Perunoiden monimuotoisuuden säilyttämiseen tarvitaan uusia voimia

Viime vuosisadalla koettu Irlannin suuri nälänhätä (1845–1852) oli perunaruton seurausta. Ruton vaikutukset olivat erittäin tuhoisia, koska Irlannissa ruokahuolto perustui suurelta osin perunaan ja viljelyssä oli vain muutamia rutolle herkkiä lajikkeita. Ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja ruokaturvan takaamiseksi tulisi varautua monella eri tavalla. Yhtenä keinona on huolehtia geneettisen monimuotoisuuden säilymisestä. Perunan monimuotoisuus on tärkeää tulevaisuuden ruokahuollon turvaamiseksi. (FAO, n.d.-a; FAO, n.d.-b)

Perunantuotanto

Perunanviljely oli pinta-alaltaan huipussaan Suomessa 1940- ja 1950-luvuilla, jolloin perunaa kasvatettiin 90 000 hehtaarilla. Tämän jälkeen viljelyala on ollut tasaisesti laskussa ollen tällä hetkellä noin 20 300 hehtaaria (MMM, 2011; Luonnonvarakeskus, 2021). Vaikka pinta-ala on pienentynyt, viljelytekniikan kehittyminen ja lajikkeiden satoisuuden parantuminen ovat pitäneet perunan kokonaissadon tasaisena. (MMM, 2011)

Vuonna 2021 perunaa tuotettiin yhteensä 554 miljoonaa kiloa. Tästä ruokaperunaa oli 238, tärkkelysperunaa 174, ruokateollisuusperunaa 91,6, varhaisperunaa 9,1 miljoonaa kiloa sekä muuta perunaa noin 45,7 miljoonaa kiloa (Luonnonvarakeskus, 2021). Suomessa perunanviljely on viime vuosikymmenten aikana keskittynyt läntiselle rannikkoalueelle. Ruokaperunasta kaksi kolmasosaa viljellään Pohjanmaalla. Varhaisperunasta lähes 70 prosenttia tuotetaan Varsinais-Suomessa. Pohjois-Pohjanmaa tuottaa sertifioidusta siemenperunasta kolme neljäsosaa. Perunan keskisato ammattiviljelyssä on noin 30 000 kiloa hehtaarilta. (MMM, 2011)

Perunalajikkeet

Viljelyssä olevien suomalaisten ruokaperunoiden lajikkeiden määrä on sadan viime vuoden aikana vähentynyt merkittävästi (MMM, 2011; Luonnonvarakeskus, 2020; Veteläinen, 2001). Varsinainen perunanjalostus alkoi Suomessa vuonna 1920 Hankkijan kasvinjalostuslaitoksella Tammistossa ja vuonna 1926 valtion maatalouskoelaitoksen kasvinjalostusosastolla Tikkurilassa. Hankkijan kasvinjalostuslaitoksella perunaa jalostettiin vuoteen 1976 asti. Hankkijan kasvinjalostuslaitoksen ja valtion kasvinjalostuslaitoksen toiminnat yhdistettiin vuonna 1994, ja toimintaa jatkamaan perustettiin Boreal Suomen Kasvinjalostus. Vuodesta 2000 yrityksen nimi on Boreal Kasvinjalostus Oy. (Veteläinen, 2001). Boreal Kasvinjalostus Oy on luopunut perunan jalostustoiminnasta, ja vanhoista jalostusaineistoista etsitään vain jauhoisia ruokaperunalajikkeita tai aikaisia tärkkelysperunalajikkeita. (MMM, 2011) Jussi oli viimeinen Boreal Kasvinjalostus Oy:n jalostama lajike. Se hyväksyttiin kasvilajikeluetteloon vuonna 2014 (Pietilä, 2020).

Suomessa käytettävät lajikkeet ovat lähes yksinomaan hollantilaisia, saksalaisia ja tanskalaisia lajikkeita. Suomalaisista lajikkeista ainoastaan varhaisperunalajike Hankkijan Timo kuuluu suosituimpien lajikkeiden joukkoon. Tärkkelysperunan tuotannossa suomalaisista lajikkeista käytetään vain Hankkijan Tanu -lajiketta. (MMM, 2011). Suomalaisia maatiaisperunoita ja vanhoja kauppalajikkeita viljellään enää hyvin vähän (Suomen siemenperunakeskus Oy, n.d.).

