Koronapandemian oppeja ja opetuksia ammatilliselle koulutukselle

Reilu puolitoista vuotta kestänyt koronaviruspandemia on koetellut poikkeuksellisen voimakkaasti koulutusjärjestelmän ja ammatillisen koulutuksen järjestäjien toiminta- ja sopeutumiskykyä. Monessa asiassa on onnistuttu hyvin, mutta kehittämisen tarvetta on ilmaantunut runsaasti. Pandemian myötä on saatu myös paljon arvokasta kokemusta poikkeusoloissa toimimisesta. Tässä artikkelissa tarkastellaan muutamien keskeisten ammatillista koulutusta ja koronaviruspandemiaa käsittelevien kotimaisten ja kansainvälisten selvitysten ja tutkimusten havaintoja ja johtopäätelmiä pandemian vaikutuksista. Niiden pohjalta tehdään huomioita ammatillisen koulutuksen kehittämiseksi erityisesti koulutuksen järjestäjätasolla.

Mitä koronapandemian vaikutuksista tiedetään tähän mennessä?

Vaikka Suomessa kiistatta kyettiin järjestämään monia muita maita paremmin koulutusta poikkeusoloissa, pandemialla on ollut myös monia negatiivisia vaikutuksia. Covid-19-pandemian vaikutuksia koulutusjärjestelmään käsitteleviä selvityksiä ovat Suomessa tuottaneet muun muassa Kansallinen koulutuksen arviointikeskus (Karvi), opetus- ja kulttuuriministeriö, Opetushallitus sekä esimerkiksi OAJ, AMKE, SAKKI ja Osku. Kansainvälisistä tahoista voidaan mainita esimerkiksi OECD, ILO, Unesco ja Cedefop.

Kotimaisten selvitysten perusteella lähes kaikkien ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden opintojen etenemiseen ja järjestämiseen tuli muutoksia poikkeusolojen myötä. Erityisesti muutokset näkyivät työelämässä oppimisessa, joka vaikeutui monilla aloilla rajoitusten myötä. (Owal Group, 2021; ILO, 2021, 22‒36; OECD, 2021). Laajamittaiseen etäopetukseen siirtyminen näytti onnistuneen varsin hyvin, ja valtaosalle opiskelijoista etäopiskelu oli toimiva ratkaisu poikkeusoloissa. Kuitenkin noin viidesosalla ammatillisen koulutuksen opiskelijoista on ollut ongelmia etäopiskeluun siirtymisessä. Osalla opiskelijoista opiskelutaidot eivät riittäneet laajamittaiseen etäopiskeluun, ja osalta taas puuttui opiskelussa tarvittavia välineitä. (Goman ym., 2021; Owal Group, 2021).

Etäopiskelu koettiin myös kuormittavaksi. Selvitysten perusteella ammatillisen koulutuksen opiskelijoista merkittävä osa koki etäopiskelun vähintään jossain määrin henkisesti raskaaksi. Haasteet liittyivät etenkin vuorovaikutuksen ja osallisuuden puutteeseen (Goman ym., 2021; Owal Group, 2021; THL, 2021). Esimerkiksi THL:n vuoden 2021 kouluterveyskyselyssä nuoret kertoivat enemmän yksinäisyyden tunteesta kuin edellisessä, vuoden 2019 kyselyssä (THL, 2021). Opiskelijoilta edellytettiin varsin suurta itseohjautuvuutta, johon kaikilla ei ollut riittäviä edellytyksiä. Etäopiskelun tukeminen koettiin myös vaativaksi tehtäväksi. Ammatillisen koulutuksen opiskelijoista reilu kolmannes koki tarvinneensa opintoihin enemmän tukea kuin on saanut ja noin kaksi kolmesta vastaajasta katsoi lisäksi, että etäopetus heikensi opetuksen laatua. Lähes kaikki koulutuksen järjestäjät sekä opetus- ja ohjaushenkilöstön kyselyihin vastanneet arvioivat, että laajamittainen etäopetus ja poikkeusjärjestelyt ovat vaikuttaneet opiskelijoiden osallisuuteen, jaksamiseen ja hyvinvointiin negatiivisesti. Myös opetushenkilöstön kuormitus lisääntyi (Goman ym., 2021; Owal Group, 2021).

