Opettajan ja opettajaopiskelijan näkemyksiä opettajana kehittymisestä

Ammatillisessa opettajankoulutuksessa opettajaopiskelijat kehittävät pedagogista osaamistaan sekä saavat työkaluja teorian ja opetustyön käytännön välisten yhteyksien tekemiseen ja ammatillisen kehittymisensä tueksi. Opettajana kehittyminen koskettaa yhtäältä myös opettajakouluttajaa, sillä tarve pedagogisen osaamisen kehittämiselle on jatkuvaa. Tässä artikkelissa pohdimme, millaisia oppimiskokemuksia ammatillisen opettajankoulutuksen kasvatustieteelliset opinnot ovat tarjonneet opettajana kehittymiselle ja millaiseksi hahmotamme opettajuutemme tulevaisuuden suunnat opettajana ja opettajaksi opiskelevana.

Johdanto

Ammatillisella opettajankoulutuksella on keskeinen rooli opetustyössä jo toimivien ja tulevien opettajien henkilökohtaisen kasvun ja pedagogisen kehittymisen tukemisessa (Siirilä ym., 2024). Opettajankoulutuksessa on läsnä kaksi toisiaan täydentävää näkökulmaa: opettajaopiskelijoita kuvaava opettamisesta oppiminen ja opettamisen opettaminen (Loughran, 2014). Opettajankoulutuksen aikana opettajaopiskelijat pyrkivät haastamaan aikaisempia käsityksiään opetuksesta ja oppimisesta, jotka ovat syntyneet pitkälti omista koulu- ja opiskelukokemuksista. Opettajan näkökulmasta keskeistä on puolestaan luoda yhteyksiä teorian, tutkimuskirjallisuuden, aiempien kokemusten ja opettajaopiskelijoiden tulevaisuuden opettajuuden välille. (MacPhail ym., 2019) Ammatillisessa opettajankoulutuksessa opettajaopiskelijat kerryttävät muun muassa pedagogista ja ohjaukseen liittyvää osaamista sekä vahvistavat kykyjään käsitteelliseen ja reflektoivaan ajatteluun ja oman osaamisen kehittämiseen opettajana (Vilppola ym., 2020). Suomessa ammatillinen opettajakoulutus rakentuu kasvatustieteellisistä opinnoista, ammattipedagogisista opinnoista, opetusharjoittelusta ja muista opinnoista (Lyytinen ym., 2019).

Ammatillinen opettajankoulutus on tärkeä areena opettajaopiskelijoiden pedagogisen osaamisen kehittymiselle ja oman opettajuuden suunnan, identiteetin ja uskomusten kirkastamiselle. Opettajana kehittyminen ei lopu opettajaksi pätevöitymiseen, vaan tarve pedagogisen osaamisen kehittämiselle on jatkuvaa opettajan työn myös muuttuessa jatkuvasti (Parkkonen & Nuutinen, 2020). Pedagogisen osaamisen kehittymistä tapahtuu niin omaehtoisessa opiskelussa, vertaisten ja kollegojen kanssa tehdyssä yhteistyössä (Smith, 2017) sekä tutkimusosaamisen ja -aktiivisuuden kehittämisessä esimerkiksi tutkimusjulkaisuihin perehtymällä (MacPhail ym., 2019).  

Tässä artikkelissa tarkastelemme opettajan ja opettajaopiskelijan voimin, millaisia oivalluksia ja oppimiskokemuksia Hämeen ammattikorkeakoulun ammatillisen opettajankoulutuksen opintoihin kuuluvat kasvatustieteelliset perusopinnot ovat saaneet meissä aikaan. Tämän lisäksi pohdimme, millaisia oman opettajuutemme ja opettajan kehittymisen suuntia hahmotamme tulevaisuudessa.

Ammatillinen opettajankoulutus Hämeen ammattikorkeakoulussa

Hämeen ammattikorkeakoulussa (HAMK) järjestetään vuosittain ammatillista opettajakoulutusta, joka on suunnattu erityisesti niille, jotka toimivat ammatillisen oppilaitosten tai ammattikorkeakoulun opetustehtävissä tai tavoittelevat niitä. Yhteensä 60 opintopisteen laajuisten opintojen suorittaminen antaa opettajaopiskelijoille opettajan pedagogisen kelpoisuuden. (HAMK, 2024) HAMKin ammatillisessa opettajankoulutuksessa aloittaa vuosittain noin 370 uutta opiskelijaa.

