Asiantuntijuus ja selittely – kielentutkijan huomioita blogikirjoittamisesta

Asiantuntijuus ja selittely vaikuttavat lähtökohtaisesti vastakkaisilta asioilta. Asiantuntijuus näyttäytyy hyvin painavana, punnittuna ja läpikotaisin ajateltuna puheena. Esimerkiksi tutkijan tulee osata kristallisoida ajatuksensa ja tekstinsä hyvin jäsennetyiksi kokonaisuuksiksi, jotta hän saa julkaistua tutkimuksensa vertaisarvioiduissa tieteellisissä journaaleissa. Vertaisarvioijat toimivat tässä prosessissa portinvartijoina. Tutkija siis altistaa tuotoksensa ennakkoarvioinnille ja toki myös tieteellisen arvioinnin ja keskustelun kohteeksi tekstin julkaisemisen jälkeenkin. Selittely sitä vastoin saatetaan etenkin arkiajattelussa liittää tietämättömyyteen ja väärinymmärryksiin, siihen, miksi toimin niin kuin toimin.

Tutkijan tavoitteena selkeä, hyvin argumentoitu tieteellinen tyyli

Asiantuntija-tutkija asettaa usein itselleen tiukat laatuvaatimukset kirjoittamisensa suhteen. Tekstin on edettävä loogisesti, sen on oltava selkeää, sulavaa, loppuun asti ajateltua, hyvin argumentoitua ja kaikin tavoin mallikelpoista. Abstraktit, mitäänsanomattomat verbit on muutettava konkreettisiksi, substantiivitauti pitää parantaa aktiivisiksi teoiksi. Tutkimusprosessi on esitettävä lineaarisena ja selkeänä, vaikka oikeasti se on tapahtunut yrityksen ja erehdyksen kautta (Mustajoki, n.d.). Lisäksi kuten K. Moore (2010) tähdentää, koko ajan lukijaa on opastettava kuin junakuulutuksina: lähdemme liikkeelle pisteestä A ja etenemme pisteiden B, C ja D kautta pisteeseen E samalla selostaen, miksi teemme näin.

Tutkijalle tieteellinen teksti näyttäytyykin helposti kielen- ja vuorovaikutustutkijan sanoin tunnusmerkittömänä ja preferoituna. Tunnusmerkittömyydellä tarkoitetaan tavallisinta, korostamatonta vaihtoehtoa. Esimerkiksi aikoinaan paljonkin käytössä ollut naiseen viittaava pääte -tar on tunnusmerkkinen, sillä se nostaa esiin nimenomaan sukupuolen. Termi preferoitu viittaa keskusteluntutkimukseen ja tarkoittaa rakenteellisesti yksinkertaisesti tuotettua vaihtoehtoa verrattuna hankalammin tuotettuun preferoimattomaan varianttiin. (ks. esim. Tainio, 1997, s. 94–95 ja mainittu kirjallisuus) Toisin sanoen tutkijalle tieteellinen artikkeli on se tyypillinen tekstilaji, johon muut tekstit helposti vertautuvat ja joka on yksinkertaisinta tuottaa.

Miten se, että tieteellinen tekstilaji dominoi tutkijan mielessä, näkyy käytännössä? Otan esimerkin omasta elämästäni. Opiskelen tänä lukuvuonna Hämeen ammattikorkeakoulussa ammatilliseksi opettajaksi. Yhtenä ensimmäisistä oppimistehtävistä oli perustaa oma oppimispäiväkirjablogi ja nimetä se. Ilman sen kummempaa miettimistä annoin blogilleni nimeksi Hajatelmia. Kirjasin sen tarkoittavan hajanaisia ajatuksia tai ajatelmia. Pian kuitenkin huomasin, että keksintöni ei ollut millään muotoa ainutkertainen, ja ryhdyin miettimään nimivalintaani tarkemmin.