Ammatillisen koulutuksen järjestäjistä kaksi kolmannesta arvioi, että koronan poikkeusjärjestelyt ovat vaikuttaneet opiskelijoiden keskeyttämisiin ainakin vähän. Opiskelijoista puolestaan noin viidennes oli harkinnut koulutuksen keskeyttämistä (Goman ym., 2021; Owal Group, 2021). Vielä ei ole käytettävissä kattavasti tietoja siitä, kuinka moni todellisuudessa on keskeyttänyt opiskelunsa koronapandemian seurauksena.

Pidemmällä jänteellä merkittävimmät haasteet ja huolenaiheet liittyvät oppimistuloksiin ja osaamiseen. Selvitysten perusteella saatiin viitteitä siitä, että ammatillisen koulutuksen opiskelijoiden opintosuoritukset ovat vähentyneet ja oppimistulokset heikentyneet. Ammatillisen koulutuksen järjestäjistä noin kaksi kolmesta arvioi opiskelijoiden oppimistulosten heikentyneen ainakin jossain määrin. Opiskelijoista puolestaan varsin suuri osa (noin 43 %) koki, että heidän osaamisensa on heikompaa poikkeustilanteesta johtuen. Opiskelijoista lisäksi lähes 40 prosenttia arvioi, että koronatilanne on heikentänyt heidän työllistymisnäkymiään. (Goman ym., 2021; Owal Group, 2021). Tulokset ovat samansuuntaisia kuin kansainvälisissä selvityksissä ja tutkimuksissa. Erityisesti nuorten siirtyminen työmarkkinoille vaikeutui pandemian myötä. Vaikka toipuminen pandemiasta on ollut osin ripeääkin, nuorisotyöttömyys on edelleen useissa maissa korkeammalla tasolla kuin ennen pandemiaa (OECD, 2021; Van Loo ym., 2021; Bailey ym., 2021).

Miten tästä eteenpäin – millaisia oppeja ja opetuksia saimme?

Edellä kuvattujen selvitysten perusteella nousee tarkasteltavaksi useita kehittämiskohteita. Käsittelen seuraavaksi kolmea keskeisenä pitämääni ammatillisen koulutuksen kehittämisteemaa: osaamis- ja oppimiskeskeisyyttä, yhteistyö- ja kumppanuussuhteita sekä varautumista muutoksiin. Peilaan johtopäätelmissäni myös pandemiaan liittyviä kokemuksiani, joita sain työskennellessäni opetus- ja kulttuuriministeriössä toukokuuhun 2021 saakka.

Osaamisen ja oppimisen tulee olla kaiken toiminnan lähtökohtana

Koronaviruspandemia teki näkyväksi, millä tavoin opiskelun ja oppimisen edellytykset kyettiin turvaamaan poikkeuksellisissa olosuhteissa yksittäisen opiskelijan tasolta koko koulutusjärjestelmän tasolle.

Ammatillisen koulutuksen lainsäädäntö osoittautui toimivaksi koronapandemian haasteisiin vastaamisessa. Osaamisperusteisuutta ja oppijalähtöisyyttä korostava lainsäädäntö antoi koulutuksen järjestäjille runsaasti liikkumavaraa opiskelijoiden opintojen järjestämisessä, mikä mahdollisti joustavan ja nopean reagoinnin muuttuviin olosuhteisiin. Esimerkiksi laajamittaiseen etäopetukseen voitiin siirtyä välittömästi tilanteen sitä vaatiessa. Samoin työpaikalla järjestettävän koulutuksen ja näyttöjen toteuttaminen voitiin järjestellä nopeasti uudelleen vaihtoehtoisilla tavoilla toteutettavaksi. Poikkeussäännöksiä ei juurikaan tarvittu. Suurempi kysymys on ennemmin se, miten hyvin lainsäädännön antamia mahdollisuuksia osattiin hyödyntää. Tämä ei koske pelkästään pandemia-aikaa vaan yleisemminkin koulutuksen järjestämistä muuttuvissa oloissa.

Osaamisperusteisuus ja yksilölliset opintopolut tarjoavat hyvät puitteet ammatillisen koulutuksen toteuttamiselle, mutta ne asettavat sille myös suuria vaatimuksia. Mikäli pedagogiset ratkaisut ja koulutuksen toteutusmallit eivät vastaa oppijoiden oppimistarpeisiin, oppimisen edellytyksiin ja muuttuneisiin olosuhteisiin, seurauksena voi olla niin osaamisen ja oppimistulosten heikkenemistä, opintojen viivästymistä kuin koulutuksen keskeyttämisalttiuden lisääntymistä.

