Kokemuksia koronaviruksen aikaisesta asiakastyöstä sosiaali- ja terveysalalla

Uusi, globaali virus, jota vastaan annetut suojautumisohjeet saattavat vaihtua jopa useamman kerran työvuoron aikana. Kriisituen tarve niin asiakkailla, itsellä kuin kollegoillakin. Viranomaisten ohjeet, joihin jotkut suhtautuvat välinpitämättömästikin. Muun muassa nämä havainnot nousevat esiin Hämeen ammattikorkeakoulun sosiaali- ja terveysalan työtodellisuudessa koronakeväänä mukana olleiden opiskeiljoiden kertomuksissa.

Tässä artikkelissa kootaan kriisityöpainotteisen ylemmän korkeakoulututkinnon (YAMK) koulutuksen opiskelijoiden kokemuksia koronavirustilanteen aiheuttamista muutoksista asiakastyössä sosiaali- ja terveysalan eri toimintaympäristöissä. Opiskelijat toimivat erilaisissa sosiaali- ja terveysalan työtehtävissä ja opiskelevat sivutoimisesti.

Edellämainittu koulutus alkaa Hämeen ammattikorkeakoulun hyvinvointiosaamisen yksikössä joka toinen vuosi. Koulutuksessa korostuvat sosiaali- ja terveysalan kehittämis- ja johtamisosaamisen lisäksi erilaiset akuutit kriisitilanteet vaikeasti ennakoitavissa olosuhteissa sekä niissä toimiminen moniammatillisissa työryhmissä ja verkostoissa.

Laajalle levinnyt ja vaikutuksiltaan vaarallinen koronavirustauti (COVID-19) on tällainen akuutti kriisitilanne (YTS, 2017). Vuoden 2019 elokuussa opintonsa aloittaneen kriisipainotteisen YAMK-ryhmän osaksi tuli opiskella näitä asioita osin autenttisessa oppimisympäristössä, kun Suomen hallitus ilmoitti maaliskuussa 2020 poikkeusoloista pandemiaksi levinneen koronavirustilanteen takia.

Kokemuksia koottiin lukuvuoden viimeisellä verkossa toteutetulla lähijaksolla. Poikkeusolot koskettavat jokaista kriisiryhmän opiskelijaa, jotka ovat aikuisopiskelijoita. Heidän mukaansa perhe-elämä oli muuttunut merkittävästi: ”pidetään kotikoulua ja -päiväkotia kaiken muun muuttuneen keskellä”. Myös työelämässä tapahtuneet muutokset ovat ennen kokemattomia.

Pienryhmiltä kerätyt kokemukset teemoiteltiin (Koppa, 2016). Keskeisiksi teemoiksi nousivat muuttuneen työtilanteen aiheuttama epätietoisuus, kriisijohtamisen ja -viestinnän merkitys sekä tilanteen herättämien eettisten kysymysten käsitteleminen.

Muuttuneen työtilanteen epätietoisuus

Kaikkein merkittävin kokemus poikkeusoloihin siirtymisessä asiakastyön näkökulmasta oli tiedontulvan hallinta koskien erityisesti suojautumiskäytänteitä. Opiskelijoiden kokemuksen mukaan alkuaikana tätä koskeva tieto saattoi muuttua jopa useamman kerran työvuoron aikana.

Työntekijöillä oli myös paljon kysymyksiä, joihin kenelläkään ei ollut vastauksia. Oleelliseksi muodostui opiskelijoiden mukaan epävarmuuden sietäminen ja itsensä johtaminen.

Poikkeusolojen myötä monen työryhmään on tullut uusia työtovereita, jotka perehtyvät uusiin työtehtäviin. Heillä on paine oppia, vanhoilla työntekijöillä on taas paine perehdyttää. Kyseessä on suuren varautumisen aika, jota leimasi keskusteluhetkellä ajatus ”pahin on vielä edessä”. Epätietoisuus kuormittaa. Opiskelijat tunnistavat tähän liittyen myös sen, että asiakkaiden kanssa ollaan samanlaisessa tilanteessa. Uhka on näkymätön, ja se koskee jokaista. Voi olla, että tilanteen pitkittyessä koetaan kasaantuvaa stressiä, jota aiheuttaa muuttuva tilanne ja siihen liittyvä muuttuva tieto (Hedrenius & Johansson, 2016).

Työtilanteen muutokseen kuuluu asiakastyön menetelmien monipuolistuminen. On otettu haltuun erilaisia etätyömenetelmiä, joita ei ole aikaisemmin harjoiteltu ns. normiarjessa. Esimerkiksi nuoret asiakkaat saattavat kokea nämä digitaaliset yhteydenpitomenetelmät luontevampina kuin kasvokkain tapahtuvan tapaamisen. Opiskelijat arvelevat, että asiakastyön menetelmät ja työtavat monipuolistuvat jatkossakin sosiaali- ja terveysalalla.