Sanavalinnat selittelyn työkaluina

Nykyään ihmistieteissä on varsin voimakkaasti vallalla käsitys siitä, että todellisuus on sosiaalisesti rakennettua (ks. esim. Berger & Luckmann, 1966; Pietikäinen & Mäntynen, 2019, ss. 13–22). Täten myös sanavalinnoilla on väliä. Ne rakentavat todellisuutta, merkityksiä ja tulkintoja. (ks. esim. Pietikäinen & Mäntynen, 2019, ss. 13–22, 93–107) Esimerkiksi nimen Hajatelmia blogin nimenä voi nähdä asettavan tulevat blogitekstit sellaiseen tulkintakehykseen, että tulevat tuotokseni eivät ole punnittuja ajatuksia eivätkä loppuun asti jäsenneltyjä kokonaisuuksia.

Miksi minä tutkijana haluan asettaa blogituotokseni tällaiseen valoon? Ehkäpä juuri siksi, että vertaan tekstejäni (tiedostamatta) tieteelliseen kirjoittamiseen. Siitä näkökulmasta tarkasteltuna äkkiä rykäisty hajatelma on nimenomaan hajatelma. En ole avustanut siinä lukijaa kuin junan kuuluttaja, en ole kiteyttänyt ajatuksiani timanteiksi enkä tarkastellut sitä, onko tekstissä turhia virkkeitä tai ilmaisuja puhumattakaan siitä, että olisin jäsentänyt tekstini loogiseksi kokonaisuudeksi.

Keskusteluntutkijana minua kutkuttaa tarkastella hajatelmia-termin käyttöä selittelyn näkökulmasta. Jos siis ajattelemme, että tutkijalle tieteellinen vertaisarvioituihin tieteellisiin lehtiin kirjoittaminen on tekstilajina preferoitu eli se tavallisin genre, jota ei tarvitse perustella tai selitellä, tällöin nopeasti rykäisty oppimispäiväkirjapostaus on preferoimaton eli se vaatii selittelyä. Keskustelunanalyytikot ovat havainneet, että ihmisille on tyypillistä selittää vaikkapa sitä, että joutuvat torjumaan syntymäpäiväkutsun, jolloin puhutaan preferoimattomasta jälkijäsenestä. Preferoitu jälkijäsen olisi kutsun hyväksyminen. (ks. esim. Tainio, 1997, ss. 94, 100–105 ja mainittu kirjallisuus)

Tutkijat ovat kuitenkin myös huomanneet, että esimerkiksi pyynnöt eli etujäsenet, jotka siis odottavat jälkijäsenekseen joko suostumista tai kieltäytymistä, saattavat olla preferoimattomia, eli niihin saattaa kytkeytyä monipolvisuutta ja varmistelevia esikysymyksiä ja ehkä jopa selittelyä. Tämä johtuu siitä, että pyynnön katsotaan olevan sosiaalisia kasvoja uhkaava teko. Ei ole helppo pyytää palvelusta ja olla toisesta riippuvainen. (ks. esim. Tainio, 1997, s. 106–108 ja mainittu kirjallisuus; Laitinen, 2020, ss. 49, 129 ja mainittu kirjallisuus)

Blogiteksti on vuorovaikutusmuotona aivan toinen kuin vaikkapa kasvokkainen keskustelu, mutta jos vähän sovelletaan, Hajatelmia-nimen voi nähdä tällaiseksi preferoimattomaksi, selitteleväksi pyynnöksi potentiaaliselle lukijalle: ethän lue tekstejäni tieteelliseen genreen kuuluvina. En ole prosessoinut niitä tieteellisen tekstin tavoin, eivätkä ne täytä tieteellisen tekstin kriteerejä. Toinen kysymys sitten onkin, miksi mahdollinen lukija edes vertaisi blogitekstiä akateemiseen kirjoittamiseen. Ehkäpä tutkija ei vain pääse karvoistaan ja omista käsityksistään sen suhteen, mikä on se tyypillisin tekstilaji. Suurelle yleisölle blogikirjoitus lienee kuitenkin tekstilajina tutumpi kuin vertaisarvioitu artikkeli.