Pandemian myötä digitaalisten oppimisalustojen ja työvälineiden käyttö lisääntyi merkittävästi ammatillisessa koulutuksessa, kuten muissakin koulutusmuodoissa (mm. Owal Group, 2021). Tämä oli hyvä, mutta ei ongelmaton asia. Etäopetukseen ja -opiskeluun kyettiin siirtymään nopeasti, mutta ala- ja tutkintokohtaiset erot, alueelliset erot, opetushenkilöstön osaaminen ja koulutuksen järjestäjien käytössä olleet välineet osaltaan vaikuttivat siihen, miten digitalisaatiota voitiin hyödyntää opetuksessa ja opiskelussa. Samoin opiskelijoiden edellytykset etäopiskeluun vaihtelivat (mm. Goman ym., 2021). Pedagogiselle kehittämiselle ei jäänyt juurikaan aikaa, joten riippui paljolti koulutuksen järjestäjien aiemmasta kehittämistyöstä, kuinka hyvin etäopiskelun ratkaisut ja materiaalit soveltuivat opiskelijoille. Tämä väistämättä asetti opiskelijat eriarvoiseen asemaan. Kun digitalisaation hyödyntäminen opetuksessa ja opiskelussa vääjäämättä lisääntyy tulevaisuudessa, on tärkeää, että koulutuksen järjestäjien pedagogiset toimintamallit tukevat kehitystä ja opetushenkilöstön osaaminen on riittävän vahvaa (esim. Unesco-Unevoc, 2021). Digitalisaatiota tuleekin hyödyntää rohkeasti ja pitkäjänteisesti pedagogiikka edellä. Yksilön oppimisen tukemisen ja oppimistulosten saavuttamisen on oltava toiminnan keskiössä. Data on myös saatava palvelemaan oppimista aiempaa paremmin.

Hyvinvoinnin yhteys oppimiseen korostui poikkeusoloissa. Laajamittainen etäopiskelu koettiin kuormittavana, ja tarve ohjaukselle lisääntyi. Tämä koski valtaosaa opiskelijoista – niitäkin, jotka muutoin kokivat etäopiskelun itselleen toimivaksi ratkaisuksi (Goman ym., 2021; Owal Group, 2021). Parhaimmillaan yksilölliset opintopolut antavat oppijalle mahdollisuuden hankkia ja osoittaa osaamista joustavasti itselle soveltuvimmalla tavalla. Toisille opiskelijoille laaja itsenäisyys ja runsaat valinnanmahdollisuudet taas voivat aiheuttaa lisääntyvää psyykkistä kuormitusta. Siksi on tarpeen painottaa riittävän ja oikea-aikaisen, oppijalähtöisen ohjauksen ja opiskeluhyvinvoinnin tukemisen merkitystä opintojen etenemiselle ja hyville oppimistuloksille. Yhtä lailla korostuu osallisuuden ja oppimisyhteisöön kuulumisen tunteen merkityksellisyys yhtenä opintojen etenemiseen ja opiskelijan hyvinvointiin vaikuttavana tekijänä (mm. Goman ym., 2021; Owal Group, 2021). Digitaalinen maailma haastaa etsimään uudenlaisia tapoja rakentaa oppimisyhteisöjä ja tarjoamaan opiskelijoiden kulloinkin tarvitsemaa tukea. Yksilöllisten opintopolkujen ja yhteisöllisyyden tulee kulkea käsi kädessä.

Pedagogiset toimintamallit, ohjauksen prosessit, opiskeluhyvinvoinnin ja -huollon palvelut ja digitaaliset työvälineet eivät vielä yksistään riitä turvaamaan opiskelun edellytyksiä muuttuvissa oloissa. Koulutuksen järjestäjätasolla on kyse kokonaisuudesta, johon liittyvät keskeisesti myös koulutuksen järjestäjien muut kyvykkyydet, kuten henkilöstö ja osaaminen sekä tietoperusta ja järjestelmät. Ei myöskään voi korostaa liikaa erityisesti pedagogisen johtamisen merkitystä ja etenkin keskijohdon ja esimiestyötä tekevien osaamisen ja toimintaedellytysten vahvistamista. Opiskelun toteutuminen oppijalähtöisesti yhä monimuotoisemmissa oppimisympäristöissä asettaa uudentyyppisiä vaatimuksia koulutuksen järjestämiselle, toiminnanohjaukselle sekä resurssien käytölle ja kohdentamiselle. On tärkeää, että johdolla ja henkilöstöllä on jaettu näkemys siitä, mikä on organisaation tehtävä ja tavoite ja millaisilla toimintatavoilla tavoitteet on mahdollista parhaiten saavuttaa. Opetus- ja ohjaushenkilöstön osaamiseen ja uusien toimintatapojen kehittämiseen on siksi tärkeää investoida pitkäjänteisesti. Tämä koskee koulutuksen järjestäjien ohella myös ammatillista opettajankoulutusta.

