Etä(istä)opiskelua – puolin ja toisin

Artikkelissa tarkastellaan korona-ajan opetusta ja oppimista kolmesta näkökulmasta: opettajan, opettajaopiskelijan ja opettajankouluttajan. Artikkeli rakentuu käytännön ja teorian vuoropuheluna opettajaopiskelijan Kustin ja opettajankouluttajien välillä. Kusti oli lukuvuonna 2020–21 sekä ammatilliseksi opettajaksi opiskeleva että ammatillisessa oppilaitoksessa opettava henkilö. Kustin kasvutarinassa näkyvät vahvasti korona-ajan koulutusdiskurssille tyypilliset piirteet: digitalisaatio, etäkohtaamiset ja kollegiaalisuus. Artikkeli paikantuu osaksi pandemia-ajan kansalliseen koulutuksen monikasvoista aikalaiskertomusta.

”Kun Covid 19 -virus sotki maailman, ei moni olisi kuvitellut millä voimalla se iski koulu- ja koulutusmaailmaan. Etäopiskelu ei ollut enää vaihtoehto, vaan ainoa tapa jatkaa opetusta ja oppimista kouluasteesta tai tutkinnosta riippumatta. Kaksoisroolissa, sekä opettajana että opiskelijana, avautui hyvä näköala seurata paitsi sen nopeaa, pakon sanelemaa alkutaivalta, että jo yli vuoden kestäneitä vaikutuksia ja tuntemuksia.”

Kolmesta näkökulmasta rakentuvaa artikkelia kuljettaa Kustin opettajaksi kasvun kertomus. Kusti toimi lukuvuoden 2020–21 opettajana Luksiassa ja opiskeli samanaikaisesti Hämeen ammattikorkeakoulun ammatillisessa opettajakorkeakoulussa (AOKK). Kolmatta näkökulmaa edustavat Kustin opettajat Keijo ja Mervi. Kursivoidut sitaatit ovat Kustin esseestä. Keijo ja Mervi peilaavat Kustin kokemuksia opettajaksi kasvun tutkimustietoon. 

Kohti opettajuutta pandemia-ajassa

AOKK:n opinto-oppaassa todetaan: “Ammatillisen opettajan osaamisessa korostuvat suunnittelu, ohjaus, opetus ja arviointi. Tämän vuoksi opettajalla tulee olla riittävä teoreettinen tietämys oppimisesta ja osaamisen kehittämisestä. Lisäksi nykyaikaisessa työelämässä korostuvat yhteistyö ja verkostotyö, kehittämisosaaminen sekä oman ja yhteisön hyvinvoinnin tukeminen ja ylläpitäminen. Opetus‐ ja ohjaustaidot ovat tärkeitä opettajan työssä … Yhteistyö‐ ja vuorovaikutustaidot ovat toinen opettajan työn keskeinen alue … Vuorovaikutus opiskelijoiden ja verkostokumppaneiden kanssa edellyttää yhteisöllistä ja dialogista osaamista.” (AOKK Opinto-opas, 2020.) Tavoitteet ovat tutkimusperustaisia, ja niitä uudistetaan säännöllisesti paitsi uusinta tutkimusta myös opiskelijapalautetta hyödyntäen (Ruohotie, 2000; Tuominen ja Wihersaari, 2006; Lehtonen ja muut, 2018; Vilppola ja muut, 2020). Tarkastelemme artikkelissamme, miten nämä tavoitteet näyttäytyivät ja toteutuivat pandemia-aikana. 

Liikkeelle – korona Luksiassa ja AOKK:ssa

“Aloitin autotekniikan opettajana Luksiassa vuoden 2020 alussa. Saman kuukauden aikana viidenkymmenen vuoden rajapyykin ylittäneelle miehelle siirtyminen uudelle alalle oli hyppy tuntemattomaan monessakin mielessä. Omat opinnot olivat jääneet 90-luvulle, kotona kasvavat kolme teiniä kulkivat opin tiensä hyvin itsenäisesti, itselläni oli olematon kontakti ammattioppilaitoksiin… Luotin kuitenkin siihen, että työ tekijäänsä opettaa ja kollegoiden apuun pystyy luottamaan. Vaan kiinalaisella eläintorilla oli päätetty toisin.”