Vanhojen lajikkeiden saatavuus ja säilyttäminen

Geenivarojen säilyttämiseksi on vuonna 1979 perustettu Pohjoismaiden yhteinen geenipankki, nykyiseltä nimeltään NordGen. Geenipankin tehtävänä on varmistaa kotieläinten, kasvien ja metsäpuiden geenivarojen säilyttäminen ja niiden kestävä käyttö Pohjoismaissa. Perunan geeniperimän säilyttämiseksi geenipankissa on mukuloiden avulla tehtyjä tautivapaita klooneja. Kloonit säilytetään koeputkissa (NordGen, 2020a). NordGenissa on yhdeksän Suomesta peräisin olevaa lajiketta ja maatiaiskantaa. Myös monella pohjoismaisilla perunamaatiaisilla on pitkä viljelyhistoria Suomessa (Heinonen, 2009).

Vanhojen lajikkeiden saatavuus on huono. NordGenin verkkokaupasta on mahdollisuus tilata joitakin perunalajikkeita. Siemeneksi voi saada 3–5 pientä mukulaa lajiketta kohti. Suomen siemenperunakeskus Oy myy ainoastaan Blue Congon ja Puikulan siementä (Suomen siemenperunakeskus Oy, n.d.).

Suomessa maatiais- ja vanhojen perunalajikkeiden säilyttäminen on perunan harrasteviljelijöiden varassa. Yksittäiset perunaharrastajat viljelevät jopa 100–300 eri lajiketta puutarhassaan (Törmänen, 2020). Perunaharrastelijoilla on oma ryhmä, joka toimii Facebookissa nimellä Pohjoisen perunaa!

Vanhojen lajikkeiden koetoiminta

Hämeen ammattikorkeakoulun Mustialan opetus- ja tutkimusmaatilan koekentällä on viljelty pieniä eriä vanhoja lajikkeita vuodesta 2015 alkaen. Pääosa siemenperunoista on tilattu NordGenistä, mutta yksittäisiä kantoja on saatu myös lahjoituksena. Viljelyn tavoitteena on ollut tutkia perunoiden kasvua ja samalla ylläpitää suomalaisten perunoiden elävää geenipankkia (in situ -viljely). Tarkempaa tietoa maatiaisperunoista ja vanhoista lajikkeista on kerätty vuosien 2018–2021 aikana. Seuraavassa kuvataan tutkimustoimintaa ja esitellään neljän vuoden havainnot.

Viljelylajikkeet

Vuonna 2018 koekentässä oli 20 eri lajiketta ja vuosina 2019–2021 viljelyksessä oli 23 lajiketta. Lajikkeista seitsemän oli vanhoja kauppalajikkeita ja kuusitoista maatiaisperunalajikkeita. Lajikkeet on esitelty taulukossa (taulukko 1), josta ilmenee lajikkeen nimi, tyyppi, kauppaantulovuosi tai arvioitu ikä, mistä lajikkeista jaloste on peräisin sekä paikkakunta, jossa perunaa on viljelty.

Taulukko 1. Koekentällä kasvatetut perunalajikkeet. Sarakkeesta “Tyyppi” ilmenee, onko peruna maatiainen (M) vai vanha kauppalajike (VK). Tiedot perunoista: Luonnonvarakeskus, 2020; Veteläinen, 2001; NordGen SESTO, 2020b.

Nimi	Tyyppi	Kauppaantulovuosi/ikä	Jalostus ja viljely Suomessa
Congo	M	Ennen 1930-lukua
Early Rose	VK	1867	Yhdysvaltalainen jalostaja Bresee
Hankkijan tuomas	VK	1975	(Amula x Horsa)
Jaakko	VK	1951	(Eigenheimer x Goldwährung) Sai nimen jo 1930-luvulla
Jutkula	M		Vuokatti
Kainuun Musta	M		Kainuu
Karjalan Musta	M		Itä-Uusimaa, Etelä-Karjala
Koto	VK	1961	(Eigenheimer x Kalev)
Kynnysniemen Mamma	M		Loppi
Laitilan Paavo	M		Laitila
Laivaperuna	M		Pohjanmaa
Lemin Kirjava	M	Ennen 1800-lukua	Lemi
Lemin Punainen	M	Ennen 1850-lukua	Kaakkois-Suomi
Rööpääron	M		Pohjanmaa
Sparrispotatis	M		Tanska, Ruotsi
Storpääron	M		Pohjanmaa
Tammiston Aikainen	VK	1939	(Up to Date x Prof. Elder)
Vanha Punainen	M	1720–1730-luvulla	Pohjois-Karjala
Vepsän Valkoinen	M
Victorspääron	M	1900-luvun alussa	Tuotu Yhdysvalloista Suomeen
Valtti	VK	1965	(Frühnudel x Elsa)
Veto	VK	1968	(Aquila x Rosafolia) Tärkkelysperuna
Väike Verev	M