Kumppanuudet ja yhteistyöverkostot luovat perustan toimintakyvylle muuttuvissa olosuhteissa

Ammatillisen koulutuksen työelämälähtöisyyden ja -relevanssin perusta rakentuu yhteistyöhön työelämän kanssa. Poikkeustilanne osoitti osaltaan, kuinka haavoittuvainen työelämäyhteistyöhön vahvasti perustuva koulutusmuoto voi olla. Samaan riskiin kiinnitti huomiota myös Valtiontalouden tarkastusvirasto ammatillisen koulutuksen reformia koskevassa tarkastuksessaan (Valtiontalouden tarkastusvirasto, 2021). Monilla aloilla työelämässä oppiminen kävi mahdottomaksi, kun pandemian rajoitustoimet sulkivat työpaikkoja. Toisilla toimialoilla työelämässä oppimista voitiin kuitenkin toteuttaa pitkälti alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti.

Tarkoittaako edellä todettu, että ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteistyö olisi jonkinlainen riski ammatillisen koulutuksen toteuttamiselle muuttuvissa oloissa? Päinvastoin ‒ korona-ajan kokemukset korostavat työelämäyhteistyön merkitystä ammatillisessa koulutuksessa. Kyse ei ole vain työpaikalla järjestettävän koulutuksen toteuttamisesta vaan myös siitä, miten työpaikkoja kyetään palvelemaan ja tukemaan kriisi- ja poikkeustilanteissa ja niistä toipumisessa. Tämä on erityisen tärkeää juuri nyt kun työmarkkinoilla ollaan nopeasti palaamassa takaisin työvoimapulatilanteeseen. Työpaikat tarvitsevat akuutin tuen ohella myös yhä enemmän pitkäjänteistä ja strategista tukea toimintaympäristön muutoksiin sopeutumisessa ja toiminnan uudistamisessa. Jotta tarpeeseen voidaan vastata, ammatillisen koulutuksen työelämäyhteistyötä tuleekin syventää ja viedä yhä enemmän vastavuoroisten kumppanuuksien suuntaan.

Vahvat kumppanuussuhteet ovat tärkeitä myös koulutuksen järjestäjien kriisinkestävyyden ja muutoskyvykkyyden kannalta. Ne auttavat sopeutumaan nopeasti muuttuviin olosuhteisiin ja toipumaan poikkeustilanteista mahdollisimman nopeasti. Siksi koulutuksen järjestäjien kumppanuussuhteita tulee tarkastella laajana kokonaisuutena. Kriisinkestävyyden ja palvelukyvyn kannalta välttämättömiä ovat työelämäyhteistyön ohella yhteistyösuhteet toisten opetuksen ja koulutuksen järjestäjien, korkeakoulujen sekä vapaan sivistystyön oppilaitosten kanssa. Osaamistarpeet ylittävät usein koulutussektoreiden rajat. (Valtioneuvosto, 2021). Esimerkiksi digitalisaation hyödyntämiseen liittyvää työtä kannattaisi tehdä nykyistä enemmän yhdessä. Tällöin kehitettyjä ratkaisuja voidaan hyödyntää laajasti ja niiden ylläpitämiseen tarvittavat voimavarat olisi helpompi järjestää kestävästi. Ennen kaikkea ratkaisut palvelisivat oppijaa. Lisäksi tarvitaan vahvaa yhteistyötä esimerkiksi työpajojen, ohjaamojen, TE-hallinnon, kuntien ja järjestöjen kanssa. Ei pidä myöskään unohtaa huoltajien kanssa tehtävää yhteistyötä, vaikka ammatillisen koulutuksen opiskelijoista suuri osa onkin täysi-ikäisiä. Tutkimustulokset osoittavat, että kotien tuki ja yhteistyö kotien kanssa on merkittävässä roolissa myös ammatillisessa koulutuksessa, esimerkiksi turvattaessa kaikille yhdenvertaiset mahdollisuudet opiskella digitaalisissa ympäristöissä (esim. Koskela ym., 2020).

