen ymmärtämisen haasteet sekä erilaiset byrokratian kiemurat tekevät arjesta hetkittäin vaikeaa. Varsinkin kielen osaamattomuus heijastuu selvästi heikompaan integroitumiseen ja pitää kv-opiskelijan vain omanmaalaisten tai muiden ulkomaalaisten seurassa. Rasistisia kokemuksia haastateltavat kuvasivat jonkin verran. On huomioitavaa, että haastateltavilta ei erikseen kysytty heidän rasistisista kokemuksistaan ja on melko todennäköistä, että niistä kysyttäessä olisimme saaneet vastauksia enemmän. Jokainen rasismia kohdannut kuvasi kuitenkin tapauksia enemmän yksittäisiksi kuin toistuviksi.

On huomionarvoista, että useat haastateltavat kuvasivat rasistisia kokemuksiaan, mutta niiden jälkeen painottivat, että sitä tapahtuu harvoin tai ettei niistä kokemuksista tarvitse välittää, vaan jatkaa elämäänsä positiivisena. Rasismin vähättely oli haastatteluissa silmiinpistävää ja onkin pakko pohtia myös sitä, olisivatko vastaukset olleet erilaisia, jos haastattelija ei olisi ollut suomalainen. Yksi haastateltava jopa totesi, että rasistinen tilanne ”oli minulle hyvä kokemus, koska nyt tiedän, että tällaisia ihmisiä on olemassa”. Jokainen voi osaltaan pohtia, tarvitseeko rasistista käytöstä ottaa kasvattavana kokemuksena, vai voisiko sen vain yksinkertaisesti tuomita vääräksi.

Tutkimustulokset vahvistavat näkemyksiä siitä, että vaikka Suomi on sitoutunut rasismin vastaiseen yleissopimukseen (Ulkoministeriö, n.d.) ja yleisessä puheessa rasismin olemassaolo kielletään, tapahtuu sitä Suomessa yhä edelleen (Helle, 2023; Zacheus ym., 2019). On tosiasia, että kv-opiskelijat kohtaavat rasismia Suomessa, opinnoissaan, työpaikoillaan ja vapaa-ajallaan, ja nämä kokemukset vaikuttavat heidän ajatuksiinsa Suomesta ja siihen, pitävätkö he maatamme potentiaalisena asuinpaikkana valmistumisensa jälkeen. Tutkimustuloksemme kertoo siitä, että korkeakoulun olisi hyvä tarkastella asiaa myös omassa yhteisössään ja puuttua välittömästi mahdollisiin rasistisiin toimiin tai puheisiin. Tämä auttaisi suoraan myös kv-opiskelijoiden integroitumiseen ja sitä kautta heidän jäämiseensä Suomeen opintojensa jälkeen, mikä on työvoimapulan keskellä varmasti kaikkien yhteinen tahtotila.

---

Kokka kohti Kanta-Hämettä -hanke oli Euroopan sosiaalirahaston (ESR) rahoittama ja sen kansallinen koordinoija oli Keski-Suomen Ely-keskus. Hanketta toteuttivat Koulutuskuntayhtymä Tavastia (hallinnoija), Hämeen ammattikorkeakoulu, Hämeen Yrittäjät ja Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymä. Hanke toteutui ajalla 1.6.2021–31.5.2023. Hankkeen tavoitteena oli maakunnan työelämän tietoisuuden lisääminen kansainvälisten osaajien keskuudessa samoin kuin kansainvälisten osaajien houkuttelevuuden lisääminen elinkeinoelämässä. Kanta-Hämeen oppilaitoksissa kouluttautuu useille eri aloille kansainvälisiä osaajia, jotka vahvistavat yrityksen kilpailukykyä ja voivat olla myös ratkaisu työvoimapulaan. Tämä tutkimus on tehty osana hankkeen toimintoja.