Kokeen toteuttaminen

Perunan kasvupaikkaa on vaihdettu vuosittain. Maaperä on vaihdellut runsasmultaisesta tai multavasta karkeasta hiedasta (2018, 2020–2021) runsasmultaiseen hietamoreeniin (2019). Jokaisesta lajikkeesta istutettiin 3–10 mukulaa. Perunat istutettiin (kuvio 1) vuosittain suurin piirtein samana ajankohtana toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa (kuvio 2). Mukulat istutettiin 35 cm kylvövälillä (Ahvenniemi, n.d.).

Vuosina 2018–2019 ja 2021 kasvustosta kitkettiin rikkakasveja, mutta muita hoitotoimenpiteitä ei tehty. Kesällä 2020 perunat mullattiin 13.7.2020 ja kasteltiin neljä kertaa kesäkuussa (11.6., 22.6., 25.6. ja 29.6.). Perunoita ei ole lannoitettu, ja ne viljeltiin luomuna. Vuoden 2019 kasvustoa haittasi kuivuus ja rikkakasvit (Luomussa vara parempi -hanke, 2019). Perunat nostettiin syyskuussa vuosina 2018–2020, mutta vuonna 2021 jo elokuun lopussa (kuvio 2). Nostoajankohdat vaihtelivat enemmän kuin kylvöajankohdat. Koska lohko on vaihdellut vuosittain tulokset eivät ole keskenään vertailukelpoisia, mutta osoittavat lajikekohtaiset trendit.

Vuosi	Kasvukauden alku, pvm.	Istutus, pvm.	Nosto, pvm.	Kasvuaika, päivät	Kasvukauden tehoisa lämpösumma, astetta	Kasvukauden sadesumma, Jokioinen, mm
2018	27.4.	23.5.	24.9.	125	2401	261
2019	17.4.	22.5.	10.9.	112	2077	316
2020	1.5.	28.5.	7.9.	103	1847	258
2021	8.5.	4.6.	24.8.	82	1814	255

Perunoiden sadossa suuria vaihteluja

Seuraavassa esitellään lajikekohtaiset satotiedot kiloissa ja kappalemäärinä eri vuosina ja kokoluokkatulokset. Tarkemmat kuvaukset on tehty perunoista, joiden satotaso on ollut muista poikkeava. Seuraavassa kappaleessa on esitelty ne perunat, joiden sato oli joko 600–800 g/taimi tai yli 800 g/taimi. Tulokset on kuvattuna kuvioissa 3–9.

Early Rose antaa parhaan sadon

Kaksi lajiketta tuotti yli 800 grammaa satoa per taimi. Lajikkeet ovat Early Rose ja Tammiston Aikainen (kuvio 3). Satoisin oli vanha kauppalajike Early Rose, joka on väriltään punainen aikainen ruokaperuna. Early Rose on Garnet Chili -lajikkeen siementaimi, jonka tuotti amerikkalainen jalostaja Bresee 1867. Lajike levisi laajalle ja sitä viljeltiin kaikissa Pohjoismaissa. Ruotsissa se poistettiin lajikelistalta vasta vuonna 1991. Toiseksi korkeimman sadon antoi vanha kotimainen kauppalajike Tammiston Aikainen (Up to date x Prof. Edler), joka tuli kauppaan jo vuonna 1930. Varhaisperuna Tammiston Aikainen muodostaa melko runsaasti keltaisia mukuloita ja oli suosittu varhaisperuna 1960-luvulle saakka. Tämän jälkeen sitä tuotettiin vielä tori- ja kotitarvekäyttöön.

Seitsemän lajiketta tuotti 600–800 grammaa satoa per taimi. Koto (Eigenheimer x Kalev), Valtti (Frühnudel x Elsan) ja Veto (Aquila x Rosafolia) ovat vanhoja kauppalajikkeita 1960-luvulta. Koto on melko aikainen ja satoisa ruokaperuna talvikäyttöön. Se tuli kauppaan 1965, ja sitä suositeltiin viljelyyn vuoteen 1973 saakka. Koto on syövänkestävä ja kestävä Y-virusta vastaan. Valtti on melko myöhäinen, runsassatoinen ja viljelyvarma talous- ja laitosperuna. Valtti tuli kauppaan vuonna 1965, ja sitä viljeltiin vielä koko 1980-luvun ajan. Malto on kehitettynä tiivis, herkästi tummuva ja maultaan voimakas. Veto on melko aikainen ja satoisa lajike. Keitettynä mukulat ovat jauhoisia ja rikkikiehuvia. Maku on voimakas. (Veteläinen, 2001)