HAMKin tarjoamat ammatilliset opettajaopinnot muodostuvat kolmeen moduuliin jaetuista ja opetussuunnitelman mukaisista opinnoista, joiden aikana opettajaopiskelijat perehtyvät opettajuuteen oppimisen asiantuntijana, pedagogisena toimijana ja yhteiskunnallisena uudistajana. Kyseisiin moduuleihin on myös integroitu kolme kasvatustieteellistä perusopintojaksoa, joissa käsitellään ihmistä oppijana, oppimista ilmiönä sekä koulutuksen ja kasvatuksen yhteiskunnallisia tehtäviä. Kasvatustieteelliset perusopinnot rakentuvat muun muassa pienryhmä- ja esseetyöskentelystä sekä verkko-opetuskerroista.

Kasvatustieteellisten perusopintojen antia

Opettaja Taina Civil: “Pyrin toimimaan sen mukaan, mitä sain tai olisin toivonut saavani opiskelijana”

Opettajana yhteinen aikanani kasvatustieteellisiä perusopintoja suorittavien opettajaopiskelijoiden kanssa käsitti kaksi opintojaksoa. Opintojaksojen aikana huomasin ilahtuvani moneen otteeseen siitä, kuinka sujuvia, kielellisesti rikkaita ja reflektoivia esseitä pääsin lukemaan ja kuinka paljon opiskelijat olivat panostaneet verkko-opetuskerroilla tehtäviin esityksiin ja muuhun pienryhmissä tehtyyn ryhmätyöhön. Verkko-opetuskerroilla sain osallistua kiinnostaviin keskusteluihin ja kuulla heille merkityksellisistä asiasisällöistä osana oman oppimisen reflektointia. Tunnistin oppivani heidän kanssaan, sillä monet opetuskerroilla jaetut käytännön kokemukset sijoittuivat itselleni opettajan näkökulmasta vieraaseen, toisen asteen ammatillisen koulutuksen kenttään. Uskonkin, että jokainen opiskelijaryhmä tuo opetustilanteeseen ja siinä käytäviin keskusteluihin aina jotain uutta ja kiinnostavaa omasta (opetus)työstään.

Oli kiinnostavaa myös huomata, että kasvatustieteellisiä perusopintoja opettaessani omakohtainen yliopisto-opiskelijan näkökulma oli vielä melko tuoreena mielessäni. Huomasinkin toimivani opettajana osin sen mukaan, minkä olen kokenut omaa oppimistani vahvistavaksi opiskelijana, ja mistä olen toisaalta kokenut jääväni paitsi. Yliopisto-opintojen aikana eritoten yksilöityä, sanallista palautetta annettiin vain harvoin, minkä nyttemmin osaan yhdistää muun muassa korkeakouluopettajan työkuorman lisääntymiseen ja resurssien rajallisuuteen (Wennberg ym., 2018; Mula-Falcón ym., 2022). Pyrin toimimaan opettajaopiskelijaryhmälle sen mukaan, mitä itse opiskelijana sain tai olisin toivonut saavani: kirjoitan muun muassa pitkiäkin sanallisia palautteita heidän työstämistään tehtävistä. Ilokseni sain tästä kiitosta.

Opettajaopiskelijoiden esseitä lukiessani ja niitä arvioidessani palasinkin monesti omiin opettajaopintoihini: heidän laillaan olin myös itse kirjoittanut siitä, millaisia keskeisiä oppimiskokemuksia hahmotin opintopolullani ja millaisiin oppimiskäsityksiin nojaan opettajana. Oppimiskäsityksillä tarkoitan sitä, mitä oppiminen on ja mikä on opettajan rooli oppimisprosessissa (Haring, 2003). Yhteisillä verkkotapaamiskerroilla moni toi esiin myös oivalluksiaan siitä, että muun muassa oppimisen teoriaan ja oppimiskäsityksiin perehtyessään he olivat saaneet teoreettisia ja käsitteellisiä työkaluja sille, mitä heidän luokkahuoneissaan ja opetustyössään jo mahdollisesti tapahtuu. Kaiken kaikkiaan koen kasvatustieteellisten perusopintojen antaneen paljon itselleni ja toivottavasti heillekin.