AOKK:ssa kohdattiin pandemia-ajan muutokset keväällä 2020 uusien opiskelijoiden aloittaessa kasvatustieteen perusopinnot verkossa. Ammattipedagogiset opinnot alkoivat elokuussa. Vuoden mittaisen rupeaman aikana opettajaopiskelijat kävivät kerran, elokuussa 2020, kampuksella. Muilta osin opiskelu tapahtui Zoom- ja Teams-istuntoina. Verkko-opetukseen siirtyminen ei ollut AOKK:ssa dramaattista, olihan sitä toteutettu jo vuosia esimerkiksi ohjauksessa.

Kusti kohtasi muutokset Luksiassa yhtä vauhdilla kuin koko suomalainen koulumaailma. Valmistautumisaikaa ei ollut, vaan oppilaitosten sulkeminen ja henkilöstöjärjestelyt samoin kuin oppimateriaalien tuottaminen käynnistyivät välittömästi (Goman ja muut, 2020):

“Ns. normaalia opetusta kesti kohdallani vain hetken viruksen muuttaessa maailman nopeasti ja kenties pysyvästi. Siirtyminen etäopetukseen tapahtui käytännössä ilman varoitusta … yhdessä yössä.“

Köydenpunontaa verkossa 

Opiskelu AOKK:ssa tapahtui köydenpunojan pedagogisella mallilla, joka sovellettiin kokonaan verkossa toteutettavaksi. Köydenpunonnan ideana on opettamalla oppiminen, jolloin metafora kuvaa tiedon konstruktiivista rakentumista pienistä kuiduista langoiksi ja lopulta köydeksi. Lähtökohtana on kehittävä reflektiivinen työote sekä opetussuunnitelman tavoitteet. Käytännön toteutuksessa korostuu yksilöllistä vapautta ja vastuuta kunnioittava yhteisöllinen opiskelu, jossa opettajat ovat fasilitaattoreita ja ohjaajia. (Kuivalahti, 2015.)

Yhteistoiminnallisessa toteutuksessa kukin opiskelija toimii erilaisissa rooleissa. Opintopiiri vastaa opintojakson kokonaisuunnittelusta, kuten ohjelmasta ja aikatauluista, yhdessä vastuuopettajan kanssa. Opintopareina suunnitellaan ja valmistetaan opetusmateriaalia, toteutetaan opetustuokio ja reflektoidaan suunnitelman toimivuutta. Yksilöinä tehdään opintojaksoille laadittuja orientoivia tai muita oppimistehtäviä, osallistutaan opetustuokioihin, arviointiin ja kirjoitetaan reflektioita. Kukin opiskelija on näin osallisena eri rooleissa kaikilla opettajan työkentän osa-alueilla. 

Ammatillisten opettajaopiskelijoiden digiosaamisen lähtötaso on vaihteleva (Harju ym., 2020). Köydenpunonnassa tämä huomioitiin kuitenkin vertaistuella ja erilaisten osaamisten yhteensovittamisella.

Puuduttavaa ruudun tuijotusta

Toisin kuin opettajankoulutuksessa, etäopetus ei lähtenyt yhtä auvoisesti käyntiin Luksiassa:  

“Osa nuorista, jotka ovat kasvaneet digiajassa, viettävät päivässä tuntikausia pelien ja internetin ääressä ja joiden käteen älypuhelin tuntuu kasvaneen kiinni, osoittautuivat suoraan sanoen käsittämättömän heikoiksi sellaisten perustaitojen kuten tiedonhaku, kirjoittaminen, laskeminen ja ylipäätään oppimisen osaaminen. Yhtä heikoilla kantimilla olivat tekstinkäsittelyn ja sähköpostin sekä lähes kaikkien tietotekniikan työkalujen sujuva käyttö. Pian tajusin varsinkin tämän osan opiskelijoista mieltävän tietokoneen ennen kaikkea viihdekäytön käyttöliittymäksi.

Etäopetukseen osallistuvien opiskelijoiden määrä vaihteli hämmästyttävän paljon ja nopealla syklillä. Aluksi moni koki selvästi tilanteen eräänlaisena lomana, koskaan kouluun ei tarvinnut tai edes saanut mennä fyysisesti. Epäilemättä juuri monen viihdekäytön myötä rakentunut suhde tietotekniikkaan antoi osalle alitajuntaisen luvan saapua etäopetukseen samoin kuin pelaamaan tai käyttämään sosiaalista mediaa. Eli silloin kuin huvittaa, jos huvittaa.“

Havaintoja nuorten verkko-opiskelutaitojen puutteesta on raportoitu sekä kotimaisissa että kansainvälisissä tutkimuksissa. Heidän asenteensa ei välttämättä ole kielteinen, mutta odotukset verkko-opetuksen toteutuksissa eivät ole täyttyneet. (Daniel, 2020; Syauqi, Munadi & Triyono,2020; Goman ym., 2021.) 