Samaan ryhmään sijoittui myös neljä maatiaista: Congo (tunnetaan myös nimellä Läpimusta), Karjalan Musta, Vanha Punainen (Rättviks röd) ja Rööpääron. Congoa on viljelty erikoisperunana sen tummanlilan mallon johdosta. Itä-Uudellamaalla saaristossa ja Etelä-Karjalassa viljellään Karjalan Mustaa. Vanha Punainen on peräisin 1700-luvulta. Alkuperältään tuntematonta Rööpääronia on viljelty Pohjanmaalla.

Heikkosatoisin oli alkukantainen Sparrispotatis eli ”parsaperuna”. Sparrispotatis on pitkä ja käpymäinen peruna, kuten eteläamerikkalaiset alkuperäiskannat yleensä ovat (kuvio 4). Mukulat kasvavat etäällä siemenestä ja melko hajanaisesti. Kerrotaan, että Sparrispotatis on ollut Ruotsin kuningas Kustaa V:n suosikkiperuna (Veteläinen, 2001).

Tarkasteltaessa satoa taimikohtaisen kappalemäärän mukaan parhaiten menestyivät Congo ja alkuperältään tuntematon Pohjanmaalla viljelty Laivaperuna (kuvio 3). Congon satotaso on Laivaperunaa parempi. Seuraavaksi kappalemäärältään suurimman sadon tuottivat Tammiston Aikainen, Karjalan Musta ja Koto.

Varma Vepsän valkoinen

Vuosien 2018–2021 väliset satovaihtelut olivat merkittäviä. Vähiten vuosittaista vaihtelua oli Vepsän valkoinen -lajikkeella. Heikoin sato oli vuonna 2019 (kuvio 5). Kuivan vuoden 2019 aikana korkeimmat sadot tuottivat Koto, Congo ja Tammiston Aikainen. Kuivuudesta huolimatta pohjanmaalaiset Rööpääron ja Storpääron tuottivat vuonna 2019 paremman sadon kuin vuonna 2018. Kesällä 2020 suurin osa perunoista tuotti paremman sadon kuin muina vuosina. Early Rose, Valtti, Congo, Rööpääron ja Veto tuottivat korkeimmat sadot. Siihen vaikuttivat todennäköisesti kasvukauden aikaiset hoitotoimenpiteet. Vuonna 2021 ainoastaan Early Rose tuotti enemmän kun 1 kg satoa per taimi.

Early Rosella isoja perunoita

Perunan koko on lajikekohtainen ominaisuus. Perunan kokoluokka määritellään perunan pituuden mukaisesti. Perunat lajiteltiin kolmeen kokoluokkaan: alle 3 cm, 3–6 cm ja yli 6 cm (kuvio 6).

Suurimpia (yli 6 cm) perunoita tuottavat Early Rose, Tammiston Aikainen ja Koto. Ylivoimaisesti eniten keskikokoisia (3–6 cm) mukuloita tuottaa Laivaperuna. Congo ja Vanha Punainen tuottavat myös paljon keskikokoisia perunoita. Virolainen maatiainen Väike Verev tuottaa ylivoimaisesti eniten pieniä mukuloita. Sparrispotatis antaa pisimmät mukulat, mutta ne ovat kapeita ja satotaso on alhainen.

Jutkulalla vähemmän kokovaihtelua

Tarkasteltaessa lähemmin mukuloiden vuosittaisia kokoa havaitaan, että perunalajikkeiden välillä on isoja vaihteluja. Tässä kappaleessa tarkastellaan perunoiden kokoluokkia perunalajikkeittain eri vuosina.

Pienten mukuloiden (> 3 cm) määrä vaihteli vähiten neljän vuoden aikana lajikkeilla Karjalan Musta, Laitilan Paavo, Jutkula ja Jaakko (kuvio 7). Isoja vaihteluja pienten mukuloiden määrässä esiintyi Congolla, Vanha Punaisella ja Laivaperunalla.

Kaikilla lajikkeilla esiintyi vuosittaista vaihtelua kokoluokassa 3–6 cm (kuvio 8). Tässäkin kokoluokassa Jutkulalla oli vähiten kokovaihtelua. Vuonna 2019 Koto, Laivaperuna, Tammiston Aikainen, Vanha Punainen ja Vepsän Valkoinen tuottivat paljon keskikokoisia mukuloita kuivuudesta huolimatta.