Opettajaopiskelija Kati Hummelin: “Koin todella saaneeni vastinetta työlleni”

Opettajaopiskelijana ensimmäinen etappini opintoihin oli suorittaa kasvatustieteelliset perusopinnot. Odotin saavani perusopinnoista opettajuuteni kivijalan, tai ainakin joitakin rakennusaineita siihen. Opinnot alkoivat kesää vasten, joten lomasuunnitelmat oli sillä sinetöity. Osa opinnoista suoritettiin pienryhmien ryhmätehtävinä tai parityöskentelynä. Onnekseni oman pienryhmän kanssa löytyi tehokas ote opiskeluun ja työparini kanssa syntyi välittömästi hyvä yhteys. Yksilötehtäviä oli nivottu osaksi ryhmätöitä, jolla taattiin looginen jatkumo. Lähtökohdat opiskeluun olivat siis mitä parhaimmat.

Alkuun hyvinkin teoreettiselta vaikuttaneet aiheet alkoivat nopeasti löytää yhtymäkohtia käytännön opetustyöhön. Aiemmin abstraktit asiat alkoivat saada nimiä ja rakenteita, mikä lisäsi oleellisesti motivaatiotani. Tehtävien läpikäynti opintopäivinä toi todella monipuolisia näkökulmia aiheisiin, kiitos monialaisen opiskelijaryhmän. Vaikka edustimme täysin eri aloja, muiden näkemyksistä ja kokemuksista sai paljon irti.  Olin kuullut kollegoilta melko masentaviakin tarinoita palautteen annosta, kuinka laajat kirjalliset tehtävät saatettiin kuitata yksisanaisesti ”hyväksytty” tai ”hylätty”. Minä sain opettajaltamme henkilökohtaista kirjallista palautetta perusopintojeni tehtävistä. En ollut uskoa silmiäni, kun näin ensimmäisen palautteeni. Se sisälsi hyvin seikkaperäisen analyysin tehtäväni sisällöstä: oivalluksia ja niin positiivista, kuin rakentavaakin palautetta. Olin iloisesti yllättynyt ja kiitollinen! Koin todella saaneeni vastinetta työlleni. Erityisesti arvostin saamaani ohjeistusta liittyen tieteelliseen kirjoittamiseen, mikä varmasti tulee hyödyksi jatkossa. Opettajani oli todella nähnyt vaivaa eteeni, kuten itsekin olin tehnyt töitä tehtävän parissa. Kokemus oli avartava myös pedagogisessa mielessä. Oivalsin, että haluan itsekin jatkossa tarjota samaa opiskelijoilleni, kuten olen jo tehnytkin. Joskus se on vaatinut aikaresurssien venyttämistä, mutta uskon sen kantavan hedelmää opiskelijoiden oppimiskokemusten muodossa. Sain hyvää vahvistusta valitsemalleni palautteen annon tielle tämän oman oppimiskokemukseni kautta.

Koen, että pedagoginen kivijalkani on perusopintojen jälkeen varsin tukeva. Jo ensimmäisten opintototeutusten kohdalla vahvistui, että olen oikeassa paikassa: Tätä haluan opiskella ja tehdä työkseni, tietysti mahdollisimman hyvin!

Oman opettajuuden tulevaisuuden suuntia

Opettaja Taina Civil: “Opettajuus kehittyy myös arjen ohimenevämmissäkin keskusteluissa”

Opettajan näkökulmasta yksi keskeinen pedagogisten opintojen aikainen ja sen jälkeen edelleen vahvistunut oivallukseni on ollut, että opettaja ei ole ikinä niin sanotusti ”valmis”. Korkeakoulupedagogiikka kehittyy ajassa, eikä tämän päivän pedagogiset keskustelut ole samoja, joita käytiin 10 vuotta sitten. Esimerkiksi hyvinvoinnin rooli korkeakoulupedagogiikassa on viime vuosina korostunut (ks. esim. Rönkkönen ym., 2024; Upsher ym., 2022; Korhonen ym., 2023), ja opiskelijalähtöiset ja vuorovaikutteiset opettamisen tavat (esim. Postareff ym., 2023; Murphy ym., 2021) ovat enemmissä määrin tulleet haastamaan opettajajohtoista luennointia. Myös opettajan on tästä syystä kehitettävä pedagogista osaamistaan säännöllisesti. Koenkin, että opettajuus on ennen kaikkea joksikin tulemisen (becoming) ja jatkuvan kehityksen alainen prosessi sen sijaan, että sille olisi ehdotonta päätöspistettä.