Kustin oma verkko-opiskelu kasvatti ymmärrystä opiskelijoiden kanssa kohdattuihin ongelmiin, sillä samaistuminen oli helppoa:

“Opeopintojen ensimmäinen osa koostui kasvatustieteen perusteista eli kyseessä on varsin teoreettinen, jopa sisällöltään raskas osuus. Se oli täynnä uusia käsitteitä, ilmiöitä ja sanastoa. Kun tämä yhdistetään etäopetukseen, ymmärsin jo ensimmäisten tuntien aikana, miksi opiskelijoitteni motivaatio oli muutaman päivän jälkeen hyvin vaatimattomalla tasolla. Minä, lukion ja teknillisen opiston lukuisat teoreettiset oppitunnit läpi kahlannut insinööri, nukahtelin kesken luentojen ja koin välillä jopa ahdistavana keskustelujen tai muiden ihmisten kohtaamisen puutteen. Miten olisin siis voinut odottaa tietoisesti kädentaitoja hankkimaan tulleen opiskelijan suhtautuvan ruudun tuijottamiseen ja monotonisen ääneni kuuntelemiseen tunnista toiseen?“

Kadonneita lampaita etsimässä

Pandemia aikana korostui opettajan kasvatuksellinen rooli. Vastuun rajat herättivät kysymyksiä silloin, kun opiskelijaa ei tavoitettu tai kun hänen selvästi saattoi aistia voivan huonosti. Eritoten käytännön työstä kiinnostuneita opiskelijoita oli vaikeaa motivoida. (Goman, 2021.)

“Pandemiatilanteen pahennuttua jälleen loppuvuodesta, oli edessä siirtyminen etäopetukseen. Valehtelisin, jos väittäisin ettei tilanne masentanut sekä opettajia että opiskelijoita. Muistissa oli kirkkaana kevät ja sen vaikutukset kummankin ryhmän jaksamiseen ja motivaatioon. … Jos opiskelijoiden erot etäopetukseen osallistumisessa vuoden 2020 keväällä olivat olleet suuret, tilanne vuotta myöhemmin oli vielä pahempi. Muutaman kuukauden aikana huomattava osa oppilaista lopetti, keskeytti tai käytännössä katosi joko motivaation loputtua tai pahimmillaan korona-ajan kärjistämien henkilökohtaisten ongelmien seurauksena.

Kokonaan oma lukunsa oli hämmästys siitä, miten passiiviseksi jo luokassakin huonosti osallistuvat opiskelijat muuttuivat ruudun välityksellä. Kuvaa ei ollut järkevää välittää monien verkkoyhteyksien kapasiteetin ollessa rajallinen, joten käytännössä verkkoyhteys merkitsi nimien tai enemmän tai vähemmän huumorilla valittujen profiilikuvien tuijottamista vieläpä yleensä taustan äänimaailman estämiseksi hiljennetyin mikrofonein.

Otettuani yhteyttä kateissa oleviin opiskelijoihin osanoton tilanne parani hieman, mutta vain hetkellisesti. Selityksenä kuulin univaikeuksia, tietokoneen toimimattomuutta, toisien aineiden päällekkäisyyttä ja kaikkea muuta opiskelijan etäopiskeluun osallistumattomuuden oikeuttavaa perustelua. Jo tuolloin heräsi huoli siitä, mitä pandemia tulisi pitempään jatkuessaan vaikuttamaan opiskelijoiden motivaatioon jatkaa ammattiopintojaan.“

Kustin opettajaopiskelijaryhmältä kerätyn palautteen perusteella pandemiavuonna korostui moniammatillinen työskentely opinto-ohjaajien ja -kuraattorien sekä opettajien kasvatuskumppanuutena. Opiskelijoiden ongelmat olivat moninaisia, eivätkä kaikki tulleet edes oppilaitosten tietoon. Opettajaopiskelijoiden ammatti-identiteetin kehittyminen oli vahvasti ankkuroitunut pandemia-aikaan. Se jäsensi ja suuntasi opettajuuteen kasvua, arvoperustan kehittymistä ja oman opettajapersoonan kehkeytymistä.