Koska hoito- ja hoivapaikoissa on kielletty vierailut, omaisten huoli läheistensä tilanteesta on lisännyt yhteydenottoja. Myös heidän kanssaan yhteydenpidonvälineet ovat monipuolistuneet. Työskentelyssä korostuu myös aiempaa enemmän kriisituki ja sen merkityksen ymmärtäminen (Hedrenius & Johansson, 2016). Kriisituen osaaminen on tärkeää myös työterveydenhuollossa, jossa erityisesti yritysasiakkailla on hätä siitä, kestääkö yrityksen talous korona-ajan loppuun saakka. Opiskelijat pohtivatkin sitä, mikä on uusi normaali asiakastyössä ja sen toteuttamisessa poikkeusolojen jälkeen sosiaali- ja terveysalalla.

Kriisijohtaminen ja -viestintä

Kriisitilanteissa korostuvat johtamiseen liittyvät roolit ja tehtävät. Opiskelijoiden mukaan me-hengen-luominen ja realistisen toivon näkökulman esillä pitäminen on tärkeää. Myös työn lähiajan tavoitteiden määritteleminen ja tulevien työtehtävien ennakointi auttavat jaksamaan. Ne vahvistavat työn hallinnan tunnetta; ”tästäkin selvitään”. Tilanteessa korostuu kriisiviestinnän merkitys ja selkeys (Huhtala & Hakala, 2007).

Osa sosiaali- ja terveysalan työntekijöistä on määrätty ensilinjan asiakastyöhön, osa etätöihin. Ensilinjan asiakastyössä joutuu kohtaamaan elämää suojelevan pelon aktivoitumisen. Katastrofityön asiantuntija, PsT Eija Palosaari (2020) kutsuu tätä viisaaksi peloksi huhtikuussa Helsingin Sanomissa julkaistussa haastattelussaan. Hänen mukaansa: ”Viisasta pelkoa voisi luonnehtia peloksi, joka ei kaappaa ja vie mukanaan. Se ei ole pelkotilalle antautumista, vaan viisasta oman pelon kohtaamista ja sen hyödyntämistä. Sitä, että arkea eläessään muistaa, että olemme poikkeustilassa.” (Aikkila, 2020)

Opiskelijoiden kokemuksen mukaan on vähintään hämmentävää – usein myös pelottavaa, että jotkut asiakkaista suhtautuvat välinpitämättömästi viranomaisten antamiin toimintaohjeisiin. Tämä siitä huolimatta, että asiakastyötä tekevät joutuvat altistamaan itsensä työssään mahdolliselle virustartunnalle. Heidän mukaansa ammatinvalinta on saanut yhtäkkiä kovan painoarvon.

Poikkeusolojen herättämiä eettisiä kysymyksiä

Poikkeusoloissa työskentely herättää myös monenlaisia eettisiä kysymyksiä. Osa niistä liittyy sosiaali- ja terveysalan toimijoiden keskinäiseen kollegiaalisuuteen, joka on osa ammattietiikkaa. Työntekijöiden pelko on yksilöllistä hoidettaessa korona-asiakkaita, mutta tästä huolimatta työnteon tulee sujua työryhmässä.

Työntekijöiden pelon ja epävarmuuden kohtaaminen uudessa työtilanteessa on tärkeää erityisesti työnteon turvallisen sujuvuuden näkökulmasta. Siinä korostuu sekä potilas- että työturvallisuus. Esimerkiksi sairaanhoitajien kollegiaalisuusohjeessa (2014) todetaan, että sairaanhoitaja luottaa kollegaansa ja toimii itse luottamuksen arvoisesti. Opiskelijoista useammalla on kokemuksia myös siitä, että tilanne herättää asiakkaissa pelon, joka pukeutuu aggressioon työntekijöitä kohtaan. Näiden tilanteiden kohtaamisessa ja purkamisessa erityisen tärkeitä ovat erilaiset psykososiaalisen tuen muodot, esimerkiksi työpaikalla toimiva psykososiaalisen tuen ryhmä, ammattiryhmän sisäinen tukipuhelin tai työnohjaus.

Toiseksi opiskelijat kysyvät, ketä tai keitä suojellaan ja miksi. Pohdintaa herätti nykytilannetta tiukempi yli 70-vuotiaiden eristäminen läheisistään. Opiskelijoita mietitytti, miten kauan käytäntöä voidaan jatkaa ja millaisia ratkaisuja löydetään sosiaalisen kanssakäymisen turvaamiseen erityisesti hoivakodeissa asuvien ikääntyneiden osalta. Sittemmin keskustelu juuri tästä näkökulmasta on laajentunut, ja rajoituksia on hieman höllennetty tapaamisten osalta.

Lopuksi

Jokainen opiskelijoista toivoo, että koronaväsymys ei lisäänny työ- tai yksityiselämässä. Tilanteen pitkäkestoisuus voi aiheuttaa esimerkiksi sen, että aletaan lipsua suojautumisessa ja työkäytänteissä. Myös ammattilaisten kohdalla on kysymys normaaleista reaktioista epänormaalissa tilanteessa. Tärkeää on, ettei heitä jätetä selviytymään yksin poikkeusolojen aikaisiin työtehtäviinsä liittyvissä kokemuksissa ja niiden mahdollisissa jälkiseurauksissa. (Esim. Hedrenius & Johansson, 2016; Saari, 2012)