Tämän vuoden aikana olen huomannut, että opettajan identiteetti sekä oppimista ja opettamista koskevat uskomukset kehittyvät myös ohimenevämmissä ja vapaamuotoisissa arjen keskusteluissa vertaisten ja muiden opettajakollegojen kanssa. Käymieni pedagogisten keskustelujen pohjalta tavoitteenani on jatkaa omista koulu- ja opiskelukokemustani syntyneen mielikuvan ravistelua, että opettajalla olisi aina kaikki vastaukset, sillä huomaan heijastavani samaa herkästi myös itseeni opettajana. Oppimista tapahtuu sekä suuntaan että toiseen reflektiivisissä keskusteluissa opettajan ja opiskelijoiden välillä, ja voin myös itse opettajana asettua oppijan asemaan opetustilanteessa. Perinteinen käsitys opiskelijan ja opettajan välisestä hierarkiasta kuvaileekin opetustilannetta entistä vähemmän, mikäli se tapahtuu oman alansa asiantuntijoiden ja korkeakouluopettajan välillä, kuten ammatillisten opettajaopintojen kasvatustieteellisissä perusopinnoissa.

Tulevaisuuden opettajuuden suuntaani pohtiessani haluan panostaa myös opetuksen vuorovaikutteisuuteen sekä yksilölliseen, rakentavaan ja eteenpäin vievään palautteeseen (feedforward) entistä enemmän. Tällä tarkoitan sitä, että taaksepäin katsovan palautteenannon lisäksi annan opettajaopiskelijoille myös suuntaviivoja ja ehdotuksia tulevaisuuden kehityskohteiksi kannustavalla ja rohkaisevalla tavalla. Kasvatustieteellisistä perusopinnoista saamani palautteen perusteella olen päässyt tässä jo hyvään vauhtiin. Opettajuus kehittyy (opetus)työn arjessa pienin askelin niin reflektoiden, lukien, kirjoittaen kuin keskustellenkin. Lähitulevaisuudessa tavoitteenani on ottaa myös hieman isompia ja strukturoidumpia askelia opettajuuteni kehittämiseksi esimerkiksi korkeakoulupedagogiseen täydennyskoulutukseen osallistumalla.

Opettajaopiskelija Kati Hummelin: “Ammatilliset oivallukset tuottavat iloa joka ikisenä opintopäivänä”

Opettajaopiskelijana koen, että olen päässyt työskentelemään huippuammattilaisten kanssa omassa työyhteisössäni. He ovat minun silmissäni pedagogiikan supertähtiä. Vaikka itselläni on vahva substanssiosaaminen omalta alaltani, minulle oli itsestään selvää, ettei se riitä minulle kouluttajan työssä. Halusin ehdottomasti lähteä opiskelemaan opettajuutta. Olen tehnyt käytännön opetustyötä ja perehdytystä omilla aloillani vuosia, mutta pedagogisen pätevyyden saavuttaminen on täysin eri asia. Ammattikuntani edustajana minulle on aina ollut tärkeää pysyä ajan tasalla ja seurata tiiviisti alan tutkimusta ja kehitystä. Opettajana koen, että se on suorastaan velvollisuuteni opiskelijoitani kohtaan. Yksi tärkeimmistä tavoitteistani opettajana on pyrkiä luomaan opiskelijoilleni vahva ammattiylpeys ja -identiteetti. He ovat osaavia, itsenäisiä hoitotyön ammattilaisia, joilla on mahdollisuus kehittyä alansa huipputekijöiksi. Toivon, että se auttaa heitä sitoutumaan alalle.

Olen jo nyt opintojen ensi kuukausina saanut lukuisia konkreettisia työkaluja ja ideoita käytännön opetustyöhön. Ammatilliset oivallukset tuottavat iloa joka ikisenä opintopäivänä. Opiskeluryhmän ja opettajien tuki ammatillisessa kehittymisessä on kultaakin kalliimpaa. Opettajamme ovat mielestäni onnistuneet loistavasti toimimaan esimerkkinä mentorin ja rinnalla kulkijan roolista, jollaisena näen modernin opettajan. Heidän arvostavaan ja keskustelevaan malliinsa on helppo samaistua.