“Vaikka itselleni ensimmäinen vuosi opettaja on ollut kaikin tavoin raskas, se on toiminut samalla hyvänä koeponnistuksena sille, olenko oikealla alalla. Sekä opettajana että opiskelijana olen kokenut kummatkin roolit mielekkäänä ja mielenkiintoisena, enkä epäile hetkeäkään, ettenkö jatkaisi kumpaakin tulevaisuudessa. Opettajakoulutuksen myötä olen tajunnut, pitkälti tiedostamattani, monia teoriassa läpikäytyjä asioita ja käsitteitä soveltaessani niitä käytännön verkko-opetukseen. Eri oppijatyyppien ja ihmiskäsitysten tunnistaminen näistä päällimmäisinä. Monia asioita olen vastaavasti oppinut kyseenalaistamaan, mikä lienee terve osa opettajaksi kasvun prosessia.” 

Pandemiavuoden opettajankoulutuksessa motivointi ja verkko-opetus olivat keskeisessä roolissa läpi vuoden. Erityisesti käytäntöpainotteisten opettajien työ täytyi poikkeuslain aikana ajatella, suunnitella ja vaiheistaa kokonaan uudella tavalla. Tässä nousivat esiin erilaiset opiskelijaprofiilit. Opetusalalle koulutuksen ulkopuolelta tulleet eivät olleet opettaneet ennen pandemiaa, jolloin opetusharjoittelun kokemukset näkyvät opettajuuden kehittymisen kokonaisvaltaisina tarkasteluina. Opettajan työtä jo tehneillä oli vertailukohtana pandemiaa edeltänyt työ. 

Kehittymisen ja yhteistyön haasteet

Verkko-opetuksen kasvuun on vastattu koko 2000-luvun ajan myös opettajankoulutuksessa (mm. Helakorpi, 2007; Kullaslahti, 2011), mutta pandemia-aika asetti vaatimukset uudelle tasolle. Oman ammatillisen osaamisen ajantasaisuuden rinnalle nousi opettajaksi opiskeluissa tärkeäksi kyky katsoa tulevaan ja ennakoida uutta normaalia eritoten verkko-opetusta kehittämällä.

“Etsiessäni aineistoa ja tutkimuksia etäopetuksesta ammatillisessa koulutuksessa, tajusin hyvin nopeasti, miksei sellaisia löydy. Etäopetusta sellaisessa mittakaavassa mihin pandemia on sen pakottanut, ei ole koskaan järjestetty … kädentaitoja ja näitä tukevaa teoriaa ei ole koskaan ollut syytä tai mahdollisuutta edes pohtia siirrettäväksi pois luokasta tai opetustilasta. Eikä tule olemaankaan.“

Uusien motivointikeinojen ja houkuttimien keksiminen opiskelijoille tuntui loppumattomalta ja turhauttavalta. Vaikka verkko-opetuksen tekniset taidot lisääntyivät ja joitain uusia työkaluja tuli käyttöön, se ei tuntunut parantavan kokonaistilannetta.

“En ole kokemusteni kanssa yksin, ja tämä tieto helpotti välillä tuskaista oloani. Opettajaopintojen etäpäivinä käytyjen keskustelujen perusteella selvisi se, ettei kyseessä ollut henkilö-, ala- tai edes oppilaitoskohtainen ilmiö. Alla jo yli 30 vuotta toiminut, sosiaali- ja terveysalan opettaja Petri Karoskoski kiteyttää kokemuksiaan OAJ:n blogissaan seuraavasti: ”Samat repliikit toistuvat joka aamu. Ei näitä nauhoittaakaan voi. Aina kumminkin eri opiskelija on hukannut linkin ja eri opiskelijan laitteet eivät toimi.” (Karoskoski, 2021.)

Moninainen riittämättömyyden tunne vallitsi opettajien keskuudessa laajasti. Pandemian alettua oppilaitokset ja yksittäiset opettajat joutuivat uusien toimintatapojen ja työympäristöjen keskelle. Poikkeusolosuhteet opetuksen järjestämisen osalta tuli suhteuttaa vallitsevaan tilanteeseen, jossa kaikki ovat oppimassa sellaista, mitä ei ole kirjoitettu opetussuunnitelmiin. (Daniel, 2020). Koulutuksen järjestäjät kykenivät kuitenkin organisoimaan verkko-opetuksen infran varsin nopeasti opetuksen jatkamiseksi (Goman ym., 2020).

Opettajat joutuivat luomaan toimintamalleja kognitiivisesti kuormittavan kiireen ja paineen keskellä. Poikkeusolosuhteissa opettajilta vaadittiin muutosjoustavuutta, kuten kekseliäitä ratkaisuja. Paineinen ja pitkäkestoinen pandemiajakso loi painetta, kuormitti opettajien työhyvinvointia sekä haastoi stressinhallintaa ja resilienssiä. (Warinowski, Metsäpelto, Heikkilä & Mikkilä-Erdmann, 2021.)