Muutos on jatkuvaa, siksi siihen pitää varautua

Koronapandemia koetteli ammatillisen koulutuksen ja koulutuksen järjestäjien sopeutumiskykyä ennenkokemattomalla tavalla. Koska tulevaisuudessa ei liene sen vakaampaa muun muassa digitalisaation, vihreän siirtymän, väestön ikääntymisen ja muuttoliikkeen seurauksena, tarvitaan nykyistä vahvempaa kyvykkyyttä tunnistaa ja ennakoida toimintaympäristön muutoksia ja vastata niihin mieluummin ennakoiden kuin reagoiden.

Millä tavoin varautumiskykyä ja muutoskyvykkyyttä voidaan vahvistaa ammatillisessa koulutuksessa? Edellä on jo kuvattu monia aiheen kannalta tärkeitä näkökulmia ja tekijöitä. On kuitenkin vielä tarpeen tähdentää koulutuksen järjestäjien toimintajärjestelmien ja johtamisen merkitystä. Ne vaikuttavat keskeisesti siihen, miten toimintaympäristön muutoksia kyetään tunnistamaan ja analysoimaan ja miten koulutuspalveluita kyetään järjestämään muuttuvassa toimintaympäristössä. Ei riitä, että uudet palvelutarpeet tunnistetaan ja niihin kyetään vastaamaan, vaan tämä tulisi lisäksi tehdä ennakoiden, kustannustehokkaasti ja palveluiden vaikuttavuus varmistaen. Onnistuminen vaativassa tehtävässä edellyttää strategista kyvykkyyttä ja usein myös rohkeutta tehdä päätöksiä, joita yleinen mielipide ja vallitsevat käytännöt eivät välttämättä puolla.

Laatutyö, kokonaisarkkitehtuurityö ja toimintajärjestelmien jatkuva kehittäminen ovat koeteltuja keinoja vahvistaa ammatillisen koulutuksen järjestäjien uudistumis- ja sopeutumiskyvykkyyksiä. Ammatillisen koulutuksen laatustrategian toimeenpanossa on siksi tärkeä ottaa huomioon koronapandemian vaikutukset. (Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2019).

Koulutuksen järjestäjien ja opetushallinnon käytössä olevan tietoperustan kehittäminen on pitkäaikainen kehittämistavoite, joka kytkeytyy myös pandemian tuottamiin haasteisiin (Valtioneuvosto, 2021; Opetus- ja kulttuuriministeriö, 2019). On tiedettävä, missä ollaan, jotta voidaan paremmin ohjata toimintaa siihen suuntaan, minne halutaan päästä – etenkin poikkeusoloissa. Tämä koskee niin koulutuksen järjestäjiä kuin opetushallintoakin. Jotta oppiminen ja osaaminen voidaan aidosti nostaa toiminnan keskiöön, koulutuksen järjestäjillä ja opettajilla on oltava käytettävissä relevanttia ja mahdollisimman ajantasaista tietoa opiskelijoiden opintojen etenemisestä sekä oppimistuloksista. Ammatillinen koulutus tarvitsee yhteisen tietoarkkitehtuurin, joka on yhteensopiva muiden koulutussektoreiden kanssa. Tämä luo edellytykset sille, että tietoperustaa voidaan johdonmukaisesti vahvistaa ja sen käytettävyyttä parantaa. Lisäksi olisi kehitettävä analytiikkaa eli tapoja hyödyntää käytettävissä olevaa tietoa niin käytännön opetustyössä kuin toiminnan ohjauksessa, kehittämisessä ja sen vaikuttavuuden arvioinnissa.

Lopuksi

Ammatillisen koulutuksen kehittämistä on tärkeää jatkaa pitkäjänteisesti ja kokonaisvaltaisesti pandemiasta saatujen kokemusten rikastuttamana, vaikka muutosähky välillä uhkaisikin. Se auttaa varautumaan tuleviin muutoksiin. Erityisesti on keskityttävä oppimisen edellytysten ja oppimistulosten parantamiseen. Tämä puolestaan edellyttää, että samalla vahvistetaan opiskelijoiden ja henkilöstön hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja osallisuutta. Osaamisen, oppimisen ja hyvinvoinnin tulee aidosti olla kaiken toiminnan lähtökohtana. Jos ei ole hyvää oppimista, ei synny hyvää osaamistakaan. Oppimisen ja hyvinvoinnin edistämisen tulee siksi olla kantavia toiminnan organisoimista ohjaavia periaatteita yksittäisen opettajan pedagogisista ratkaisuista koulutuksen järjestäjän toimintajärjestelmään ja lopulta opetushallinnon toiminnanohjaukseen asti.  Yhteistä työsarkaa riittää tässä niin koulutuksen järjestäjille kuin opetushallinnollekin.