Koto-lajike tuotti kolmena vuonna melkein yhtä paljon isoja perunoita, ainoastaan vuonna 2019 määrä oli kuivuudesta johtuen muita vuosia pienempi (kuvio 9). Rööpääron lajike tuotti myös kolmena vuonna yhtä paljon isoja mukuloita kuin Koto, mutta määrällisesti vähemmän.

Syväsilmäisyys ja iän määrittely

Perunan alkuperää voidaan määritellä DNA-tutkimuksen avulla. Geenien monimuotoisuutta, geeniperimää, voidaan arvioida myös perunoiden ulkoisten tunnusmerkkien avulla. Niitä ovat muun muassa perunan maku, keitto-ominaisuudet, taudinkestävyys, kasvutapa, varsiston, valoidun, mallon ja mukuloiden väri, lehtien ja mukuloiden muoto ja silmäsyvyys.

Vanhojen perunalajikkeiden mukulat ovat olleet syväsilmäisiä, joten tätä ominaisuutta voi käyttää yhtenä perusteena perunan geneettisen iän määrittelyssä (Tapia & De la Torre, 1998; Richardson, 2014; Haan & Rodriquez, 2016). Kuviossa 10 perunat on luokiteltu syväsilmäisyyden ja muodon perusteella. Tällaisen tulkinnan myötä viiden vähiten jalostettujen perunoiden joukkoon lukeutuisivat Sparrispotatis, Lemin Kirjava, Väike-Verev, Lemin punainen ja Laivaperuna.

Sparrispotatis on ainoa tämän selvityksen vaalea maatiaisperuna. Suurin osa vanhoista syväsilmäisistä perunoista on punaisia tai mustia. Vanhat jalostetut perunakauppalajikkeet Suomessa ovat keltaisia.

Perunan monimuotoisuus ja tulevaisuus

Mustialan perunoiden lajikekokeista saadaan arvokasta perustietoa maatiaisista ja vanhoista kauppalajikkeista. Tutkimuksellisesta näkökulmasta Mustialassa toteutettujen lajikekokeiden tulokset eri vuosilta eivät ole keskenään vertailukelpoisia. Koekentät olivat eri peruslohkoilla, joten maalajit ja myös pellon kasvukunto vaihtelivat vuosittain. Tulokset osoittavat kuitenkin, kuinka suuria vuosittaisia vaihteluita eri lajikkeissa ja eri viljelyolosuhteissa on.

Voidaanko tuloksien perusteella suositella jotakin vanhoista lajikkeita uudestaan viljeltäväksi? Vanhat perunalajikkeet ovat monimuotoisia. Lajikkeet Early Rose ja Tammiston Aikainen tuottavat suurimman sadon ja samalla myös eniten suuria perunoita. Virolainen Väike Verev tuottaa pisimmät perunat ja Laivaperuna eniten keskikokoisia perunoita. Kokeilun perusteella Rööpääron ja Storpääron kestävät muita paremmin lämpöä ja kuivuutta. Pohjalan perunat -kirjan mukaan Jaakolla on mieto maku, Kotolla on hyvä maku ja Lemin punaisella on makeahko maku. Perunoiden pienmuotoista ylläpitoviljelyä ja tilastojen keruuta jatketaan Mustialan luomutilalla.

Perunan monimuotoisuuden turvaaminen on pieni osa sitä mittavaa työtä, jota tarvitaan maailmanlaajuisen ekosysteemin säilyttämiseen. Vanhojen lajikkeiden satoisuus on huomattavasti moderneja lajikkeita alhaisempi, eivätkä lajikeominaisuudet vastaa teollisuuden tarpeita. Tästä johtuen maatiaisperunoiden ja vanhojen kauppalajikkeiden käyttö ammattiviljelyssä ei ole kannattavaa. Vaikka vanhoille lajikkeille saattaisi olla mahdollisuuksia erikoisperunana esimerkiksi ravintoloissa, torimyynnissä tai herkkukaupoissa, perunan geeniperimän ylläpitoon tarvitaan erityistoimia.

Monimuotoisuuden säilyttämiseen ja hyödyntämiseen tarvitaan lisää tutkimusta ja kehittämistoimia, joilla varmistetaan tuotannon määrää ja siemenperunan saatavuutta. Monimuotoisuuden turvaaminen edellyttää yhteiskunnallista tukea ja näkemystä tulevaisuuden ruokaturvan varmistamisesta.