Kultaiset muistot ja epävarma tulevaisuus

Liekö ollut haasteisen ajan ansiota, että Kustin opiskelijaryhmä muodosti tiiviin yhteisön. Kaikki oppilaitoksissa työskentelevät opiskelijat olivat uuden edessä omissa organisaatioissaan, jolloin vertaiskokemusten vaihtaminen ja benchmarkkaus olivat jokaisen ryhmätapaamisessa vilkasta. Muualta työelämästä tulevat puolestaan jakoivat kokemuksiaan toisesta näkökulmasta. Facebook-ryhmä on jäänyt elämään opiskelun päätyttyäkin. Millaisia muistoja erikoinen opiskeluvuosi jätti Kustiin?

“Etäopiskelun hieno puoli näyttäytyi kesän aikana. Pitkänkin päivän palkitsi se, että vietin kesää mökillä ja pääsin näin nauttimaan sen antimista heti päivän päätyttyä… En ole tämänkään havainnon kanssa yksin, sillä esimerkiksi Jorma Vainionpää toteaa väitöskirjassaan ”Erilaiset oppijat ja oppimateriaali verkko-opiskelussa” opettajien kokeneen verkko-opetuksen yhtenä merkittävistä eduista juuri paikkariippumattomuuden (Vainionpää 2006, 6).  

Kokoonnuimme koronatilanteen helpotuttua loppukesästä kerran Hämeenlinnaan lähipäiväksi. Tuolloin moni ääni sai kasvot ja huomasin miten suuri ero keskustelujen laadussa, sisällössä ja määrässä on silloin, kun ollaan samassa tilassa ja kaikki aistit käytössä. Ihmisten kehon kieli ilmeineen, aitoine äänenpainoineen ja jopa tietoisuuteen läsnäolosta vaikuttavat uskomattoman paljon ryhmän kokonaisvaltaiseen toimintaan ilmentyen ennen kaikkea keskusteluiden laadussa, määrässä ja sisällöissä. Verkossa suurenkin ryhmän kommunikointi on sarja monologeja, joista syntyy toki vuorovaikutusta, mutta nimensä mukaisesti vuorollaan. Hiljaisemmat jäävät auttamatta paitsioon puheliaampien päästessä puolestaan useammin ääneen. Tuon seikan tajuaminen tuntuu välillä opintojen tärkeimmältä oivallukselta.

Kaiken pandemian aiheuttaman negatiivisen keskellä näen jotain hyvääkin. Tärkeimpänä sen, että olemme saaneet hyvän harjoituksen ennen seuraavaa, mahdollisesti vielä ankarammin rakenteitamme koettelevaa virusta tai muuta vastaavaa, koulutuksen verkkoon pakottamaa maailmanlaajuista katastrofia. Milloin ja missä laajuudessa tämä uhkakuva toteutuu, jää nähtäväksi.“

Huoli tulevaisuudesta on ammatillisten opettajien keskuudessa suuri, kuten Kusti kirjoittaa:

“Pandemian aiheuttamia oppimisvajeita eri koulu- ja koulutusasteilla voidaan reilu vuosi pandemian alkamisen jälkeen vain arvioida. Aika tulee näyttämään lopullisen vaikutuksen, mutta jo tässä vaiheessa on selvää, että jälki on rumaa varsinkin ammatillisen koulutuksen kohdalla. Hintaa tullaan maksamaan sekä osaajien puuttumisen että sosiaalisten ongelmien muodossa.

Tuleeko edes opetusmaailma olemaan koskaan entisensä vai muuttuuko senkin luonne enemmän verkossa ja etänä tapahtuvaksi monen muun alan tavoin? Käsityötaitojen kohdalla tuskin ainakaan merkittävästi, mutta teoriaopiskelujen kohdalla tilanne lienee toinen. Oppimisympäristönä perinteinen luokka saattaa olla tulevaisuudessa yhtä vähän käytetty kuin painettu oppikirja. Onko se uhka vai mahdollisuus, sen aika näyttää.“

Saman kysymyksen äärellä on opettajankoulutus, niin yksittäiset kouluttajat kuin instituutiotkin. Pandemiavuoden kokemusten analysointi ja hyvistä käytänteistä oppiminen tulevat olemaan keskeinen haaste siirryttäessä kohti uutta normaalia – mitä se sitten onkin.